Huominen on tänään

huomenna.jpg

Älkää surko, en aio tällä kertaa paasata ilmastonmuutoksesta (vaikka tuolla otsikolla voisi päästä niihinkin tunnelmiin), vaan sellaisesta hyvin tärkeästä aiheesta kun ryyppääminen ja rällääminen.

JVG:n ansiokkaassa kappaleessa lauletaan: ”Huominen on huomenna, vaik oltais jo sen puolella.”

Näin oli minunkin elämässäni ennen. Sitä pystyttiin juomaan jatkoilla laatudrinkkejä (eli screw drivereitä) ja katselemaan auringonnousua Halkolaiturilta. Bailando oli tiukkaa, ja seuraava päivä oli yhtä ihana: kutsuimme sitä aikoinaan Trendi-lehdessä (kiitos Taika Mannilan) nimellä crapulé. Kun oli biletetty kunnolla, täytyi myös palkita itseään antaumuksellisesti ja helliä fyysistä ja henkistä kohmelon tilaa.

Mutta ei ole näin enää. JVG:lle sellaiset terveiset, että Huominen on tänään. Helvete sentään, huominen on mielessä suurin piirtein ensimmäisestä skumppuhörpystä saakka. Huomisaamu siintää jokaisen viinilasin kohdalla ajatuksissa.

Tilanne alkoi olla vaativa jo joskus 25-vuotiaana, kun keho ei kestänyt enää alkoholia samalla tavalla kuin opiskeluvuosien kulta-aikoina. Krapulat muuttuivat monipäiväisiksi, ja maanantaisin työpaikkaruokalassa saattoi ottaa lounaaksi vain pari palaa kurkkua.

Silloin kuitenkin antoi välillä itselleen luvan pitää kunnolla hauskaa, koska kerran sitä vain elettiin!

Mutta sen jälkeen, kun sain lapsen niin se vasta onkin ollut mielessä, että kerran tässä nimenomaan eletään, ja en pysty mitenkään enää uhraamaan aamua daruden tiloissa enkä yhtäkään seuraavaa yötä liskodiskon jytkeessä. Pelko tällaisesta on koko ajan läsnä.

huomenna2.jpg

Lisäksi sellainen vastuun tunne on koko ajan läsnä. Vaikka lapsi olisi toisessa kaupungissa isänsä luona, on koko ajan sellainen olo, että kolmea viinilasia enempää ei voi juoda, koska mitä jos jotain tapahtuu ja pitää ööö… en tiedä mitä. Ja sittenkin, vaikka tietäisi että lapsi tulee kotiin vasta sunnuntaina ja koko lauantai olisi aikaa rötvätä ja makoilla kotisohvalla, niin jotenkaan sitäkään aikaa ei voi hukata krapulaan, vaan pitää tehdä jotain arvokasta, kun kerran omaa aikaa on tarjolla.

En ole Alpun syntymän jälkeen ollut perushumalassa kertaakaan, en vaikka lapsi täyttää pian kolme! (Okei, viime kesän Sideways on poikkeus, heh heh.) Ennen saatoin olla sellaisessa pikkutuubassa kerran viikossa. Siksi tämä herättää ihmetystä. Että miten sitä voikin tavat muuttua näin paljon.

Tuolloin aina ajattelin, että ”sitten kun saan lapsen, niin alkoholin käyttö vähenee”. Naisellahan riskiraja on seitsemän annosta viikossa, ja minulla se kyllä paukkui silloin tällöin. Voiko siis sanoa, että lapsi pelasti minut piilevältä alkoholismilta? Vai olisinko seestynyt kolmekymppisenä joka tapauksessa, oli lasta tai ei? Paha sanoa.

Osa minusta haluaisi taas vetäistä oikein pitkän kaavan kautta semmosen huppeloseikkailun, mutta suurempi osa minusta pelkää sellaista kuollakseen. Ja siksi ei sitten oikein enää kolmen tai neljän annoksen jälkeen voi enää jatkaa meininkejä, ja valvominenkin on ongelmallista. Kyllä sitä nyt ihmisen pitää olla nukkumassa viimeistään kello yhdeltä, muuten pahoja asioita tapahtuu.

Tilanne on vähän harmillinen, koska humpuuttelussa on oikeasti välillä todella suuret hyvät puolet: onhan se nyt aivan sairaan hauskaa tampata kavereiden kanssa lattiaa ja laulaa Kaija Koota antaumuksellisesti. Edes silloin tällöin, edes kerran tai kaksi vuodessa. Vähän höllätä kontrollia.

Mutta uskon, että tämä saattaa olla pikkulapsivaiheen ohimenevä ongelma. Kuten olen monesti sanonut, odotan nelikymppisyyttä, silloin juhalt ovat varmasti parhaimmillaan: humallutaan vain hyvistä viineistä, keskustellaan vain kiinnostavista aiheista ja lauletaan karaoketaksissa vain hyviä biisejä. 

 

Miten teidän juhlakäyttäytymisenne muuttunut eri ikävuosina?

 

Kuvat: Viime kesän Flow-etkoilta (en mennyt itse festareille, mutta etkot oli upeat!)

 

Lue myös:

Ensimmäinen crapulé vauvan jälkeen

Äiti ottaa oluen

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Kommentit (21)
  1. Mä oon taipuvainen uskomaan että moni alkaa raitistua huomaamattaan kolmenkympin tienoilla, oli lapsia tai ei. Ainakin itselle ja monelle ystävälle on käynyt niin: mulla suurimpana syynä bilettämisen ja juomisen vähentymiseen on ollut alkoholin vaikutus yöuniin, mul menee nykyään unet selkeesti pilalle jo kahdesta lasillisesta (jos on kiirettä töissä ja kotirintamalla niin yksikin voi riittää). En vaan pysty olemaan ihmisiksi tai nauttimaan päivästä ja edellinen yö on mennyt sängyssä pyörien, joten valitsen hyvät unet viinin sijaan.
    Toinen syy on vapaa-ajan vähentyminen: töissä on kiire ja varsinkin syksyllä monet illat tuntuu valahtavan sormien välistä samalla kaavalla muutenkin, joten haluan nauttia mun viikonlopuista enkä tuhlata puoltatoista kallisarvoista päivää kohmeloon.
    On niitä syitä muitakin mutta tässä nyt pari nopeesti heitettynä näin lapsettoman kolmekymppisen näkökulmasta 🙂 Kyl Mä toki edelleen käyn ulkona kun siltä tuntuu, mutta huomattavasti harvemmin kuin vaikka vielä 25-vuotiaana.

    1. Komppaan tätä! Minä ja moni muukin kolmikymppinen lapseton kaverini ollaan vähennetty viime vuosien aikana juhlimista paljon.

      Opiskeluaikoina sitä jaksoi rellestää ja krapulat oli vielä siedettäviä. Jossain vaiheessa se muuttui. Krapulaa alkoi pelkäämään jo etukäteen toisen viinilasillisen kohdalla, joten enää ei huvittanutkaan juhlia entiseen tahtiin.

      Lisäksi juhliminen alkoi vaikuttaa ihan eri tavalla yöuniin. Krapulaa ei saa enää nukuttua pois, vaan juominen lyhentää yöunia hirveästi.

      Näin työelämässä ei vaan jaksa, jos viikonloppuna ei ole saanut nukuttua. Ja perjantaisin ei tulisi mieleenkään lähteä juhlimaan, kun pitää levätä työviikon väsymykset pois.

      Musta parasta on nykyään käydä 1-3 lasillisella alkuillasta (tai kesälomalla keskellä päivää). Sitten voi lähteä kotiin pikku hiprakassa siihen aikaan, kun muut vasta lopettelevat etkojaan. Ehtii hillua hereillä niin kauan, että hiprakka katoaa ja saa nukuttua hyvät, pitkät yöunet ja aamulla herää virkeänä. Täydellistä.

      1. Juuri näin. Ja samalla on jotenkin crazyä, että työelämä on tosiaan niin vaativaa, että viikonloput on pakko nimenomaan levätä. Onkohan näin ollut 1980- ja 1990-luvulla? Sen toki ymmärrän, että esimeriksi vielä 1960-luvulla lauantaitkin oli töitä, eli siinä mielessä työelämä on myös keventynyt.

        Ja toisaalta noihin aikoihin (jos erinäisiä elämäkertoja ja mad men -sarjaa on uskominen) töissä juopottelu taisi olla niin ikäään ainakin luovilla aloilla aika tavanomaista. Että siinä mielessä asiat ovat menneet hyvään suuntaan.

        1. Tein pari vuotta sitten Firstbeat-sykeanalyysin, jossa pidetään 3 vuorokautta sykelätkiä ja se sitten kertoo tietoa mm. hyvinvoinnista, unesta ja arjesta palautumisesta. Mittauksen yhtenä iltana otin 2 lasillista alkomahoolia ja näkyi heti tuloksissa, että yönaikainen palautumisen alkaminen viivästyi. Kävin tulokset läpi ammattilaisen kanssa, joka sanoi että enemmällä juomisella palautuminen ei välttämättä pääse alkuun ollenkaan yöllä tai palautumisaika on hyvin lyhyt. Helposti vois ajatella, että raskaan viikon jälkeen on kiva ”palautua” viinipullon kanssa, mutta se saattaakin mennä toisinpäin ja keho ei saa tarvitsemaansa lepoa lainkaan, kun sen pitää polttaa alkoholia pois ja palautua siitä.

  2. Hahaa, mä huomaan että kun pääsen niin harvoin kunnolla ulos (siis silleen, ettei ole kotiintuloaikaa, eli aikaa jolloin oon lapsenvahdille luvannut olla kotona), niin sitten kun pääsen, olen siitä aivan fiilingeissä, ja jos kaverit sattuu olemaan myös hyvällä tunnelmalla liikkeellä, homma jotenkin päätyy siihen koko yön juhlintaan aika helposti. Kun se vaan on niiiiin kivaa saada kerrankin olla rauhassa ja huolettomana kavereiden kanssa, miettimättä että kohta pitää olla jo kotona, eikä sitä sitten halua lähteä kotiin ollenkaan, ja noh, sitten sitä usein haetaan vielä yhdet ja toisetkin.
    Toisaalta sitten kyllä se hihhulointi kostautuu aivan karmealla tavalla ja olen taas ihan tyytyväinen että päädyn siihen tosi harvoin. Mutta kyllä se pari kertaa vuodessa silti mun mielestä kannattaa, kyllä se vapauttavalta tuntuu.

    1. Ymmärrän! Musta tuntuu, että voisi nimenomaan oikein etukäteen asennoitua niin, että tänään on oikeus päästää vähän kontrollista irti ja merkitä supi-suomalaiseen tapaan darude oikein kalenteriin 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *