Ihminen ei ole roska

julia ja kukka.jpg

Olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana monen julkkiksen haastatteluista, mite he ovat ”siivonneet turhat ihmiset” pois elämästään. Nyt sitten Hesarissakin oli juttua siitä, miten ihmisiä voi konmarittaa pois elämästään. (Itse juttu oli itse asiassa ihan jees, otsikko vain aika provo.)

Tällainen kielenäkyttö on karmaisevaa. Kyllä mä saatan valittaa ystäväilleni, että nyt en jaksa nähdä jotakuta raskasta tyyppiä hetkeen, mutta en kyllä lähtisi jossain lehden kannessa julistamaan, miten ikäviä ihmisiä ei tarvitse kestää. Enkä todellakaan käyttäisi siivota-verbiä, jolla viitataan yleensä tien varsilla lojuviin roskiin tai puuroklönttiin, jonka lapsi on harmillisesti hieronut ruokapöydän reunaan. 

Etenkin ärsyttää se, että moni tuntuu pitävän ”terveen itsekkyyden merkkinä” tai ”aikuistumisena”, että ”siivoaa” hankalat ihmiset elämästään. Aina näitä juttuja lukiessa mietin, että miltäköhän niistä ”hankalista elämästä pois siivotuista” ihmisistä mahtaa tuntua lukea tällaista settiä.

julia ja kukka2.jpg

Mä en ylipäänsä usko tuollaiseen aktiiviseen ihmisten karsimiseen omasta elämästään, ellei kyseessä ole oikeasti fyysistä tai henkistä väkivaltaa käyttävä tyyppi. Sen sijaan uskon toki siihen, että kiireinen aikuinen priorisoi sellaisia ihmisiä, keiden seurassa viihtyy. Itsekin kieltämättä tapaan enimmäkseen ihmisiä, keistä pidän tosi paljon ja keiden seurassa koen maksimoivani vapaa-ajan nautinnot. Mutta se ei tarkoita sitä, että haluaisin kenestäkään toisesta ihmisestä oikein suunnitelmallisesti eroon tai alkaisin polttaa dramaattisesti siltoja. 

Mun mielestä voi myös olla aika vaarallistakin tiputtaa omasta lähipiiristä sellaisia ystäviä pois, joilla menee hetkellisesti huonosti, ja jotka valittavat tilanteestaan ja ovat tässä mielessä raskasta seuraa. Mitäpä jos minulle käy jotain hirveää, saako minut heivata menemään? Eräs ystäväni kertoi, että häntä hävetti, kun hänen isänsä kuoli, ja hän oli asiasta rikki vielä parin kuukaudenkin päästä. Ikään kuin siinä ajassa olisi pitänyt jo toipua ja muuttua takaisin omaksi valoisaksi itsekseen ja lopettaa se märehtiminen siitä isästä. Täysin kohtuuton ajatuskin!

Totta kai uskon ystävyyden vastavuoroisuuteen, ja jos joku ihminen vaikka vuodesta toiseen ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu, niin oikeastaan huomaamattaan alan nähdä enemmän muita ihmisiä. En siis tarkoita sitä, että minkään kaverisuhteen pitäisi olla mikään hyväntekeväisyystapaus, vaan totta kai molempien pitäisi saada siitä yhtä lailla irti. Ja olen toki itsekin suurinpiirtein katkaissut välejä joihinkin tyyppeihin, mutta se on kyllä ollut melko molemminpuolista.

Enimmäkseen mua nyt vain syö tuo sanavalinta, että ihmisiä voisi siivota tai karsia omasta elämästään. Se kuulostaa julmalta ja ylimieliseltä.

 

 

Lue myös:

Elämäni yksinäisimmät viisi kuukautta

Oma tapa olla

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit (62)
  1. En yleensä jaksa näitä blogeja alkutekstejä pidemmälle lukea, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen.

    Voin kertoa, että kuulun tähän roskaporukkaan, joka on siivottu pois. Ymmärrän, että omat elämäni vaiheet ei ehkä ole helpoimmasta päästä, mutta asioita ei ainakaan ole helpottanut että pariin vuoteen ei ole yhtään ystävää. Enkä tarkoita, että koko ajan pitäisi olla tekemisissä mutta edes viesti silloin tällöin olisi mukava.

    Toisaalta jos joku näistä ”siivoajista” soittaisi ja tarvisi apua, auttaisin oitis. Ehkä jollain vain ei ole oikeita ongelmia tai on niin paljon ystäviä, että ylimääräiset voi kylmästi hylätä.

  2. Hyvin sanottu siellä takarivissä! (Kerrankin pääsin sanoon tollain, kun istut Pingissä mun takana. :D)

    Mun mielestä tää terveestä itsekkyydestä jauhaminen on mennyt jo aivan liian pitkälle. Kaikki itsekkyys ja oman edun tavoittelu ja muiden ihmisten totaalinen ignooraaminen on varmaan nykyään sitä ”tervettä” itsekkyyttä. Mitä jos tuliskin terveen toisten huomioon ottamisen aika? Sille olisi mielestäni tilausta näinä aikoina.

    1. Kyllä! Siis totta kai ihmisen pitää pitää omista rajoistaan kiinni, eikä esim uhrautua tai uhriutua jatkuvasti. Mutta ei se ole mitään itsekkyyttä, vaan ihan vain perus olemista. Sen sijaan sellainen ”minun ei tarvitse kohdata mitään epämiellyttävää” -mentaliteetti on ankea. Oon sitä mieltä, että sellainen ”terve itsekkyys” johtaa helposti oman navan liialliseen kaiveluun, mikä taas ei tee kenellekään hyvää.

      1. Just näin!

        Mä en myöskään ymmärrä, miksi se itsekkyys-sana pitää edes tunkea tähän yhteyteen – mun korvissa se on lähtökohtaisesti aina huono juttu, eikä tervettä itsekkyyttä ole. Itsestä huolenpitäminen kun ei ole itsekästä, vaan ihan vaan fiksu tapa tehdä olemisesta siedettävää. Tottakai saa toimia omien voimavarojen rajoissa, ei se ole itsekästä vaan järkevää (ja ainoa tapa edes turvata oma toimintakykynsä).

        Itsekkyys taas on sitä, kun ei piitata muista, näin mutkat suoristettuina. Sitä, kun muiden olemisen siedettävyys ei kiinnosta pätkääkään, ja puhumalla terveestä itsekkyydestä tavallaan siloitellaan sitä matkaa  pienestä piittamattomuudesta täyteen välinpitämättömyyteen. 

         

      2. Kieroutuneissa ihmissuhteissa käy helposti niin, ettei se kiukuttelun, kateuden, panettelun tai tyhjiin imemisen kohde aina edes tajua kuviota, eikä aina se toista käyttävä osapuolikaan, koska hänelle kuvio on normaali, ”minä vain olen tällainen”. Olen saanut tuollaisen kommentin monta kertaa eräältä entiseltä tutultani, kun vihdoin aloin kyseenalaistaa hänen käytöksensä ja kommenttinsa, kun ensin olin pitkään pohtinut, mikä minussa oli vialla, kun tämän ihmisen käytöksestä ja kommenteista tuli aina paha olo. On eri asia vetäytyä pahaa oloa aiheuttavasta ihmissuhteesta kuin ylläpitää sellaista perusasennetta elämässä, että mitään epämiellyttävää ei tarvitse kestää. Silloin ongelma on syvemmällä kuin pelkässä kykenemättömyydessä ylläpitää ihmissuhteita.

    2. Nyt kyllä osuit asian ytimeen. Mun mielestä tässä ajassa on niin ristiriitaista se, että toisaalta valitetaan, että ei oteta toisia ihmisiä huomioon, mutta samaan aikaan peräänkuulutetaan ”tervettä” itsekkyyttä, jossa sillä hetkellä rasakaalta tuntuvat ihmiset heivataan kylmästi syrjään. On fakta, että on olemasa ihmisiä, jotka nyt vain sattuvat sosiaalisilta taidoiltaan olemaan hieman heikompia kuin keskiverto kansalaiset, eikä heiltä yksinkertaisesti voi vaatia täysin vastavuoroista ja tasapainoista kanssakäymistä. Meidän muiden tehtävä todellakin on – jos ei nyt suoranaisesti kannatella, niin ainakin tukea heitä parhaamme mukaan. Terveellä itsetunnolla varustettu henkilö jaksaa kyllä silloin tällöin hieman negatiivisenkin ihmisen seuraa.

      Ja mainittakoon vielä, että itsekin aikoinaan heivasin erään henkilön elämästäni, kun se sillä hetkellä tuntui raskaalta. Kadun sitä nyt enemmän kuin mitään.

      1. Minusta terve itsekkyys on nimenomaan omien rajojen tervettä vetämistä, ei oman navan kaivelua. Siksi se on sitä tervettä itsekkyyttä. Lisäksi riippuu monesta asiasta, mitä ihminen jaksaa toisilta sietää. Sillä ei ole mielestäni tekemistä itsetunnon kanssa, että yksinhuoltajuuden, sairastelevan iäkkään vanhemman, työn ja arjen pyörityksen päälle en halua uhrautua sylkykupiksi. On myös eri asia tavata vaikka mariseva sukulaistäti kerran vuodessa kuin saada toisen ihmisen negatiivisuus niskaansa vaikkapa päivittäin. Näihin asioihin on monta näkökulmaa, mikä on hyvä muistaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.