Kiinnitetty postaus

Haluan hammasharjani sähköllä

Kaupallinen yhteistyö: Oral-B

Aloitin kuukausi sitten testin, jonka tarkoitus oli katsoa, miten sähköhammasharjan käytön aloittaminen vaikuttaa suuni puhtauteen. Ryhdyin testiin käymällä hammaslääkäri Reetta Suokaksen luona tarkastuksessa. Hän kehui, että olen pitänyt hampaistani hyvää huolta, reikiä ei ollut. Olen nykyään tosi tarkka suun terveydestäni. Minun hampaani reikiintyvät aivan naurettavan helposti. Jos tiedätte sen Pikku Kakkosen sovelluksen pelin, jossa hammaspeikot hyökkäävät alligaattorin hampaisiin ja pelaajan tehtävä on harjata niitä peikkoja pois, niin minun suuni on vähän kuin 90-vuotias pappani pelaisi sitä peliä. Eli sormi tuskin osuu lähellekään padin näyttöä,ja  peikot ovat tuhonneet suun välittömästi.

Kun pari vuotta sitten kävin taas paikkaamassa viisi reikää suustani, päätin, että nyt on toimittava. (Viisi! Miettikääpä sitä. Tai no, älkää miettikö.) Olen aina harjannut hampaat aamuin illoin, mutta tuon paikkausmaratonin jälkeen ryhdyin myös tarkaksi hammastikun käyttäjäksi.

Niinpä olin tosi iloinen, kun suuni ei ollut enää onneton peikkojen penetroima alligaattorin suu. Ensimmäisessä tarkastuksessa hammaslääkäri mainitsi kuitenkin, että ienrajaani oli kertynyt plakkia. Sitä voi olla vaikea saada tavallisella harjalla pois ienrajasta.

Alkoi sähköhammasharjauskuukausi.

Sain tällaisen Oral-B Genius 10200 W -harjan testiä varten. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, se tuntui heti luksukselta. Kaunis harja on kädessä jämäkkä, se pyörii 58 800 liikettä minuutissa (eli tehokkaan tuntuisesti) ja ilmoittaa punaisella valolla, mikäli harjaan liian kovaa. Harjassa on peräti kuusi eri harjausasetusta, joiden kanssa hauska leikkiä (kuten kielen puhdistus tai pro clean), mutta enimmäkseen olen käyttänyt tuota ihan normiasetuksella.

Harjan voi yhdistää Bluetoothilla puhelimeen, johon ladattavalla Oral B -sovelluksella voi seurata omaa hampaiden harjauksen historiaa. On ihan hauska katsella sovelluksesta, kuinka kauan yleensä harjaa, tuleeko painaneeksi liikaa ja ennen kaikkea saada sovellukselta kaiken maailman kehuja: ”You did a great job last time! Keep it up!”Sovellus jopa kertoo, mitä suun alueita ihminen ei ole harjannut tarpeeksi hyvin ja antaa tästä palautetta. Siihen voi laittaa myös muistutuksia, tyyliin ”muista ostaa uusi hammasharjan pää”. Veikkaan, että tällainen pieni pelillisyys motivoi varmasti monia harjaamaan tarpeeksi pitkään ja usein hampaita. (Tällaista motivointia tarvitaan, sillä Suokas kertoi että tutkimuksen mukaan noin kolmasosa suomalaisista ei harjaa joka aamu ja joka ilta hampaitaan. Sairasta menoa!)

Minulle ei ole ongelmaa saada täyteen tuota kahta minuuttia aamuin ja illoin (yleensä päinvastoin, kun jämähdän lukemaan puhelimesta jotain uutista tai blogia), sillä hammasharja antaa pienen merkin aina puolen minuutin välein ja isomman merkin kahden minuutin päästä. Itse asiassa koko harjan kivoin juttu oli nimenomaan tämä merkin antaminen. Manuaalinen harja ei kerro, koska vaaditut kaksi minsaa ovat täynnä. Lisäksi on ihana liu’uttaa vain harjaa pitkin hampaita ja antaa sen tehdä työ. Itse voi keskittyä kiinnostavampiin hommeleihin.

Huomasin itsekin, että siro ja pyöreä harja teki hampaista huomattavasti puhtaampia kuin perinteinen harja. Hammastikkuun ei jää enää läheskään niin paljon moskaa kuin aiemmin, eivätkä ikenet vuoda enää verta. Ylipäänsä suussa oli harjauksen jälkeen aina puhtaampi olo.

Niinpä en ollut yhtään yllättynyt, kun toisella käynnillä Reetta Suokas sanoi, että ienrajajoissa ei ole enää ollenkaan plakkia. Tämä auttaa paljon suun terveydessä, sillä pitkään paikallaan ollut plakki muodostuu aikanaan hammaskiveksi, jonka saa pois vain hammaslääkärin tai suuhygienistin avulla.

Kyselin Suokakselta hyvän hammasharjan ominaisuuksista. Hän sanoi, että sähköhammasharjat ovat selvästi parempia kuin manuaaliset, sillä niiden harjasosat ovat niin sirot, että ne puhdistavat suun paremmin. Lisäksi pyörivät ja värähtelevä liike saa plakin helposti pois, kun taas manuaalisen harjan pelkkä hankaus ei niinkään. (Hän sanoi myös, että sähköhammasharjat, joissa liike on edes-takas vispaamista tai jotain ultraäänitekniikkaa eivät toimi yhtä tehokkaasti kuin pyörivä harja.) Pehmeä sähköharja on hyvä myös niille, joiden ikenillä on vaarana vetäytyä.

Alppunen innostui niin ikään sähköhammasharjasta heti. Meillä on diili, että ensin hän saa harjata ja sitten minä viimeistelen. Kysyin Suokakselta, onko ok että 3-vuotiaan hampaita harjataan sähköisellä harjalla, ja kuulemma nykysuositusten mukaan se on täysin ok. (Aiemmin, kun harjan päät olivat vähän kovempia, ikäraja oli ilmeisesti kuusi vuotta.)

Suokas sanoi myös, että sekä aikuisen että lapsen kannattaa harjata fluoritahnalla aamuin illoin hampaat, ja niin meillä tehdäänkin.

Olen ottanut sähköhammasharjan jopa Turun ja Joensuun reissuun mukaan, etenkin kun sen saa tuollaiseen kätevään koteloon harjapäineen päivineen. Tuon kotelon kautta pystyy myös lataamaan akkua, mutta koska harja kestää yhdellä latauksella kaksi viikkoa, ei ole ollut tarvetta ottaa matkaan mukaan latausjohtoa.

Testin lopputulema: Suosin ehdottomasti vastedes sähköhammasharjaa. Kunnon harja tekee itse harjausoperaatiosta miellyttävän. Lisäksi on paljon edullisempaa satsata hyvään harjaan kuin paikkauttaa reikiä tai ravata suuhygienistillä. (Vaikka kuten olen kertonut, lähtökohtaisesti tykkään kyllä käydä hammaslääkärissä, eikä edes reikien paikkaaminen ole mielestäni mitenkään ikävän tuntuista. Päinvastoin, se on  vähän kuin olisi pedikyyrissä.)

Lue myös:

Hammasharjatesti alkakoon!

PODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit (3)
  1. Mie sain itseni vihdoin, parin ylimääräisen välivuoden jälkeen hammastarkastukseen. Osittain sinne miut usutti työkaverit, joiden hampaat vaan tuntuu hajoavan suuhun (Monkey see, monkey do, eli minäkin haluun!) Johtuneeko siitä, että he on lähes poikkeuksetta minua vanhempia. Viimeinen niitti oli omituinen kolotus hampaissa/leukaluussa, joka siirtyi hampaasta toiseeen. Tähän ei löydetty muuta järkevää selitystä kuin että narskuttelen ja pureskelen hammasparkojani piloille. Tai ei niistä mitään vikaa löytyny, ei reiän reikää vaikka lääkäri kuinka röntgenkuvia zoomasi.
    Jotenkin mieltäylentävää mennä tuollaiseen paikkaan ja kuulla kuinka kasitkin (viisaudenhampaat) mahtuu harvinaisen hyvin ja asettuu kauniisti. Siis täysin minun ansiosta, NOT! Ne nyt vaan on niin 😀 Tai ”onko näitä edes paikattu koskaan?” On! ”Aikuisena?” Jaa, ehkä ei kun nyt oikein tarkkaan mietin.. Lapsena kyllä, aina ja useampi kerrallaan. Vaan onpa muuten terveiden hampaidenkin hoitaminen tyyristä. Mitä lie, jos niille pitäis OIKEASTI tehdä jotain.

    1. Toinen narskuttelija ilmoittautuu. Mulle on jopa tehty sellaiset kiskot, jotka suojaavat hampaita. Kaikenlaista pitää ihmisen stressata ja sitten purkaa se omiin hampaisiin.

      Mutta upeaa, että sun purukalusto on muuten niin hyvässä kunnossa! 🙂

  2. Moi! Onkohan ollut muilla ongelmia tän sun blogisivun skaalautumisen kanssa mobiilissa? Tuossa on siis oikealla turhaa palstatilaa, tai toisin sanoen oletusnäkynämässä ei yläpalkin oikeassa kulmassa oleva valikkonäppäin näy, vaan pitää zoomata näyttöä. Muissa portaalin blogeissa (joita luen) toimii paremmin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *