Hävytöntä kid droppingia

Juliaihminen

Palattuani vuosi sitten äitiyslomalta työelämään huomasin kummallisen jutun: Äitiys tuo minulle uskottavuuspisteitä itseäni vanhempien ihmisten silmissä. Niin friikkiä kuin se onkin, sellaiset minua kymmenen - viisitoista vuotta vanhemmat coolit ammattilaiset alkoivat moikata mulle töissä. Näitä moikkauksia ei ennen lapsen saamista tullut. Ikään kuin olisin liittynyt salaseuraan, jonka olemassaolosta en aiemmin edes tiennyt. 

Ymmärrän tätä periaatteessa: Lapsen saaminen on niin eeppisen mullistava setti, että elämä kyllä jakautuu melko lailla vahvasti "ennen lasta" ja "lapsen jälkeen" -elämäksi, mikä tarkoittaa sitä, että lapsen saaneet usein ymmärtävät toisiaan ja antavat vertaistukea toisilleen. Jos palaverissa haukotuttaa, voi vain horista jostain lapsen riekkumisista ja ymmärrystä satelee. (Silloinkin, kun todellisuudessa lapsi on koisannut autuaasti jo kello yhdeksän, mutta Siltaa on ollut vain pakko katsoa.)

Tämä on myös johtanut siihen, että olen alkanut käyttää härskisti hyväksi äitiyttäni. Kun asioin uusien minua vanhempien ihmisten kanssa, heitän yleensä vaivihkaa johonkin sivulauseeseen, että "pitää käydä hakemassa kaksivuotias päiväkodista" tai sitten annan heidän nähdä vilaukselta puhelimeni taustakuvan, jossa luonnollisesti on kuva söpöstä lapsestani.

Kutsun tätä kid droppingiksi.

Tämä on titenkin ihan täysin naurettavaa, koska se, että minulla on lapsi, ei tee musta mil-lään tavalla parempaa työntekijää. Kaikki sellaiset "äidit osaavat organisoida paremmin koska ovat projektipäälliköitä kotonakin" -puhe on vain omituista eufemistista horinaa, joka oikeastaan alentaa äitiyden vain joksikin työelämää palvelevaksi taidoksi. Äitiyttä ei tarvitse selitellä, mutta ei sitä tarvitse kyllä glorifioidakaan.

Minja kirjoitti taas erinomaisesti siitä, miten lapsettomuus ei ole synonyymi vastuuttomuudelle, sitoutumiskammolle tai bilettämiselle, vaan lapsettomat ihmiset vanhenevat ihan yhtä lailla kuin lapsellisetkin. Heistä tulee ihan yhtä lailla "uskottavia" ja "elämän realiteetteja ymmärtäviä" ihmisiä. Kaikenlaisten raja-aitojen rakentaminen lapsettomien ja lapsellisten välille on täysin turhaa ja jopa typerää.

Periaatteessa kid-droppailu on siis vähän härskiä peliä. 

Toisaalta, on myös piirejä, joissa tällaista kid-droppailua ei todellakaan arvosteta (esimerkiksi useimmat kaksikymppiset eivät pidä äitiyttä minään, tai jos pitävät niin sitten ehkä nolona ja melkkiksenä). Ja, jos nyt halutaan droppailla tunnelmaa, niin tutkimusten mukaan naisten palkkakehitys keskimäärin laskee pysyvästi lapsen saamisen jälkeen (kun taas miesten - ylläri shcmylläri ei). Eli ehkä sitä voi vähän ottaa iloa irti työelämässä tuosta lapsesta. 

 

Kuvassa: Tatta datta daaa, tekstistä tuli mieleen, että meidän kaks-vee tykkää lukea kirjoja blaa blaa dropping

 

Lue myös:

Isät kotiin, äidit töihin, maailma pelastuu

Äitinä en ole himon kohde

Miten äitiys on haitannut työssä tai uralla

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kid dropping, jes nyt tälle on termi. Oon alalla jossa naiset on harvinaisia ja vielä harvinaisempia senioritason tehtävissä. Ja oletus on selkeästi että jos seniorinainen alalla vielä pyörii, niin hän on lapseton uraohjus (itsellä tätä vielä ehkä pönkittää, että olen keskimääräistä nuoremman näköinen..heh, multa siis kysyttiin 39v. iässä alkossa henkkarit ;)...siis silleen ne jotka ei mua tunne, ei tajua ulkonäön perusteella että on oo mitenkään nuori uraohjus, vaan vanha ja urallani paikoilleen junnaava). Ja on ollut hyvin hämmentävää huomata, että kun sivulauseessa antaa ilmi, että päiväkodissa nakero hengailee, niin ihmisten asenne mua kohtaan selkeästi muuttuu. Jännä juttu tosiaan, mutta tämän huomattuani oon alkanut sitten harrastaa kid droppingia, :D

äitiyskoe
Äitiyskoe

Voi hemmetti nainen, varastit mun juttuaiheen! Mulla on juuri samasta aiheesta tuolla postausaihio olemassa.

Ja siis toi on niiiin väärin ja tyhmää että se että pykää lapsen muka tekee ihmisestä automaattisesti jotenkin kypsemmän ja oikeuttaa väsymyksen ja ties mitä. Ja silti mäkin käytän tätä hyväkseni...

laulau (Ei varmistettu)

Ei mulla toimi yhtään. Okei, oon 26-vuotias, jolta kysytään aina kaikkialla vieläkin paperit ja minulla on kohta kaksivuotias lapsukainen. Maisteriksi oon piakkoin valmistumassa, mutta työelämässä oon omalla alalla jo osa-aikaisesti silloin tällöin. Mua pidetään jonain teiniäitinä suunnilleen paitsi tietenkin ne, jotka mut tuntee. Jakkupukukaan ei omalla alalla toimi, niin en tiedä miten vanhentaa itseni ja päästä samoille pykälille. :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah, teiniäitiys on toinen ääripää! Joskus tajuan todellakin näyttäväni teiniäidiltä pilottitakissani ja kortsupipossani - mutta ei se väärin ole :D

Onneksi asun täällä Heruli-Vallila-akselilla, niin aika monet muutkin vanhemmat näyttää teineiltä.

Katarriii (Ei varmistettu)

Mä käytän kid droppingia lähinnä baarissa. Siis jos joku mukavan oloinen mies tulee juttelemaan enkä halua torjua häntä tylysti vaan mielelläni vaihdan muutaman sanan, on kid dropping mun mielestä loistava keino epäseksualisoida itseni mahdollisen kosijan silmissä. Toinen, varmaan yleisemmin käytetty, vaihtoehto vastaavassa tilanteessahan on man dropping, mutta mun mielestä lauseessa "Mulla on jo mies/poikaystävä" on jo lähtökohtaisesti sellainen jotenkin epäkohtelias sävy. Jos taas alan iloisesti höpötellä siitä kuinka lapsi on ekaa kertaa yökylässä mummon luona ja kuinka mua vähän jännittää miten se siellä pärjää antaa se musta itsestäni vähemmän tylyn kuvan, mutta kuitenkin ajaa ainakin nuoremmat miehet aika tehokkaasti pois.

Juliaihminen
Juliaihminen

Nerokasta! Epäseksualisoiva äitiys. Mutta hitto tästä tulee kyllä ongelmia kaikille niille, joilla on lapsi mutta jotka silti haluaisivat pokaa jonkun kivan baarista. Että missä vaiheessa asiasta kertoo ja pitääkö se kertoa. So many questions!

äitiyskoe
Äitiyskoe

NO NIINPÄ.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä niin ymmärrän, miksi äidit harrastaa tuota! Ja samalla se ärsyttää ihan suunnattomasti.

Työskentelen tosi naisvaltaisessa työpaikassa, jossa olen työntekijöiden keskuudessa ehdottomasti nuorimmasta päästä. On jo tarpeeksi haastavaa muutenkin löytää paikkaansa työyhteisössä, kun on kokemattomimpia (vaikka kokemusta oman alan duuneista onkin jo jokunen vuosi ja väitän olevani pätevämpi työhöni kuin mitä titteli antaa ymmärtää) ja nuorimpia koko talossa. Tähän yhtälöön kun vielä lisätään, että varmaan 95% meidän työntekijöistä on lapsia ja niistä puhutaan (tai kid droppingia harrastetaan) ihan jatkuvasti, tulee yhteisöön ujuttautuminen suoraan sanottuna tosi vaikeaksi. Kun lapset on se pääasiallinen bondailuväylä ja tapa löytää yhteistä, jäädään me lapsettomat ihan ulkokehälle riippumatta siitä, miten lapsiin tai perheellisiin suhtaudumme.

Ja tämän siis sanon ihmisenä, joka 1) rakastaa lapsia, 2) vauvakuumeilee kroonisesti, 3) ehdottomasti rummuttaa perheystävällisten työpaikkojen puolesta ja 4) puhuu sujuvasti koliikeista ja päiväkotien tautibingoista.

Ratkaisu ei tietenkään ole se, että lapsista ei saisi puhua tai että ei olisi ok bondailla muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa - se on ihan täysin normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä. Ymmärrän tosi hyvin, että varsinkin pikkulapsivaiheessa/ruuhkavuosien keskellä mielen päällä ei välttämättä edes ole kauheasti muuta kuin lapset (yleistän, näin ei tosiaankaan kaikilla ole!), mutta silti, äh...

Tietysti voin aina yrittää lohduttautua sillä, että sitten joskus, kun mullakin on lapsia, voin käyttää kid droppingia ja päästä joukkoon. Harmi vaan, että sitä ennen pitäisi a) uskaltaa antaa mahdollisuus tulla raskaaksi (nuoren naisen pätkätyöuralla ei helpoin rasti, kts. kohta d)), b) saada se bebe, c) ehtiä olla beben kanssa hetki himassa ja d) löytää joku duuni, johon palata. Ei siis ihan hetkeen helpotusta luvassa.

Tulipa nyt jotenkin hirveä valitus, mutta pakko tästä näkökulmasta on avautua! Olisi superia löytää jotain ratkaisuja ja pystyä olemaan syyllistämättä, mutta tää lapsettoman nuoren naisen asema työmarkkinoilla iskee näin vastavalmistuneena ja uran alkuvaiheessa tosi pahasti vasten kasvoja. On tosi kuluttavaa, kun haluaisi sekä uran että perheen, mutta rakenteet tuntuu edelleenkin rajoittavan niitä mahdollisuuksia. Ja väitän, että tää kid droppingkin kuitenkin tukee niitä rakenteita.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pakko vielä jatkaa omaa maratonviestiäni!

Jos tosiaankin tilanne näin lapsista haaveilevan näkökulmasta on näin turhauttava, voin vain kuvitella, miten paljon kid dropping haittaa niitä, joiden tulevaisuudenhaaveisiin(kaan) eivät omat lapset kuulu tai lapsiperhe-elo on muutenkin vierasta.

Ja siis Julia tää sun blogisi on ihan mun lemppareita, sillä herätät joka kerta ajatuksia ja täällä kommenttiboksissakin meno on poikkeuksellisen keskustelevaa ja eteenpäin vievää junnaavan sijaan! Kiitos, että kirjoitat. Toivottavasti nämä mun ränttäykset ei kuulosta turhan mustavalkoisilta tai syyttäviltä, se ei ole tarkoitukseni. :)

mmaija (Ei varmistettu)

Samastun näihin sun mietteisiin, vierailija! Tavallaan itsekin odotan lapsiperhearkea, jotta voisin bondata työ- ja muiden satunnaisten tuttujen kanssa helpommin. Vaikka en siis vielä ole varma, haluanko edes yrittää saada lasta joskus.

P.s. Kiitti Julia, taas opin uuden nuorisoslangisanan! Piti googlata toi melkkis.

Juliaihminen
Juliaihminen

Todella hyvää ”avautumista”. Tämä nimittäin on ongelmallista, koska on tylyä ulkoasulkea ketään siksi, ettei tällä ole huollettavaa.

Hah, ja sitten voi käydä niinkin kuin eräälle ystävälleni, että hän hyppäsi kerta heitolla meitä vauvan saaneita edelle ja alkoi miehensä 8v pojan bonus-äidiksi. Juuri taas kysyin häneltä neuvoja esimerkiksi tulevien harrastastusten aloittamiseen.

Tilanteet siis muuttuu koko ajan. On syytä olla ulossulkematta ketään - ja silkkaa kohteliaisuuttlon olla jaarittelematta lapsistaan koko ajan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tässä on muuten varmaan aika iso ero mies- ja naisvaltaisen työpaikan välillä. Tai siis näin kuvittelen että olisi, kun omat kokemukset naisvaltaisista työpaikoista on olemattomat. Mutta tosiaan miesvaltaisilla työpaikoilla perheistä puhutaan todennäköisesti vähemmän kuin naisvaltaisilla, tai siis ainakaan omien kokemusten mukaan lapsipuhe ei todellakaan ole jatkuvaa, vaan nimenomaan hyvinkin satunnaista ja tietyllä tavalla "kovien arvojen" työarjessa tietyllä tavalla inhimillistävää. Ja edelleen, mä bondaan työkavereiden kanssa enemmän vaikka craft beer -harrastuksen osalta kuin lapsien kautta, mutta toisaalta lapsellisten "salakerho" on kiva, siis kun tietää että työkaverilla on about samaa ikäluokkaa oleva lapsi, niin tietää että se ymmärtää hyvin pienestä jos on lapsosen kanssa "haastava" vaihe.

Sitä en tiedä vaikeuttaako perheestä puhuminen tasa-arvoa, en omassa työarjessa ehkä koe niin. Näin keski-ikäisenä naisena olen tuskallisen tietoinen siitä hidasteesta mitä yksi lapsi on urallani aiheuttanut ja vaikka tasa-arvosta puhutaan paljon juhlapuheissa niin senioripositioiden jakautuminen puhuu toista kieltä (jos ennen senioritasoa naisia on noin 10% alalla ja senioripositioissa alle 1%, niin sitä on vaikea selittää muuten kuin tasa-arvon puutteella...ne naiset kun tämän alan valitsee on keskimääräistä miestä parempia...vaan jonnekin ne naiset sit katoaa...aika jännä juttu). Mutta minkäs tekee, puren hammasta ja jatkan sitkeästi omaa polkuani ja nautin siitä, että saan tehdä kiintoisia juttuja ja että urani hidastumisen syy on parasta mitä elämässäni on.

S a a r a H (Ei varmistettu)

Ei ja kyllä!
Onko edes alasidonnainen asia? Puolisoni sai yhtäkkiä läjän juttukavereita, kun työpaikalla levisi tieto esikoisen syntymästä. Vinkkejä ja vertaistukea tulee, ja alun shokin jälkeen salakerholaisuus on ollut miehelleni tärkeä vertaisryhmä.
Ja kyllä, väikkärivaiheen jälkeen naisten iso osuus romahtaa aivan mitättömäksi.

Mitä olen Tieteentekijöiden ay-aviisia lukenut, olisi perhevapaauudistuksella töitä myös apurahaskenessä, esim kompensaatiopisteiden muodossa.

Mitä kid droppailuun tulee: on eri asia bondata työkaverin kanssa korvatulehduksista (tai sit vaikka jostain muusta) k u i n käyttää esim palavereissa, työvuoroista jne sovittaessa lapsia juuri sellaisena e k s j u u s s i n a, jolla esim järkätään itselle etuja. Eiks ni?

Ja eihän me niin törppöjä olla, ettei löydettäisi pelisilmää vähän käyttäen myös muitakin jutun aiheita työkavereitten kanssa?

Nimittäin itseä saattaa vähän muukin kuin lapsoasiat kiinnostaa, vaikka se lapso ihana onkin;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Just tämä! Siis bondaus vs excuse -aspekti ekaksi, just näin.

Ja sit tokaksi juurikin tämä, tai itse asiassa väitöskirjan jälkeen vielä postdoc-kausikin menee, mutta koitapa päästä siitä eteenpäin. Akatemiakin tasa-arvon juhlapuheistaan huolimatta myöntää naispuolisille hakijoille prosentuaalisesti vähemmän rahoitusta kuin naispuolisia hakijoita on, on tullut tässä muutamahkon rahoitushaun verran seurattua prosentuaalisia osuuksia näet ja pistää pikkuisen kiristämään vannetta päässä (ah, mutta ehkäpä naisten hakemukset vaan on huonompia...). Toisaalta en halua Akatemiaa liikaa suomia, nimittäin rahoituskauden pidentäminen perhevapaiden vuoksi on etu mitä en tiedä missään muussa pätkäduunissa tarjolla olevan...

Juliaihminen
Juliaihminen

Mun miespuoliset kolmekymppiset kaverit ovat sanoneet kanssa hyötyneensä kid droppingists. Juuri tämä salaseuraan pääseminen on usein se juttu, jopa miehillä.

Lapsen käyttäminen tekosyynä on tietenkin vähän hanurista. Toisaalta vaikka lomabisneksissä ne on tosi hankalia hommia, mutta ei se kyllä niin saa mennä, että lapsettomat aina joustavat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lomat on vähän kinkkinen juttu tosiaan. Omassa työssä loma-ajan voi vapaasti valita, ja dinkku-pariskuntana me miehen kanssa lomailtiin epätyypillisinä aikoina (osin siksi, että meidän alalla heinäkuussa on monesti tekemistä/työmatkoja, osin siksi että esim. elokuussa on kivemmat kelit ja halvemmat hinnat kuin heinäkuussa). Nyt lapsiperheenä elämä on tietyllä tavalla karua, kun päiväkoti "määrää" loma-ajat (meillä on periaatepäätös että varahoitoa emme käytä, vaan lapsi on vaan tutusssa pk:ssa hoidossa). Niin lomailtava on juhannuksesta heinäkuun loppuun ja se on mälsää monesta syystä. Esim. siksi, että työmatkoja on (joten puolet lomakuusta voi mennä niin että toinen vanhemmista on reissussa), Suomen kesäsäät on surkeita (otos muutamalta viime vuodelta) ja ollaan aina myöhässä hotellivarausten suhteen (kotimaan matkailu ois kivaa, mutta kun heinäkuu on myyty loppuun jo ajat sitten). Ärh. Matkataan sit tyypillisesti heinäkuussa jonnekin keski-euroopan kaupunkiin paahtumaan helteisiin :) Mutta tosiaan oispa kiva jos saisi valita loma-ajankohdan itse (joo, tää on tosiaan first world problem, kun toisilla työpaikoilla lomat jaetaan koko touku-syyskuujaksolle...mutta sitäkin oon kokenut, nimittäin äidilläni ja isälläni oli kesälomaa yhtä aikaa keskimäärin kerran viidessä vuodessa).

Se eka vierailija ketjusta (Ei varmistettu)

Juu, uskon myös, että naisvaltaisuudella tässä on osansa. Oon ymmärtänyt, että kid dropping ja perhejutuilla bondailu ei ole niin hallitsevaa miesvaltaisilla aloilla. Olen tosin myös ollut naisvaltaisissa työpaikoissa, jossa lapsipuheet eivät hallitse niin vahvasti työyhteisön keskusteluja kuin mitä nykyisessä työpaikassani...

Kai tämäkin liittyy juuri siihen, että vanhemmuus lisää uskottavuuspisteitä nimenomaan naisella: nainen on hyvä ja uskottava yhteiskunnan silmissä, kun sillä on lapsi(a). Niin kuin sanoin, ymmärrän kyllä tosi hyvin, miksi (varsinkin) äidit harrastaa kid droppingia! Varsinkin, kun perheellistyminen tosiaankaan ei naisten palkka- ja urakehitykselle vaikuta tilastojen valossa tekevän hyvää - tietenkin henkilökohtaisesti kannattaa hyödyntää ne perheellistymiseen liittyvät positiivisetkin puolet, kuten vaikka nyt se kid droppingin tuoma lisä omaan pätevyysmielikuvaan. Ihan luonnollista ja ymmärrettävää, mutta samalla se aikaansaa meidän lapsettomien ulos jäämisen ja vahvistaa sitä, että lapsettomana on hankalampaa olla yhtä uskottava tai pätevän oloinen.

Ja tosiaan, tää pätevyyden linkittyminen vanhemmuuteen (ainakin naisilla) vain vahvistaa sitä, että nuoren lapsettoman naisen on supervaikea tulla otetuksi vakavasti ja näyttää pätevyyttään --> vaikea edetä uralla nopeasti haastavampiin tehtäviin ja/tai saada vakinaista pestiä --> menee pitkään, ennen kuin työura antaisi myöden perheenlisäykselle (=se tarunhohtoinen vakiduuni, joka loisi vakautta ja varmuutta työuran jatkumisesta äitiysloman jälkeen).

Ei kai tilanne aina näin mustavalkoinen ole, ja tietenkään kyse ei ole kid droppailijoiden pahuudesta tai ylipäätään perheellisten salaliitosta lapsettomia kohtaan. Ei se perheellistyminenkään autuaaksi tee, vaan pääasiassa haittaa naisten palkka- ja urakehitystä.

Henkilökohtaisesti vaan aidosti harmittaa, kun se vauvakuume on vaivannut jo pitkään, parisuhde on ollut vakaa jo vuosia eikä tässä nuoremmiksi tulla, mutta työelämän epävarmuus ja jatkuvat pätkätyöt tekevät lapsihaaveisiin heittäytymisestä tosi, tosi vaikeita. Ei kai lapsille koskaan täydellistä ajankohtaa ole, on vaan uskallettava ottaa riski. Mutta ei vaikuta kovin helpolta uran ja perheen yhdistäminen, vaikka eletään vuotta 2018.

Hiton rakenteet.

(sori, nyt on joku maratonviestivaihde ja ränttäyspäivä käynnissä!)

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos mä olisin odottanut vakituista pestiä ennen lapsentekoon ryhtymistä, niin munasarjani olisivat kyllä irtisanoneet itsensä jo kauan ennen sitä. Näin ikuisena pätkätyöläisenä (tässä kuitenkin onnekkaana pätkätyöläisenä siinä mielessä että töitä riittää ja pätkät ovat luokkaa 1-5 vuotta, noin pääsääntöisesti ja useat yt:t läpikäyneenä, sen hyvin sisäistäneenä ettei vakiduuni ole kummoinen lupaus jatkuvuudesta) oikeasti sanoisin, että vakiduuni ei ole odottamisen arvoinen, jos muuten on hyvä aika lapselle tulla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Useimmat kaksikymppiset eivät pidä äitiyttä minään, tai nolona? Olipa aika ikävästi sanottu, vaikka muuten hyvä juttu olikin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun täytyy myöntää että mun piireissä (oon 25v) näin on että ainakin jossain määrin Julia on oikeassa vaikka tietty mun kokemus =/= totuus.

Vierailija (Ei varmistettu)

Okei, mun on vaikea ymmärtää... itse arvostan äitejä, vaikka en halua omia lapsia juuri nyt. Mun mielestä kyseessä on elämänvaihe, johon osa meistä siirtyy ennemmin tai myöhemmin. Kenenkään arvoa se ei lisää tai vähennä ainakaan meidän työpaikalla.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo siis tää on mun oma kokemus, yleistäminen oli ehkä turhaa.

Parikymppiset eivät missään nimessä suhtaidu mitenkään vihamielisesti, vaan ennemminkin täysin välinpitämättömästi äitiyteen ja lapsiin. Mikä ei siis mua loukkaa millään lailla, mutta välillä aiheuttaa sitä, että kolmekymppisten kanssa on helpompi asioida päivittäisarjessa. 

Kukaan ei halua tuntea itseään jatkuvasti ikälopuksi tätihahmoksi :D

Dropping (Ei varmistettu)

Mun ei edes tarvitse droppailla, kun fakta on se, että joka iltapäivä en pysty osallistumaan klo 16-17 palavereihin, koska bussille pitää lähteä klo 16.10 viimeistään ja liikkeellä en pysty osallistumaan palaveriin (mikään ei ole niin ärsyttävää kuin puuskuttaa, liikenteen seassa kulkeva ihminen palaverissa). Bussissa on myös ikävä istua, jos pitää osallistua aktiivisesti.
Muille riittää kun sanon, et kersa pitää hakea.
Mun osalta palkkakehitys on ollut äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen todella positiivinen. Vaihdon duunia ja neuvottelin 1300€ korotuksen.. Siitä se on vielä noussut 500€, joten lasikatot jne.
Mä olen miesvaltaisella alalla, mutta lähin esimies on nainen. Hän on mua vähän vanhempi ja on ollut hyvä koutsi organisaatioviidakossa. Lisäksi ymmärtää hyvin äidin roolin, vastuun ja haasteet. En ollenkaan jaksaisi ison organisaation poliittista peliä, mutta hänen avullaan olen sentään pysynyt mukana gamessa. Ja lisävastuuta tulee sitä mukaa, kun yt:ssä pudotetaan porukkaa pois.

Mies sanoi, että duunissa kaikki ymmärtää että joka aamu ei palaveriin pääse klo 08, koska päiväkoti-ikäinen. Sama homma iltapäivällä, klo 16.10 pitää juosta autotalliin, jotta klo 17 mennessä on pk:lla
Et kyllä ne miehetkin.

Olivia-O (Ei varmistettu)

Mutta siis täähän on vaan yksinkertaisesti perseestä. Miten voi olla mahdollista, ettei tarvi johonkin osallistua, koska lapsi? Jos siis kuitenkin on normaalia työaikaa. Kyllähän henkilökohtaiset asiat pitää hoitaa työajan ulkopuolella ja järjestää niin, että työt onnistuu kuten pitää.

r k (Ei varmistettu)

Vanhemmuus ei ketään tee tuosta noin vaan älykkäämmäksi tai paremmaksi kuin muut. On yksinkertaisesti tylyä sulkea ulkopuolelle (oletetusti) lapsettomat ihmiset esimerkiksi työpaikalla. Ja totta kai ihmiset voi bondailla toistensa kanssa jos heillä on yhdistäviä tekijöitä, esim lapset, tai kissat, tai omaishoitajuus. Ne ei kuitenkaan saisi olla (teko)syy epäkunnioittavaan toimintaan töissä eikä varsinkaan arviointikeino jonkin ihmisen ammatillisista kyvyistä tai pystyvyydestä, eihän se saa rekrytoinneissakaan vaikuttaa! Tosi tympeää, että vanhemmuutta kuitenkin sellaisina käytetään suuntaan ja toiseen.

Oon itse lapsettomana ollut yhdessä työpaikassa just se joka aina joustaa ja nyt vanhempana ymmärrän että se ei ollu oikein. Pienessä tiimissä kollega ei lähtökohtaisesti voinut tehdä mitään virka-ajan ulkopuolella lasten takia, mutta firma toimi myös muilla aikavyöhykkeillä. Minä joustin ja tuurasin kun lapset oli kipeinä tai kollegan mies teki oharit päiväkodista hakemisessa. Toki vika ei ollut vain tuossa työkaverissa, vaan työnantajan kanssa olisi pitänyt sopia tarkemmin näistä joustoa vaativista keisseistä että jakautuisi tasan vaikka molemmilla olikin liukumat. Ja mun olisi varmaan tiukasti pitänyt sanoa että en jousta aina, mutta nuorena määräaikaisena se on vähän vaikeaa etenkin kun syy on jonkun LAPSET. Sanomattakin selvää että minä en tietenkään ollut koskaan esim heinäkuun helteillä lomalla.

PS. Heilläkään ei ole lapsia mutta ihan fiksuja ja aikaansaavia ovat kai olleet: Oprah Winfrey, Marie Curie, Stephen Hawking, Helen Mirren, Karen Blixen, Gloria Steinem... jne jne *VITSI*

Vierailija (Ei varmistettu)

En tiedä mikä osa tässä oli se vitsi, mutta ainaki Marie Curiella ja Stephen Hawkingilla on tuosta joukosta lapsia. :)

xod (Ei varmistettu)

Lapsettoman näkökulmasta tässä on myös ikävä puoli, josta ollaan monien lapsettomien kavereiden kanssa puhuttu. Lapselliset saa aina lähteä kun haluaa (vetoaa vaan lapseen), saa parhaat työvuorot ja lomat yms. Koska lapset. Ihan kun meidän lapsettomien vapaa-aika ja menot ei olisi niin tärkeitä. Ollaan vaan valittu eri asioita. Suhtautuminen vaan tosi monissa työpaikoissa tuntuu olevan että no kun sulla ei ole lapsia, mitä niin tärkeää menoa sulla voisi olla kuin Pirjolla jolla on neljä pientä lasta, tottakai Pirjo saa tämän viikonlopun vapaaksi kun sillä on lapsen synttärit ja peli, sulla vaan keikka kavereiden kanssa. :D yms

Vierailija (Ei varmistettu)

Taidan olla kovin onnekkaassa asemassa, sillä en tajunnut edes että tuollaisia jotain "vanhemmuuspiirejä" on työpaikoilla. Omassa duunissani monilla on jo aikuiset lapset eikä heidän siis arki juuri eroa lapsettoman elämästä. Työpaikkani on tehdas, jospa sekin vaikuttaa että ehkä insinöörejä ei vaan keskimäärin kiinnosta niin paljon puhua perheestä töissä kuin jotain sosiaalialan ihmisiä vaikkapa? Mieluummin meillä kollegoille höpötellään harrastuksista ja töihin liittyvistä asioista, perhe-elämästä kerrotaan enimmäkseen jotain hauskoja sattumuksia eikä haeta niinkään vertaistukea.

Itse koen myös olevani jopa uskottavampi työssäni kuin samassa projektissa työskentelevä kollega joka on kahden alakouluikäisen äiti. Minun ei tarvitse joka päivä lähteä hakemaan lapsia mistään, vaan yleensä voin hyvin joustavasti jäädä tekemään hätähommia jos tarve vaatii. Välillä myös tuntuu että minulla on hommat paremmin organisoitu, koska voin fokusoida kaiken aivokapasiteettini töihin, kun vapaalla vain höntsäilen ja harrastan. Kyllä kollegakin työnsä hoitaa, mutta joskus tulee olo että hänellä on aina hirveä kiire ja joskus työtahti ei ehkä ole niin tehokas kuin voisi olla. Eikä tuo lapsettomana joustaminen ole minulle mikään ongelma, sillä pidän työstäni ja harrastan iltaisin, eli voin ihan hyvin jäädä joskus pariksi tunniksi ylitöihin jos on kiire. Lomatkin olen saanut pitää itselleni mieluisiin aikoihin, lucky me.

Työskentelen tosiaan teollisuudessa ja vieläpä IT-osastolla, että ehkä tämä ala on se suurin tekijä tässä? Ja firman ikäjakauma sitten tekee toki osansa. Mutta tosiaan koen olevani arvostettu työssäni enkä mitenkään ulkopuolinen työyhteisössä, vaikka olen 28-vuotias lapseton nainen.

Kommentoi