En palaisi menneisyyteen

naamiot2.jpg

”Kukaan ei sanonut et murrosikä tulee aina yhä uudestaan. Oisko tää nyt kolmas? Aina yhtä kauheaa.”

Iisan Kun olit nuori on mun tämän kesän theme song. Se on soinut mulla päässä tässä viikkoja, ja se on ihan superhyvä biisi.

Olen täällä blogissa horissut mun kolmenkympin kriisistä pitkin kesää. Se on edelleen vahvana päällä.

Musta tuntuu, että jos kriisiä omasta vanhenemisesta ei ole itse kokenut, ei voi tajuta, miltä tämä tuntuu. Tai ainakaan vuosi sitten en olisi voinut millään lailla samastua tämän nykyisen Julian sepustuksiin. Olisin vain ajatellut, että senkin pateettinen kanttura, nostalgia on kammottavaa, ota itsestäsi niskasta kiinni.

Enkä mä edelleen ole mikään nostalgikko. Päinvastoin, mä vihaan nostalgiaa. Mun mielestä ennen ei koskaan ollut paremmin, ja jos joku kuvittelee niin, sen pää muokkaa asiat kultaisemmiksi kuin mitä ne olivat.

Jos ihan konkreettisesti ajattelen vaikka lapsuuttani tai nuoruuttani, ihan mitä tahansa hetkeä, niin en mä haluaisi palata menneisyydessä yhtään mihinkään. En missään nimessä haluaisi elää niitä aikoja uudestaan. Mulla on ollut tähän mennessä hyvä elämä ja kaikkea, mutta aina kun ajattelen, mitä hyvää on ollut, muistan samalla sen, mitä kamalaa tai vähintäänkin vaivalloista on ollut.

naamiot3.jpg

Jos ajattelen ala-asteajoilta aurinkoisia loppukevään päiviä, jolloin ilmassa oli odotusta kesästä ja määrittelemätöntä esimurrosikäisen ihastusta, niin muistan myös sen, miltä tuntui herätä joka hemmetin aamu kahdeksaksi kouluun sysipimeässä syysaamussa. Ja ajattelen, että onneksi mun elämä ei ole enää tuota.

Tai jos kelaan sitä, millaista oli yläasteikäisenä juoda itse tehtyä kiljua kaverin veneellä (tämä on siis pelkästään positiivinen muisto, vaikkei se siltä kuulosta!), niin muistan samalla, miten epävarmalta ihmissuhteet ja kuva omasta itsestään tuntui. En haluaisi kokea enää sitä kaikkea.

Tai lukioikäisenä, kun pyöräiltiin ystävän kanssa baari-illan jälkeen rankkasateessa kotiin ja naurettiin niin, ettei meinattu päästä eteenpäin. Niin muistan samalla, miltä tuntui derivoida itku kurkussa pitkän matikan kursseilla kaikenlaista skeidaa. (En enää edes muista, mitä derivointi on. Jotain pahaa luultavasti.)

En menisi takaisin edes fuksivuoteen, vaikka se oli paras ikinä. Se vapaus, se omahyväisyyden määrä ja kuvitelma siitä, että tässä sitä keskustellaan maailman älykkäimpiä keskusteluja. Siinä vaihtokaupassa saisin myös epävarmuuden tulevaisuudesta ja siitä, saanko mä koskaan mitään töitä.

Oh, en palaisi enää edes vauvavuoteen, vaikka se oli niin taianomaisen ihana. Mutta kyllä nykyinen taapero on vielä ihanampi.

Ikäkriisi ei siis selvästikään tarkoita mun kohdalla sitä, että kaipaisin menneisyyteen. Tästä huolimatta olen jotenkin järkyttynyt siitä, että mä en ole enää nuorisolainen. Ja on sanottava, että kun hilluin toissaviikonloppuna Tubeconissa kolme päivää, se ei todellakaan auttanut asiaa.

Mulle tuli siellä semmonen olo, että mä olen niin auttamattoman eri sukupolvea kuin te, nuorisolaiset. Teillä on niin paljon sulkemattomia ovia edessä, niin paljon kaikenalisia mahdollisuuksia. Mä olen sulkenut vaikka mitä, ja lisää sulkeutuu koko ajan, riippuen siitä, mitä valintoja teen seuraavaksi.

naamiot.jpg

Ja nyt tullaan taas tuohon alun theme songiin. Koska mulla on semmonen fiilis, että vaikka olenkin tällainen vanha kanttura, niin tässä on päällä jonkinlainen murrosikä.

”Mä olen erehtynyt kuvitteleen, että oisin aikuinen. Sitten käykin ilmi, että mitään siitä tiedä en.”

Koko kevään ja kesän olen miettinyt kuumeisesti, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä. Nyt olen ottanut sellaisen taktiikan, että rajaan pois sellaisia juttuja, mitä en halua tehdä. Lisäksi olen kerännyt itseäni viisaammilta ihmisiltä työkaluja, joilla olen pystynyt helpottamaan tätä vaiheilua. Olen nimittäin purkanut tätä kriisiä Tikille, ystäville, vanhemmilleni, pomolleni, A-lehtien toimarille (!!!?), psykologille, Sitran asiantuntijalle pikamentoroinnissa, satunnaisille tuttavuuksille minglaustilaisuuksissa (!!?) ja tietenkin tänne blogiin.

Vaikuttaa siltä, että alan pian päästä kuiville tästä pikku kriisistä. Mutta jotta mulla olisi työkalut seuraavan ura-/ikäkriisin selvittämiselle (ehkä sitten 35-vuotiaana tai 40-vuotiaana?) ja ehkä jollakin muulla saattaa olla näitä keloja mielessä (olen huomannut, että aika monet äikkäriltä duuniin palaavat miettivät näitä juttuja), niin kirjoita tästä nyt pienen postaussarjan. Tämä alkaa pahasti lähennellä huttuista self helppiä, mutta eivätkö kaikki blogit pohjimmiltaan ole juurikin self help -huttua? (Eikö koko elämä ole yhtä isoa self helppiä?)

 

 

Onko kellään muulla täällä murrosikää meneillään?

 

Lue myös:

Kolmenkympin kriisi on täällä

Vaatimukset syövät kolmekymppistä kuin leipää

 

 

Kuvat: Mirja oli hankkinut Flow-etkoille naamioita, mikä innosti mut hämmentävään Instagram-taideprojektiin. 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Kommentit (22)
  1. Ei murrosikää, mutta elän uutta abuvuotta! Hiton opportunity costs, valitsi miten ihania asioita tahansa, samalla sulkee aina tusinan ovia kiinni! Kaikki neuvot siihen miten tehdä päätöksiä ja olla kyseenalaistamatta vanhoja ovat erittäin tervetulleita!

    1. Nimenomaan, opportunity cost! 

      No mutta täältä on tulossa työkaluja elämänkriisinhoitoon, kriisi on nimittäin todellinen! 😀

  2. Murrosikä on kiva sana – ikä, jossa ollaan jossain murroksessa. Kun sanaa oikein alkaa makustella, se alkaa jopa kuulostaa positiiviselta; murros, elämän murros, murrosvaihe, jotain uutta ja jännittävää.

    Siinä vaiheessa kun tajuaa, että kukaan ei pakota kasvamaan aikuiseksi, murrosiästäkin tulee kiva juttu. Olisi varmaan aika tylsää elää semmoista elämää, jossa kaikki on pedattu valmiiksi, ja joka ei ikään kuin pakottaisi vähän kriiseilemäänkin välillä; pieni kriiseily on kuin olisi kehityskeskustelussa itsensä kanssa; siinä punnitaan mennyttä ajankohtaa, ja mietitään, mitä tuli tehtyä oikein ja mitä väärin – ja mitä tästä eteenpäin. 

    Se, että ei välttämättä tiedä, mitä tästä eteenpäin, ei ole huono juttu ollenkaan. Harvapa meistä sen kai sataprosenttisesti tietää; ja vaikka kuvittelisikin tietävänsä, universumilla on joskus velmu tapa heittää pakka sekaisin ihan huvin vuoksi. 

    1. Tykkään tästä ajatuksesta.

      Mulla ei ole ikinä ollut ikäkriisiä, mutta silloin aina välillä vähän alkaa ahistaa, kun joku itseäni nuorempi (kuten nyt vaikka Julia *krhm*) kriiseilee iästään.

    2. Toi on kyllä tuhannen tosi. Nyt kun alan pikkuhiljaa vähän ”selvitä” tästä mun murrosikäkriisistä, niin tajuan, että tämä on ollut ihan älyttömän tarpeellista oman elämän ja onnellisuuden kannalta. Nyt kun sanoit sen noin, niin herregud, olisipa melkein pitänyt nauttia enemmän! Tosin, mä inhoan epävarmuutta, joten siinä mielessä olen tyytyväinen, jos tämä kriisi nyt vihdoin loppuu 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *