Ensiasunnon ostaminen voi tuntua inhottavalta (mutta usein se on silti järkevää)

koti1.JPG

Yleensä asunnonostamisen tarinat ovat sellaisia, missä ihmiset kertovat suurista onnistumisistaan. Miten asunto tuntui heti kodilta, ja oli niin ihanaa, kun sai vihdoin laittaa sitä omaa ympäristöään itselleen. 

Minulla on todella erilainen kokemus aiheesta.

Olin aika lailla unohtanut, miltä tuntuu ostaa ensimmäinen asunto. Onneksi olen kirjoittanut tunnollisesti päiväkirjaa kaikki nämä vuodet, ja sieltä käy ilmi, että minusta se tuntui täysin karsealta. Enkä ihmettele: onhan se nyt aivan järjettömän pelottavaa ottaa yhtäkkiä pankista lainaa 200 000 euroa ja tumpata asuntoon kaikki, mitä on säästänyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ja yleensä tämä päätös (etenkin Helsingissä) pitää tehdä suurinpiirtein tunnissa, koska kilpailu yksiöistä tai kaksioista on niin kova.

Olimme syksyllä 2011 päättäneet Tikin kanssa, että nyt hemmetti vieköön, ostetaan se asunto. Olin 25-vuotias ja minulla oli vakituinen työ. Asuin kommuunissa Kruununhaassa, mutta halusin muuttaa Tikin kanssa yhteen. Olin saanut ASP-tilille tarpeeksi säästöä, joten ei ollut syytä, miksi ei.

Ai että se oli pirullista aikaa elämässä. Käytiin katsomassa kaikenmoisia kaksioita Kalliossa, Alppilassa, Vallilassa, Herttoniemessä, Toukolassa ja Hermannissa. Muutaman kerran meinattiin tehdä tarjous, mutta ei sitten kuitenkaan uskallettu. Yhteen herttoniemeläiseen kaksioon olisin halunnut muuttaa, mutta Tikille tuli siitä sellainen tunne, että ”jos me muutetaan sienne, me mätäännytään ja kuollaan pois”. Siitä tuli kunnon riita, joka päättyi sinällään rationaaliseen ajatukseen: jos jompikumpi ei pidä kyseisestä asunnosta, hänen ei tarvitse ottaa 100 000 euroa lainaa sitä varten.

Vuosi läheni loppuaan ja tuona vuonna oli sellainen jännä porkkana, että jos ennen vuoden loppua saa ostettua asunnon, ASP-lainan ottajat saavat valtiota 3000 euroa rahaa. (En vieläkään ymmärrä, miksi näin oli.)

koti2.JPG

Minun ongelmani oli, että asunnot olivat kaikki ”ihan ok”. Mikään ei puhutellut minua mitenkään. Yhdenkään seinät eivät kuiskutelleen, että ”Julia, tee kotisi tänne” eikä yksikään makuuhuoneen kaapisto houkutellut ”Julia, ripusta vaatteesi eteeriseen järjestykseen sisääni”. Asunnot olivat vain asuntoja. Koska oli loppusyksy, ne olivat enimmäkseen vähän pimeitä loukkoja, sellaisia, mitä asunnot nyt Suomessa tuohon aikaan ovat.

Lopulta bongattiin Hermannista toisen kerroksen kaksio, joka oli – jälleen kerraan – ihan ok. Tunteita ei herännyt. Ei positiivisia tai negatiivisia (esimerkiksi, että sinne muuttamalla kuolee ja mätänee). Mutta asunto oli paperilla hyvä: pohja oli erinomainen, putkiremontti juuri tehty, läpitalon asunto, kiva parveke ja näkymät kauniiseen Violanpuistoon. Ajateltiin Tikin kanssa, että no, ehkä me voisimme ostaa tämän. Kyse oli tarjouskaupasta, ja muutaman kerran joku taisi korottaa. Lopulta päädyimme maksamaan kaksiosta jonkun verran yli 200 000 euroa, ja se oli juurikin alueen hintatasoa tuona vuonna.

Olimme kilpailuttaneet lainan kolmessa pankissa, valitsimme sen, mistä saimme ystävällisintä palvelua (marginaali olisi ollut muissa suurinpiirtein sama). Oli juhlavaa tehdä kaupat. Mentiin niiden jälkeen Lippulaiva-Alkoon, ostettiin pienet pullot skumppaa ja korkattiin ne Töölönlahden rannalla. Tuntui epätodelliselta.

Helmikuussa sitten muutimme tuohon kaksioon. Emme remontoineet tai maalanneet siellä mitenkään, ihan vain kannoimme kamat sisään. Olin asunut aiemmin puolitoista vuotta Tikin kanssa, joten yhteen muuttaminen ei pelottanut. Sen sijaan oli täysin käsittämätöntä, miten minun mieleni sitten hyökkäsi minua vastaan, kun vihdoin olin saanut muutettua omistusasuntoon. Aiemmassa kahdeksassa vuokra-asunnossa, joissa olin asunut muutettuani omilleni, en ollut ikinä miettinyt tällaisia asioita saati häiriintynyt niistä. Nyt kuitenkin ahdistuin: Yläkerrasta kuuluu kantapääkävelyä! Parveke on vähän kälynen! Laminaatit ovat vähän liian tummat minun makuuni!

Koko helmikuu oli yhtä kuulostelua ja ahdistusta siitä, että tässä ollaan tehty 200 000 euron virhe. Alla näette tuolloin piirtämäni graafin ”elämänhaluni nousuista ja laskuista helmikuussa 2012”. (Tuolloin elämässä tapahtui ilmeisesti kaikkea muutakin, mutta en edes tiedä, mitä tuo ”työpaikan muutos” tarkoittaa, ööö? Ei muistikuvaa.) Joka tapauksessa olin tuolloin aivan paniikissa. Vaikka mitään erityistä syytä ei todellisuudessa ollut. Jotenkin tuollainen aikuistuminen ja vastuu vain yhtäkkiä pelottivat.

elämänhalu.jpg

Onneksi pystyn päiväkirjamerkinnöistäni seuraamaan tilanteen kehittymistä. Huomasin, että seuraavat asiat auttavat, jos koti ei meinaa tuntua kodilta:

– Kutsu ystäviä kylään, mahdollisimman pian.

– Kutsu äiti poraamaan kaikki peilit ja taulut seinälle. (No, nykyään käyttäisin ehkä Jelpperiä.)

– Hanki jotain kivoja sisustushommia, jotka sopivat juuri tähän kotiin.

– Järjestä kodissa isot bileet.

– Vietä kodissa ihania, löysiä viikonloppuja, jolloin elämä tuntuu taivaalliselta.

– Vietä kodissa kesä, kesällä kaikki tuntuu upealta. Etenkin jos kodin ikkunasta näkyy puita (meillä näkyi kaikista), kesä auttaa.

– Jos joku seinän väri tai muu pieni asia ärsyttää, remontoi vähäsen!

– Yritä ottaa iisisiti. Tämä ei ole niin helppoa, mutta ajan kanssa se onnistuu. Kaikkeen tottuu.

Pikkuhiljaa tuosta kodista tuli koti, jossa aloin viihtyä. Lopulta asuimme siinä miltei kolme vuotta, ja muutimme tämän jälkeen niinkin kauas kuin kadun toiselle puolelle. (Todella kotouduimme Hermanniin.) Sekään uusi koti ei tuntunut yhtään miltään – aluksi. Tiki kuitenkin sanoi, että ”hyvä pohja, putkiremontti tehty, ylin kerros, hyvä yhtiövastike, ostetaan tämä”. Ja sitten ostimme ja remontoimme sen lattiasta kattoon kuukaudessa. Kävi ilmi, että kyseessä oli ihan meidän unelmien koti. Siinä on ainoa pikku miinus (neljäs kerros, ei hissiä, toinen lapsi tulossa), mutta näyttää siltä, että plussat ovat niin suuret, että emme me tuosta mihinkään kuitenkaan muuta. 

Olen älyttömän tyytyväinen, että tuo ensimmäinen asunto tuli ostettua aikoinaan. Se opetti paljon: Asuntokaupat eivät ole niin vakavia, etenkään Helsingissä ja etenkään kerrostaloissa, joissa ostaa käytännössä osakkeita, ei mitään fyysistä (jos tulee homeongelma, se on taloyhtiön kontolla). Me saimme tuon kaksion myytyä alle viikossa, ensimmäisen näytön perusteella. Omsitusasunnosta pääsee eroon (jos se sijaitsee järkevällä alueella ja hintapyyntö on ok). Ennen kaikkea opin itsestäni, että minä olen ihminen, joka ei välttämättä heti alkuun tunne mitään suuria positiivisia tunteita, mutta negatiivisia tunteita saattaa tulla sitäkin enemmän. Päättäminen on vain niin vaikeaa, jos on tällainen ambivalentti lortto kuten minä. Sitä paitsi, jos emme olisi ostaneet tuota ensimmäistä asuntoa, meillä ei olisi ollut ikinä varaa ostaa Hermannista 78 neliön asuntoa. 

Lisäksi raha on vain rahaa. (Näin on helppo sanoa, kun ei ole hävinnyt kaikkia rahojaan esimerkiksi homeloukoksi paljastuneeseen omakotitaloon.) Yleensä kannattaa priorisoida oma mielenterveys kuin se, että jahkailee ikuisesti sitä, tuliko tehtyä nyt oikea vai väärä ostopäätös. 

Eli jos minulta kysytään, niin neuvona niille, joilla olisi rahaa ja joiden kohdalla se olisi ”paperilla järkevää”, niin antakaa palaa ja ostakaa vain se asunto. Ihan hyvä lopputulos se on, vaikka vähän aikaa kärsisikin. Ja no, ehkä elämässä noin yleisestikin voin neuvoa ihan itseäni: jos mietit, että tekisit jotain uutta ja vanhasta selvästi poikkeavaa mutta houkuttelevaa, niin kuuntele Shia LaBoeufia: ”JUST FUCKING DO IT!” (Ihmisten pitäisi ylipäänsä ottaa enemmän neuvoja sekopäisiltä Hollywood-näyttelijöitä, jotka tekevät ilmeisestikin jonkinlaisessa pyskoosin tilassa youtubevideoita nettiin.) 

Ja samaan hengenvetoon: ei asunnon omistaminen ole myöskään mikään tie onneen, on myös paljon hyviä syitä olla ostamatta asuntoa, riippuu niin tilanteesta. Ja mitä tulee talouteen, niin sitä voi säästää ja sijoittaa muillakin tavoilla kuin maksamalla oman asunnon lainaa. 

 

Jos kaipaat lisää asunnonostamisterapiaa, vertaistukea tai ihan konkreettisia neuvoja (lainojen kilpailuttamisesta tms), niin suosittelen. 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin jakso ausnnon ostamisesta!

Ja tämä on kiinnostava pohdinto: ruotsalaiset maksavat asuntolainansa hitaasti (jos ollenkaan) ja sijoittavat jäljelle jäävän rahan. Suomalaiset taas maksavat kiukulla 20-25 vuodessa. Kumpi on parempi tapa, kysyin Suomen Pankilta:

Lue Ylen sivuilta juttu: Maksatko asuntolainaasi liian nopeasti?

Ja kyllä, aion tänään jatkaa tätä asuntovouhotustani instagramin puolella:

Insta live tänään kello 21!

 

Kuvat: Meidän vanhasta asunnosta, joka oli oikeasti tosi kiva

 

Ja kiinnostaa tietää:

Oletko ostanut ensiasunnon? Miltä se tuntui, mikä vaikutti päätökseen, olitko lopulta tyytyväinen?

 

 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin aiemmat jaksot:

Haluatko lisää rahaa? Hanki sivutyö!

Miten fiksu ihminen päätyy ottamaan pikavippejä?

Kääk, olen väärällä alalla!

Paljonko lapsi oikeasti maksaa?

Näin raha hiertää ystävyyssuhteisssa

Vastuullinen sijoittaminen trenaa nyt

Sijoittamisen ABC

Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä

Näin et jää tappiolle parisuhteessa

Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?

 

Lue myös:

Muutin yhteen, muutin erilleen, muutin taas yhteen poikaystävän kanssa

”Sen vain tietää” on surkea neuvo

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit (49)
  1. Me ostettiin ensiasunto lokakuun alussa ja on ehditty asuakin siellä nyt 2 kk. Tunteiden kirjo on ollut kyllä yllättävä, ja kun esim saatiin vasta uudet yläkerran naapurit, joista kuuluu normaalia elämisen ääniä, olimme molemmat pari päivää ihan paniikissa ja googlasin ja luin Suomen jokaisen kerrostalon äänieristys -keskustelun vauvapalstoilta. Kaikkea kummallista on tullut myös stressattua yön pimeinä tunteina. Ehkä kotiutumista on kuitenkin helpottanut se, että meille iski se maaginen kodin tunne heti näytössä, sekä se, että rempattiin pinnat heti alkuun. Pohja on täydellinen meille ja sijainti käytännöllinen. Vielä kun tyhjät nurkat ei olisi enää tyhjiä, luulen, että alkaa helpottaa.. Lopullinen tyytyväisyys on ehkä tiedossa vasta kun myydään asunto eteenpäin aikanaan, niin järkimielellä suhtaudun näihin hommiin, mutta muuten olen kyllä jo tässä vaiheessa tyytyväinen (vaikka seuraavaksi ylin kerros tai uudempi talo, jossa parempi äänieristys, voikin kyllä kiinnostaa 😀 )

    1. Nämä äänieristysasiat on itsellekin suurinpiirtein kaikkein olennaisinta koko asuntokaupassa. Meillä oli kanssa tuossa edellisessä kaksiossa omien standardieni kannalta liian heikot eristeet. Nykyisessä asunnossa taas on vain keittiössä seinänaapuria, ja siihenkin edellinen asukas oli laittanut jonkun ”extraeristeen”, joten mitään ei kuulu mistään. Olen aivan taivaassa. Ongelma on tietenkin se, etten uskalla muuttaa tästä hiljaisesta asunnostamme enää yhtään mihinkään ikinä. Se vähän rajoittaa elämää 😀

      1. Ylin kerroskaan ei ole mikään tae asunnon hiljaisuudesta: Äänet kantautuvat monesti huonosti eristetyissä taloissa yhtä lailla alakerrasta ylös, niin hurjalta kuin se tuntuukin. Tämä tuntuu erityisen inhottavalta siksi, että ylimmästä kerroksesta joutuu muutenkin maksamaan niin paljon enemmän. Moni tuntuu haaveilevan ylimmän kerroksen kämpästä juuri siksi, että se olisi hiljainen, mutta ei ota huomioon alemmasta kerroksesta kantautuvaa melua.

        1. Ylimpään kerrokseen voi kantautua äänet myös vintiltä. 40-luvun talossamme jos joku käy vintillä kuulostaa se siltä kun siellä tömisteltäisiin ja paiskottaisiin laatikoita (vaikka siis ihan normaali kävely ja laatikoiden siirtely kyseessä). Onneksi kylmällä vintillä ei kukaan hengaile 😀 Meille kuuluu myös alakerrasta ääniä, mutta ei pahasti (ja kyllä, kaikesta huolimatta ylin kerros on parasta, näkymät ja oma rauha on eri luokkaa kun alempana…meillä kun ei seinänaapureita ole, niin elämän äänet on aika pieniä kuitenkin :)).

          1. Meillekin kuului, kun alakerran mummo kuunteli kansanradiota about täysillä. Mutta sitten kirjoitin maailman kohteliaimman ja mukavimman postikortin (koska hän ei avannut ovea, vaikka pimpotin tuhat kertaa), ja niin loppui hänen radionsa kuuntelu meidän asunnossamme!

            (Ehkä sukulaiset hankkivat hänelle kuulokkeet – kuten me hankimme 90 v papallemme, jonka tv:n katselu muistuttaa kanssa toista maailmasotaa.)

  2. Ostettiin ensiasunto jotain vuosia sitten. Päätös tehtiin, koska se oli taloudellisesti järkevä, edellinen asunto ei ollut mikään täydellinen ja sen vuokrakin nousi. Ja sitten löydettiin asunto, joka ei myöskään ollut täydellinen, mutta tärkeät asiat olivat kohdallaan. Myös esimerkiksi se, että ikkunoista näkyy puita, mikä on mulle ihan elinehto.

    Rahasta ja sijoituksista puheen ollen, oletkohan Julia käsitellyt lyhyemmän aikavälin sijoituksia. Mitä kannattaa tehdä jos rahaa makaa tilillä reilusti, mutta sitä ei uskalla sijoittaa, koska ENTÄ JOS HUKKA ISKEE ja tarvii ne rahat (työttömyys, hoitovapaa tms) ja sitten juuri on laskukausi ja tulee tappiota kun sijoituksia realisoi. Onko rahojen tilillä makuuttamiselle järkeviä vaihtoehtoja?

    1. Tämä on mulle suuri mysteeri! Liputan nimittäin tietenkin jemmarahan puolesta, mutta vaikkapa se, missä sitä pitää, on arvoitus. Vielä pari vuotta sitten olisin sanonut, että laita Norwegianille, mutta sitten heräsin lafkan epäeettisyyteen

      Ilmeisesti tällaisissa lyhytaikaisissa sijoituksissa pankit suosittelevat matalan riskin korkorahastoja, eli sellaisia rahastoja, joissa tuotto tulee esimerkiksi siitä, että raha lainataan jollekin valtiolle tai yritykselle, ja tämä taas maksaa siitä jonkinmoista korkoa, josta sitten sijoittaja saa osansa. Tällaisia rahastoja pidetään suht varmoina kohteina, mutta sitten taas, kaikessa sijoittamisessa on riskinsä. Eli vähän sillee, että kuinka kauan sitä suunnittelee pitävänsä sitä rahee siellä sijoituksessa. Mä olen ikään kuin rataissut asiaa niin, että mulla on jemmarahaa 5000 – 10 000 tavallisella säästötilillä ja sitten loput joko sijoitan osakkeisiin tai sitten lyhennen ylimääräisesti asuntolainaa. Niitä rahoja ei tietenkään saa mitenkään erityisen helposti realisoitua laskukaudella, mutta en ole keksinyt vielä parempaakaan keinoa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *