Iso huijaus nimeltä vauvavuosi

vauvavuosi.jpg

Istun sohvalla yöppärissä meikit naamalla, kuuntelen Skamin soundtrackia ja plääbin muffinssinrippeitä paperista suuhun. Viimeiset vieraat lähti hetki sitten, ja mulla on älyttömän onnellinen olo. Alpun 1-vuotissyntymäpäivät on takanapäin.

Olen koko viikon ollut hajalla siitä, että aika kuluu. Välillä mä en kestä sitä. Se, että tämä maaginen vauvavuosi on loppu, iäksi poissa, on tuntunut täysin sietämättömältä. Mun vauva ei enää ikinä ole vauva, se ei muutu takaisin siksi pieneksi pötkäleeksi, joka ei osaa kohdistaa katsettaan tai ääntelee kuin pieni lokki. Se ei enää koskaan opettele kääntymään vatsaltaan selälleen tai nostamaan päätään. (Unohdetaan tästä kaikki sellaiset neliraajahalvausauto-onnettomuusskenaariot.)

Sitten kun vielä aloitin tällä viikolla työt ja hyvästelin äitiyslomalaisen vapauden, psyyke on ollut ihan riekaleina. Mä olen ollut vain niin onnellinen viimeisen vuoden aikana. Saanko mä olla yhtä onnellinen jatkossakin?

vauvavuosi2.jpg

Meidän juhlat onnistuivat. Vieraita oli sen verran, että talo oli täynnä hälinää, taaperoiden hihkumista ja vauvojen jokellusta. Alppu rypisteli tyytyväisenä lahjapapereita. Se innostui kovasti saamistaan leluista ja vaatteista. (”Tuota kutsutaan tunteiden siirtämiseksi”, Knausgård sanoisi. ”Sinä innostuit niistä.”)

Kun välillä katselin ympärilleni, ajattelin, miten onnekkaita me ollaan, kun elämä on täynnä niin mahtavia tyypppejä, jotka ovat nyt tässä ja jatkossakin aina. Alppu seilasi sylistä toiseen näyttäen pieneltä hipsteri-mieheltä (ostin sille Cossin alesta semmosen miestunikan).

Kun melkein kaikki vieraat olivat lähteneet, me jäätiin Mirjan, Raisan, Antin, Mariannan ja Paulin kanssa juttelemaan. Avattiin skumppapullo, ja mä koin sellaista juhlien jälkeistä rentoa euforiaa.

Mirja sanoi jotenkin niin ihanasti siinä skoolatessa, että onhan tämä 1-vuotissynttäri vanhempien juhla ja ennen kaikkea äidin juhla. Sä olet selvinnyt tästä vuodesta.

Mun haikeilut ja surut katosivat. No hemmetti, niin olenkin. Mä olen nimenomaan selvinnyt tästä. Koska onhan tämä nyt häregyyd ollut myös aivan järjettömän rankkaa. Kaikki uuden opetteleminen ja valtavan vastuun ottaminen, uusiin tunteisiin ja elämäntilanteeseen tottuminen ja totaalinen itsenäisyyden menettäminen ja sen hyväksyminen. Se on ollut ihanaa, mutta onhan se nyt samalla myös täysin sairasta.

Sitä paitsi ei tässä mikään nyt lopu. (Mä pahoittelen, tämä on täysin itsestään selvää, mutta jollain lailla mä joudun oivaltamaan tämän nyt ihan rautalangasta vääntäen.) Mulla on tuo lapsi ja nämä ihmiset ympärilläni jatkossakin, eli kaikki ne ainekset, jotka ovat tehneet mun elämästäni niin onnellista. Tämä vuosi on vain koonnut sen kaiken mun elämääni, mutta miksi ihmeessä se tähän loppuisi?

Raisalla on tapana sanoa, että konseptina vauvavuosi on siinä mielessä iso huijaus, että ei ne hommat taianomaisesti muutu yhdessä yössä helpommiksi. Oikeastaan sitä on saattanut jopa juksata itseään ajattelemaan, että vauvavuoden jälkeen asiat palautuisivat sellaisiksi kuin ne olivat ennen vauvavuotta. Että olisi tämä yksi vuosi, joka pitää selvitä ja sitten ollaan kuivilla.

Mutta näinhän se ei tietenkään ole. Ja se on hyvä asia se.

 

Kertokaa te: Mikä muuttui vauvavuoden jälkeen?

 

 

Kuvat: Pahoitteluni Tami, joskus nukkejenkin pitää viettää raikulielämää.

 

 

Kommentit (15)
  1. Tajusin pari kuukautta sitten, etten oo tuntenu enää lainkaan haikeutta, kun Frida on saavuttanu seuraavia kehitysaskeleita. Voi taas puhtaasti olla ylpeä, kuten ensimmäisestä kääntymisestä. (Ensimmäisen mahalleenkääntymisen jälkeen jokaiseen, etenkin motoriseen kehitysaskeleen oppimiseen littyi pieni osa haikeutta pikkuvauvan menettämisestä.)

    Mutta juu, samaa hörhöilyä ja univajetta tää silti on ollu. Ihanaa ja välillä tietysti vähän rankkaa. Ulkona syöminen on taas muuten ihanan helppoa, kun mukula vetelee täysin samoja sapuskoja kuin mekin!

    Tsemppiä uuteen arkeen ja hurjasti onnea 1-vuotiaalle! 

    1. Mulle on hyvä uutinen, että haikeilu loppuu aikanaan. Eihän sitä kukaan jaksa koko ajan vedellä haikeissa fiiliksissä!

      Ja kiitos 🙂

  2. Ihana postaus, ja älyttömästi onnea Alpulle! Olet mahtava äiti, ihminen, ystävä, rakas <3

    1. Kiitos senkin ihana Elppunen <3 <3

      Oot sitten 2-vuotisjuhlissa mukana taas! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *