Jatkoon ja ei jatkoon vuodesta 2019

Kävimme perinteeksi muodostuneella uudenvuoden lounaalla Fazerilla Raisan, Mirjan ja Marian (sekä lasten kanssa – he lounastivat omassa pöydässään!). Sitten kävelimme keskustasta rantareittiä kotiin ja juttelimme kaikesta. Se tuntui hyvältä.

Uudenvuodenkävelyllä käydään läpi kulunutta vuotta ja esitetään toiveita ja päätöksiä itselleen: Mitä haluan ottaa vuodesta mukaan? Mitä haluan jättää taakseni? Mitä haluan aloittaa ensi vuonna?

Oli kivaa lukea viime vuoden juttuja ja katsoa, mitä on toteutunut ja mitä ei.

Tässä jotain mietteitäni.

Jatkan

Kuuntelemisen ja myötätunnon harjoittelua. Juttelin Raisalle siitä, miten tämä vuosi on ollut ristiriitainen. Omassa elämässäni on ollut leppoisaa ja iloista, viimeksi näin mukava vuosi on ollut 2016 (kun olin äikkärillä). Kuitenkin monille läheisilleni tämä on ollut synkkä surujen ajanjakso, mikä on tietenkin heijastunut omaankin vuoteeni. Kolmenkympin tällä puolella omassa ja läheisten elämässä alkaa olla isoja suruja tai ongelmia, sellaisia, joita ei voi kauniilla sanoilla tai hyvillä neuvoilla pyyhkiä pois. Niinpä olen yrittänyt ottaa sellaisen asenteen, että kuuntelen ja kyselen jatkokysymyksiä, mutten enää juurikaan yritä ratkaista ihmisten ongelmia. (Raisa mainitsi yhteisestä ystävästämme Erkasta, jolla on ainutlaatuinen tapa osata kysyä juuri oikenalaisia jatkokysymyksiä ihmisiltä niin, että tulee sellainen olo, että tuo oikeiasti kuuntelee eikä vain odota että pääsee kertomaan omasta tai tuttunsa kokemuksesta.)

Lisäksi olen alkanut yhä enemmän hyväksyä sen, että jos läheiseni ovat huonolla tuulella, he saavat olla huonolla tuulella, eikä se johdu (välttämättä) minusta. Joskus ihmiset kaipaavat seuraa, vaikka olisivatkin kiukkuisia. (Tosin tässä kohdassa en voi olla avaamatta mustaa ja saastaiasta huumorini looraa piristyskeinona.)

Asioista kieltäytymistä. Lapsien saamisen jälkeen ajasta on tullut kallein resurssini, ja illat lasten kanssa ovat tärkeitä. Tästä syystä olen alkanut aika lailla kieltäytyä puhujakeikoista tai muista työn kaltaisista tilaisuuksista, joista ei kuitenkaan makseta mitään. Juuri tässä elämänvaiheessa (kun vauva kaipaa maitoa niin usein) pitää harkita myös vahvasti, lähteekö johonkin juhliin tai muihin rientoihin. Ajattelen, että vähän ajan päästä ehtii taas hyvin. Eli en koe fomoa vaan suurta jomoa.

Olemme Tikin kanssa vähentäneet radikaalisti riitelyä, jos vertaa viime vuoteen. Kotona on nykyään paljon parempi tunnelma! Tämä johtuu siitä, että olemme varanneet rakentavalle keskustelulle vähintään kerran kuukaudessa aikaa, ja kerromme mahdollisimman tarkkaan, miltä mikäkin asia tuntuu ja millaisia toiveita on. Suurin osa ongelmista palautuu aina siihen, että omat ja toisen ajatustenlukutaidot ovat ala-arvoiset. (Nykyään säästän aika usein kaikenlaiset ärsyyntymisistä valittamiset siihen). Lisäksi olemme tehneet jotain sopimuksia: Jos Tiki vie aina roskat, minä en koskaan valita hänen eteisen oven eteen lojumaan jätetyistä kengistä. Tämä on toiminut hyvin jo pari kuukautta! (Roskat ja kengät eivät periaatteessa liity mitenkään toisiinsa, mutta nyt ne on keinotekoisesti liitetty yhteen.)

Hauskojen asioiden järjestämistä. Kävimme läpi vuoden kivoja juttuja: Suomi-trippailua (kuten Kokkola ja Oulu), mökillä olemista, lauantailounaita ja kaikenlaisia ystävien kesken kokoontummisia viikonloppuisin tai arki-iltoina. Jos hauskaa haluaa, pitää se itse itselleen järjestää!

Uudenlaista kuluttamista. Olen alkanut kyseenalaistaa monia kulutustottumuksiani. Tänä jouluna en esimerkiksi ostanut Tikiä lukuun ottamatta yhdellekään aikuiselle lahjaa (kerroin tästä kaikille etukäteen ja esitin toiveen, ettei minulle hankittaisi lahjoja). Vaikka itse sain muutamia lahjoja, (ja se tuntui kuitenkin vähän nololta), niin olen tyytyväinen päätökseen. Tämä voi kuulostaa itsekkäältä, mutta minun mielestäni ei ole sitä. Minulla on tapana antaa esimerkiksi sisaruksilleni pitkin vuotta kivoja pikku yllätyksiä, jos olen bongannut jotain heille sopivaa, tarjota heille lounaita ja sen sellaisia, mutta en halunnut nyt jouluna mennä pyörimään ostoskeskukseen ja hampaat irvessä keksiä heille jotain, mistä he eivät välttämättä kuitenkaan tykkää. Olen myös yhä enemmän alkanut kyseenalaistaa itselleni vaatteiden ja muun kaman ostamista. En todellakaan ole mikään minimalisti (koti on täynnä kaiken maailman kräppiä), mutta olen viime aikoina punninnut paljon sitä, minkälainen kuluttaminen tuo oikeasti elämääni iloa.

Siivouspalvelujen käyttämistä. Se, jos joku tuo elämääni iloa. Tosin nyt aion jo toisen kerran vaihtaa firmaa, kun en ollut edelliseenkään tyytyväinen. Olen nihkeä asiakas!

Lopetan

Hyvästä vanhemmuudesta murehtimisen. Olen viimeisen vuoden aikana kokenut usein, että olen huono äiti. Se on sietämätöntä! Silloin, kun Alppu oli vauva, pidin itseäni upeana äitiyksilönä ja ajattelin, että mikään yhteiskunnan saastainen ja yleensä myös melko sovinistinen paine hyvästä äitiydestä ei kosketa minua. Mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että jotenkin kaikenlainen itsensä soimaaminen vanhempana on hiipinyt mieleeni. Järjellä ajateltuna nämä hommat ovat idioottimaisia, mutta kun tunne sanoo toista. Takaraivossa vihloo, kun: lapsi ylittää tunnin ruutuajan, en jaksa leikkiä lapsen kanssa automatolla pitkäpiimäisiä ”nyt tää Salama ajais karkuun Kaskon Myrskyä” -leikkejä, unohdan taas kerran antaa kummallekaan D-vitamiinia (jota btw Tiki ei ole varmaan eläessään antanut heille), en ole jaksanut opettaa lapselle numeroita (lol, ei se ole itse halunnut opetella niitä, ei sitä kiinnosta!), hengailen liikaa puhelimella ja vuorovaikutan liian vähän (mutta kun lapsen jutut ovat välillä niin tylsiä!), luen aamulla mieluummin Hesaria kuin juttelen sen kanssa intensiivisesti, en syötä lapselle tarpeeksi kasviksia, nukutan lapsen edelleen niin, että makoilen itse siinä vieressä, hoputan sitä noin 700 kertaa päivässä, suutun sille ei-rakentavasti. Helvetin rakentavuus! Yyyh. Lista on loputon. En tajua, miksi nykyään jotenkin poden näitä juttuja. Lapsi on kuitenkin ihan tavallinen pulliainen, vaikuttaa onnelliselta ja täyspäiseltä (siis niin täyspäiseltä kuin tommonen 3-vuotias voi olla). Tuntuu, että olisin itse onnellisempi, jos lopettaisin näistä asioista murehtimisen. Kun en sitten kuitenkaan jaksa muuttaa niitä itsessäni.

Vaikka tykkään optimoinnista, niin välillä se tekee minut liian levottomaksi. Jos saan omaa aikaa vaikka tunnin, saatan mennä ihan ylitilaan että ”apuaaaa mitä mä nyt teen, miten saan tämän ajan hyödynnettyä parhaiten????!” Yritän alkaa olla tässä asiassa kiltimpi itselleni: on ihan jees, vaikka löllyisin sängyllä ja selaisin instaa sen koko tunnin, saamatta aikaan mitään ”hyödyllistä”.

Aloitan

Alan noudattaa taas sääntöjä. Olen huomannut, että elämäni on parempaa, kun minulla on tiettyjä periaatteita, joiden mukaan elän. Olen viimeisen vuoden aikana vähän repsahtanut ja joutunut hunningolle sääntöjeni noudattamisen kanssa, mutta nyt aion tehdä paluun. Kirjoitin omista säännöistäni pari vuotta sitten, ja ne ovat edelleen aivan relevantteja: Ennen nukkumaanmenoa on hyvä lukea vain taloustiedettä tai elämäkertoja (luin juuri yhden Pikettyn kirjan, se oli ihanaa, nukahdin aina parin sivun jälkeen!). Vain kaksi jacky makupalaa kerrallaan -sääntö on tiukentunut: enää vain yksi! Muuten tulee huono olo. Sen sijaan tuo ”aina kun mietin, pesisikö hiukset” -sääntö on osoittautunut huonosti. Uusi elämäänsä optimoiva Julia pyrkii siihen, että aina voi olla vielä yhden päivän käymättä suihkussa!

Kasvieni hoitamisen. Tämä on minun ainoa oikea uudenvuodenlupaus. Tästä lähtien aion kastella kasvini kerran viikossa enkä vain silloin tällöin, kun ne näyttävät jo miltei menehtyneiltä.

Saa nähdä miten tämän kanssa käy. Viime vuoden tavoitteeni olivat a) käydä aikuisten nukketeatterissa (koska olen aina ajatellut, että aikuisten nukketeatteri on täyttä skeidaa, mutta sitten tajusin että on urpoa haukkua jotain näkemättä sitä ensin, joten pitää käydä katsomassa joku esitys) ja b) käydä jonkun pörssiyhtiön yhtiökokouksessa. No, kumpikaan ei toteutunut. Ehkä vuonna 2020!

Kysyin instassa, mitä tänä vuonna hyväksi havaittuja juttuja ihmiset aikovat jatkaa. Tuli kivoja vastauksia: meditaatiota, avantouintia, joogaa, töihin lähtemistä vasta aamuruuhkien jälkeen, taloustilin pitämistä, vegaanina olemista, painopeitolla nukkumista, kirja kuukaudessa -haastetta, ärsyttävien velvollisuuksien hoitamista välittömästi, vauvan hoitamista (erinomainen valinta!) ja vanukkaan syömistä. Arvostan!

Mitä teidän aloitan, lopetan, jatkan -listallanne on?

Lue myös:

Jatkoon ja ei jatkoon vuodesta 2018

Jatkoon ja ei jatkoon vuodesta 2017

Jatkoon ja ei jatkoon vuodesta 2016

Kommentit (14)
  1. Etkös sinäkin hankkinut painopeiton, vai muistanko väärin? Onko se vaikuttanut uneen positiivisesti? Hyvää uutta vuotta muuten!😄

    1. Kyllä vain! En nuku sillä joka yö, vaan se on semmonen hauska kapistus, jonka kaivan esiin toisinaan. Itse asiassa se on nyt koko syksyn ollut kierrossa eri kavereilla,kun ihmiset halua testata, toimiiko se niille. Musta toi nimittäin on just semmonen, että se joko tuntuu kivalta tai sitten ahdistavalta, on myös jakanut kavereiden mielipiteet. Niin ei kandee suinpäin laittaa paria sataa euroa tommoseen. Tää on huono neuvo, koska ei kaikki pääse käsiksi testaamaan tommosta 😀

      1. Jokunimimerkki
        4.1.2020, 21:46

        Me tehtiin itse painopeitto ompelemalla makaroonia vanhan pussilakanan sisään. Ompeli vaan sellaista ruudukkoa, ja jokaiseen ruutuun kourallinen makaroonia. Helppo ja halpa keino kokeilla painopeittoa, jos on ompelukone! Ei ehkä ikuinen ratkaisu, koska jos sen pesee niin saa varmaan makaroonivelliä. Mutta jos laittaa pussilakanan siihen vielä suojaksi niin ei tarvitse heti pestäkään.

  2. Ah ihana tunnustus tuo d-vitamiini. Meillä muistetaan kaivaa vitamiinipullo esille aivan liian harvoin mutta en ole jaksanut stressata.

    1. Ei vaan pysty! Tää pitäisi lisätä jonkun perus rutiinin kylkeen (tyyliin ennen hampaiden harjausta), mutta jotenkin tää on lipsunut ihan luokattomasti. 😀

      1. Meillä ei pääse enää unohtumaan kun päätin antaa ”palkinnoksi” aamun hammaspesun jälkeen, lapset muistavat kyllä pyytää jos vanhempi sattuisi unohtamaan. Vajaa 2 v kuopus kokeilee kyllä onneaan usein myös iltaisin hammaspesun jälkeen mutta ei mene läpi.

        1. Hei mun pitää ottaa tämä sama! Kun Alppu vielä rakastaa niitä D-vitamiinejaan 😀

          Jos sitä muistaisi alkaa antaa Didille niitä samalla kertaa…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *