Epähaaste: Kolme paskaa

talvinen maisema.jpg

Kolme paskaa asiaa päivissäni: Lapsen pukeminen, lapsen nukuttaminen ja tunne siitä, etten ehdi.

Lapseni on aamu-uninen. Sekä päivävaatteiden että ulkovaatteiden pukeminen hänen päällensä arkiaamuisin on yhtä miellyttävää kuin Tuonelan joessa seilaaminen. Jos joku tulee nyt kertomaan, että kannattaisi laittaa lapsi aikaisemmin nukkumaan, niin hänelle voin kertoa, että kannattaisi hypätä Tuonelan jokeen. Nimittäin lapsen nukuttaminen on myös kammottavaa. Lapsi haluaa mennä nukkumaan vasta kymmeneltä. Kaikkea on yritetty. Iltaisin hiljennytään, ei enää riehuta, ei katsota padia, luetaan kirjaa ja hussutellaan sekä hyssytellään. Lapsi ei halua nukahtaa ennen kymmentä. Ikävää on myös krooninen tunne siitä, etten ehdi. En tunne mitään ”paska äiti” -tuntemuksia (sellaiset tuntemukset ovat täyttä paskaa), mutta mua kiusaa ajatus koko ajan, että pitäisi vähän tehokkaammin hoitaa hommat, että ehtisin paremmin. Tekemään mitä? No tietysti laiskottelemaan.

 

Kolme paskaa asiaa minussa: jätän usein vastaamatta viesteihin, ärsyynnyn ruumiin äänistä ja pidän joskus vähän liian hanakasti kiinni oikeudestani päästä istumaan ratikassa, jos olen selvästi nähnyt, että minä olin ensin.

Mä en voi sille mitään, mutta olen vähän niin kuin lopettanut useisiin viesteihin vastaamisen. (Tai siis totta kai sille voisin mitään, mutta en siltikään tee sille mitään.) Musta on kiva saada viestejä, mutta on hyvin mahdollista, etten vastaa niihin siltikään. Jos kyse on jostain kivasta ihmisestä, hilloan sitä viestiä pitkään, jotta saisin hyvän ajan vastata. Jos on kyse jostain tylsästä ihmisestä, en halua vastata. Kaikenlaiset viestit, jotka vaativat multa jotain tietoa tai vapaa-ajan aikataulutusta on tosi pahoja. Koska rakastan osallistua kaikenlaiseen vapaa-ajan rientoon, mutta niiden aikatauluttaminen on nykyään mulle jotenkin hankalaa. Lisäksi olen tosi huono sietämään ihmisten maiskutusääniä hiljaisessa huoneessa. Jos toimistolla joku maiskuttaa ruokaa (kun keittiökin olisi vieressä), mun tekee mieli… no mennä sinne Tuonelan jokeen. Tämä on minulta täysin kohtuutonta käytöstä, ja unelmoin siitä, että pääsisin jonnekin hypnoosiin, jossa musta poistettaisiin tämä äänineuroosi. Hypnoosia odotellessa käytän vastamelukuulokkeita. Käyttäydyn myös välillä joukkoliikenteessä kuin pieni lapsi. Paitsi huonommin.
 

talvinen maisema2.jpg

Kolme paskaa asiaa elämässäni: epäilys siitä, että olen typerys, kykenemättömyys laittaa kunnolla ruokaa ja epäilys siitä, että jos joku soittaa mulle, se haluaa confrontata mua jostain.

Aika usein, hyvin usein, mulle tulee sellainen olo, että olen täysi typerys ja nyt saa luvan loppua tämä tämmöinen! Mutta sitten sitä vain jatkaa porskuttamistaan, kun ei oikein keksi muutakaan. On myös kammottavaa, miten vähän mä pidän ruuan laittamisesta ja miten mä pystyn syömään ihan mitä tahansa kadusta niistettyä moskaa kunhan mun ei tarvitse sitä itse laittaa. Tästä syystä Tiki kokkaa meillä käytännössä aina. Jos olen yksin kotona ja nälkä meinaa tuuperruttaa munt kanveeseen, keitän sellaista lasten kolmen minuutin makaronia ja laitan siihen päälle ketsuppia. Jos on oikein juhlan paikka, avaan hemapa-pussin ”pikku sivusalaatiksi” siihen kylkeen. Ja sitten on vielä sekin, että vihaan sitä, kun ihmiset soittavat mulle (työasiat ovat erikseen, niistä puheluista pidän). Mä olen aina sata varma, että nyt joku mun läheisistäni haluaa kertoa, miten ”Julia tiedän kyllä, mitä olet puuhastellut”. Yleensä en siis itsekään tiedä, mitä olisin voinut muka olla puuhastellut, mutta varmaa on se, että joku siellä haluaa kertoa minulle, että olen puhunut pahaa, laiminlyönyt tai tehnyt jonkun muun anteeksiantamattoman rikkeen, jota Joulurauhan voimassa ollessa rangaistaisiin tuplarangaistuksella. Siksi on aina parempi, että ihmiset laittavat asiansa minulle normaalia reittiä, eli messenger- tai whatsapp-viestillä. (Tekstarikin on mielestäni melko passiivisaggressiivista viestintää.)
 

 

Kolme paskaa asiaa blogissani: epäkelvot valokuvat, rahahommat, väninä.

Luin Mintun Mami Go Go -blogista tällaisen ”valokuvani ennen ja nyt” -postauksen. Masennuin. Mun valokuvat ovat kaikki juuri noita ”ennen”-kuvia. Ja ennen-kuvilla tarkoitan juuri sitä merilevätablettimainoksen mustavalkoista, suupielet alaspäin, huonoryhtisesti finninaamaisena ja turvotusvatsaisena kyyhöttävää ennen-hahmoa. Ehkä jonain päivänä mun kuvat ovat niitä värillisiä, hymyileviä, finnittömiä ja turvotuksen laskeneita jälkeen-hahmoja. Blogissa välillä nämä rahahommat myös tympivät, tulee semmonen pelko, että jengi luulee, että kelailen vain ja ainoastaan rahaa (ks edellinen kohta ”epäilys siitä että olen typerys”). Lisäksi on tullut taas vähän vänistyä kiireestä sun muusta turhasta, jota voin yrittää puolustella mielessäni, että ”tämä on sitä elämäm makuista kirjoittamista” mutta todellisuudessa mun vaan tekee mieli vähän uhriutua ja vänistä. Kenenpä ei välillä?
 
 

Kolme paskaa asiaa tänä vuonna: liian vähäinen alkoholin käyttäminen, kykenemättömyys varata mitään lomaa tälle keväälle ja se, etten helvete sentään vaan millään saa opeteltua mun uutta puhelinnumeroani.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, sitä ei vain kerkeä tissuttelemaan juuri lainkaan keväällä, vaikka sitä oikein unemloi näin etukäteen siitä. On myös miltei traagista, miten paljon ollaan ystäviemme kesken puhuttu erinäisistä lomamatkoista (milloin Tampereelle, milloin Tallinnaan), mutta en usko, että kukaan meistä saa mitään aikaiseksi, ja se on kollektiivisesti meidän kaikkien vika eikä kenenkään vika. Ja sitten on vielä tämä, että mikä hemmetti siinä on, että mä sain uuden puhelinnumeron viime lokakuussa, enkä vaan mil-lään pysty painamaan sitä mieleeni. Joudun katsomaan sen joka jumalan kerta puhelimestani, ihan kuin olisin joku mummeli, joka on tipahtanut täysin maailman menosta ja dementiatoreissaan heijaa itseään ja hokee vanhaa kotipuhelimen numeroaan. (Joka muuten on 02 2587 334. Se tulee kyllä unissaankin mieleen, kuten nyt tollaisilla dementikoilla nuoruusvuosien kulta-ajat tulevat.)

En aio haastaa tähän kolmea paskaa bloggaajaa, koska se olisi ehkä jollain mittapuulla jo liikaa. Mutta saa ilman muuta osallistua!

 

Semmosta! Paskaa mukavaa viikonloppua!

 
 
Kuvat: Talvinen näkymä meidän keittiöstä. Ei liity millään lailla mihinkään.
 
 

Lue myös:

Blogihaaste: Kolme hyvää

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit (29)
  1. Hahah! Ihana! Saako tätä ideaa käyttää postauksessa, vaikka tuntisin itseni varkaaksi (huonoksi sellaiseksi)? 🙂

    http://www.randomilla.com

  2. Aaa hups, en lukenut loppua. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *