Halusin törsätä omiin häihin

häät hinta.jpg

Minulta on pyydetty tosi monesti postausta häiden budjetista eli toisin sanoen siitä, paljonko omat hääni maksoivat ja mihin niissä laitoimme rahaa. Olen jotenkin arkaillut tätä aihetta, vaikka muuten minulla ei ole mitään ongelmaa levitellä raha-asioitani muiden nähtäväksi. Jostain syystä olen ajatellut, että on jotenkin häävieraitani kohtaan mautonta retostella, että ”näin paljon me laitettiin teidän kestitsemiseen”. 

Hääpäiväni, 14.6.2016, oli jotenkin niin mielettömän rakkauden täyteinen ja juuri sellainen unelmien täyttymys, etten jotenkaan ole halunnut yhdistää siihen niin arkista asiaa kuin raha. 

Ja kun ajattelen asiaa, niin sehän sotii kaikkea saaraamaani vastaan: Jos jokin maksaa, niin kyllä siitä voi puhua myös euroissa. Eikä sitä tarvitse tehdä lesoillen, uhriutuen tai muutenkaan mauttomasti. Vaikka voin laittaa häilleni euromääräisen hintalapun, se ei tarkoita sitä, että kyseinen hintalappu määrittelisi tuon hääpäiväni arvon. 

häät hinta2.jpg

häät hinta3.jpg

Yleensä (etenkin vanhemmat) ihmiset tapaavat kauhistella sitä, miten ”vain yhteen päivään” laitetaan nykyään niin paljon rahaa. Että kyllä maailma on mennyt kauheaksi!

Mä taas en ajatellut ollenkaan, että kyse olisi yhdestä päivästä. Minulle kyseessä oli häävuosi. Tiki kosi minua mun 26-vuotissyntymäpäivänäni 1.7.2013 ja tämän jälkeen sain kokonaisen vuoden suunnitella ja fiilistellä tuota hääjuhlaa. Minulle kävi niin superhyvä tuuri, että yksi parhaimmista ystävistäni, Kata, oli menossa samana kesänä naimisiin. Tämä tarkoitti sitä, että me käytiin yhdessä sovittelemassa pukuja, vierailtiin Häämessuilla, horistiin kuntosalilla häistä antaumuksellisesti ja ostettitiin jopa vihkisormuksemme yhdessä. 

Ja niin naurettavaa kuin se onkin, niin tässä hääasiassa meillä sukupuoliroolit kyllä vahvasti korostuivat: koska minä halusin isot juhlat ja fiilistellä asiaa, järjestin lähestulkoon itse kaiken. Mutta häät me kuitenkin maksettiin puoliksi. En normaalisti ole mikään excelöijämuija, mutta häiden suhteen se oli aika välttämätöntä. Paitsi hankinnat, myös vieraslistat, vieraiden allergiat (arvostin, kun ihmiset kertoivat olevansa allergisia kissoille), häiden to do -lista ja muun krumeluurit piti merkata ylös. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikki tiedot ovat edelleen minulle jäljellä ja tarkasteltavissa.

häät hinta4.jpg

häät hinta5.jpg

Sen jälkeen kun on itse järjestänyt isot juhlat (olivat ne sitten häät, nelikymppiset tai vaikka tohtoripromootio), oppii arvostamaan muiden järjestämiä juhlia. Kun vielä ennen omia häitäni olin saattanut kritisoida joidenkin häissä heidän valintojaan (miksei sitä ja tuota tyyppiä kutsuttu, miksei ole tarjolla enempää alkoholia blaablaa), niin omien häiden järjestämisen jälkeen ei ole tullut mieleenkään arvostella ketään.

Sen jälkeen on tajunnut, miten mieletön satsaus ajallisesti ja rahallisesti kyseinen juhla on, ja miten etuoikeutettuna itseään voi pitää, kun saa kutsun tällaiseen rakkaudenjuhlaan. Häissä monet asiat maksavat järjettömästi, ja siksi on täydellisen ymmärrettävää, että esimerkiksi vieraslistaa on pakko miettiä tarkkaan.

häät hinta6.jpg

häät hinta7.jpg

Omissa häissäni tein esimerkiksi sellaisen valinnan, että kutsuin mun parhaimmat työkaverit juhlaan, mutta en heidän puolisoitaan – vaikka etiketin mukaan olisi pitänyt, koska he asuivat puolisoidensa kanssa ja suhde oli hyvin vakiinunut. Mutta jos olisin kutsunut avecit, olisi pitänyt jättää kutsumatta joitain muita ystäviä. (Meillä oli 115 vierasta.)

Siksi oma mielipiteeni onkin: Vaikka perinteet ovat ihania ja häät koostuvat paljolti kauniista ja merkityksellisistä rituaaleista, niin FUCK THE ETIKETTI. Jos jokin asia toimii paremmin ”etiketinvastaisesti”, niin sitten tehdään niin. 

Ja tämä pätee muidenkin kulujen kanssa: Ennen kuin menee sellaiseen häähulluuteen, jossa selaa maanisesti pinterestiä ja miettii, että mitäs kaikkia pikku koristeita on pakko saada omiin häihini (tai muuten ne eivät ole kunnon häät laisinkaan!), niin kannattaa tehdä itselleen selväksi, mitä haluaa. Muuten sitä sokaistuu helposti. 

Meillä esimerkiksi ei ollut hääbändiä, koska emme erityisesti sellaista halunneet. (Tosin lopulta pikkusiskoni Sofia oli salaa järjestänyt pari tyyppiä musisoimaan meidän häävalssin ja lauloi ne itse, mikä oli siistein häälahja ikinä!) Sitten taas me halusimme ravintolahäät ja pöytiintarjoilun, johon upposi rahaa, mutta täysin hyvästä syystä.

häät hinta8.jpg

häät hinta9.jpg

Myös tämä on täysin itsestäänselvyys, mutta häät voi ihan hyvin pitää ihan pikku budjetilla, vaikka mennä maistraatissa naimisiin ja syömään sen jälkeen – ja laittaa rahansa johonkin ihan muuhun, tyyliin häämatkaan tai vaikka perusarkeen.

Toisaalta musta häihin saa myös laittaa rahaa, jos siltä tuntuu, eikä sekään ole mikään paheksumisen kohde. Kyse ei ole vain yhdestä päivästä, vaan suuresta rituaalista ja hienosta elämän käännekohdasta, jota muistellaan luultavasti koko loppu elämä. Itse kun mietin häitäni, niin tulee ennen kaikkea mieleen ne mielettömät puheet, joita ystäväni ja sukulaiseni siellä meille pitivät. Silloin päätin, että nämä sanat muistan aina – ja joskus jos on huono fiilis, voin kaivella niitä muistoja esiin. 

häät hinta10.jpg

häät hinta12.jpg

No mitä ne meidän häät sitten maksoivat ja mihin sitä rahaa meni? Hah hah haa! Kerrankin teen mulkkumaisesti ja jätän tähän cliff hangerin. Pakotan teidät kuuntelemaan mun uusimman podcast-jakson, jossa juttelen monien tunteman Sarandan kanssa häiden kustannuksista ja siitä, mitä kadumme ja mihin kannatti laittaa rahaa.

Tämä jakso on tavallista siirappisempi, eli sopii erityisen hyvin kaikille hääfiilistelijöille. Mutta toimii myös ihmisille, joita koko häähommat naurattavat. (Let’s face it, joskus on hauska vähän ivakuunnella muiden horinoita.)

 

Lukisin mielelläni lisää hääfiilistelyä!

Mihin satsasitte, entä teittekö jotain eri tavalla kuin ”etiketti” tai ”perinne” vaatii?

 

 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta: Häiden hinta

Kirjoitin myös lyhykäisen mutta kiinnostavan jutun siitä, paljonko häälahjaksi on suotavaa antaa rahee:

Lue Ylen juttu sopivasta häälahjan hinnasta
 

Ja kyllä, tänään insta live ysiltä. Paljon hääfiilistelyä luvassa:

Juliaihmisen Insta Live kello 21!

 

 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin aiemmat jaksot:

Lopeta jo se richsplainaus!

Neljän päivän työviikko tuo elämään luksusta

Kannattaako asunnon ostaminen?

Haluatko lisää rahaa? Hanki sivutyö!

Miten fiksu ihminen päätyy ottamaan pikavippejä?

Kääk, olen väärällä alalla!

Näin kasvatamme lapset halvalla

Kun raha hiertää ystävyyssuhteisssa

Vastuullinen sijoittaminen trendaa nyt

Sijoittamisen ABC

Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä

Älä jää taloudelliselle ttappiolle parisuhteessa

Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?

 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 

Kommentit (20)
  1. Solitaire kirjautumatta
    24.1.2019, 08:59

    Mullakin oli häävuosi, musta häät oli paras harrastus mitä mulla on koskaan ollut! 😀 Tykkään puuhailla käsitöitä ja häät oli mitä mahtavin tekosyy kaikenlaisiin ihme projekteihin. Suurin niistä oli koristeiden askartelu itse, jälkikäteen ajateltuna vähän semihullu projekti mutta tulipa tehtyä ja nyt vuosia myöhemmin lämmittää kun niitä satunnaisesti tulee jollain sukulaisilla vastaan.

    Mutta joo, rahoista. Siitä excelöinnistä en nauttinut yhtään. Meillä päätettiin panostaa valokuvaajaan ja rehellisesti halusin just sellaisen puvun kun haluan. Kuvaajasta olen edelleen tyytyväinen, kuvat jää kuitenkin loppuelämäksi ja puvun myin eteenpäin että sekään ei tullut niin kalliiksi. Pihistyksen kohteena oli esim. booli, se mentiin vanhalla kaavalla Sprite + vodka + elintarvikeväri (uskokaa tai älkää, menee ihan täydestä ja ihmiset luulee että se on paljon hienompaa kuin onkaan kun se on sellaista hennon vihreää ja laittaa sinne limeviipaleita, trust me!). Ruoka on aina iso kustannus, sille ei oikein voi mitään, tässä koitin kilpailuttaa eri firmoja koska mulle tää taas oli sellainen mihin en kaivannut mitään erikoista. Tilassa säästettiin myös, esim. siivoamalla itse jälkikäteen. Tilassa tärkeintä musta oli sen sijainti, ettei tarvitse järjestää kuljetuksia kirkolta, mikä olisi taas ollut iso kustannus. Tai siis musta olisi reilua ollut järjestää kuljetus jos juhlapaikka on jossain kovasti julkisten kulkuyhteyksien ulkopuolella, halusin että kaikki pääsee juhlimaan eikä tarvitse miettiä kyytisäätöjä.

    Eli summa summarum etukäteen pitää pohtia mitkä asiat on itselle tärkeitä ja mistä voi joustaa, koska harvalla riittää budjetti ottaa kaikessa just sitä mitä haluaa.

  2. Hah, oli pakko kaivaa omien häiden budjetti ja se oli aika tarkkaan 1000 euroa (plus avioehdon rekisteröintikulut joita en muista). Mentiin maistraatissa naimisiin lähisuvun läsnäollessa, hankittiin yksinkertaiset sormukset (yht. 200 euroa), mun häämekko (kotelomekko) löytyi kaapista, miehelle hankittiin solmio ja puvun housut (kaikki juhliin hankitut vaatteet ovat olleet käytössä muissakin juhlissa häiden jälkeen), hääjuhla järjestettiin kotona (vieraita 10) ja sitten toinen samanmoinen kaveripiirille jälkikäteen (20 vierasta). Aijuu ja siitä kun päätettiin mennä naimisiin (ts. varasin ajan maistraattiin ja hankittiin avioliiton esteidentutkinta -paperi) varsinaisiin häihin meni 1kk.

    Hyvin meidän tyylinen juhla ja mitään en muuttaisi 🙂 Verrattuna aiemmin järjestettyyn omaan väitöstilaisuuteen + karonkkaan, niin sanoisin että häät on kyllä ihan piece of nakki (tarttee osata sanoa ”tahdon”, muu on sit ekstraa ;)).

    Meillä tosiaan aika budjettihäät, lähinnä siitä syystä että ollaan molemmat miehen kanssa sitä mieltä, että ei haluta käyttää kymmeniä tuhansia yhteen juhlaan. Häämatkaan panostettiin sitten moninkertaisesti, siihen taisi palaa about 5000 euroa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *