Hälläväliälandia

Juliaihminen

Lilyssä on ollut tosi kivoja uraoivalluksia viime aikoina. Itsekin inspiratsuunin puuskassa kerroin oman viime aikojen oivallukseni (eli puhu toiveistasi ympäriinsä). Nyt haluan kuitenkin puhua vähän isommasta ja omaa elämääni huomattavasti parantaneesta oivalluksesta. Se on inasen verran kyynisempi kuin tuo unlemistaan veisaaminen. Olen antanut sille myös nimen:

Hälläväliälandia.

Hälläväliälandia on paikka, jonne kannattaa sukeltaa aina välillä. Isossa korporaatiossa työskennellessäni kävin siellä aika ajoin. Silloin, kun käytettiin viikko tolkulla aikaa ja energiaa joidenkin asioiden ideoimiseen ja suunnittelemiseen, joista mitään ei koskaan toteutettu. Silloin kun palasin talvilomalta Intiasta ja it-tuki oli deletoinut jostain jumalan syystä pysyvästi aivan kaiken, mitä koskaan vuosien varrella olin työkoneellani tehnyt ("Oho, sori siitä"). Silloin kuin asiat kosahtivat ilman, että pystyin itse vaikuttamaan niihin millään lailla.

Tällaisina hetkinä on syytä mennä käväisemään hälläväliälandiaan. Aivan sama mulle. Whatevers. Antaa olla. Ei paljoo kiinnosta. Vaihdan tässä työpisteellä istuskellessani aikaani rahaksi, millään ei ole mitään väliä. Tattadattadaa. 

Koska jos en menisi hälläväliälandiaan, niin menisin "viiltelen sisäreisiäni jotta ajatukset pääsisivät tästä vitutuksesta" -landiaan, ja voin kertoa teille: Hälläväliälandia on parempi.

Tunnen aivan liikaa ihmisiä, jotka eivät koskaan käy hälläväliälandiassa. He ovat hirveän tunnollisia ja hirveän hyviä työntekijöitä ja he oikeasti antavat jokaisena hetkenä kaikkensa, että hommat toimisivat ja menisivät eteenpäin. He joustavat ja ottavat vastaan kaikenalista shaissea, ja sitten he itkevät asiaa kotona, mutta jaksavat taas seuraavana päivänä olla innostuneina töissä. He vetävät kivirekeä harmaan kivenkin läpi (olipas aika hc kuluneiden kielikuvien yhdistelmä!). Toisin sanoen, he eivät koskaan kyynisty missään tilanteessa. Tällaiset ihmiset ovat varmasti aivan kullanarvoisia työntekijöitä. Joskin olen huomannut, että tällaisten tyyppien omistautuminen saatetaan ottaa itsestäänselvyytenä tai heidän oikeasti rakentavaa parannusehdotusta pidetään vain turhana valittamisena. Ja niinpä jonain päivänä sitten shit hits the fan.

Siksi valitsen hälläväliälandian. Tiedän kyllä, ettei nykyaikana kuuluisi sanoa ääneen, että suhtautuu välilllä joihinkin työhommiin täysin välinpitämättömästi. Kyllä ne hommat tulee tehtyä, mutta niitä ei tee mitenkään erityisen innostuksen vallassa, vaan ennemminkin ajatellen, että työ nyt on työtä. Ja välillä kun tulee suuria epäonnistumisia, niin sitä ei yhtäkkiä enää ajattelekaan, että voi ei mää kuolen tähän paikkaan, vaan ennemminkin tyynesti ajattelee: "Ohhoh. No, pitää tehdä ensi kerralla paremmin, mutta enpä minä nyt jaksa tästä asiasta alkaa repiä vaatteitani ja ottaa käsilaukustani pienestä matkarasiasta tuhkaa, jota voisin ripotella päälleni."

Kymmenen vuotta työelämässä on vähäsen kyynistänyt mua ja olen alkanut enemmän valita taistelujani (kuten myös Mari hyvin sanoi). Olen nykyään vähemmän idealisti, vaikka kaiken maailman "be the change you want to be" -horinat pyörivätkin instafiidissä. On nimittäin hetkiä, jolloin byrokratialle, joka estää jonkun hyvän muutoksen tai it-uudistukselle, joka on mennyt alusta alkaen päin helvettiä, ei voi itse tehdä yhtään mitään.

Mutta. Kannattaa olla varuillaan hälläväliälandian kanssa, koska se on nimenomaan hyvä paikka, jossa käydä (kuulostaa siltä kuin puhuisin jostain huumetripistä). Jos alkaa viettää enemmänkin aikaa sen tasaisessa ja monotonisessa maastossa, voi se alkaa vaikuttaa omaan olemiseen ikävällä tavalla (edelleen, kuulostaa huumevertaukselta). Siinä vaiheessa kun koko ajatus töihin menemisestä tuntuu hälläväliälandialta, niin sitä voi alkaa myös miettiä työpaikan vaihtamista, mikäli se on mahdollista omassa elämäntilanteessa.

Nykyään kun olen yrittäjä, en oikein voi enää niin paljon hengailla hälläväliälandiassa. Toisaalta mulla on tällä hetkellä myös se hyvä puoli, ettei mulla oikein ole ollut tarvetta sille. Tällä hetkellä kaikki on niin uutta ja innostavaa, ja pystyn aika hyvin itse päättämään miten haluan päiväni käyttää, ei ole tarvinnut möllöttää välinpitämättömyyden ohuessa seitissä. No, sen sijaan mulla on ollut kotona siisteiyden suhteen hienoista hälläväliälandiaa. Tosin sen jälkeen, kun mä ja Tiki luotiin kymmenen minuutin siivoussääntö (ja tilattiin kotiin siivooja), on alkanut usko kodin siisteyteen myös palata. Näin ollen ihan viime viikkoina hälläväliälandia on ollut aika etäällä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö siellä voisi jossain vaiheessa taas käväistä. Se on kuitenkin tuttu ja turvallinen paikka.

 

Viettääkö kukaan muu hälläväliälandiassa aikaansa?

 

Kuvat: Kahvila Vääksyssä on kaunis sisustus

 

Lue myös:

Puhu unelmistasi ympäriinsä

Kateus on hyödyllinen tunnetila

 

 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 

 

 

Kommentit

Millie's
Randomilla

Näillä on hyvä mennä tähän päivään. Yks päivä mulle huudettiin kun kysyin olethan sinä tuon 6 viikon 39 kuumeen kanssa käynyt jo lääkärissä ("Kuinka tyhmänä sä mua pidät senkin idioottii?!). Silloin oli vaikea mennä Hälläväliälandiaan.

Mut tänään aion mennä sinne no matter what. En ole mikään robotti.

Www.randomilla.com

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi ei! Todella kohtuutonta toimintaa! :(

iidis
Varpain jaloin

Hälläväliälandia on mielestäni nerokas nimitys tälle hetkelliselle asenteelle. Mä tutustuin siihen ekaa kertaa opintojen loppupuolella, kun kyllästyin suorittamiseen. Silloin annoin sille nimeksi "ykkönen riittää" suhteessa yliopiston arviointiasteikkoon. Kun annoin itselleni luvan stressaamatta tuli ilman pingottamista parempaa jälkeä kuin olin kuvitellut niin löysin rantein tulevan. "Ykkönen riittää" -asenteella tenteistä tuli yleensä arvosanaksi jotain 3 ja 5 väliltä ja opintopisteet tuli suoritettua ilman stressiä. Myöhemmin olen käyttänyt samaa asennetta menestyksekkäästi myös työelämässä ja kotona kun on ollut tarvetta, ilman nimeä tosin. Tästä lähtien voin kutsua sitä hälläväliälandiaksi ja näyttää keskaria turhalle stressaamiselle.

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi kyllä! Yliopistossa oli kyllä ihan pakko priorisoida joitain hommia ja släkkää toisista. Musta tuntuu, että ihan vain koko taidon oppiminen oli yksi tärkeä asia koko yliopistossa. 

Kesoa stressille! <3

Ajatusleikki

Mulla on myös antaa paskan sataa -landia. Joskus on sellaisia päiviä, ettei oikein muu auta. Antaa tulla vaan, huomenna on päivä uus.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo! Kunnon semmonen lakoninen ilme vain naamalle ja jopa vähän mustaa huumoria päälle, niin mikään ei nujerra!

Mmiia (Ei varmistettu)

Puit (taas!) oman kriisini niin hyvin sanoiksi. Aikaa hälläväliälandiassa alkoi kuulua sen verran viime aikoina, että vaihdan nyt työpaikkaa. Ja ai kamala miten kauheeta se onkin kun inhoon ja ahdistun muutoksista. Yritän vaan ajatella että nyt on sen aika.. ja jos viikoittaiset matkat hv-landiaan harventuisivat.. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ai että! Fiilaan! Mutta kyllä se vain ehdottomasti kannattaa, muutokset on kamalia, mutta lopulta niistä selviää aina lopulta! Mulla on vähän muuten semmonen 3 kk sääntö, että ekaan 3 kk ei kannata miettä uudessa duunissa sekuntiakaan, että "teinkö virheen" tms, vaan vasta sen jälkeen voi hieman alkaa kuulostella itseään, että tykkäänkö olla täällä.

CougarWoman
CougarWoman

Mulla tulee jo postikin hälläväliälandiaan, mitä työelämään tulee; tosiaan olisi aika miettiä muita töitä, mutta nykyinen työpaikka on sen verran lähellä kotia (400m) ja työtehtävät ovat sen verran helppoja (inhoan turhaa vastuuta, varsinkin jos se ei ole sidoksissa palkkaan), että tulen tänne tekemään proverbiaalisia kainalopieruja ja kirjoittelemaan blogia silloin, kun sille päälle satun. Siinä sivussa rapistelen sitten papereita ja katson, että hommat tulee tehtyä.

Mulla on myös työelämän ulkopuolella taipumusta vierailla hälläväliälandiassa aika usein. Olen aika fatalisti, ja pystyn asennoitumaan vastoinkäymisiin olkapäitä kohauttamalla ja toteamalla "no, sitä ei sitten ollut tarkoitettu". En jaksa itseasiassa nykyään stressata juuri mistään - sitävastoin innostun kyllä positiivisista asioista, eli en ole ihan robotiksi vielä muuttunut.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mun mielestä työ voi olla ehdottomasti hälläväliä-zonessa, jos plussat ovat tarpeeksi isot. Sun asenne on oikeastaan aivan mainio, veikkaan, että jokainen voisi olla onnellisempi, jos elämässä olisi ripaus välinpitämättömyyttä.

Sopa (Ei varmistettu)

Mä olen luonteeltani äärimmäisen epäpedanttinen, vaikka teen ns. oikeat työni erittäin perusteellisesti ja huolella, mutta mulla on samantyyppinen hälläväliä -suhtautuminen ns. byrokratiaan (laajassa merkityksessä). Mä oon töissä isossa julkisessa organisaatiossa, jossa on jatkuvasti milloin mitäkin uudistusta, tehtäväkuvauksien päivityksiä, tiedotustilaisuuksia jne., ja mä podin pitkään lievää syyllisyyttä siitä, että en reagoinut niihin. Sitten mä huomasin, että MITÄÄN pahaa ei tapahdu, vaikka en reagoi niihin, ja jos joku on oikeasti välttämätön asia, niin siitä tulee lopulta joku ilmoittamaan selkeästi, että tämä on nyt tehtävä. Nyt mä en tee yhtään mitään ellei meilissä lue otsikkokentässä mun nimeä ja TEE TÄMÄ NYT TAI PALAT HELVETIN TULESSA.
Oon huomannut, että pedanttisuudesta on hyötyä, mutta huolettomuudesta on sitten toisenlaista hyötyä. Mun tuntemat pedanttiset ihmiset saa paljon aikaan, mutta osa siitä tuntuu olevan ns. turhaa työtä. Mä saan aikaan vähemmän mutta se on sitten mielestäni kaikki tosi tärkeää :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahah, ihan mahtavaa, mä alan tästä lähtein laittaa Raisalle tolla otsikolla meilejä :D :D :D

Mutta erittäin hyvä pointti noin muuten: Usein on käynyt niin, että jos heti lähtee kokouksen jälkeen edistämään jotain asiaa, niin seuraavassa kokouksessa huomaakin, että tästä oltiinkin ihan eri mieltä ja sitten on taas tehnyt tupladuunia. Tämä on tehotonta ja vähän ankeaa, mutta todella tuttua kauraa. Siksi tuo HELVETIN TULI on hyvä sääntö ainakin joissain työpaikoissa :D

Riinainen (Ei varmistettu)

Mä oon ihan samanlainen! Monet töissä jotenkin automaattisesti olettaa että teen ihan helvetisti kaikkea koska a) olen nuorin, melko vastavalmistunut ja nainenkin vielä ja b) teen työni hyvin ja saan siitä hyvää palaute. No en todellakaan tee, vaan käytän päivittäin varmaan kaksi tuntia työaikaa ihan päättämään hengailuun jota on tosi vaikea kohdentaa työaikaa kohdentaessa. Salaisuus on se, että teen vain sen, mikä kuuluu työhöni, mikä edistää minun ja tiimini todellisia tavoitteita ja joista minulle maksetaan. Se että ottaisin jotain ylimääräistä vaatisi multa aika paljon. En tee tätä laiskuutta, vaan mua henkilökohtaisesti ärsyttää se että mun oletetaan tekevän töitä jotka ei kuulu mulle. Jos pomo joskus sanoo et hoidatko tämän tai tuon ni toki hoidan. Ja yleensä silti jää aikaa tämmöisten kommenttien kirjoitteluun.

emmms (Ei varmistettu)

Myöskin isossa korporaatiossa työskentelevänä (ja tunnollisena ihmisenä) on kyllä pakko kommentoida tätä. Olen itsekin sitä mieltä että töihin ei aina tarvitse suhtautua niin vakavasti eikä kannata rynnätä samantien tekemään tehtävää, josta joku mainitsee sivulauseessa. MUTTA ai että minua ärsyttää ihmiset, jotka eivät tunnu tekevän mitään, jos ei nimenomaan sanota että "tämä on nyt sinun tehtäväsi ja deadline on viikon päästä, joten ala hommiin". Tämä tietysti riippuu asemasta organisaatiossa, mutta miekestä ihmisten pitäisi hoitaa omalle vastuualueelleen kuuluvat tehtävät ilman että joku erikseen sanoo, että tämä on nyt sinun hommasi tänään.
T. Tunnollinen tänäänkin 10h työpaikalla ilman ylityökorvauksia istunut

Mä en myöskään ymmärrä sitä, ettei hoida vastuullaan olevia hommia. Toisaalta korporaatiossa saa eniten aikaan kun hoitaa omat työtehtävänsä ja muuten on hälläväliä-asenteella liikkellä. Välillä voi vähän koittaa ajaa jotain muutosta ja katsoa mitä tapahtuu. Tämä on itse asiassa mielestäni aika tehokas asenne ja säästää harmitukselta.

Tosin ongelmia syntyy silloin kun on aidosti kiinnostunut työstään ja haluaisi sitä kehittää. Silloin rassaa aika pahasti jos joutuu vierailemaan hälläväliälandiassa usein. 

Sopa (Ei varmistettu)

Joo, en minäkään tuollaista hyväksyisi. Mun tapauksessa ei todellakaan ole kyse siitä, että jättäisin omia töitäni muiden tehtäväksi tai tekemättä (vaikea selittää tarkemmin ettei selitä koko työpaikkaansa auki).

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin täyttä asiaa. Itse olen huomannut että ne tunnolliset puurtajat jotka eivät selvästikään vieraile koskaan Hälläväliälandiassa saavat sitten ennemmin tai myöhemmin uupumus/burnout-oireita ja itkevät iltaisin kotona. Tämän vuoden puolella KAIKKI työprojektini ovat menneet päin helvettiä joten Hälläväliälandiassa vierailu on ainut syy miksen ole päätynyt lataamoon. Pahiten vituttaa kun laittaa aivan todella kaiken intohimonsa, aikansa ja osaamisensa johonkin projektiin, josta sinusta riippumattomista syistä ei sitten tule munia eikä poikasia. (Toisaalta haluan uskoa että epäonnistumisten sarjan kautta todennäköisyys onnistua seuraavissa käänteissä nousee??)

Sopa (Ei varmistettu)

Jep! Asiaan hieman liittyen, mä olen kiinnittänyt huomiota siihen, että säännöllisesti näkee eri medioissa sellaisten ihmisten haastatteluja, jotka ovat paahtaneet tyyliin 16-tuntisia työpäiviä vuosikaudet, palaneet loppuun, romahtaneet täysin ja jääneet pitkille sairaslomille ja sitten varovaisesti aloittelevat uutta uraa ihan muissa merkeissä (tyypillisesti käsityöyrittäjänä tai luomufarmarina). Mä olen ajatellut, että ei-niin-aikaansaavana/tehokkaana, lapsia kotona hoitaneena, toisinaan lyhyttä työpäivää tekevänä ihmisenä mä annan kuitenkin elämäni aikana yhtä ison panoksen yhteiskunnalle kuin nämä, mutta jakautuneena tasaisemmin elämäni varrelle ja ennen kaikkea ilman tuota henkilökohtaista kärsimystä tuossa välissä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Sun blogista on vähitellen tullut yksi mun lemppareista, tällekin tekstille nauroin ääneen monta kertaa :DD Ollaan aika eri elämänvaiheissa, minkä vuoksi äitiysjutut ei ole tuntuneet niin kiinnostavilta, mutta nyt kun mukana on ollut niin paljon muuta hauskaa niin oon jäänyt ihan koukkuun! Toisaalta lasten hankintaa pohdiskelevana ihmisenä on ollut välillä ihan mielenkiintoista kurkistella myös sitä elämää :) Tästä lähin alan kantamaan käsilaukussa kaiken varalta sitä pientä tuhkarasiaa jos vaikka sattuukin joku kauhea katastrofi kohdalle, oon aiemmin ollut ihan alivarustautunut.

Anna S (Ei varmistettu)

Hälläväliä-landian tunnussana on varmaan "Mä oon vaan töissä täällä"? Visiitit sinne on ehkä pelastaneet mielenterveyteni. Olen töissä terveydenhuoltoalalla ja tuntuu että on myllerrystä toisensa perään ja päällekäin, enkä edes aloita mistään Sote-sotkuista. Välillä tuntuu siltä että missään ei ole mitään järkeä, mutta sitten muistutan itseäni siitä, että minä olen isojen poikien ja tyttöjen pelinappula, kiitän itseäni siitä että mun ei tarvitse muuta kuin myydä ammattiosaamistani potilaalle kerrallaan ja jos työantaja haluaa mun istuvan paskapalaverissa niin sitten istutaan. Keskityn perustehtävääni, hoidan potilaani niin hyvin kuin osaan ja sillä siisti.

Ja kotona menee samalla mentaliteetilla. Tietääkseni kukaan ei ole vielä kuollut pyykkivuoren räjähdykseen tai tiskivuoritsunamiin. Toki yritän hoitaa hommat riittävällä tarkkuudella koska se on helpointa niin mutta en todellakaan ala kerätä harmaita hiuksia jostain arjen perushommeleista niin kauan kun ruokaa riittää ja ihmiset on tyytyväisiä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Puhumattakaan susipaskoista sairauskertomusjärjestelmistä, tökkivästä sanelusta tai kaatuvasta labralehdestä, vaihtuvasta työnjaosta, aina uusista määräyksistä ja asetuksista ja systeemeistä (Kanta, eresepti, Effica, urANUS you name it).... Terveydenhuollossa tulee olla kiinnostunut potilaan parhaasta ja tekemään oma työnsä hyvin , mutta jos alkaa raapia päätään näistä muista asioista, menee järki. Puuhastelkoot ties mitkä ylihoitajat ja projektihenkilöt, hyvää saati valmista ei näytä tulevan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Se on kyllä juuri näin, kiitos kun kiteytit ajatukseni.

t. vastavalmistunut lääkäri

Vierailija (Ei varmistettu)

Hälläväliälandiaan on vaan tosi vaikea karata, kun oma toimeentulo on kiinni siitä ainoasta työpaikasta, jota on metsästänyt vuositolkulla ja vihdoin saanut. Kun saa jatkuvasti pelätä, milloin tulee seuraavat YT:t ja joudunko talossa uusimpana taas tahtomattani työttömäksi. Nyt olen taas hieman vanhempi kuin tätä paikkaa hakiessani, edelleen lapseton mutta lapsentekoiässä, mutta kokemusta ei vielä ole juuri ehtinyt karttua, joten työnantajat karttavat kuin ruttoa... Noh, ehkäpä tämä tästä helpottaa kun saan säästettyä hieman puskuria työttömyyden varalle, eikä joka viikko tarvitse miettiä, että mitäs jos taas elämisen taso putoaa sinne missä en sen haluaisi olevan.

Juliaihminen
Juliaihminen

Oot 100 % oikeassa. Hälläväliälandiassa käyminen on kieltämättä etuoikeutettujen ihmisten ilo — sellaisten joiden ei tarvitse pelätä oman työnsä ja toimeentulonsa puolesta.

Toivottavasti kaikki menee hyvin kohdallasi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää ei liity mitenkään aiheeseen (hyvä teksti noin muuten, amen ja tolle ajattelutavalle vahvaa tarvetta) - mutta törmäsin tähän uutiseen ja ajattelin sua! (Sori lievä klikkiotsikko)
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/tukehtumisvaara-palauta-ka...

Juliaihminen
Juliaihminen

OMG! Hahahaha, mä olen niin liikuttunut, että ajattelit mua tässä asiassa! Vedin muuten juurikin punaisen Jackyn tuossa lauantaina (olin vielä vähän humalassakin, tuskin olisin edes huomannut... ehkä Jacky makupalaan tukehtuminen olisi noin yleensäkin ottaen kaunis tapa lähteä). Ei kun kiitos! Tämä oli hyvää tietoa. 

Nettanen

Ihanaa että joku sanoo tän ääneen! Tää on tärkeää töissä, mut toki niin monessa muussakin asiassa. Joku tuolla kommentoikin, että tää asenne on pelastanut hänen mielenterveyden, ja mä aattelen samoin. En ehkä töiden suhteen (vaikka sielläkin ollut tärkeää), mutta esimerkiksi helvetin vaikeissa perhesuhteissa tai parisuhteissa. Että joskus vaan päästää irti siitä hallinnan tarpeesta ja toteaa, että "katsotaan nyt sit, kuinka käy. En jaksa enää välittää, vaan nyt lillun tässä vaan hetken virran vietävänänä ja aivan sama minne päädytään, kunhan jonnekin". Sen taidon opetteleminen on välttämätöntä.

SC

Hälläväliä-landia on myös hyvä paikka meille pätkätyöläisille. Teen opetustöitä ja käytännössä työskentelen aina jonkun sijaisena n. puoli vuotta kerrallaan. Tunnollisempi tyyppi ottaisi varmasti joka kerta hirveesti kerroksia niistä kaikista ylimääräisistä jutuista, joita "pitää tehdä". Meillä esimerkiksi suunnitellaan tulevaa vuotta jo aika isosti. Minä kun vaan en todennäköisesti ole tuolla töissä ensi vuonna, joten miksi näkisin vaivaa ja tuhlaisin aikaani tekemällä työtä, jonka tulosta en todellakaan tule näkemään? Joku saattaisi sanoa, että olen itsekäs, mutta itse näen tämän pätkätyöläisen etuoikeutena: jos minulle ei tarjota pidempää työsuhdetta, ei minulta voi myöskään odottaa pitkäjänteistä sitoutumista työyhteisön kehittämiseen. Eli pähkinänkuoressa: määräaikaisena saa hengata aika usein hälläväliälandiassa, mutta sinne myös joutuu usein tahtomattaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä menen tuonne landiaan nykyisin myös, jos joku tuntematon tai muuten minulle merkityksetön tyyppi alkaa aivan kohtuuttomasti avautua jostain tai muuten käyttäytyy törpösti vaikka jossain kaupungilla/töissä/tms. Ennen ajauduin suuren tunnekuohun valtaan ja velloin epäoikeudenmukaisuudessa, nykyään otan sellaisen semi-hymyn ja sanon: ”Aivan” ja alan miettiä kauppalistaa tms.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämänpäiväinen YLEn kolumni liippasi aika läheltä kirjoituksesi aihetta.
https://yle.fi/uutiset/3-10102424
Itseäni on työkokemuksen karttuessa alkanut nyppiä ”oikean asenteen” korostaminen työelämää koskevissa kirjoituksissa ja työpaikkailmoituksissa. Usein kun tuo oikea asenne tuntuu tarkoittavan sitä, että ylitöihin ja äkillisiin vuoronvaihtoihin suostutaan aina ja mukisematta, töihin tullaan myös pää kainalossa sairaana, lapsia ei hankita tai varsinkaan jäädä hoitamaan kotiin ja kaikkiin uudistuksiin ja uudistusehdotuksiin suhtaudutaan suurella innolla ja ollaan kärppänä niitä toteuttamassa. Juuri eilen tarkistin oman eläkeikäni, joka oli peräti 70 vuotta. Jos tässä pitäisi vielä 37 vuotta jaksaa, niin kasipuolen suoritus työelämässä saa luvan riittää ja hälläväliälandialle on kyllä aika ajoin tarvetta. YLEn kolumniin linkattu Duunitorin kirjoitus oli muuten ihan hirveää kuraa, en tosiaan haluaisi työskennellä kirjoittajan alaisena!

Idape (Ei varmistettu)

Tää lause "Ja välillä kun tulee suuria epäonnistumisia, niin sitä ei yhtäkkiä enää ajattelekaan, että voi ei mää kuolen tähän paikkaan, vaan ennemminkin tyynesti ajattelee: "Ohhoh. No, pitää tehdä ensi kerralla paremmin, mutta enpä minä nyt jaksa tästä asiasta alkaa repiä vaatteitani ja ottaa käsilaukustani pienestä matkarasiasta tuhkaa, jota voisin ripotella päälleni."" teki mun keskiviikkoillan! Matkarasia tuhkaa käsilaukusta. Niin onnellinen oon, että oon tän blogin löytänyt - joskus saa nauraa tietokoneen ääressä ääneen.

Susku (Ei varmistettu)

Tämä kirjoitus jotenkin osui ja upposi! Olen perinteinen nuori nainen, joka suorittaa ehkä vähän liikaakin, varsinkin kun olen ties kuinka monetta vuotta määräaikasella sopparilla töissä. Jotenkin kokoajan koen, että pitää suoriutua paremmin ja paremmin, jotta saan sen vakituisen duunin, mutta tajusin että pakko joskus mennä tuonne kutsumaasi Hälläväliä-landiaan, koska muuten pää pamahtaa. ja kunnolla :D. Ja harkitsen vakavissani duunin vaihtoa ja hitsin pimpulat miten siistiä olisi olla yrittäjä vielä joku päivä. Ehkä joku päivä minäkin!

Mutta vielä ihan yleisesti haluan lausua pari kohteliaisuuttaa tätä koko blogia kohtaan, kiittää tuhannesta kaikista rahaan liittyvistä postauksista ja ihanan erilaisesta suhtautumisesta äitiyteen ja lasten hankkimiseen! Aiemmin mua ei raha hirmuisesti kiinnostanut, mutta avopuoliso sai maaniteltua mut tekemään nordnettiin arvo-osuustilin ja sitten bongasin sun blogin ja huh se oli menoa sitten. Lapsia meillä ei ole ja niitä hankitaan ehkä tulevaisuudessa, mutta silti on mielenkiintoista lukea sun näkökulmia vanhemmuudesta. Yleensä en jaksa lukea yhtään mitään lapsiin, vanhemmuteen yms. liittyvää, mutta sulla on erilainen, kiinnostava lähestymistapa näihin juttuihin. Joten superisti kiitoksia sulle tästä blogista!

Kommentoi