Haluan lapsia elämääni

Juliaihminen

Juhlittiin eilen Mirjan ihanaa kolmevuotiasta Taimia. Kävellessä juhliin juteltiin, miten kevät nykyään alkaa aina tästä Taimin synttäriviikonlopusta. Siitä on tullut perinne. Paljon onneaavaan -laula laulaessa tunsin oloni hirväen onnelliseksi: mulla on elämässä nykyään tällainenkin pieni ihminen, jonka jokaisilla syntymäpäiväjuhlilla olen käynyt, ja johon olen saanut tutustua yhä paremmin koko ajan.

Miten ihanaa on, että pääsen kuulemaan kaikki Taimin läpät ja välillä vähän sekopäisetkin jutut: "Sinä olet äiti, Raisa on isä, minä olen pikkuveli." tai "Sinä olet kuningatar, Pauli on maalari ja Mirja on narri." 

En mä tiennyt kaksikymppisenä, että kolmekybäsenä mä saan paitsi uusia aikuisia ystäviä, myös koko joukon ihania lapsia elämääni. Sellaisia tyyppejä, joista välitän ja joita rakastan ihan niiden itsensä takia, ei vain sen takia, että ne ovat raisojen ja mirjojen lapsia. Jo yksivuotiaasta saakka ne ovat olleet täysin omia persooniaan, joiden temperamentin ja huumorin tunnistaa.

Siihen, että elämässä on paljon lapsia, ei vaadita erityisesti omia lapsia, sillä meilläkin on kyllä porukassa vaikkapa Manne, jolla ei ole omaa lasta, mutta joka on kaikkien meidän lasten suuri suosikki.

Mä olen aina toistellut ja ihastellut, miten tärkeää on, että oman lapsen elämässä on monia aikuisia. Pelkästään äiti ja isä ei riitä, vaan pitää olla muitakin luotettavia tyyppejä.

Eilen tajusin, että on myös hyvin tärkeää ja ihanaa, että minun elämässäni on monia lapsia. Se tekee minun elämästäni kivempaa. 

Siisteintä on, että näitä tyyppejä tulee koko ajan lisää. Esimerkiksi mun pienempi kummityttö on vähän alle kahdeksan kuukautta, ja se on nyt jo aivan täysin vienyt mun sydämeni. Aina kun näen sitä, pää tuntuu hetkellisesti vähän hattaralta, kun se on niin älyttömän suloinen ainaisen naurunsa kanssa.

Mä vaihdan tosi mielelläni ison osan bailausilloista tällaisiin lastenkemuihin. Lasten juhlissa on iloinen tunnelma, armoton sekoilu ja övereimmät lahjat. (Miksei minulla ole omaa sateenkaarimekkoa?!) No, tietenkään en halua vaihtaa kaikkea bailandoa pois, mutta ei kukaan sellaista vaadikaan. 

Taimin kemut olivat ekstraupeat, sillä Mirja järkkäsi ne työpaikallaan, jossa on täydellisen paljon tilaa temmeltää ja leikkiä. Kiljuminen ei sattunut kenenkään korvia, kun kattokin oli korkealla.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä paremmin näiden tyyppien persoonat tulevat esiin (esimerkiksi se auttaa, että puhuu kokonaisia lauseita). Sitä enemmän minä heihin tutustun. Ei ole yllättävää, että omien ystävien jälkeläiset paljastuvat myös mahtaviksi ihmisiksi. On siistiä, että mulla on niihin ihan henkilökohtainen suhde, ei pelkästään suhdetta heidän vanhempiensa kautta. Ja sama menee toisinpäin, myös Alppu on tärkeä omana itsenään mun ystäville. 

 

Lue myös:

Ihanaa, että lapsellani on ympärillään monta aikuista

Oma tapa olla

Lapsi ei tarvitse sisarusta

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Huomenta (Ei varmistettu)

Ällön ihanaa heti aamusta!

Mullekin erityisesti yhden ystävän lapsi on ilon ja naurun lähde. Hassu pieni ihminen ja tuttavuus.

Lapset on ihanan välittömiä ja niiden kanssa voi sekoilla päättömästi ja fiilisellä ääniä, liikettä, värejä ja maailmaa.

Lasten kanssa on mielestäni tärkeää, että heidän rajoja ja koskemattomuutta arvostetaan. Halaamaan ei mennä suin päin, jos ei olla toviin nähty. Pakottaa ei saa kenenkään syliin eikä kainaloon kaapata ilman lupaa. Tätä tapahtuu aika paljon ja nimenomaan aikuisten suunnasta.
Musta olisikin kivaa kuulla sun ajatuksia lapsen oikeudesta omiin rajoihin, kehoon, koskemattomuuteen ja tahtoon.
Aika ajankohtaisia aiheita noin ihmisen koskemattomuutta ajatellen.

Arvostan mielipiteitäsi ja ilmaisutaitoasi. Siksi näin röyhkeän toiveen uskallan heittää vesille.

Ps. Kivan näköisen paardit ja sankari!

Juliaihminen
Juliaihminen

Hei superhyvä postausidea! Me ollaan puhuttu aiheesta toimistolla paljon. Satun olemaan siitä mahtavassa asemassa, että mun toimistutyökaverina on Ekvalita-nimisen yrityksen perustaja Malin, jonka kanssa ollaan puhuttu nimemonaan näistä jutuista (ja joka on kirjoittamassa opasta koko hommasta). 

Voisin mielelläni yrittää pohdiskella tätä asiaa tekstinäkin, koska asia ei todellakaan ole mikään selvä ja simppeli etenkään pikkulasten kohdalla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Halaamiskammoisena toivoisin, että myös aikuistenkin kesken haisteltaisiin tilannetta vähän enemmän. Itseäni kiinnostaa halata muita ehkä 5-10 % niiistä kerroista, kun joku avaa kätensä isoon halaukseen lähestyessään mua. Kättely vois mun puolesta tehdä comebackin tervehdyksiin ihan ystävienkin kesken! Tosin välillä sekin ällöttää... hmm.

Juliaihminen
Juliaihminen

I feel you! Tai siis mä itse tykkään halaamisesta, mutta mun lähipiiriin kuuluu ihmisiä, jotka vihaavat sitä. Aluksi olin heille ihan että "dude, ryhdistäydy ja halaa nyt vain!" mutta kun ajattelin asiaa vähän enemmän, olen tullut siihen tulokseen, että miksi hemmetissä jonkun pitäisi halata muita ihmisiä, jos ei halua. Kaikilla pitää saada olla omat rajat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun lapsi taas on tosi kova halaamaan ja pusuttelemaan muita, ja mietin jo kauhulla Suomeen muuttoa kun ihmiset suhtautuu niin kylmästi toisiinsa. Mun mielestä halaaminen on hyvä tapa ja tärkeä opettaa lapsille jo pienestä pitäen. Kulttuuriasiahan tämä myös on.

Vierailija (Ei varmistettu)

Halaaminen on toki tärkeä taito oppia, mutta niin on ihmisten lukeminenkin. Halaaminen ei ole kaikissa tilanteissa hyvä tapa, vaan se saattaa halauksen kohteesta tuntua törkeältä tunkeutumiselta omaan tilaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä on inhottavaa ja epäreilua rinnastaa halaamattomuus ja kylmyys toisiinsa :(

Tiia S (Ei varmistettu)

Ihan timanttisia mietteitä! Pikkuväki on parasta seuraa

AHK (Ei varmistettu)

Puit sanoiksi mun ajatukset sisarusteni lapsista! Meillä ei ole omia lapsia, mutta mulla on iso rooli kaikkien 7 (kahdeksas asuu toisella puolella maapalloa) ihmisen elämässä. Monesti olen ajatellut tuota, että onpa hienoa, että tunnen nämä tyypit vauvasta lähtien, ja muistan mitä ne on taaperona jutelleet ja tehneet, toisin kuin heidän vanhempansa pikkulapsivuosien ajoilta. Jokainen on ihan oma persoonansa, ja jokaisen puolesta tekisin melkein mitä vaan. Senkin olen huomannut, että jokisen kanssa meillä on vähän eri jutut, ja synkkaa eri tavalla. Kaikki ovat ihania, mutta pari heistä on erityisen läheisiä. Toivon ja uskon että läheiset välit jatkuu läpi elämän.

Ilppa (Ei varmistettu)

Mun mielestä tämmöiset kirjoitukset saisi syntyvyyden paremmin nousuun kuin mitkään synnytystalkoot tai lehtien perusteemat pienten lasten ympärillä jotka lähinnä keskittyvät siihen kuinka rankkaa pienten lasten vanhemmilla on. Pelkkää negaatiota koko keskustelu!

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä!
Lisäksi vielä vähän lattemamalifeä ja äitiysloman hehkutusta ja syntyvyys räjähtää ;)
Tykkään niin Julian positiivisesta asenteesta lapsiperhe-elämää kohtaan, marmatusta ollaan kuultu jo liiaksikin.

BT (Ei varmistettu)

Samaa mieltä. Itsellä ei vielä valitettavasti lapsia, mutta ystävien ja tuttavien lapset tuovat mulle hyvin paljon lämpöä ja hellyyttä elämään.
Yritän nyt saada yksin lasta, silä kaipaan omaa perhe-elämää tosi paljon.

Byää (Ei varmistettu)

Sitten on myös niitä vähemmän kivoja kersoja. Jotka pistää liinat kiinni, koska vaan niin tahtovat.
Joiden vanhemmat ei ikinä sano niille:”Ei käy!”, vaan lähtevät lähtökohtaisesti neuvottelemaan kaikista asioista. Niinku siitä että onko nyt lounas - tai nukkumaanmenoaika, vaihdetaanko vaippa vai ei.
Mutta pääosin ipanat on ihania, mainioita ja parhaita tyyppejä.
Ja joo.. ymmärrän kyllä että syy on vanhemmissa, mutta en mä silti niistä kersoista pidä.. Mutta ei kai kaikista tarvitse pitääkään!

tyttimyohanen
Tytti-Kaarina

Oi miten ihana postaus <3 Yksinkertaisesti ihana.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en ole koskaan aiemmin välittänyt lapsista, mutta oman nakeron myötä lapsille altistuneena oon huomannut että kyllä KYLLÄ! lapsissa on ihan mahtavia tyyppejä (etenkin omien kavereiden lapset ja nyt kun siskon nakerot on taaperoita, oon huomannut että he ihastuttavat mua ihan valtavasti -- vauvat mua lähinnä vaan pelottaa edelleen). Kivojen lapsien seura on ihan mahtavaa (ja kärjessä on omani, subjektiivisesti arvioituna mahtavan huumorintajuinen, syvällisiä pohtiva ja suorastaan nero tytsyni :D), mutta silti on myös lapsia joiden kanssa ei synkkaa niin yhtään (eikä tämä viittaa siihen ettei lapsen kasvatus ole kohdillaan, mun kohtaamat lapset ovat noin ihan lähes 99% fiksuja ja hyvin käyttäytyviä), mutta sehän ei ole ihme lainkaan, kun ihmisiä ne on lapsetkin, eikä mulla nyt keskimäärin kaikkien aikuistenkaan kanssa synkkaa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kyllä! Olisi tosi omituista, jos lapset olisivat joku geneerinen ihmisryhmä, joista pitää tai ei pidä. Tulen itse kaikkien lasten kanssa toimeen (samalla tavalla kun tulen kaikkien ihmisten kanssa toimeen), mutta on kieltämättä lapsia, keiden seurassa en haluaisi sunnuntai-iltapäivääni hengailla (samalla tavalla kuin on aikuisia, keiden seurassa en haluaisi hengailla).

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Sniff, niin minäkin ja heitä ihania pieniä elämässäni onkin. Mutta oma lapsettomuus vie kyllä sitä oloa pois toisten lasten kanssa olosta. Vaikka koitan nauttia ja iloita heistä, niin oma kipu asiasta vie voiton.

äitiyskoe
Äitiyskoe

Joo, lapsiystävät on parhaita! Mutta ihanaa kun joku muukin kun minä sanoo että ihmisiä ne lapsetkin on, ei niitä voi vaan niputtaa kasaan. Toisten lasten kanssa vaan synkkaa paremmin, ja kyllä mä hengaan mielummin niiden lasten kanssa joiden kanssa olla läheisiä ja kavereita kun ihan vaan jonkun random-lapsen.
Mä ymmärrän kyllä täysin myös sen, että lapsettomana toisten lasten kanssa hengailu voi tuntua raskaalta, ja mullekin tulee välillä se olo, että miksi oi miksi voin saada vain tuon yhden kun haluaisin enemmän. Mutta sitten on kuitenkin ihanaa, että etenkin veljen lasten kautta tuntuu että tavallaan mulla on kolme omaa. On ne veljen ipanat kuitenkin mun kultasia, ne luottaa muhun ja meillä on omat juttumme.

Marikaty (Ei varmistettu)

Ihana teksti, ja nimenomaan tässä tilanteessa ja ilmapiirissä, missä eletään! Hurjaa, että tuoreimman perhebarometrin mukaan lapsiperhe-elämä nähdään niin kauheana, että sen takia jätetään lasten hankkiminen sikseen. Sehän on vain yksi syistä, mutta uusi tulos aiempiin verrattuna.

Ja kuinka surullista on se, että Suomessa on ihan ok sanoa, että mä nyt vaan en tykkää lapsista. Entä jos sanoisi samoin vanhuksista, keski-ikäisistä, kehitysvammaisista, postimerkkeilijöistä...? Miten voi olla, että joku vaan ei tykkää lapsesta koska se nyt on lapsi. Ja että sen voi vielä sanoa ihan julkisesti ja muiden hyväksynnällä. Ei tietysti tarvitse tykätä yhtään kestään, ja voi hyvin inhota vaikka kokonaista ihmisryhmää, mutta ei sen pitäisi olla mitenkään ok, että sitä huudellaan julkisesti. Melkein itkettää ajatella, kuinka paljon lapset saa vihaenergiaa päälleen ihan ajatuksista ja asenteista. Onneksi ne on usein niin mielettömiä tyyppejä, että selviävät siitä!

Mutta tämä teksti voi auttaa syntyvyyttä nousuun synnytystalkoopuheita enemmän, ja saadaan lisää lapsia meininkeihin :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.