En jaksaisi kuulla neuvoja

ice cream is cheaper_.jpg

Neuvojen antaminen on kinkkinen homma. Neuvon antajan motiivi on yleensä ihan kiva. Hän haluaa, että toisen elämästä tulisi parempaa tai toisen ongelman ratkeaisi. Mutta etenkin silloin, kun itselläni on ollut vähän raskasta, neuvojen kuuleminen on toiminut päinvastoin.

On tuntunut tältä:

– Toinen ei ymmärrä minua ja tilannettani.

– Toinen ei halua kuunnella valittamistani, kokee empatian osoittamisen raskaana ja haluaa tilanteesta suit sait sukkelaan eroon.

– Toinen vähättelee ongelmiani tai pitää niitä mitättöminä.

– Toinen pitää minua täysin idioottina, joka ei näe ilmiselviä ratkaisuja tilanteisiin ja kuvittelee, että hänen arvokas sanomisensa avaa kaikki solmuni kertaheitolla.

Tiedän tämän, koska olen itse juuri tällainen ratkaisukeskeinen päällepäsmäri. Haluaisin aina, että ystävilläni olisi asiat kunnossa ja hyvin, ja tuntuu pahalta nähdä, kun he kärsivät. Siksi mieluummin yritän ratkaista heidän ongelmansa kuin vain kuunnella niitä, koska siitä ei tunnu olevan apua ainakaan heti ja sillä sekunnilla.

Yksi ystäväni jumittaa hankalassa ihmissuhteessa. Olisi helppoa sanoa, että nyt vain eroat, lataat tinderin puhelimeesi ja ta-daa! Toinen miettii, alkaisiko hän yrittää puolisonsa kanssa lasta vai tuhoaako se kaiken hauskan elämästä. Tekisi mieli sanoa, että hanki nyt vain! Kyllä se ihan kivaksi muuttuu! Kolmannella on ongelmia rahan kanssa, vaikka hänellä on ihan ok palkka. Voisi sanoa, että nyt vain teet hyvän budjetin itsellesi ja pysyt siinä! Neljännen selkä on koko ajan paskana. Hänelle voisin fysioterapeutin elkein neuvoa, että tämä ja tämä urheilulaji voisi helpottaa.

Muiden ongelmia on aina paljon helpompi lähteä ratkaisemaan kuin omia. Ne tuntuvat yksinkertaisemmilta omasta näkökulmasta. On mahdollista, että näin onkin, mutta todennäköisempää on, että minä en vain näe ja ennen kaikkea tunne kaikkia ongelman aspekteja. Lisäksi neuvomisiini liittyy sellainen itsekäs ajatus, että minun elämäni ja minun valintani olisivat jotenkin jumalaisella tavalla parempia kuin toisen. Jos toinen ihminen vain tekisi kuten minä teen, niin mitään ongelmia ei olisi.

Oma ongelmani on viimeisen vuoden aikana ollut se, että teen niin paljon töitä ja olen siksi vähän uupunut. Nykyinen työmäärä yhdistettynä siihen, että olen raskaana, on melko tiukka yhdistelmä. Tiedän tasan tarkkaan, että elämä voisi olla vähän helpompaa, jos tekisin vähän vähemmän töitä. Mutta kun en vain halua. Työni ovat niin kivoja, että priorisoin ne nyt jonkun toisen asian edelle ja sillä piste.

Joskus ihmiset ovat vähän ristiriitaisia. He tekevät asioita, jotka toisen näkökulmasta tuntuvat typeriltä ja helposti ratkaistavilta. Inhoan sitä, kun ihmiset sanovat minulle, että ”tee vähemmän töitä”. Se ei auta minua yhtään. Tämä johtaa siihen, että mieluummin en sitten vain kerro heille, jos olen väsynyt tai elämä tuntuu raskaalta. Ja kun en kerro, miltä oikeasti tuntuu, vähän vieraannun näistä ihmisistä.

Usein syyt ihmisen ongelmiin ovat paljon moniulotteisempia kuin vain se konkreettinen ongelma, kuten vaikka ”liika työn tekeminen”. Jos keittiöpsykologisoin, niin omalla kohdallani tilanne on usein sellainen, että jos en saavuta jotain aina välillä, tunnen itseni vähän surkeaksi ihmiseksi ja tämä johtaa paljon pahempaan tilanteeseen kuin se, että olen vaikka työnteon takia uupunut. Ja tällaisten itsetunnon rakentamisen ja omaan arvostukseen liittyvät ongelmat ovat paljon suurempia ja vaikeammin ratkaistavia kuin se, että ”tee vähemmän töitä”.

Olen huomannut, että vertaistuki on paljon lohdullisempaa kuin simppelit neuvot. Tästä syystä valitan vaikkapa kiireestä nykyään ystävälleni, jolla on keskisuuri yritys johdettavana tai toiselle, joka tekee töitä 15-20 tuntia vuorokaudessa. He tajuavat työn imun ja sen, miten palkitsevaa kiireen tuntu ja kaikesta selviytyminen on. Ja samalla kykenevät osoittamaan empatiaa. Joskus sitä kaipaa vain sellaisen myötätuntoisen ”voi että” – kommentin, eikä paljon muuta.

Viime vuosien aikana olen opetellut olemaan ratkomatta muiden ongelmia ja ihan vain kuuntelemaan ja kyselemään lisää, ehkä puhumaan omista vastaavista kokemuksistani ja siitä, miten oma asia aikoinaan ratkesi (tai oli ratkeamatta). Se on yllättävän vaikeaa, kun aina tekisi mieli alkaa organisoida ystävän elämää kuntoon. Pitää siis jatkaa harjoituksia ja antaa samalla armoa niille, jotka jakelevat neuvoja minulle.

Millaisia huonoja neuvoja te olette saaneet? (Kiinnostaa ihan jo huumorimielessä!)

Kuvassa: Eräästä porvoolaisesta kahvilasta bongaamani kangaskassin sanoma voi olla faktisesti totta, mutta neuvona se on typerä!

Lue myös:

Pitää tunnistaa ongelman vakavuuden aste

Unettomuuteeni ei auta neuvot, mutta vertaistuki kyllä

PODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit (26)
  1. Kuvan kassi kiinnitti meidänkin huomiomme tuossa Porvoolaisessa kahvilassa. Yritimme mietti, millaisen tyypin kantamana se olisi jollakin tavalla onnistunut. Ei keksitty. Kammottava esine 😀

    Tunnistan itsessäni myös tuon tarpeen ratkaista kaikki muiden ongelmat. Olen aika ratkaisukeskeinen omassa elämässäni ja lisäksi työni puitteissa kerron ihmisille miten heidän tulisi olla ja elää. Olen viime aikoina yrittänyt opetella enemmän empaattista kuuntelemista vapaa-ajalla. Tämä osin mukavuudenhalusta, sillä muuten helposti päädyn näkemään aika suurtakin vaivaa puolituttujen ongelmien helpottamiseksi.

    Toisaalta ajattelen, että monien ihmisten onnea ja menestystä rajoittaa kyvyttömyys pyytää apua ja ottaa
    vastaan neuvoja. Eräälle läheiselleni on niin tärkeää, ettei kukaan neuvo häntä, että hänen ongelmansa ratkeavat usein siten, että ratkaisu ujutetaan hänen ajatuksiinsa niin hienovaraisesti, että hän voi pokkana väittää itse sen keksineensä. Tämä tuntuu välillä molemminpuoliselta teatterilta.

    1. Totta, ehkä näissä neuvomishommissa on semmonenkin, että joskus voi käydä itsetunnolle kuunnella neuvoja. Juuri tämä ajatus, että ”pitääkö tuo minua ihan tyhmänä”, vaikka ei sitä nyt tarvitsisi niin usein miettiä, että mitä toinen minusta ajattelee 😀

      1. En usko, että sulla on tätä ongelmaa. Juttujesi perusteella aktiivisesti haet neuvoja/mentorointia/toimintatapoja muilta. Eihän kaikki neuvot ole hyviä, mutta välillä itseänikin sieppaa kuulla liian osuvia neuvoja. Erityisesti niitä ”tee vähemmän töitä jos kerran olet noin väsynyt”, koska ne yleensä pitää paikkansa ja on toteutettavissa, vaikka väsyneenä haluaisi vaan rämpiä päivästä toiseen ja valittaa.

        Ja pee äs Kassi on mielestäni tosi onnistunut kuvitus tähän, vaikka tuomitsin se esineenä 😀

        1. Siis juuri tuo, että silloin usein tietää neuvojan osuneen naulan kantaan, kun itseä alkaa ärsyttämään!

  2. Mulla on eräs kaveri, jonka ratkaisu asiaan kuin asiaan on voimaharjoittelu. Karrikoidusti sanottuna painonnostelu lisäisi kuulemma energiatasojani niin paljon, että pystyisin taklaamaan ongelman kuin ongelman. Lisäksi turvaisin itselleni muistiongelmattoman vanhuuden ja ties mitä muuta!

    (Noin muuten kylläkin tykkään saada ystäviltäni ratkaisuehdotuksia. Koen paljon rasittavammaksi pitää yksin monologia, jonka jälkeen mulla ei oo yhtään uutta ideaa siitä, mitä tehdä elämälleni. Oon myös nuoruudessani ollut syömishäiriöiden takia vertaistukiryhmässä, joka tuntui aivan hukkaan heitetyltä puolen vuoden tarinakerholta. Eli ylläriylläri, kaikille ei sovi samat asiat 😛 )

    1. Hahahah, alkoi itsekin tehdä mieli vähän voimaharjoitella!

      Ja joo, ennen kaikkea nämä neuvomishommat ovat sellaisia, että oikealla sävyllä ja kunnon pohdinnalla annetuista ystävän neuvoista sitä voi olla tosi iloinen, mutta sellainen ylimalkainen heittely taas on eri asia. Ja etenkin silloin, jos itse pyytää neuvoa, niin silloinhan sitä erittäin mielellään kuulee toisen näkökulmaa.

      1. Hahaa!
        Neuvoja voi myös pyytää! Note to self X)

        En jotenkaan yhtään pystynyt samaistumaan tekstiisi, koska samoin kuin ylempi kommentoija, en saa oikein mitään pelkästä vertaistuesta.
        ”Kas, tässä me kaksi seisomme vierekkäin samassa suossa, onpa pirun mahtavaa!”

        Olen omissa ystävyyssuhteissani aika ajoin tuskastellut tätä neuvomattomuuden kulttuuria, ja aika hanakasti hakeudunkin nykyään ammattiavun piiriin asiassa kuin asiassa. Mutta se mitä en ole tajunnut (miksi oi miksi?!?!?) on se, että voisin ihan kysyä ystäviltäni sitä neuvoa. Olen vain jotenkin ajatellut, että näin se nyt vain on. Ihmiset eivät halua kuulla neuvoja eivätkä neuvoa.
        Noh, taidanpa kokeilla toisen laista lähestymistapaa. Kiitos vinkistä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.