Jacky tekee elämästä ihmeen hyvää

babyshower_1.jpg

Haluan palata vielä baby showereista yhteen tärkeään yksityiskohtaan: vaippakakun korvanneeseen Jacky makupala -kakkuun.

Mun seurassa ei nimittäin voi viettää kovinkaan pitkiä aikoja ilman, että jossain vaiheessa käy ilmi mun uskomaton omistautuminen Jacky makupala -vanukkaille.

Joku siinä on, mikä saa mut vuosi toisensa jälkeen kaupan vanukashyllylle valitsemaan illan pikku herkkuannosta. Tai ei vain ”joku”, vaan ihan selkeät ja painavat syyt:

  • Jacky makupala on klassikko, jota tällainen 1980-luvun lapsi sai harvinaisina ja valittuina juhlan hetkinä. Siitä on pelkästään lämpimiä muistoja (myös esim toissapäiväiset Jackynsyöntimuistot ovat lämpimiä).
  • Jacky on kompakti. Nimensä mukaisesti se on juurikin makupala, eli pieni herkku, josta ei jää ällöä oloa. Siinä ei ole edes mitenkään kamalasti energiaa, eli mikään ”söin kokonaisen suklaalevyn” -morkkis ei valtaa mieltä, kun on herkutellut yhden (tai kaksi) Jacky makupalaa.
  • Jackyissä on ihanaa variaatiota: Sinisen Jacky-purkin juokseva maitosuklaa on klassinen valinta, ruskea kaakaovanukas taas kiinteämmän koostumuksensa vuoksi enemmän aikuiseen makuun. Vaaleanruska kinuski on mukavaa vaihtelua, vaaleanvihreä minttu myös, mutta näihin en päädy kovinkaan usein. Vain mustasta lakritsisuklaasta mä en niin välitä. Ja voi sitä juhlan päivää, kun kaupan hyllyltä löytyy punaista Jackyä! Se on harvinainen herkku, koska niitä ei todellakaan ole jokaisessa kaupassa. Ja jos yhtenä päivänä on, niin se ei tarkoita, että seuraavana päivänä olisi myös. Punainen Jacky makupala on nimittäin kerrosvanukas. Miten niin pieneen purkkiin mahtuu kerroksia? te kysytte. No, kerros-Jackyt ovatkin kulinarismin taidonnäyte: päällä kiinteää vanilijaa, alla nestemäisempää suklaata. Täydellinen voittajan kombinaatio.
  • Jacky-purkin muotoilu tuo mukavan pikku haasteen sen syömiseen. Täytyy olla todella spesifin kokoinen lusikka, jotta saa kaavittua kaiken sen ihanuuden niistä urista. (Toki joskus homma riistäytyy käsistä ja tungen kieleni purkin pohjalle, mutten ikinä ikinä muiden seurassa.)

babyshower_2.jpg

Mun Jakcy makupala -innostus lähentelee oikeastaan pakkomiellettä, ja siksi mun on ollut pakko luoda itselleni omia Jacky-sääntöjä: Maksimissaan kaksi Jacky makupalaa päivässä. Joka kauppareissulla ei oteta Jackyjä, mutta jos kaipaa vaikkapa lohtua, niin sitten saa aina ottaa.

Pakkomielteisyydestä vielä sen verran, että mulla meni kerran välit yhteen mun hyvään ystävään opiskeluaikojen alussa Jacky makupala -gaten takia. Olin just muuttanut omaan asuntoon, ja yksi mun kaveri (joka asui vielä vanhempiensa luona) kyläili mun luona usein. Ongelmana oli se, että se aika usein raidasi mun jääkaapin. Köyhälle opiskelijalle se oli hankalaa, koska en vain kyennyt sanomaan, että hei älä syö mun ruokia. Kerran se kysyi, että onko mulla jääkaapissa Jackya ja sanoin että ei ole. Olin piilottanut ainokaisen illaksi varatun Jackyni muiden elintarvikkeiden alle, mutta tämä tyyppi löysi sen. ”Onhan sulla!” se riemastui ja söi siltä istumalta sen. Mitä tekee normaali ihminen? Sanoo asiasta. Mitä tekee Julia? Kirjoittaa Turun Sanomiin asiasta kolumnin, odottaa että tämä vähän hömelö mutta aidosti pahaa tarkoittamaton kaveri lukee sen ja pahoittaa mielensä iki hyviksi. Vaikka käsiteltiin tämä asia yhdessä itkunsekaisessa riidassa, meidän välit eivät koskaan palanneet entiselleen. (Okei, tämä on mun ainoa huono Jacky makupala -muisto.) Sitä kolumnia kadun edelleen.

No niin, nyt raskauden aikana, kun en ole esimerkiksi perjantai-iltaisin voinut nautiskella lasillista punaviiniä viikonlopun alun kunniaksi, ovat Jacky makupalat tulleet hyvin tutuiksi. Kun Jackyn avaa, tulee aina juhlava olo.

Haluan myös huomauttaa, että mun mielestä Jacky on oikeastaan 30-vuotiaiden herkku, kenties juuri nostalgia-arvonsa takia. Kun olen kysynyt 15-vuotiailta tettiläisiltä niiden lempi-Jackyä, ne eivät ole edes tunteneet koko konseptia! ”En mä syö vanukkaita”, on yleisin (järkyttävä) vastaus.

 

ps. Odottelen sitä päivää, että saan Jacky-sponsorin. Mä olen tuonut Jackyn takaisin niin monen mun läheisen elämään. (Koska kyllähän kaikki vuosikymmenellä 1980 syntyneet Jakcyn tuntevat, mutteivät välttämättä vain muista, kuinka ihmeen hyvää se on.)

 

Kommentit (18)
  1. En ole vanukkaissa merkkiuskollinen, minkä vuoksi purkkien värikoodauksista (miksei tätäkin ole standardoitu/yhtenäistetty niinkuin maitopurkit) on jokseenkin mahdotonta päätellä vanukkaan rakennetta, argh! Ja siis ikinä en muista myöskään, onko se tytisevä (that’s the way I like it) kaakao- vai maitosuklaavanukas. Tästä johtuen on usein pakko ostaa molemmat, traagista…

    1. Ymmärrän, tuo asettaa kuluttajan todella ahtaalle. Itse olen ottanut saman taktiikan (vaikka toki muistan Jackyn värikoodit unissanikin), eli ostan aina ruskean ja sinisen vanukkaan. Usein myös syön ne molemmat samalla kertaa, alkupalaksi makean maitosuklaan ja sitten sen hytisevän jälkkäriksi, koska siitä ei jää niin ätläkkää makua suuhun.

  2. 😀 😀 😀 Ehkä mäkin joudun nyt ostamaan Jackya, jos ei muuten niin nostalgia-arvon vuoksi kun niin elävästi palasi lapsuudesta mieleen noi eri maut ja se vaikeus saada niitä purkin kylkiä puhtaaksi…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *