Hiljennä Sirpa Selänne päässäsi

aamu1.jpg

En tiedä millainen kivikasvo pitäisi äitinä olla, etteikö aina välillä mieleen nousisi epäilys siitä, tarjoanko minä lapselleni parhaan mahdollisen lapsuuden.

Nyt kun olen kahdeksan tuntia päivässä töissä, ryntään tavallisesti heti neljältä kotiin leikkimään Alpun kanssa. Viikonloppuisin olen ollut tyypin kanssa melko symbioottisesti yhdessä. Toisin sanoen: mulla ei ole ollut sellaista yksinoloaikaa tässä juuri yhtään. Se ei toimi. Olo on onneton.

Yksi päivä kävin sitten kaverin kanssa salilla. Oli ihan sairaan hauskaa! Kun tulin kotiin, Alppu meni miltei heti nukkumaan. Jäin kaipaamaan sitä tunnetta, kun lapsi niistää mun paitaani.

aamu3.jpg

Ja silti mä haluaisin mennä viikonloppuna katsomaan Trainspotting kakkosen (koska ilmeisesti siinä ei kuole yhtäkään vauvaa) ja käymään Roihuvuoressa ystävien tupareissa. Mä haluaisin jättää Alpun hoitoon mun äbälle ja vähän rillutella ja nähdä kavereita ilman, että konttaan pöytien alla käydessäni syvällisiä keskusteluja. (Tai kyllä mä voin kontata pöytien alla, mutta en vauvan perässä.)

Juteltiin tästä taas Raisan ja Mirjan kanssa. Ongelmana on se, että kuka tahansa järkevä ystävä sanoo toiselle: ”Mene ehdottomasti, sun henkinen hyvinvointi on tärkeää. Sä näet sitä lasta ihan tarpeeksi. Kyllä sille tekee hyvää olla isänsä ja isovanhempiensa kanssa.”

Ja kaikki naistenlehtiä koskaan lukeneet ihmiset (tai sellaisessa töissä olleet) tietävät, että itseään pitäisi puhutella niin kuin puhuttelee rakasta ystäväänsä: järkevästi ja lempeästi.

Mutta sitten päässä on se Sirpa Selänne. Se sanoo, että naisen pitää olla kotona hoitamassa lastaan ja miksi sä hankit lapsia, jos et halua olla niiden kanssa ja nyt on kyllä itsekäs lortto liikenteessä.

Epävarmuus omista valinnoista kalvaa jo nyt, ja mä tiedän, että tämä tunne vain kasvaa, jos sille antaa ylivallan.

Raisa sanoi niin hyvin, että mun on pakko quottaa häntä teille: ”Pitää vain ymmärtää se, että oma epävarmuus on omaa epävarmuutta, ei mitään universuminen tietoa siitä, että nytpä meni päin helvettiä.”

Ja Mirja (mun loputon sitaattien lähde) jatkoi: ”Joo, nyt Niina Mikkonen ja Sirpa Selänne pois aivoista ja äkkiä! Enhän mä kuuntelisi niitä missään muussakaan asiassa.”

Johon Raisa vastasi: ”Joskin sisustusvinkkejä voisin ottaa Sirpalta.”

 

Paljonko teillä on ”omaa aikaa” viikossa? (Töissä olemista ei lasketa omaksi ajaksi.)

 

Lue myös:

11 ristiriitaa äitiydessä

 

Kuvat: Joinakin viikonloppuaamuina voi saada molemmat (jos herää tarpeeksi ajoissa). Rauhallisen lehdenlukuhetken ja lapsen kanssa pitkään sängyssä köllimisen.

 

 

 

Kommentit (46)
  1. Luin jostain, että lapsi tarvitsee keskeytymätöntä yhdessä tekemistä omilla ehdoillaan vanhemman kanssa 15 minuuttia päivässä, esim leikkimistä, pelaamista tai jotain juttelemista. Toisaalta 15 minuuttia putkeen on yllättävän pitkä aika näin älypuhelinaikakaudella, mutta toisaalta taatusti kenelle tahansa missä tahansa elämäntilanteessa mahdollinen. Mä en ihan oikeasti usko, että mun neljävuotiaalle on mitään väliä kuka keittiössä häärii, kun se leikkii omassa huoneessaan, siis kunhan on joku vastuullinen aikuinen. Meillä lapsen päiväkoti on myös niin ihmeellisen ihana paikka, että haluan antaa lapselle mahdollisuuden olla siellä mahdollisimman paljon, vaikka opiskelijana pystyisin lyhentämäänkin hänen päiviään ja tehdä töitäni kotona hänen läsnäollessaan. Täällä stadissa tuntuu suurelta vääryydeltä, että lapsi ei saisi jatkaa täysipäiväisenä pikkusisaruksen syntyessä, mutta toisaalta harkitsemme muuttoa Joensuuhun miehen töiden perässä, jolloin yhtäkkiä olisikin itsestään selvää, että isompi lapsi menisi vain puolipäivähoitoon.

    1. Ei hitto, tuo 15 minuutin sääntö on todella lohdullinen tieto! Ja totta kai sitä usein pystyy enempäänkin, mutta tuohon nyt ainakin (vaikka myönnän, älypuhelinaikana voi olla joskus tiukka!).

      Oliko se muuten niin, että Helsingissä on vielä subjektiivinen päivähoito, mutta esim Vantaalla ei enää täysin? Vai oonko käsittänyt väärin? Mulla on noihin bisneksiin vielä vähän matkaa, niin eivät ole ihan vielä ajankohtaisia.

      Ja ainakin mä uskon, että lapselle on kivempaa olla päiväkodissa/hoidossa saaden huomiota ja leikkikavereita kuin kotona silloin, kun äidin/isän täytyy tehdä töitä/opiskella. Mikään ei ole niin turhauttavaa äidille (tai lapselle) kuin ”viimeistellä joku sähköposti” silloin, kun lapsi itkee jalassa kiinni. (Okei, neljävuotias ei ehkä ihan jalassa roiku.)

      1. Kelan sivuihin perustuvan käsitykseni mukaan varhaiskasvatusoikeud on jo nyt valtakunnallisesti rajattu, ja vanhemmilla on velvollisuus osoittaa täysipäiväisen hoidon tarve, jos haluaa lapsen täysipäiväiseen hoitoon. Yksityisessä hoidossa KELAn hoitoraha on pienempi, jos toinen vanhemmista on kotona, vaikutuksia kuntalisään en tiedä. Jos perheellä on tarvetta täysipäiväiseen yksityiseen hoitoon, täytyy tätä anoa erikseen kunnalta ja liittää kunnan lausunto tukihakemukseen. Meillä tuskin tulee objektiivista tarvetta täysipäiväiselle hoidolle toisen lapsen syntyessä, mutta tuntuu kurjalta, että lapsi saa olla päiväkodissa vain 20 tuntia viikossa, se on ihan älyttömän vähän! Kun on tottunut 9-17 päiviin ja tuntuu, että puolipäivälapset jää sosiaalisesti vähän ulkopuolelle. Alkuperäisessä kommentissani pointti oli ehkä kuitenkin lähinnä se, että omat olosuhteet (esim tässä ihana päiväkoti, jossa itsekin haluaisin olla kaikki päivät) vaikuttaa älyttömästi siihen, mikä näyttäytyy lapsen parhaana, ja joillekin Sirpa Selänteille tuntuu ylivoimaiselta nähdä oman kuplansa yli.

        1. Just näin! <3

          (Ja iso buu tuolle, että subjektiivista päivähoitoa karsitaan. Nyt jo on uutisoitu, mitä kaikkea shaissea siitä seuraa.)

          1. Helsinki ei rajannut oikeutta, eli esikoinen saa kyllä halutessaan olla täydet tunnit päiväkodissa.

        2. Tässä on muutes sellainen käsittämätön juttu, että Kela maksaa yksityiselle päiväkodille tukea juuri sen mukaan, mikä oikeus vanhemmilla on. Eli päiväkoti saa meidän lapsesta enemmän rahaa kuin työttömän lapsesta. Me olemme molemmat töissä, mutta hoitoa tarvitaan vain 20 tuntia viikossa (tai siis 12 päivää kuussa). Eli raha valuu päiväkodin taskuun. Haloo! (Satuin huomaamaan tämän vanhigossa, kun lapsi aloitti uudessa päiväkodissa, kun olin itse pari ekaa viikkoa vielä työtön.)

           

      2. Kaikilla kaupungeilla käsittääkseni on oikeus rajata päivähoito 20 tuntiin/vko, mutta Helsinki ei ole käyttänyt tätä ”oikeutta”. Itselläni on 2,5v ja 5kk ikäiset lapset ja olen todella, todella onnellinen, että esikoinen pääsee päivähoitoon niin paljon kun vanhemmat haluavat, meillä 28h/vko, eli 4x7h. Sehän on, kuten nimikin jo sanoo, myös lapsen oikeus saada varhaiskasvatusta. Päivähoito kun ei ole vain säilö, vaan oikeasti hyödyksi lapselle. 4kk kahden pienen kanssa kotona (mm toinen hyppii päälläni kun imetän jne) tekivät kyllä selväksi sen, että en ainakaan tunne huonoa omatuntoa siitä, että vien lapseni päivähoitoon. Vantaalla päivähoito on rajattu 20 tuntiin viikossa ja olen kyllä sitä mieltä, että en juuri nyt muuttaisi Vantaalle e.m. seikan takia enkä myöhemminkään jos tilanne pysyy samanlaisena. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on mielestäni erittäin tärkeä asia perheiden jaksamiselle ja hyvinvoinnille ja taatusti on kustannustehokasta panostusta sekä lapsiin, että vanhempiin. Anteeksi saarnaus, mutta jotenkin vaan asia on aika lähellä sydäntä!

        No, sitten itse kysymykseen. Kyllähän sitä omaa aikaa pitää olla. Yhden lapsen vanhempana mittasin suunnilleen viivottimella omaa aikaa kalenterista, että saan sitä varmasti tarpeeksi (kun mieheni). Nyt kahden lapsen äitinä olen alkanut enemmän ajatella, että tämä on niin ohikiitävä hetki, kun lapset ovat pieniä, että en ole pahemmin haalinut itselleni iltamenoja ja muuta aikaavievää. Eli siinä mielessä se sisäinen sirpaselänne tai mikä onkaan ehkä puskee sieltä, mutta yritän tasapainotella. Olen kuitenkin pitänyt kiinni viikottaisesta harrastuksestani ja liikkumisesta. Ilman niitä ei pää kestäisi.

  2. Sirpa on muuttanut munkin päähän!

    Lasketaanko kuntosali/jumppa lapsen ollessa lapsiparkissa omaksi ajaksi? Varmaan, vaikka se onkin vähän ressaavaa ”no nytkö ne tulee hakemaan, itkeekö se siellä?” -panikointeineen… Silloin siis ehkä 4 tuntia. Riippuu paljonko jaksaa jumpata 😀 Ilman sitä ehkä… noh.. tunti? Aiiivan liian vähän kuitenkin. 🙁 

    1. Joo, ihan kreisiä! Ihan liian vähän!

      Ja mun tekisi mieli sanoa, ettei salilla käymistä lasketa omaksi ajaksi, mutta silloin munkin tilastot olisivat jo tosi surkeat. Huom! En todellakaan sano tätä lesoillakseni sillä, että ”minä olen niin pyhä, kun vietän lapseni kanssa niin paljon aikaa”, vaan jotenkin tällä hetkellä aikaa tuntuu olevan vain ihan liian vähän. Shut up Sirpa! 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.