En muista, kuka opiskelija-Julia oli

Olen elänyt sellaisessa harhassa jo vuosikausia, että ”minähän ihan just äsken olin opiskelija, kyllä minä muistan, millaista se on”. Mutta sitten kun kävin ennen podcast-nauhoitustamme lounaalla oikeustieteen viidennen vuoden opiskelija Lidia Blanco Sequeiroksen kanssa, tajusin, että en minä muistanutkaan.

Mieli on siitä omituinen mekanismi, että joka hemmetin asia kultaantuu. Kaiken sellaisen stressin ja pelon tulevaisuudesta unohtaa täysin, kun elämää kertyy kokemusten päälle ja huomaa, että kaikki menikin ihan hyvin.

Mutta kun jubailin Lidian kanssa, muistin, että ai niin! Tuommostahan se oli, epävarmuutta, tarjousten metsästämistä kaupoista, pohdintaa siitä ostaako viimeisillä rahoilla oluen baarista vai leipää. Eikä se ollut todellakaan niin romanttista kuin olen maalaillut nyt mielessäni.

Minua stressasi tosi paljon se, työllistynkö valmistumisen jälkeen ja saanko aikanaan rahaa, jolla elää. En suoraan sanottuna koskaan ajatellut, että tulisi päivä jolloin en esimerkiksi nostaisi asumistukea. Tästä syystä hamstrasin kaikenlaisia duuneja opiskeluaikoina. Olin jo vähän unohtanut sen, mutta kolmantena vuotena opiskelin sellaista sairasta 60 opintopistettä lukukaudessa, tein osa-aikatyötä Turun ylioppilaslehden toimittajana, tuotin Turun Sanomien nuortenpalstaa ja kirjoittelin freenä Demiin muihin ja aikakauslehtiin.

Olin sinä syksynä aivan poikki, ja sellainen ”ihana opiskelijan vapaus” ei kyllä mitenkään koskenut minua. Eikä oikeastaan kavereitakaan. Kaikki kaveritkin tekivät töitä opintojen ohella. Ei pelkästään rahan eteen, vaan myös juuri tästä pelosta, että jos ei ole työkokemusta, ei saa töitä valmistumisen jälkeen. En halua myöskään glorifioida tuota ylisuorittamista, koska se oli ihan paskaa elämää. Veikkaan, että olisin saanut burn outin, jos tilanne olisi jatkunut vielä pitkään.

Nimittäin sain tuon syksyn jälkeen vakituisen työpaikan Demi-lehdestä. Elämä muuttui itse asiassa melko letkeäksi. Minulla oli vain yksi työ, joka oli niin kevyttä, että sain kirjoitettua myös kandin työn ja kaiken maailman kouluesseet ihan työajalla. Lopetin ylisuorittamisen ja aloin nukkua taas öisin paremmin.

Mutta miksi aivoni olivat unohtaneet tämän kaiken ja vain kuvittelin, että opiskelijaelämä oli sitä vapaata ja villiä aikaa?

Johtuuko tämä vain siitä, että jaksoin ryypätä ja valvoa paremmin kuin nykyään? Sekö sen vapauden tunteen toi? En minä muista.

Oikeastaan haluan vain sanoa itselleni ja muille sen, että on aivan sairaan vaikea samastua muiden (taloudelliseen) tilanteeseen, vaikka olisi itse aikanaan kokenut saman. Oli sitten kyse työttömyydestä, pienillä tuloilla elämisestä, suurilla tuloilla elämisestä. Ihminen unohtaa niin herkästi kaikenlaiset tunnetilat ja yksityiskohdat ja näkee elämänsä vain sellaisena narratiivina, että yksi asia johti toiseen.

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podin jakso, jossa puhumme Lidian kanssa opiskelijana kituuttamisesta, työn teosta, säästämisestä ja sijoittamisesta – ja siitä, kannattaako sitä tehdä. Varoitus: kuulostan horinoivalta tädiltä siinä, ei voi mitään.

Ja hei, koska en voi itse muistaa kunnolla, millaista oli olla opiskelija, pyysin opiskelijoita itse kertomaan parhaat rahavinkkinsä nykyiseen tilanteeseen. Ylen jutun voi lukea tästä.

Tänään torstaina 13.8. kello 21 minun instassani on myös IG Live, jossa juttelen tästä aiheesta enemmän. Kysymyksiä ja kommentteja saa esittää ennakkoon!

Kuvat: Paras-bestest tuottajani Johanna Reen

Lue myös:

Epäonnistumisen CV

Näin neuvoisin opiskelija-Juliaa raha-asioissa

Kommentit (1)
  1. Hei Julia ja olen mielissäni, että podcastisi toinen tuotantokausi pyörähtää nyt jakeluun viikoittaisella jaksotuksella. Ensimmäinen settisi sai minut aluksi pohtimaan talousasioita, sitten lukemaan kirjasi ja lopuksi laajentamaan tututumistani myös muihin säästämistä & sijoittamista pohtiviin blogeihin, podcasteihin ja kirjoihin. Eli teet siis vaikuttavia asioita.

    Toiseksi olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kun opiskeluvuosista kuluu riittävästi aikaa, niin harva muistaa enää konkreettisesti, millaista opiskelijaelämä todella oli. Oma opiskeluaikanani yliopistossa osui vuosituhannen vaihteen ”molempiin puoliin” ja se oli nyt muisteltuna hyvin vapaata, monipuolista, mielekästä ja erityisesti sosiaalista – elämän parasta aikaa! Mutta vaikka olin tuolloin hyvin huoleton veikko, esim. töiden saaminen valmistumisen jälkeen ei huolettanut minua ollenkaan (koska en oikeastaan osannut edes kuvitella tuolloin asioita eteenpäin), niin nyt tarkemmin muisteltuna myös rahan vähyys, alati kasvava opintolainan määrä ja opintojen välillä hidas eteneminen huolestuttivat minua kovasti. Eli valoa ja varjoja se opiskelijaelämäkin sisälsi – mutta lopulta oikeastaan vain hyvät muistot ovat jääneet mieleneni.

    Myös minun ohjeeni nuorille opiskelijoille on, että – elä! Opiskele tosissasi, mutta älä väsytä itseäsi liialla rahan/työnteolla. Ota vaikka tarvittaessa opintolainaa. Opintoaikojen vapaus ei myöhemmin enää koskaan palaa. Ystävysty, rakastu, verkostoidu ja kasva – uskalla yrittää ja erehtyä. Mutta älä hajota itseäsi liialla stressillä, lähes aina kaikki menee lopulta hyvin. Osallistu ainejärjestön toimintaan – ja muista myös ylioppilaskunnan aktiviteetit. Ilot ja surut, ota elämästä kaikki irti.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *