Huominen on tänään

Juliaihminen

Älkää surko, en aio tällä kertaa paasata ilmastonmuutoksesta (vaikka tuolla otsikolla voisi päästä niihinkin tunnelmiin), vaan sellaisesta hyvin tärkeästä aiheesta kun ryyppääminen ja rällääminen.

JVG:n ansiokkaassa kappaleessa lauletaan: "Huominen on huomenna, vaik oltais jo sen puolella."

Näin oli minunkin elämässäni ennen. Sitä pystyttiin juomaan jatkoilla laatudrinkkejä (eli screw drivereitä) ja katselemaan auringonnousua Halkolaiturilta. Bailando oli tiukkaa, ja seuraava päivä oli yhtä ihana: kutsuimme sitä aikoinaan Trendi-lehdessä (kiitos Taika Mannilan) nimellä crapulé. Kun oli biletetty kunnolla, täytyi myös palkita itseään antaumuksellisesti ja helliä fyysistä ja henkistä kohmelon tilaa.

Mutta ei ole näin enää. JVG:lle sellaiset terveiset, että Huominen on tänään. Helvete sentään, huominen on mielessä suurin piirtein ensimmäisestä skumppuhörpystä saakka. Huomisaamu siintää jokaisen viinilasin kohdalla ajatuksissa.

Tilanne alkoi olla vaativa jo joskus 25-vuotiaana, kun keho ei kestänyt enää alkoholia samalla tavalla kuin opiskeluvuosien kulta-aikoina. Krapulat muuttuivat monipäiväisiksi, ja maanantaisin työpaikkaruokalassa saattoi ottaa lounaaksi vain pari palaa kurkkua.

Silloin kuitenkin antoi välillä itselleen luvan pitää kunnolla hauskaa, koska kerran sitä vain elettiin!

Mutta sen jälkeen, kun sain lapsen niin se vasta onkin ollut mielessä, että kerran tässä nimenomaan eletään, ja en pysty mitenkään enää uhraamaan aamua daruden tiloissa enkä yhtäkään seuraavaa yötä liskodiskon jytkeessä. Pelko tällaisesta on koko ajan läsnä.

Lisäksi sellainen vastuun tunne on koko ajan läsnä. Vaikka lapsi olisi toisessa kaupungissa isänsä luona, on koko ajan sellainen olo, että kolmea viinilasia enempää ei voi juoda, koska mitä jos jotain tapahtuu ja pitää ööö... en tiedä mitä. Ja sittenkin, vaikka tietäisi että lapsi tulee kotiin vasta sunnuntaina ja koko lauantai olisi aikaa rötvätä ja makoilla kotisohvalla, niin jotenkaan sitäkään aikaa ei voi hukata krapulaan, vaan pitää tehdä jotain arvokasta, kun kerran omaa aikaa on tarjolla.

En ole Alpun syntymän jälkeen ollut perushumalassa kertaakaan, en vaikka lapsi täyttää pian kolme! (Okei, viime kesän Sideways on poikkeus, heh heh.) Ennen saatoin olla sellaisessa pikkutuubassa kerran viikossa. Siksi tämä herättää ihmetystä. Että miten sitä voikin tavat muuttua näin paljon.

Tuolloin aina ajattelin, että "sitten kun saan lapsen, niin alkoholin käyttö vähenee". Naisellahan riskiraja on seitsemän annosta viikossa, ja minulla se kyllä paukkui silloin tällöin. Voiko siis sanoa, että lapsi pelasti minut piilevältä alkoholismilta? Vai olisinko seestynyt kolmekymppisenä joka tapauksessa, oli lasta tai ei? Paha sanoa.

Osa minusta haluaisi taas vetäistä oikein pitkän kaavan kautta semmosen huppeloseikkailun, mutta suurempi osa minusta pelkää sellaista kuollakseen. Ja siksi ei sitten oikein enää kolmen tai neljän annoksen jälkeen voi enää jatkaa meininkejä, ja valvominenkin on ongelmallista. Kyllä sitä nyt ihmisen pitää olla nukkumassa viimeistään kello yhdeltä, muuten pahoja asioita tapahtuu.

Tilanne on vähän harmillinen, koska humpuuttelussa on oikeasti välillä todella suuret hyvät puolet: onhan se nyt aivan sairaan hauskaa tampata kavereiden kanssa lattiaa ja laulaa Kaija Koota antaumuksellisesti. Edes silloin tällöin, edes kerran tai kaksi vuodessa. Vähän höllätä kontrollia.

Mutta uskon, että tämä saattaa olla pikkulapsivaiheen ohimenevä ongelma. Kuten olen monesti sanonut, odotan nelikymppisyyttä, silloin juhalt ovat varmasti parhaimmillaan: humallutaan vain hyvistä viineistä, keskustellaan vain kiinnostavista aiheista ja lauletaan karaoketaksissa vain hyviä biisejä. 

 

Miten teidän juhlakäyttäytymisenne muuttunut eri ikävuosina?

 

Kuvat: Viime kesän Flow-etkoilta (en mennyt itse festareille, mutta etkot oli upeat!)

 

Lue myös:

Ensimmäinen crapulé vauvan jälkeen

Äiti ottaa oluen

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Kommentit

Ninneri (Ei varmistettu)

Mä oon taipuvainen uskomaan että moni alkaa raitistua huomaamattaan kolmenkympin tienoilla, oli lapsia tai ei. Ainakin itselle ja monelle ystävälle on käynyt niin: mulla suurimpana syynä bilettämisen ja juomisen vähentymiseen on ollut alkoholin vaikutus yöuniin, mul menee nykyään unet selkeesti pilalle jo kahdesta lasillisesta (jos on kiirettä töissä ja kotirintamalla niin yksikin voi riittää). En vaan pysty olemaan ihmisiksi tai nauttimaan päivästä ja edellinen yö on mennyt sängyssä pyörien, joten valitsen hyvät unet viinin sijaan.
Toinen syy on vapaa-ajan vähentyminen: töissä on kiire ja varsinkin syksyllä monet illat tuntuu valahtavan sormien välistä samalla kaavalla muutenkin, joten haluan nauttia mun viikonlopuista enkä tuhlata puoltatoista kallisarvoista päivää kohmeloon.
On niitä syitä muitakin mutta tässä nyt pari nopeesti heitettynä näin lapsettoman kolmekymppisen näkökulmasta :) Kyl Mä toki edelleen käyn ulkona kun siltä tuntuu, mutta huomattavasti harvemmin kuin vaikka vielä 25-vuotiaana.

Kaa (Ei varmistettu)

Komppaan tätä! Minä ja moni muukin kolmikymppinen lapseton kaverini ollaan vähennetty viime vuosien aikana juhlimista paljon.

Opiskeluaikoina sitä jaksoi rellestää ja krapulat oli vielä siedettäviä. Jossain vaiheessa se muuttui. Krapulaa alkoi pelkäämään jo etukäteen toisen viinilasillisen kohdalla, joten enää ei huvittanutkaan juhlia entiseen tahtiin.

Lisäksi juhliminen alkoi vaikuttaa ihan eri tavalla yöuniin. Krapulaa ei saa enää nukuttua pois, vaan juominen lyhentää yöunia hirveästi.

Näin työelämässä ei vaan jaksa, jos viikonloppuna ei ole saanut nukuttua. Ja perjantaisin ei tulisi mieleenkään lähteä juhlimaan, kun pitää levätä työviikon väsymykset pois.

Musta parasta on nykyään käydä 1-3 lasillisella alkuillasta (tai kesälomalla keskellä päivää). Sitten voi lähteä kotiin pikku hiprakassa siihen aikaan, kun muut vasta lopettelevat etkojaan. Ehtii hillua hereillä niin kauan, että hiprakka katoaa ja saa nukuttua hyvät, pitkät yöunet ja aamulla herää virkeänä. Täydellistä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Juuri näin. Ja samalla on jotenkin crazyä, että työelämä on tosiaan niin vaativaa, että viikonloput on pakko nimenomaan levätä. Onkohan näin ollut 1980- ja 1990-luvulla? Sen toki ymmärrän, että esimeriksi vielä 1960-luvulla lauantaitkin oli töitä, eli siinä mielessä työelämä on myös keventynyt.

Ja toisaalta noihin aikoihin (jos erinäisiä elämäkertoja ja mad men -sarjaa on uskominen) töissä juopottelu taisi olla niin ikäään ainakin luovilla aloilla aika tavanomaista. Että siinä mielessä asiat ovat menneet hyvään suuntaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tein pari vuotta sitten Firstbeat-sykeanalyysin, jossa pidetään 3 vuorokautta sykelätkiä ja se sitten kertoo tietoa mm. hyvinvoinnista, unesta ja arjesta palautumisesta. Mittauksen yhtenä iltana otin 2 lasillista alkomahoolia ja näkyi heti tuloksissa, että yönaikainen palautumisen alkaminen viivästyi. Kävin tulokset läpi ammattilaisen kanssa, joka sanoi että enemmällä juomisella palautuminen ei välttämättä pääse alkuun ollenkaan yöllä tai palautumisaika on hyvin lyhyt. Helposti vois ajatella, että raskaan viikon jälkeen on kiva "palautua" viinipullon kanssa, mutta se saattaakin mennä toisinpäin ja keho ei saa tarvitsemaansa lepoa lainkaan, kun sen pitää polttaa alkoholia pois ja palautua siitä.

äitiyskoe
Äitiyskoe

Hahaa, mä huomaan että kun pääsen niin harvoin kunnolla ulos (siis silleen, ettei ole kotiintuloaikaa, eli aikaa jolloin oon lapsenvahdille luvannut olla kotona), niin sitten kun pääsen, olen siitä aivan fiilingeissä, ja jos kaverit sattuu olemaan myös hyvällä tunnelmalla liikkeellä, homma jotenkin päätyy siihen koko yön juhlintaan aika helposti. Kun se vaan on niiiiin kivaa saada kerrankin olla rauhassa ja huolettomana kavereiden kanssa, miettimättä että kohta pitää olla jo kotona, eikä sitä sitten halua lähteä kotiin ollenkaan, ja noh, sitten sitä usein haetaan vielä yhdet ja toisetkin.
Toisaalta sitten kyllä se hihhulointi kostautuu aivan karmealla tavalla ja olen taas ihan tyytyväinen että päädyn siihen tosi harvoin. Mutta kyllä se pari kertaa vuodessa silti mun mielestä kannattaa, kyllä se vapauttavalta tuntuu.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän! Musta tuntuu, että voisi nimenomaan oikein etukäteen asennoitua niin, että tänään on oikeus päästää vähän kontrollista irti ja merkitä supi-suomalaiseen tapaan darude oikein kalenteriin :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Itsellä ryyppäämistä rajoittaa infernaalisiksi muuttuneiden krapuloiden lisäksi se, että en enää pääsee hiprakkaan!!!! Sellainen kepeä, kupliva ja hersyvä alkuhumala on hävinnyt ja tilalle on tullut karu pöhnä! Heti toisen lasillisen kohdalla alkaa tuntua kankealta ja väsyttää, ei puhettakaan opiskeluaikojen "puoli pulloa viiniä alle ja klubille kreisibailaamaan" - meiningeistä! Parin alkoholiannoksen jälkeen alan heti haluta nukkumaan (vaikka en edes koe olevani aktiivisen väsynyt jatkuvasti) eikä se houkuttele juomaan sitä vähääkään (etenkin kun krapula on samanlainen kuin nuorena koko yön juhlimisen jälkeen). Eli, ilmeisesti perheellinen ihminen tarvitsisi sen rauhallisen krapulapäivän (tai kahden) lisäksi edeltävän lepoviikon, jotta jaksaisi kaataa entiseen malliin!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ai ai ai, ymmärrän tuskasi hyvin. Väsyneenä lasikin viiniä voi mennä ihan kankkulan kaivoon. Lepoviikko ennen humpuutusta olisi taivaallinen!

Joskussitten (Ei varmistettu)

Ensinnäkin kiitos huipusta blogista!

Samaistun täysin tekstiin! Mulla pieni lapsi ja akateeminen vaativa työ. Laitoin korkin kiinni kokonaan kun tajusin, etten tässä elämäntilanteessa kestä tippaakaan alkoholia. Enkä juhlimista. Kun uhraa energioistaan leijonanosan duuniin niin ei vaan voi vapaa-aikana maata darraa pois.
Uusi elämä koittaa sitten joskus ! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Sepä! Onneksi voi ajatella, että dokailla etii myöhemminkin. Hahahah! :D (Eläkkeellä sitten vähän hömpsyä jos toista.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Noniin minä huutelen täältä toiselta puolelta. Ihan vielä diskon humusta vielä, mikäli joku kuulee teknojyskeen ohi. Oma elämäntilanteeni ja ystäväpiirini on noh, kauniisti sanottuna nautiskeluun taipuvainen, rumasti viinaan menevä. Viikko-ohjelmaan kuuluu ulosmeno yhtä kiinteästi kun sähköpostin tarkitustus maanantaiaamuna. Aina ei ole tietty pakko jatkoilla tai klubbaila kreisisti ja on väliviikkoja. Itsekin tykkään eniten etkoista (vähän ärsyttää että tässä taas yritän selitellä omaa käyttäytymistäni yhteiskuntakelpoisempaan malliin). Joku on aina jossain ja jotain hauskaa tapahtuu. Toistaiseksi fomoni kumoaa seuraavan päivän väsymyksen. Juhliminen on ollut minulle myös oikeasti hyödyllistä. Pääsin nykyiseen pestiini tutustuttuani jatkoilla nykyiseen pomooni.
Tuttujani on paljon kulttuuri, mainos, markkinointi ja ylipäätään kovatahtisilla aloilla, nollaus tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Itseasiassa nyt kun tässä ollaan anonymiteetin suojissa, voin tunnustaa että harvapa jaksaa ihan vaan viinan voimin. Moni kolmikymppinen yllättyisi jos tietäisi, että heidänkin lähipiirissään tai vähintään tuttavissaan on 100% varmasti ainakin yksi viihdekäyttäjä. Tavallaan taas tuntuu että se onkin jo vähän sellainen julkinen salaisuus.

Juliaihminen
Juliaihminen

Viihdekäyttöhuomiosi ei kuulosta lainkaan vieraalta, tuntuu että internetin myötä viihdeaineita on helpompi saada ja homman voi hoitaa suht siististi. Ehkä myös se, että kolmekymppisillä on enemmän rahaa käytössään, vaikuttaa asiaan.

Ja olen samaa mieltä myös siitä, että juhlinnan sivutuotteena hankituista verkostoista on ollut niin henkilökohtaisessa elämässä kuin duunielämässäkin aivan selkeää hyötyä. Humpuutuksen voimaa ei siis voi aliarvioida ollenkaan!

Jenni P. (Ei varmistettu) https://pennijenni.blogspot.com/

Mulla väheni alkoholin käyttö radikaalisti, kun ikää alkoi olla 35 mittarissa. Ja muksuja ei ole, joten niitäkään ei voi asiasta syyttää/kiittää. Neljän kympin rajapyykin kohdalla ei meno ole tästä vauhdittunut, päin vastoin. Enää ei maistu kuin satunnainen skumppalasi, jos sitä ihan väkisin eteen tuodaan. Että se niistä karaokeilloista, mun osalta ainakin.

paulahelena
ALUAP

Mulle juhliminen ei oo ikinä tarkottanu dokaamista mut monelle muulle tarkottaa ja siks oonkin vaikeuksissa ku juhlajalka vipattaa mut en löydä kaveria koska tää mitä sä sanoit! :D onneks on taas työelämässä nii on sentään firman pikkujoulut XD

Juliaihminen
Juliaihminen

Mulle tulee oikeastaan valvomisesta ihan yhtä lailla krapula kuin siitä alkoholista, vuorokausirytmiä on suojeltava keinolla millä hyvänsä! Kunnon nössöilyä.

Mc (Ei varmistettu)

Ihan samat fiilikset täällä! Aika usein sitä etukäteen hekumoi, että tänä iltana otan oikein lasin viiniä ja relaan, mutta sitten useimmiten ei loppujen lopuksi teekään mieli, kun arvostaa paremmin nukuttua yötä ja sitä seuraavan aamun kirkasta oloa niin paljon. Mulla on samoja kokemuksia muiden kommentoijien kanssa, eli semmoista ihanaa hiprakkaa ei enää oikein edes tule, vaan yhdestä-parista lasillisesta tulee usein vaan tunkkainen pöhnä. Päiväsaikaan tai alkuillasta toimii parhaiten, koska ehtii olo tasautua ennen nukkumaanmenoa ja pääsee normaaliaikaan nukkumaan. Ja jo pelkkä vähäinen uni saa aikaan karmeat olot. Ehkä se vaikuttaa, että pikkulapsiarki on itsessään kuluttavaa ja huonosti nukuttuja öitä on muutenkin. Eikä sitä kallisarvoista omaa aikaa oikein viitsisi sitten kuitenkaan käyttää krapuloimiseen. Mutta tosiaan, tämä on nyt tällainen elämänvaihe, on hauska muistella ”nuoruusvuosien” suorituksia ja sinänsä on tyytyväinen, että aikoinaan tuli humpuuteltua ja eihän sitä tosiaan tiedä mitä nelikymppisenä odottaa :D

Sanni Tee Tee

Lol, perusjuhliminen ja viikoittainen törpöttely on todellakin loppunut. Käytän kyllä alkoholia, mutta se on suurimman osan vuodesta sellaista "lasillinen tai pari viiniä kotona puolikuolleena kun lapset on menneet nukkumaan..."

Maksimissaan kerran kuussa tulee käytyä jossain iltamenoissa, esim. keikoilla, mutta niissäkään ei kaksi alkoholiannosta ylity käytännössä koskaan. Kunnon tuhkimona olen varmasti ennen puolta yötä kotona koisimassa.

Nyt kun lapset ovat jo isompia (14, pian 11 ja pian 6), tulee kyllä muutaman kerran vuodessa juhlittua ystävien seurassa enemmänkin. Koska onhan se nyt ihanaa! Ja koska se on mahdollista. Kotona ei enää niin kauheasti kaipailla ja univelatkin tietää saavansa nukkua jossain vaiheessa pois...

Tämä oma (ja monien ystävien) nelikymppisvuosi on ollut peräti kreisi. Megapaardeja on riittänyt joka kuukaudelle, ja sen vaan sanon, etten ole ainakaan 15 vuoteen juhlinut näin usein antaumuksella ja aamuun saakka. Ihana vuosi!

Toki palautumiselle täytyy varata enemmän aikaa kuin ennen. Mutta kaikessa tässä juhlimisessa on ollut auvoisa nostalgian, kiitollisuuden, yllättävän riehakkuuden ja elämän sietämättämän keveyden tuntu, joka tekee aivan superonnelliseksi ja kiitolliseksi.

Armi Orvokki (Ei varmistettu)

Ei kyllä pysty nelikymppisenä juomaan sitäkään vähää kuin kolmekymppisenä :D Menee yöunet ja useampi päivä toipumiseen. Päivähiprakat ystävien seurassa muutaman kerran vuodessa taas piristävät elämää kummasti :) (Ilmastonmuutoksesta toivoisin kaikkien bloggaavien kirjoittavan. Pakaratreeneistäkin on portaaleissa muutaman päivän sisällä kirjoitettu enemmän..no, ei kyllä tässä blogissa. )((Eikä pakaratreeneissäkään mitään pahaa ole mutta elämä..))

varokaa (Ei varmistettu)

Moi,
pieni varoituksen sana: monella alkoholinkäyttö vähenee kun lapset on pieniä. Jos kuitenkin on sitä lajia kuin minä, kyllä se siitä taas kiihtyy myöhemmin, kestää tai ei.
Kun lapseni olivat n 10-15 niin join aivan liikaa. Ihan kauheita krapuloita. Ajattelin koska voin taas juoda, tyyliin olispa jo viikonloppu.
Kun täytin 50, lopetin seinään. Tästä on jo muutama vuosi enkä kaipaa yhtään alkoholia.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän. Itsellänikin on alkoholiongelmista kärsiviä ihmisiä lähipiirissä, ja jos saisin valita, niin maailmasta poistettaisiin kaikki alkoholi.

Mutta koska alkoholia on, käytän sitä toisinaan. Ja on täysin totta, että omaa kulutusta täytyy valvoa. Etenkin on harmillista, jos lapset joutuvat kärsimään siitä.

Elina Johanna
Karttakirja

Joo, kyllä kolmekymppisenä alkaa olla yöuniaan arvostava käpy ilman lapsiakin. Lisäksi olen alkanut tuplakävyksi: viikonloppuisin ei voi ryypiskellä liikaa että pääsee seuraavana päivänä lenkille. Lause jota opiskelijaminäni ei olisi ikinä uskonut kuulevansa, ainakaan omasta suusta.

Kommentoi