En kadehdi lääkäreitä

Sisätutkimus eli PV tarkoittaa per vagina -tutkimusta. PR sen sijaan tulee sanoista per rectum, minkä vuoksi olen aina varuillani, kun joku ilmoittaa olevansa PR-alalla.

Luin kesällä monta hyvää kirjaa, ja tämä Adam Kayn Kohta voi vähän kirpaista – Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat (Art House, 2019, suomentanut Ari Jaatinen) oli yksi parhaimmista.

Nauroin ääneen kymmeniä kertoja lyhyttä kirjaa lukiessani.

Nuori brittimies, Adam Kay, julkaisee päiväkirjamerkintänsä ensin terveyskeskuslääkärin arjesta, sitten gynekologian ja synnytysten osastolta. Muistiinpanot ovat hyvin lyhyitä huomioita erinäisistä tilanteista, joita hänelle sattuu päivittäin potilaiden kanssa.

Huomasin allekirjoituksessani kammottavan kirjoitusvirheen, kiitos puuttuvan älä-sanan: Jos sinulla on mitään kysyttävää, ole ystävällinen ja epäröi ottaa yhteyttä.

Kirjasta oppii, että sairaala-arki on huomattavatsi kummallisempaa kuin tavis voisi kuvitella. On esimerkiksi lukuisia kuvauksia siitä, mitä kaikkea ihmiset tunkevat vaginoihinsa (ja peräreikiinsä): kinderyllätyksiä, jouluvaloja, Paavo pesusieni -nukkeja. Yksi mies jopa tökkää synttäriyllätykseksi tanassa olevaan terskaansa kynttilän, sytyttää sen, ja kuinka ollakaan, steariini valuu johonkin ihan muualle kuin olisi tarkoitus.

Kiinnostukseni genitaalilävistyksen ottamiseen oli jo lähellä nollaa, mutta se katosi kokonaan, kun tutkin potilasta, jonka lävistys oli repeytynyt irti seksin aikana. Tätä tapahtuu sen verran usein, että urologeilla on ilmiölle nimi: ’prinssi Albertin kosto’.

Näiden toinen toistaan absurdimpien tapausten lisäksi Kay selittää todella ronskilla kielellä lääketieteellisiä termejä ja toimenpiteitä, jotka aidosti myös opettavat maallikolle lääketiedettä.

Joskus, samaan tapaan kuin illanvietto sen yhden kaverisi kanssa, joka vaatimalla vaatii vielä seuraavan yökerhon tsekkaamista, vaikka hänellä on jo oksennusta hiuksissaan, raskaus jatkuu paljon pidempään kuin on mitenkään järkevää. 42. raskausviikon jälkeen istukka saattaa alkaa kuukahtaa, minkä vuoksi synnytys käynnistetään ennen sitä.

Kun nainen tulee tiettyyn ikään, ruumis tahtoo kääntää itsensä nurin kurin vaginan kautta. Onneksi tilanteen voi välttää harjoittamalla lantiopohjan lihaksia. Harjoitusten tekemiseen jaetaan lehtisiä, joiden kuvaukset yksityiskohtineen lähinnä hämmentävät, mutta ohjeeni potilaalleni oli varsin simppeli: ’Kuvittele olevasi ammeessa, joka on täynnä ankeriaita, etjä tahdo yhdenkään pääsevän sisään.’

Kay kertoo heti alkuun, että hän on lopettanut lääkärinuransa, ja syykin selviää heti kättelyssä: Brittien terveydenhoitosysteemi kohtelee lääkäreitä julmasti. Järjettömiä päivystysrupeampia, vaativia lääketieteellisiä toimenpiteitä 48 tunnin valvomisen jälkeen, palkatonta ylityötä alinomaan, täydellisen toimimattomia tietokoneohjelmia ja tunne siitä, että ei saa tukea ja on hyvin yksin kaikenlaisten vaikeiden päätösten tai rankkojen kokemusten kanssa.

Medical Protection Societyn vuonna 2015 suorittaman tutkimuksen mukaan 85 % lääkäreistä oli kokenut mielenterveyden ongelmia ja 13 % myönsi miettineensä itsemurhaa.

Kyse on brittien systeemistä, mutta kyllä minä ihmettelen suomalaistakin mallia, jossa lääkäreitä valvotetaan päivystäen älyttömän pitkiä aikoja. Univajeessa vaativien hommien tekeminen ei kuulosta järkevältä.

Vaikka kirja on aivan äärimmäisen hauska (sittemmin Kay on ryhtynyt sitcomien käsikirjoittajaksi, minkä huomaa tyylistä), siinä on myös muutama sydäntäsärkevä kohtaus – tietenkin, sairaalaan kuuluu myös kuolemaa. Niitä luettuaan todella ymmärtää, mitä kaikkea synnytyksessä voi tapahtua – ja vahvistaa kyllä omaa ajatustani siitä, etten ikimaailmassa synnyttäisi lastani muualla kuin sairaalassa.

Lisäksi Kay tuo kirjaan myös yhteiskunnallisen aspektin vaatiessaan lääkäreiden olojen parantamista.

Minua kiinnostaisi kuulla, onko suomalaisilla lääkäreillä samanlaisia haasteita kuin Britanniassa on. Ja mitä niille pitäisi tehdä?

Joka tapauksessa, suosittelen kirjaa ihan kaikille. Paitsi niille, jotka ovat synnyttämässä pian. Heille en suosittele tätä kirjaa missään nimessä.

Kuva: Yksi tämän kesän lukunurkkauksistani, mökin nojatuoli

Kommentit (20)
  1. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta (2 synnytystä takana, ei yhtään edessä), kiitos suosituksesta. Varaukseen meni, 181/181. Miten tämä postaus tuli tänne väliin?

    1. Todella oudosti olin onnistunut ajastamaan tämän menneisyyteen. Wtf?!

      No, nyt uusi yritys 😀 Ja siis edelleen, suositan!

  2. Suomessakin erikoistumisaikana tehdään usein 1-2 kertaa viikossa 24 tunnin päivystys ja joissain paikoissa vielä päivätyöt siihen päälle.

    Itse erikoistun kirurgiaan (nyt äitiyslomalla) ja tein 1-2 kertaa viikossa töitä siten, että päivätöiden 8-16 jälkeen jäin päivystämään kello 10 asti aamulla, minkä jälkeen loppupäivä päivystysvapaata tai sitten viikonloppuna 26 tuntia minkä jälkeen kotiin nukkumaan. Yön aikana usein saa nukkua 1-6 tuntia siten että välillä vastaa konsultaatiopuheluihin tai käy katsomassa potilasta. Itse pystyn aika hyvin nukahtamaan, mutta jos on vaikeasti sairaita potilaita tai muuten nopeaa toimintaa vaativia tilanteita niin nukkuminen sen jälkeen on vaikeaa. Viikkotunteja kertyy helposti se 70.

    Jos päivystysaikana leikataan niin ”kävelevät” potilaat odottavat leikkauksen päättymistä ennenkuin heidät tutkitaan. Kerrallaan päivystää yksi kirurgi joka voi konsultoida kotona valmiudessa olevaa erikoislääkäriä.

    Oma työpaikkani ei kuitenkaan ole sieltä rankimmasta päästä, vaan enemmänkin helpoimmasta. Olen saanut hyvin joustoja työhön raskausaikana ja kaikki lomat ja vapaat aina sovittua. Työilmapiiri on ollut erinomainen ja sairaanhoitajat meillä taitavia ja ihania mikä helpottaa päivystämistä valtavasti.

    Olen kuitenkin päivystänyt myös muissa sairaaloissa missä meininki on ollut vähintäänkin epäinhimillistä. Listat täysiä, hoitajia liian vähän, potilaat joutuvat odottamaan ja ovat pahoilla mielin, lääkärille ei jää aikaa hengähtää yön aikana ollenkaan… ruokatauko pakko pitää, mutta koko ajan jono pitenee ja stressitaso kasvaa. Päivystysten keskittäminen on tehnyt yhä useammasta päivystyspaikasta tällaisen. Itse en ainakaan tuollaista tahtia jaksa vaikka olenkin kokenut päivystäjä.

    Itsekin luin tuon kirjan ja ihan samanlaista ei meno (onneksi) ole Suomessa! Monia tutunkuuloisia ajatuksia ja samanlaisia kokemuksia kuitenkin löytyy.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *