I see dead people

Juliaihminen

Kukapa ei rrrrakastaisi kauhuelokuvien katsomista? No okei, tiedän monta semmosta, esim Tiki ei voi käsittää koko konseptia. Mutta mua on siunattu ystäväpiirillä, joka rakastaa kauhhua (jostain syystä me puhutaan siitä usein kahdella h-kirjaimella).

Ehkä hienointa on se, että mun pikkusiskoni Sofia on todellinen kauhhun asiantuntija. Hän teki mm gradunsa pseudodokumentaaristen kauhuelokuvien äänikerronnasta, toisin sanoen niistä ähkeistä, jotka kuuluvat Paranormal Activityn taustalla, kun muijaa viedään. (Oli muuten todella hyvä gradu, lukekaa jos saatte käsiinne.)

Sofian kanssa voi puhua ja analysoida kauhhua tuntikausia. Se tietää aiheesta ihan kaiken. (Se kävi mm opiskelemassa kauhhua Berkeleyn yliopistossa pari vuotta sitten.) Viime viikolla yks päivä se kertoi yksistä juhlista, joissa oli ollut "vähän semmonen human centipede -fiilis". Kun kysyin siltä, mitä se tarkoittaa, se sanoi heti, että ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ GOOGLAA SITÄ, JOS OLET ONNNISTUNUT VÄLTTYMÄÄN TIEDOLTA TÄHÄN MENNESSÄ. No tietty googlasin. Ei todella, todella olisi pitänyt googlata. Älkää te googlatko!

Lisäksi mun äidin miehellä Juhalla on todella laaja ja seikkaperäinen sivistys kauhhuelokuvien kaanonista. Meiän perheen leffakerhossa katsotaankin usein juuri kauhhua. Myös mun pikkuveli Otto kuluttaa usein aikaansa tekemällä suunnitelmia siitä, mikä olisi meidän perheen selviytymisstrategia, jos tulisi zombie-apocalypse. Meillä on jo tapaamispaikka tätä varten olemassa - mutta sitä mä en kyllä kerro teille! (Koska joku teistä lukijoista olisi kuitenkin ns heikompaa ainesta, ja altistuisi hyvinkin nopeasti zombien puremalle, jolloin muuttuisi itse zombieksi, ja silloinhan mä en halua, että hän tietäisi mun olinpaikkaani.)

Miksi mää sitten niin pidän kauhhusta? Miksi en pitäisi! Tässä kuitenkin pari syytä:

1. Fyysinen kokemus. Mikä muu elokuvagenre aiheuttaa niin fyysisiä kokemuksia kuin kauhu? No, ehkä porno, mutta sitä en kyllä halua katsella perheeni kanssa popparit sylissä. On niin mieletön fiilis, kun jokainen lihas ruumiista jännittyy ottamaan vastaan kaiken sen silmittömän hirveyden, joka on just kohta lämähtämässä mun naamalleni.

2. Kathrasis. Se eeppinen fiilis, kun on selvinnyt siitä kauhhun kokemuksesta, elokuvan lopputekstit, lihasten rentoutuminen. Uudistuminen, puhdistuminen, elämänhalun palautuminen!

3. Se on coolia. Vain kovat tyypit pystyy katsomaan kauhhua. Mä olen yks niistä kovista. 

(En tosin kovimmista, mullakin on rajani. Esim kidutuskauhhua en suostu missään nimessä katsomaan, semmonen ei palauta mun elämänhaluani. Tästä tulikin mieleen se kerta, kun olin just alkanut tapailla Tikiä. Mun kaverit oli pyytänyt meitä katsomaan jotain "camp-huumori-pornoa kauhuvivahteella" ja otin Tikin mukaan. Ehkä tyyliin kolmansille treffeille. Tämä camp-huumori paljastuikin Ilsa, She Wold of the SS -elokuvatrilogiaksi. Katsottiin ensimmäisestä elokuvasta ehkä puolet. Sen jälkeen poistuttiin sieltä naamat valkoisina ja hiljaa, koska... ei. Kidutus ja seksi eivät vastaa mun käsitystäni camp-huumorista, vaikka elokuva olisi kuinka tehty 1970-luvulla.)

 

Mikä sitten on hyvää kauhhua? Ensinnäkin on toivottavaa, että elokuvalla on juoni. Kauhhutrillerit ovat ihan mun suosikkeja. Sofia joskus sanoi, että 1980-luvulle saakka tehtiin elokuvia, joissa on kauhua. Sen jälkeen alettiin tehdä kauhuelokuvia - ja siksi ennen kasaria tehdyt kauhuleffat on parempia. Vaikkapa Psycho (1960), Manaaja (1973) tai Hohto (1980). Mutta toki uudempiakin loistoteoksia löytyy. Vaikkapa Ring (2002), Orpokoti (2007) tai It Follows (2014). 

Hyvässä kauhhussa saa ilman muuta olla huumoria, mutta mä toivon, ettei se menisi ihan pelkäksi läpändeerokseksi. Väkivallan ei pidä olla itsetarkoitus, vaan hyvä höyste. Ahdistava meininki on hyvä, mutta mä olen sellainen nössykkä, joka kaipaa elokuvaan kunnon loppuratkaisun, ja mielellään edes semisti semmonen "hei kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti" (paitsi tietty ne, jotka oli listitty kuoliaiksi).

Yksi, mikä kauhussa on hienointa, on kontrasri: Kauhuelokuvissa jostain hyvästä ja kauniista tehdään kammottavaa ja ahdistavaa. 

Siksi uskonkin, että juuri mökillä, vihreiäisen ja hiljaisen metsän sekä kauniin järven (josta nousee aamuisin höyryä) rannalla on täydellistä katsoa kauhuelokuvia. Silloin ympäröivä maailma saa aivan uudet merkitykset!

Oltiin pari viikkoa sitten Sofian ja muutaman muun kaverin kanssa Sofian miehen mökillä viikonloppu, ja katsottiin tietenkin kauhhua yöt läpeensä. Alettiin pohtia, mitä klassisia kardinaalivirheitä tässä nyt kannattaisi tehdä - sillä mehän kaikki oltiin kauhhun asiantuntijoita, eli niitä selviytyjiä.

Vaihtoehtoja olisi ollut muun muassa:

- mennä tutkailemaan kummallista ääntä YKSIN

- luulla, että tuuli liikutti sitä (koska mökeissähän vetää sisällä niin kovin, että sohvatkin liikkuu)

- katsella itseään peilistä, yöllä pimeässä

- antaa akun loppua puhelimasta

- menettää neitsyys (mun kohdallahan tää oli tietenkin jo menetetty tapaus, mutta toisaalta, useinkaan raskaana olevia ei listitä kauhuleffoissa, vähän samalla tavoin kuin ei koiria, asian voi btw tsekkaa täältä)

- ei uskoa selkeitä ilmassa olevia merkkejä ja vähätellä niitä (Ja niitähän oli! Tosin ne olivat vähän laimeita. Esim että mun lasi oli tyhjentynyt yllättäen ja että sulakkeet paloi mystisesti.. ja Sofian mies meni luonnollisesti ulos YKSIN sähkökaapille katsomaan, mitä oli tapahtunut. Eikä koskaan palannut!)

Tai no kyllä se palasi.

 

Jos selvisit mun jaarituksissani tänne saakka, taidat fiilistellä kauhhua yhtä lailla kuin minäkin. Siksi toivonkin, että vastaat mulle:

 

Mikä on lempikauhhuelokuvasi? (Mä kerron sitten, olenko nähnyt sen.) Ja ylipäänsä, tykkäätkö kauhuleffoista?

 

 

 

Kommentit

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mä tykkäsin teininä niistä Screamin tyyppisistä leffoista, ei ne tainneet ihan kauhua olla, mutta kuitenkin. Mutta aikuisiällä en ole enää kauhusta tykännyt, en vain pysty. Mua ei pelota yhtään sellainen tunnelma kuten esim. Ringissä ja sitten taas säikyttelykauhua en enää halua katsoa. Enkä oikein enää mitään väkivaltaista. (Mä en ole pystynyt katsomaan tyyliin FBI Criminal Mindsiakaan enää äidiksi tultuani, kun jo sen väkivaltaisuus ahdistaa liikaa.)

Mun ikimuistoisimmat kauhuleffakokemukset ovat ehkä nämä: 1) Tappajakondomi, jonka katsoin ysillä keskellä yötä parin samanikäisen pojan kanssa. Saksalainen leffa, todennäköisesti maailman surkein elokuva. 2) Vacancy, jossa pariskunta menee syrjäiseen motelliin...iik se oli ihan kauhea, en enää ikinä halua katsoa mitään vastaavaa. (Jotenkin tosi outoa, että lainattiin se mun vanhemmilta, jotka oli varmaan katsoneet sen tyynesti silmääkään räpäyttämättä.) 3) The Hills Have Eyes, vuoden 2006 versio. Vietettiin mieheni kanssa silloin ekaa kesää yhdessä, oisko tuo peräti ollut eka leffa, joka katsottiin leffateatterissa yhdessä. Yäk, ei tykätty.

Juliaihminen
Juliaihminen

Screamit oli teininä ihan ykkösiä! Nyt tietenkin näin aikuisena olen ymmärtänyt, että ne taisivat olla ennemminkin parodiaa monista muista kauhuleffoista kuin perus kauhua, mutta hoitivat silloin homman - eli aiheuttivat monia ikuisia traumoja.

Saa nähdä, muuttuuko suhtautumiseni kauhuun tuon beben myötä. En oikein tiedä, oliko mekkalointi vatsassa merkki siitä, että se tykkäsi kauhusta vai että se ei tykännyt yhtään.

Noista sun mainitsemista leffoista en ole nähnyt yhtäkään, mutta Tappajakondomista olen kyllä kuullut. :D Ehkä se pitää katsoa jossain vaiheessa! 

mikihara

Lapsena Uinu, uinu lemmikkini :D ja tätä nykyä The Strangers -tyyppiset pätkät, joiden jälkeen mökkeily menee ihan uusille leveleille. Yääääöööö.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, nimenomaan! Semmoset on "parhaita", jotka jättää pysyvän jäljen ja tuhoaa kyvyn vaikkapa käydä yksin laittamassa mökillä saunan pesään lisää puita.

Sara G

Minut on pakotettu pienenä katsomaan Ring ja manaja enkä sitten sen jälkeen ole yhtään kauhuleffaa katsonut. Jopa Harry Potter saa ahdistumaan ja pelkäämään. 

Tykkään kyllä siitä jännityksen tunteesta (minkä itse siis saan pehmistrillereitä katsoessani) mutta mielummin katon jotain actionpläjäyksiä joissa autot räjähtää ja lopussa joku on aina onnellinen. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Kauhun katsominen on kieltämättä vähän semmosta masokistista hommaa. Välillä kyllä itsekin mietin, että miksi kummassa teen tätä itselleni.

David Lynch ei ehkä varsinaisesti oo kauhua, mutta se miten näennäisesti normaalit asiat alkaa mennä kieroon sen elokuvissa (Blue Velvet esim.). Sain työkaverin todella epäluuloiseksi naapuristaan värittämällä sen miehen "katoamista" (mies oli ehkä 3 päivää pois kotoa) Lynchin tyyliin. Sitten tietysti nuo Psyko ja muut mainitsemasi on mun makuun. Nuoriso katseli Hostel- nimisiä leffoja ja juu ei. Ei todellakaan mun juttuja ne. Niin ja hauskin "kauhuleffa"kokemus ikinä: opiskelukavereiden kanssa leffassa Lötköjen Yö.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ahahaha, ihan mahtavaa, että oot mind fuckannut työkaveria vähän Lynchin tapaan. Lynchin leffat ehkä lukisin just leffoihin, joissa on kauhua (eli ei kauhuleffoihin), ja just siksi ne onkin niin mainioita.

Suvi55

Mie liputan alkuperäisen, Japanissa tehdyn kaunan puolesta. En nyt sano, että se mun suosikkini ois, mut pelottavin mitä oon nähny!

Ja joo, tykkään kauhuleffoista! "uusimmista" min suosikki on pari vuotta sitten ilmestynyt The Conjuring - ai että oli jännää kun vielä oikeen mässäili itekseen sillä perustuu tositapahtumiin ja oikeisiin ihmisiin-viitteellä.

Toi sin mainitsema It Follows vaikuttaa jo nimensä puolesta siltä, että pitäis kattoa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo! Japanilaiset todella osaa kauhun! Ringhän oikeastaan toi 2000-luvun alussa japskikauhun (hollywood-twistillä) länkkäreille (ja itselleni) kunnolla.

Hihii, oli heti pakko mennä katsomaan tuo Conjuringin traileri, hyytävältä vaikuttaa, menee katselulistalle! 

On muuten aika hyvä kikka väsymykseen tuo kauhuleffan trailereiden katsominen. Jos kesken työpäivän ramasee, niin pari hyvää kauhutraileria pyörimään, niin on taas hereillä. (Etenkin vähän vanhempien leffojen trailereita on hauska kattella, vaikkapa Psychon traileri joskin ne usein kertoo saman tein koko elokuvan juonen.)

Hei Beibi

En tykkää kauhusta yhtään, mutta pakko kommentoida tuota zombie-strategiaa: mun miehellä on jo jonkin aikaa ollut nukahtamiskeinona se, että se pohtii miten selvitä jos zombiet hyökkää. Se on kuulemma miettinyt asian jo niin tarkkaan, että koko aihe alkaa jo kyllästyttää - ja siksi siihen nukahtaa helposti, kun käy ne samat asiat läpi uudestaan ja uudestaan. :D  Mulla ei luonnollisestikaan ole mitään hajua, mitä me tehdään sitten kun zombiehyökkäys eteen sattuu. Heittäydyn avuttomaksi naispäähenkilöksi ja annan miehen päättää, mitä tehdään ja mihin mennään. Vähän ehkä huolehdin myös lapsesta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahaha, arvostan todellakin. Hän on varmaan tehnyt jo tämän seikkaperäisen testin siitä, selviäisikö zombie-apocalypsistä. :D

 

Hei Beibi

Oho! Täytyypä kysyä :D

Thufia
Hunting Acousmêtre

Tämän vuoden paras kauHHu on Babadook! Ba-ba-ba-dok-dok-dok... xD Ihanan karmiva ja niin hienosti tehty elokuva, jossa on ihan juoni ja yhteiskunnallista sanomaakin siellä symboliikan takana.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ai niin! Mä UNOHDIN Babadookin! Se on ihan ykkönen - varsinkin tällee "meille tulee pian lapsi" -fiilistelyn kannalta. :D

Mäkin suosittelen ehdottomasti, jos kauHHu kiinnostaa. Ei liiemmin väkivaltaa, mutta todella hyytävää pelottelua!

Elinaelise
Ja kello tulee kolme

Mää olen nyt tänä syksynä innostunut jostain syystä oikein kovaa goottilaisista romaaneista, kummitustarinoista ja vanhoista kauhuelokuvista. Tähän mennessä tullut katsottua House on Haunted Hill (1959 versio) ja The Haunting (1963 versio), joista etenkin jälkimmäinen oli oikeasti aika hyytävä. Ja siis nimenomaan tykkään sellaisista vanhanajan kummitustarinoista, creepyistä vanhoista taloista ja paranormaaleista jutuista, psykologisesta mindfuckista ja hulluudesta. Jotkut zombit tai slasherit tai kidutuspornot ei taas nappaa ollenkaan, hyi. Human Centipedeä yritän nyt taas aktiivisesti olla ajattelematta, kiitos vaan (en ole nähnyt, mutta yksi kaveri puhuu siitä aina kännissä).

Oma lempparini ja yksi pelottavimmista leffakokemuksista on Satoshi Konin animaatioelokuva Perfect Blue. Se on taas enemmän sellaista psykologista trilleriä kauhuelementeillä ja kaikin puolin kelpo leffa, suosittelen katsomaan ellet ole vielä nähnyt. Todellisesta pelottavuudesta en osaa kyllä sanoa kun olen ite tällainen lälly. Mutta sen jälkeen ei paljoa nukuttu.

Juliaihminen
Juliaihminen

Oo, toi Perfect Blue vaikuttaa mainiolta! En oo kattonut koskaan mitään pelottavaa animea (vaan komediaa, draamaa ja actionia), joten tuo voisi olla aika hyvä! Oon siis itekin aika lälly, eli sopii hyvin! :)

Nippe (Ei varmistettu)

Mä oon luonnonlahjakkuus unohtamaan leffojen ja kirjojen juonet, mutta joku yleisviba jää aina mieleen ja Cabin in the woods yllätti ja ilahdutti pari vuotta sitten!

AnniE. (Ei varmistettu)

Vielä ehkä viitisen vuotta sitten katsoin kauhua tosi paljonkin, mutta nyt se on jotenkin jäänyt vähemmälle. Pitääpä elvyttää vanha harrastus! Mun yks ihan lemppari on The Descent.

Kommentoi