Jos menisin nyt uudestaan opiskelemaan, valitsisin tämän alan

Juliaihminen

En tiedä elänkö kuplassa, mutta tuntu että suurin osa lähipiiristäni miettii puolivakavasti alan vaihtamista. Kun on ehtinyt olla viidestä kymmenen vuotta työelämässä, realiteetit ovat iskeneet: Tajuaa, mikä työssä on hyvää, mikä huonoa, onko etenemismahdollisuuksia, voiko odottaa palkan nousemista, saako "toteuttaa itseään" tai ylipäänsä, saako tarpeeksi vaihtelua työssään. Valitsinko alan, koska halusin olla kunnollinen vai siksi, että lukiossa minulla oli hurahtamisvaihe, joka eskaloitui opiskelupaikan valinnassa?

Oma pahin ammatillinen kriisini oli tuossa kaksi vuotta sitten, samalla kun kolmenkympin kriisi jylläsi päässä. Mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Hakisinko opiskelemaan jotain kunnon alaa, kuten pyrkisin lääkikseen tai kauppakorkeaan? Vai pitäisikö vain tyytyä vallitsevaan olotilaan ja lopettaa jahkailu?

Tuolloin kriisi ratkesi vakituisesta työstä irtisanoutumisella ja oman yrityksen perustamisella. Itse asiassa sen jälkeen en ole enää ajatellut, että olisi edes niin elämää mullistavaa hakeutua opiskelemaan uutta alaa. Elämäni koostuu muutenkin nykyään niin pienestä eri palastesta, kun yrittäjänä asiakkaita on monia. Hyppy kasista neljään duunista opiskelijaksi olisi ollut paljon isompi valinta. Sen sijaan nyt sitä voisi tehdä vähän hommia ja vähän opintoja niin, että pysyisi leivän syrjässä kiinni, mutta pääsisi tekemään samalla jotain uutta.

Mun päähän onkin muodostunut pikkuhiljaa ajatus, että on melko selvää, että opiskelen jossain vaiheessa uutta alaa. Tällä hetkellä ajattelen, että kerrytän nyt vähän rahavarantoja tässä ja sitten jossain vaiheessa teen reilusti vähemmän töitä ja opiskelen. Tämä ajatus tuntuu jotenkin ihanan lohdulliselta: Elämä on pitkä, minä ehdin ihan hyvin vielä opiskella vaikka kokonaan uuden ammatin, en ole millään tavalla vankina tässä nykyisessä duunissani.

Hassua, miten vielä puolitoista vuotta sitten olin niin varma ajatteluni kanssa, että "nyt kun olen kerran valtiotieteen maisteriksi valmistunut, niin tässä olen ja pysyn". Tämä oli hirveän ahdistava kela, joka piti minua öisin hereillä. Nyt, kun olen viimeisen vuoden aikana kuullut niin monenlaisia uratarinoita ja täyskäännöksiä, on tullut semmonen olo, että eihän tämä elämä tai uran tekeminen nyt todella ole mitenkään vakavaa. Sitä voi vähän poukkoilla sinne tänne.

No mitäs mä sitten opiskelisin?

Ah, nyt tuo kysymys ei tunnu enää ahdistavalta, vaan sellaiselta ihanalta mahdollisuudelta, että vaikka mitä voisi opiskella! Jos mun pitäisi just nyt valita joku ala, niin hakisin luultavasti opiskelemaan taloustiedettä, tarkemmin sanoaen minua kiinnostaa erityisesti käyttäytymistaloustiede, joka on Suomessa suht uusi ala. Olen opiskellut taloustieteestä perusopinnot, ja niitä olisi kiva syventää. Ehkä ottaisin taloustieteen lisäksi psykologiaa, sillä minua kiinnostaa mekanismit, joilla ihmiset saadaan ostamaan asioita ja ne mekanismit, joilla ihmiset saataisiin olemaan ostamatta tavaroita. Älä osta mitään turhaa paskaa, tiedätte.

Oikeastaan unelmani olisi kehittää jonkinlaisia säästöpelejä tai -sovelluksia, joilla säästäminen tehtäisiin oikeasti innostavaksi, ja tätä varten pitäisi pureutua syvälle ihmisen päähän. Ottaisin siis tähän palettiin varmaankin vähän myös koodaamista (sen verran että ymmärtäisin hommasta jotain) ja ehkä jotain markkinointia. 

Toisaalta mun suuri haaveeni olisi opiskella Aallossa. Tällä hetkellä kaikki Aalto-meiningit tuntuu freeseiltä, olisi mahtava voida hengailla Aallon eri kampuksilla, ja kuunnella huippuproffien luentoja.

Mutta nämä nyt on tällaisia unelmia, jotka saattavat helposti muuttua ja joita voi vähän mietiskellä. Juuri tällä hetkellä, kun minulla on tuo 2-vuotias ukkeli, en aio mennä opiskelemaan. Mutta kuten sanottua, elämä on oikeasti tosi pitkä ja uraa ehtii tehdä. Nyt nautin tosi paljon siitä, mitä teen, mutta olen varma, että jossain vaiheessa haluan jotain muuta.

Alan vaihtaminen ja etenkin se, miten uudelleen opiskelemaan menemisen voi rahoittaa, on tosi kiinnostavia aiheita. Kun perehdyin asiaan, löysin nopeasti ainakin kuusi eri tapaa, joilla Suomessa pystyy rahoittamaan uuden alan opiskelun. Eli mahdollisuuksia on!

Innostuin myös, kun kyselin ihmisiltä insta storyssä, mitä ne olivat opiskelleet kakkostutkintona. Sieltä löytyi vaikka mitä! Ruotisnope, joka opiskeli sairaanhoitajaksi, kulttuurialan tuottaja joka opiskeli koodariksi, englannin filologian maisteri, joka opiskeli kätilöksi. Näitähän löytyy. Koostin aiheesta jakson, johon haastattelin instasta bongaamaani Laura Ikosta, joka on perustanut ihanan Liia-nimisen koruliikkeen. (On muuten älyttömän kauniita koruja ja yrityksellä on mahtava filosofia.) Laura on ekalta koulutukseltaan restonomi, ja 29-vuotiaana hän päätti seurata unelmaansa ja meni opiskelemaan kultaseppä-artesaaniksi. Ihana tyyppi!

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin uusin jakso alan vaihtamisesta aikuisiällä.*

Lue myös juttuni suurtalouskokista, joka opiskelee unelmiensa alalle eli lähihoitajaksi ja VTT:n elintarviketutkijasta, joka kävikin elokuvakoulun maisteriohjelman ja on nykyään tuotantoyhtiössä töissä. Lupaan, että tuosta jutusta tulee hyvä mieli.

Se löytyy Ylen sivuilta.

Ja tule myös illalla juttelemaan instaan kanssani:

Tänä iltana kello 21 aion myös taas tuttuun tapaan pitää Instagramissa livelähetyksen, jossa sekoilen Alpun kanssa. 

Aiheena on tällä kertaa opiskelu ja se, mitä tekisin nyt toisin ja mitä samoin, jos voisin hypätä aikakoneella vuoteen 2006. Kerron myös, mitä kaikkea opiskelin ja siitä, mistä on ollut omalla uralalni eniten hyötyä. Opiskelin nimittäin yliopistossa yhdeksän(!) vuotta, joten kerrottavaa riittää. 

 

Ja nyt kiinnostaa tietää:

Jos nyt opiskelisit toisen tutkinnon, mitä opiskelisit? Miksi?

 

*HUOM! Ystäväni Ville bongasi jaksosta nolon virheen: katsoin tuon aikuiskoulutustuen määrän väärin tästä laskurista. 3000 bruttotuloilla saisi 1600 euron tuen, ei 2800 euron tuen kuten nopeasti katsoin. Keskityin niin kovasti katkeroitumaan siitä, että yrittäjänä saisin vain tuen perusosuuden, eli reilusti alle tonnin, vaikka maksan aika isoa YEL:iä, etten sitten tsekannut tuota kunnolla. 

 

Kuvat: Vuodelta 2011 Turun yliopiston P-klubin järjestämästä Trivial Perseet -tapahtumasta, jossa suunnistetaan eri rasteilla ja juodaan aina rastin mukaan elintarvikevärillä värjättyjä shotteja. Veikkaan, että jos tekisin toisen tutkinnon, niin se menisi vähän nopeammin, kun aikaa ei ehkä menisi tällaiseen virkistystoimintaan yhtä paljon kuin ykköstutkinnossa.

 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin aiemmat jaksot:

Paljonko lapsi oikeasti maksaa?

Näin raha hiertää ystävyyssuhteisssa

Vastuullinen sijoittaminen trenaa nyt

Sijoittamisen ABC

Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä

Näin et jää tappiolle parisuhteessa

Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?

 

 

Lue myös:

Nelikenttä, jonka pohtiminen vie uralla eteenpäin

Kolmenkympin kriisi on täyttä totta

Listataan työmme plussat ja miinukset

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Trivial Perseet! Ai että!

Juliaihminen
Juliaihminen

Parhaat saavutukseni yliopistosta: maisterin tutkinto ja se, että sain koko Trivial perseet -haalarimerkin ympyrän täyteen eli osallistuin ko tapahtumaan kuusi vuotta putkeen. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mäkään en halua kommentoida muuta kuin sen, että sen yhden kerran kun olin TP:ssä kiertäjänä enkä järjestäjänä niin olin VOITTAJAJOUKKUEESSA!! Ja että tuli nostalginen olo ja samalla kylmä hiki siitä miten joku puhuu näistä karkeloista julkisesti (suomen alkoholilaki ja tp eivät oli täysin yhteensopivat)

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikä! Tämä saavutus Julian täydestä tp-rinkulasta olisi pitänyt TUODA ESIIN AIEMMIN. Vaikka mitä turhanpäiväisiä postauksia ja tätä on pimitetty!!

Julius (Ei varmistettu)

Antti Asplundin ristikoru paljasti vuoden, ennen kuin ehti lukemaan kuvatekstiä lopusta :D <3

Juliaihminen
Juliaihminen

Arvostan tätä syvästi.

Tuntuu pahalta, että mun Antti Asplund -koru on hävinnyt!!!! Antti Asplund FOREVER!

HP (Ei varmistettu)

Olen yritysjuristi. Perheenjäseneni sairastuttua vakavasti muutama vuosi sitten, ja viime syksynä kuoltua, olen alkanut todella pohtia onko tekemässäni työssä mitään järkeä. Olen harkinnut kätilöopintoja, mutta en tiedä uskallanko ikinä repäistä ja irtaantua hyväpalkkaisesta ja sinänsä ihan mukavasta työstäni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen kanssa yritysjuristi, tai olin. Meidän koulutuksella voi tehdä niin paljon eri asioita kuten tiedätkin, jos rahan kanssa pelaaminen ei tunnu enää mielekkäältä niin pääseehän lakimiehenä auttamaan ihmisiäkin vaikka millä eri tavoilla. Ite kyllästyin bisnesmeininkiin ja teen nykyään melkein samaa hommaa mutta yhteisen hyvän puolesta virkamiehenä.

LH (Ei varmistettu)

En ole yhtään luova sellaisessa sanan perinteisessä merkityksessä, enkä harrasta kovinkaan aktiivisesti kulttuuria tai taidetta, mutta yhtäkkiä oon saanut päähäni että käsikirjoittaminen tai ohjaaminen vois kiinnostaa! Minähän siis olen insinöörialalla ja aina ennen ajatellut, että menisin lukemaan kansantaloustiedettä, jos menisin lukemaan nyt jotain toista tutkintoa (tykkään numeroista ja isoista kokonaisuuksista). Että mistä tollanen taidejuttu oikein pulpahtaa päähän?!

Räyhälä
Räyhälä

Noniin, hae meille Aaltoon maisteriohjelmaan! Median laitoksella voi tehdä kaikenlaista omien kiinnostusten pohjalta ja opetella vähän koodaustakin siinä samassa ;) Haku taitaa olla nyt tammikuussa. Eli tää on mun vastaus kysymykseesi: halusin opiskella uuden tutkinnon ja valintani oli (taas) yleissekoilua jossa voi tehdä "kaikkea".
t. Paatunut humanisti Aallon harjalla

Ainakin osaan nyt vähän "kaikkea".

Fannivani (Ei varmistettu)

Aikaa tosiaan on ja mahdollisuuksia miljuuna vaikka ikää tulisikin! Oon itse 22 vuotias joka just purkitti amkin pakkopullana 2 vuodessa ilman mitään motia. Jee. Nyt oma äitini opiskelee (45vee) amkissa ja ihailen sivusta miten helvetisti sillä taas sitä motivaatiota piisaakaan! Tarinan kysymys ehkä onkin, ehkä se opiskelu kannattaisikin jättää myöhemmälle iälle who knows?!

Vierailija (Ei varmistettu)

Luulin, ettei enää ole mahdollista opiskella useita korkeakoulututkintoja vai tarkoittiko se vain sitä, että opintotukea saa vain tiettyyn rajaan asti.
Joka tapauksessa minusta olisi paljon järkevämpää opiskella sivuainetta tai jotain jolla voisi syventää omaa osaamista esim. työssä kuin lähteä opiskelemaan uutta korkeakoulutututkintoa (ja samalla ehkä viedä paikan joltakin, jolla ei ole yhtään tutkintoa). Se tuskin on yhteiskunnankaan etu ja toisaalta omaa osaamista voi myös kasvattaa itsenäisellä opiskelulla, suorittamalla vaikka sertifikaatteja tms.. toki alasta riippuen.
Täydellinen alanvaihto vaatii tietenkin opiskelua, mutta jos on vain ajatus, että jotain olisi kiva opiskella niin sitten vaikkapa avoimeen. Ehkä Aallossakin on jotain avoimia opintoja tarjolla.

NiiinaK (Ei varmistettu)

Luulin, ettei enää ole mahdollista opiskella useita korkeakoulututkintoja---

Täh? :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi vielä suorittaa useampia korkeakoulututkintoja :) Opintotukea toki saa rajatusti, ja esimerkiksi ensikertalaisille (eli ilman kk-tutkintoa oleville) on olemassa kiintiöitä sisäänotoissa tutkintoihin johtaviin koulutuksiin.

Tosiasiahan on, että nykypäivän nuorilla aikuisilla tulee työuran aikana hyvin todennäköisesti eteen tarve kouluttautua uudelleen tai jopa vaihtaa alaa, sillä ennen kuin eläkeikä koittaa, työelämä, yhteiskunta ja osaamistarpeet tulevat aivan varmasti muuttumaan runsaasti. Monille meistä siis se aivan kokonainenkin uusi tutkinto voi tulla tarpeeseen, vaikka osalle sivuaineopinnot / täydennyskoulutus tms. ratkaisut voivatkin olla riittäviä. Ja niin, se toinen korkeakoulututkintokaan ei välttämättä tarkoita esim. toista viiden vuoden yo-urakkaa (kandi+maisteri), vaan "pelkkä" toinen maisteritutkinto on usein mahdollinen ja toimiva ratkaisu osaamistarpeiden päivittämiseen tai laajentamiseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tässä tekstissä näkyy suomalainen "tarvitsen kaikesta sertifikaatin tai en ole mitään"-mentaliteetti. Jos haluat oppia koodaamaan, maailma on mooc:ja täynnä. Kaikki nämä haluamasi skillzit voi hankkia ihan keskenään, etenkään kun talousvalistukseen ei tarvitse Valviran papereita. Menestyvänä julkisuuden henkilönä et noita todistuksia tarvitse töiden saamiseen, toisin kuin me pulliaiset, jotka niitä kahden maisterinkaan jälkeen emme saa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itseopiskelussa on vain se haitta, että silloin ei voi kysyä muilta neuvoja jos niitä tarvii? Online-opiskelu on hyvä silloin jos jo tietää aiheesta jotain mutta jos aloittaa jotain uutta, tarvinnee kai ohjausta ja tukiverkon? En tiedä, en ole kokeillut, tuli vaan mieleen että jotain koodausta en ainakaan kylmiltään oppisi youtubea katsellen.

Noista tutkinnoista ja sertifikaateista, ne ei tosiaankaan takaa minkäänlaista menestystä työelämässä, mutta ilman niitä on ehkä hankala ainakaan yrittäjänä vakuuttaa asiakkaita siitä, että oikeasti osaa jotain? No riippuu varmaan alasta. Joihinkin hommiin opinnot on pakollinen lauta, laki vaatii, muuten ei voi toimia alalla. Esim. just tuo psykologia.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mulla on tosi hyviä kokemuksia korkeakouluopetuksesta ja huonoja itsenäisestä opiskelusta, joten valitsen tietenkin sellaisen tien, mikä omalle opiskelulle ja mentaliteetille sopii parhaiten.

jani-petteri (Ei varmistettu)

Minusta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Hyvin monista aiheista ei löydy minkäänlaista MOOCia (pari vuotta sitten en löytänyt edes keskitason todennäköisyyslaskennasta mitään, samoin esim. mittateoriasta tai topologiasta ei tietääkseni ole edes johdantokursseja). Tietysti voi itseopiskella oppikirjojen avulla, mutta siinä on omat ongelmansa. Itseopiskelin aikanaan matematiikkaa noin 50 opintopistettä kirjoista (tentin myöhemmin vastaavia opintojaksoja noin tuon määrän). Jälkeenpäin voin nähdä, että tuhlasin paljon aikaa, koska itseopiskelijan on hyvin vaikea tietää mitä kirjoja kannattaa lukea ja mikä sisältö kirjoissa on olennaista ja mikä ei. Esimerkiksi tilastotieteen oppikirjassa sattui olemaan pitkä tekstiosuus momenteista ja niiden suhteista (esim. siitä kuinka skewness on ilmaistavissa monimutkaisella kaavalla momenttien avulla). Näillä tiedoilla ei ole mitään merkitystä tilastotieteessä, eikä ole sattumaa, että en ole ikinä muissa oppikirjoissa törmännyt aiheeseen. Vastaavasti aloitin matematiikan opiskelun analyysin klassikolla, joka pahaksi onneksi ei lainkaan sovellu itseopiskeluun eikä varsinkaan ensimmäiseksi kirjaksi.

Muutenkin jos haluaa työllistyä uusien taitojensa mukaiseen työhön, jonkinlainen sertifikaatti on välttämättömyys.

Koodaaminen tosin on erikoistapaus, koska käytännössä koko maisterin oppimäärälle löytyy hyvin laadukkaita MOOCeja ja lisäksi sertifikaateilla ei ole mitään väliä koska yksi hyvä projekti gitissä kertoo enemmän kuin tuhat tutkintoa.

Jepjepjepjepjep (Ei varmistettu)

Olisi mielenkiintoista, jos tutkisit alanvaihtoa myös tarkemmin palkkanäkökulmasta. Onko uusi ala tuomassa lisää tuloja vai vähentämässä? Oletan, että moni haluaisi paremmin palkattuun duuniin, mutta entäpä jos ei ole ns. varaa kouluttautua uuteen huonommin palkattuun, kun koko elintaso muuttuisi ja aiemmat opintolainat edelleen painaisivat niskassa? Entäpä jos on lapset, joilla on kalliit harrastukset? Miten taata totuttu elämänmeno vaiko edellyttää, että perhe sopeutuu äidin individualistiseen osaamisen kehittämiseen alanvaihdon muodossa? Työuupumus lisääntyy, alan vaihto voisi monen kohdalla tuoda uutta virtaa, mutta miten muuten voi perusjamppa opiskella kuin pihistelemällä? Ja entä jos perheeliselle pihistely ei riitä? Pitääkö sitten vain uuvuttautua opiskelemalla ja tekemällä töitä (ja jatkossakin elää köyhäillen, jos uusi ala onkin huonosti palkattu). Tälläisiä aatoksia itsellä burnoutin syövereissä.

anskii (Ei varmistettu)

Ite kävin tänään esittämässä gradun ja samalla viimeistä kertaa yliopistolla, maisterin paperit tulee tammikuussa. :) Ja tällä hetkellä on kyllä semmonen fiilis että ei enää ikinä opiskelua, mikään muu ala ei ainakaan tällä hetkellä kiinnosta ja KTM on kuitenkin sen verran laaja tutkinto, ettei työtehtävät oo kovin rajoittuneita. Mut sit samalla tuntuu tosi oudolta et nytkö en tosiaan enää opiskele. :D Saa nähdä miten käy!

Ajatusleikki

Mun lempiaihe! En ole alanvaihtaja, mutta jonkin sortin täydennyskouluttautuja/toisen maisterin suorittaja. Alla KM, mutta ei opetettavaa ainetta, joten nyt sitten täydennän osaamistani juuri sillä oppiaineosaamisella. Ja valitettavasti vaatii ihan oikeita opintoja, ilman papereita ei vakipaikkaa heru. Mutta luojan kiitos nykyisessä järjestelmässä ei tarvitse kaikkea tehdä, vaan toi KM korvaa uudessa tutkinnossa kandin ja voin periaatteessa suoraan loikata maisterivaiheeseen.

Mutta. Ihan helppoa tämä ei ole. Rahaa ei heru mistään. Olen liian tuore maisteri saadakseni työkkärin tukea ja liikaa äitiyslomaillut, jotta saisin aikuiskoulutustukea. Eli pakko tehdä töitä. Sitten voit miettiä tätä yhtälöä: työt+opinnot+kolme lasta. Olen vielä niin pimeä, että tässäkin yhdistelmässä pidän väkisin kiinni oikeudestani viettää myös osittaista hoitovapaata (josta en tietenkään saa mitään tukea, koska ei ole kunnollista työsuhdetta). Eli teen tupladuunin vajaassa työajassa. Hullu? Epäilemättä. Mutta joskus unelmien tavoittelu vaatii vähän hulluutta. Kyllä mietin usein, että olisiko jotain muuta mitä haluaisin tehdä, kun ei tuo opehomma muutenkaan ole sitä iiseintä tai kevyintä duunia, mutta ei, en halua. Tai monikin asia kiinnostaa, mutta tällä hetkellä se todellinen palo on juuri koulumaailmassa. Vaikka joinain päivinä tekisi töiden jälkeen vaan hakata päätä seinään, niin lopultakin se opettaminen on vaan niin parasta.

Siitä onnekas alanvalinta, että opesijaisuudet sopii hyvin työksi tähän hankalaan yhtälöön ja samalla tukevat myös sitä omaa opiskelua. Vaikka taas toisaalta ahdistaa jo valmiiksi kesäkeskeytys, perustutkinto-opiskelijana kun ei ole oikeutettu työttömyysturvaankaan.

Yksin tästä ei tulisi mitään, onneksi on työssäkäyvä puoliso, joka tukee unelmani toteuttamista.

Arna (Ei varmistettu) https://www.cocoaetsimassa.fi

Mä opiskelen paraikaa toista korkeakoulututkintoani (eka markkinoinnista, toka journalismista) ja aion ilman muuta jatkaa opiskelua koko elämäni. Seuraavaksi vuorossa ovat 1) koodarin 2) raksaäijän ja 3) sisustusarkkitehdin tutkinnot. Ellei jotain muita hyviä ideoita tule tähän väliin :).

Ärsyyntynyt ja pettynyt (Ei varmistettu)

Uusi tutkinto ja ala välkkyy koko ajan mielessä. Tää mun nykyinen on kuitenkin jo toinen tutkintoni ja ammattini ja olen valmistunut siihen vasta noin 2-vuotta sitten. Kyseessä on röntgenhoitajan tutkinto. Hain kouluun, koska edellinen kaupallinen tutkintoni ja ammattini otti päähän pinnallisuudellaan. Halusin jotakin merkityksellisempää ja terveydenhuolto kiinnosti. Lääkärin ammatti ei houkutellut (ei työn eikä opiskelun takia. Takanani oli kuitenkin jo yliopistossa opiskelua ja olin päälle kolmekymppinen. Halusin "varman työn" suht nopealla aikataululla). Nyt ala ja tutkinto kaduttavat. Halusin keskussairaalaan mielenkiintoisten tutkimusten takia, mutta taisin valita väärän kaupungin. Lisäksi sailaarassa vallitseva hierarkia, huono tiimien välinen yhteistyö ja törkeä kiire verottavat mielenkiintoani ja ovat myös vastoin arvomaailmaani. Tällä alalla ei myöskään voi oikeastaan edetä, työnkuva ei välttämättä muutu monipuoliseksi ja palkka on aika skeida. Koen myös, ettei tätä ammattia oikein arvosteta.
Suoraan sanottuna en tiedä mikä kiinnostaisi. Ehkä ydinvoimatekniikan opiskelu tai sitten se koodaaminen. Ensin mainittuun voisi yhdistää aiempaa ja tämän hetkistä osaamistani.
Olen vielä alle 40-vuotias ja eläkeikään on ainakin 30-vuotta, ellei enemmänkin. Mulle on sanottu, että eikö olisi aika jo unohtaa opiskelut ja keskittyä vain työntekoon. Mutta koska työurani ei ole vielä edes puolivälissä, niin en itse ole valmis jättämään opiskeluvaihtoehtoa paletilta pois.

Vierailija (Ei varmistettu)

Työura toki teoreettisesti puolivälissä, mutta todellisuudessa moni on 50-60- vuotiaana jo ei-toivottu työntekijä, jos työpaikalle tulee yt:t tai joutuu hakemaan uutta työpaikkaa... Eläkeiän noston yksi idea on eläkkeiden leikkaus, kun osa työvoimasta on työttömänä ainakin 10 vuotta ennen eläkeikää. Joten ehkä monen ihan oikeasti kannattaisi välillä tehdä töitä ja opiskella vaikka sivutoimisesti. Monesti työssä ollessa saattaa saada ideoita mitä haluisi tehdä ja joskus jopa tehtävänsiirto työpaikan sisällä onnistuu; alakohtaista tietenkin tämäkin.

pikkumyy_ (Ei varmistettu)

Itse vaihdoin markkinointihommat sosiaalityöhön. Aikaisempi tutkinto oli medianomi ja nykyinen yhteiskuntatieteiden maisteri. Päätös oli puhtaasti arvopohjainen ja päivääkään en ole katunut. Nykyinen työ lastensuojelussa on käsittämättömän palkitsevaa. Työ on sekä älyllisesti haastavaa, mutta myös jännittävää.

Olen rahoittanut opintoni aikuiskoulutustuella ja elintasosta on pitänyt karia. Sillä vaikka tuki on aika ruhtinaallinen opintotukeen verrattuna, niin ei sillä herroiksi elä. Pari juttua särähtikin korvaan podcastissa. Siinä mielestäni väitettiin aikuiskoulutustuen summaksi jotain aivan muuta kuin se on. Neljän tonnin bruttopalkalla jää aikuiskoulututuella nettona käteen noin 1500€. Aikuiskoulustuen verotus on 20% luokkaa. Toinen mikä hämmensi oli väite siitä, että opiskeluja voi rahoittaa työttömyysetuuksilla. Näinhän asia ei ole. Vain omaehtoista opiskelua voi rahoittaa työttömyysetuuksilla ja tämä arvoidaan jokaisen hakijan kohdalla erikseen. Kriteerit on aika tiukat ja esimerkiksi päätoimiseen korkeakouluopiskeluun ei tukea heru. Muutoin podcast oli jälleen kerran timanttia, kiitos siitä :)!

Eevis2 (Ei varmistettu)

Kriteerit ovat tiukat, mutta päätoimisiin korkeakouluopintoihinkin voi saada työttömyystukea. Tapauskohtaisesti. Ja oltuasi "tarpeeksi pitkään" työtön, jolloin voidaan katsoa, että uusi koulutus lisäisi merkittävästi työllistymismahdollisuuksia. Eli en laskisi tämän oljenkorren varaan 5 vuoden maisterintutkinnon rahoitusta.

Riiikkka (Ei varmistettu)

Ootko lukenu sellasta kirjaa kun Nudge? Kirj. Thaler & Sunstein. Jos kerran taloustiede, psykologia ja ihmisiin vaikuttaminen positiivisessa mielessä kiinnostaa, niin voisit tykätä.

MiW (Ei varmistettu)

Mulla on lähipiirissä uskomattomia opiskelijoita, jotka ovat puolen vuoden opintovapaalla tehneet huikeita suorituksia, kuten oikiksen kandin. Kuulin just yhdeltä avoimen yliopiston kanssaopiskelijalta, miten hänen kanssaan yleisen kasvatustieteen opinnoissa aloittaneet pienten lasten äidit ovat tahkonneet kandin jo syyslukukauden päätteeksi. Todella kunnioitettava suoritus, että taapero/lapset menevät päiväksi hoitoon ja sillä välillä ihmisellä oikeasti on energiaa ja motivaatiota suorittaa kursseja tuollaiseen tahtiin!

Itsehän teen töiden päälle avoimen yliopiston kasvatustieteen opintoja, mikä on uuvuttavaa ja aikaa vievää toisinaan, mutta kokonaisuudessa äärimmäisen palkitsevaa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat pystyneet aikuisina opiskelemaan liiton päivärahoilla, mutta se tietenkin edellyttää, ettei omalla alalla juuri sillä hetkellä ole töitä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ehkä näillä puolessa vuodessa kandiksi opiskelevilla on kuitenkin jotain alla (joko opintoja, joita hyväksyttää tai työelämästä tietotaitoa, jolloin materiaali ei ole täysin uutta. Itsekin tekisin nyt työelämässä jo pitempään olevana esim. gradun paljon nopeammin kuin siihen aikanaan kului aikaa, kun osaan suhteuttaa minkälainen siitä pitäisi tehdä ja osaisin tehdä aineiston karsintaa nopeasti jne.
Kasvatustiedekin voi olla jo aika ns. helppoa, jos käsitteet, teoriat jne on jo ennestään tuttuja ja lisäksi on tehnyt itselleen aikataulun, jonka jälkeen tietää, että sitten helpottaa. Mitenkään siis väheksymättä näitä nopeita opiskelijoita, itse en ehkä jaksaisi. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

No joo, ei kyllä puolessa vuodessa saa koko kandin tutkintoa kasaan, kenties tarkoittivat kandidaatin tutkielmaa? Nimittäin se kandin tutkinto vaatii pääaineen perus-ja aineopinnot sekä joko kahden sivuaineen perusopinnot tai yhdestä aineopinnot. Nämä kaikki ei taatusti onnistu kuudessa kuukaudessa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei se kyllä oikiksessa tuolla tavalla mene. Ei siellä ole mitään sivuaineita. Vaan perus-, aine- ja syventävät opinnot. Tietty määrä noita + notaarityö (on sama kuin kandityö), ja oot kandi (tai ON eli oikeusnotaari, 180 op). Onnistuu raivolla puolessa vuodessa. Itse vedin oikisessa ekana puolena vuotena kolmasosan (100 op) koko maisterintutkinnosta (300 op). Sittemmin tahti vähän hidastui ja valmistumisaika oli lopulta vähän vajaa 2,5 v. Aivan sairasta eikä mitään muuta elämää ollut, mutta ehdottomasti mahdollista :)

MiW (Ei varmistettu)

Oikiksessa nimenomaan oli tämä toinen puolessa vuodessa kandiksi valmistunut. Vierestä seuranneena en voi kuin kunnioittaa, mutta toisaalta ymmärrän täysin, että jos kyseessä on toinen tutkinto, opintotukikuukaudet on käytetty ja opintovapaata järjestyy rajallinen aika, niin kyllähän siinä kiire tulee! Lisäksi, olen monen aikuisena opiskelemaan/jatko-opiskelemaan ryhtyneen kanssa jutellut, että nyt on helpompaa tehdä enemmän ja tehokkaammin, koska TIETÄÄ mitä haluaa. Osaa valita kurssit ja suunnata kohti tavoitteita. Tai ehkä joku osaa sen jo kaksikymppisenä, mutta itse en tainnut osata!

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, minuakin päälle kolmekymppistä kiinnostaa koodaaminen, mutta työelämässä kuulemma yli 40 v naiset it-alalla korvataan nuoremmilla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja jatkan, että tuossahan se oikea ongelma on: elämä voi olla pitkä, mutta ura ei, kun yli nelikymppiset alkaa olla vaikeasti työllistyviä ja työnantajat (ja miehet) kiinnostuu vain alle kolmekymppisistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Enpä tiedä tuosta. Lähinnähän it-alalla (koodaajina) on naisia vaan ihan älyttömän vähän...etenkin yli 40v. Oon itse 40v. (hoho) nainen jonka ala on tekoäly (siinä muodikkaassa mielessä mikä on viime aikoina ollut hypessä) ja aika vähässä naiskollegat on. Olen itse akateemisella puolella, mutta eipä näytä olevan mitään ongelmia työllistymisessä yksityisellä puolella mun ikäluokan miehissä/naisissa (akateemisella puolella, no, kilpailu on ihan älyttömän kovaa ja paikkoja vähän, men sånt är livet). Toki oma näkökulma on vähän eri kuin peruskoodarin duuneihin (mun tutut on enemmän väitelleitä ja sijoittuu seniori R&D positioihin). Mutta kun ottaa huomioon sen, että hyvistä koodareista on pulaa, niin vaikea mun on nähdä että ikä olisi rasite (jos on hyvä :)..

Kunttu (Ei varmistettu)

Olen ulkomailla työskentelevä humanistitutkija ja harkitsen vakavasti alanvaihtoa sairaanhoitajaksi tai muulle terveysalalle. Rakastan yliopistoa työympäristönä ja tutkimista. Akateemisen maailman todellisuus kuitenkin on, että alalla pysyminen vaatisi jatkuvaa epävarmuutta ja muuttamista (pahimmillaan maasta toiseen) aina parin vuoden välein. Tämä epävarmuus alkaa olla minulle liikaa, ja erityisesti kumppanin löydyttyä olen alkanut kaivata mahdollisuutta pysyä yhdessä kaupungissa kolmea vuotta pidempään.

Alanvaihto hirvittää ajatuksena. Erityisesti siksi (ja tämä on hävettävää myöntää), että sairaanhoitoa pidetään tässä maassa ns. paskatyönä. Kaipaisin kuitenkin työltä merkityksellisyyttä, enkä voisi kuvitella kouluttautuvani esimerkiksi kaupalliselle alalle. Se ei olisi omien arvojeni mukaista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, ainakin Suomessa myös humanististitutkijan työ nähdään paskatyönä, samoin kuin kaikki muutkin alat paitsi teollisuus ja insinöörit, joten väliäkö sillä..

pute123 (Ei varmistettu)

Oletko ajatellut puheterapeutin ammattia? Maisterin tutkinto, arvostettu ammatti, töitä riittää, todella ihmisläheistä ja merkityksellistä työtä.

annepa (Ei varmistettu)

Olen insinööri ja mulla on ylempi tutkinto teknologiajohtamisesta. Olen jo pidempään harkinnut metsurin opintoja. Ne onnistuis nykyisellä asuinpaikkakunnallanikin. Syy on se, että tarkoituksenani on ostaa metsää jollain aikavälillä ja pitäähän sitä sitten osata hoitaakin.

Hyvä teksti ja aihekin on tärkeä. Itse aloitin opinnot kauppakorkeakoulussa vuonna 2007, olin silloin 20-vuotias. Oma ajattelu opiskelumahdollisuuksista oli silloin to-del-la suppea, johtuen varmasti opinto-ohjauksen puutteesta ja jostain kummallisesta ajattelutavasta, että jos on menestynyt lukio-opinnoissa kiitettävästi, ainoat "järkevät" ja kannattavat opintoalat on lääkis, kauppis tai oikkis (ellei ole sitten artsu, jota en itse kokenut olevani). Pitkään elin siinä uskossa, että kun tänne kouluun kerran on väenvängällä haettu ja päästy, ei täältä poiskaan lähdetä vaikka mikä olisi. Vuosia pohdin mikä olisi enemmän mun juttu ja ideoin kaikenlaista: kirjallisuuden opiskelua (äikän ope), elokuvakäsikirjoittamista ja ohjausta, toimittajaopintoja jne. Lopulta aloin opiskella luovaa kirjoittamista avoimessa yliopistossa ja opistoissa noin niinkuin kokeeksi. Muistin näet, että ainoa "ammatti", josta olen ikinä todellisuudessa haaveillut on kirjailijan ammatti. Se tie on kuitenkin pitkä, epävarma ja sillä tiellä leipä on usein kapea. Unelma elää silti, kirjoittihan esim. Toni Morrisonkin ensimmäisen kirjansa vasta 40-vuotiaana, ja kuka hänestä onkaan tullut! Vuoden alussa aloitin myös yhteisöohjaajan opinnot alkuperäisenä ajatuksenani yhdistää luovan kirjoittamisen menetelmät ja ihmisten ohjaustyö toisiinsa. Vuoden aikana uudeksi haaveeksi on noussut taideterapeutin opinnot. Katsotaan kuinka käy! Olen nyt 31-vuotias, joten onhan tässä aikaa. Toivottavasti moni uskaltaisi muuttaa rohkeammin elämänsä suuntaa, jos vanhat jutut alkaa vakavasti tökkimään. Mun unelmamaailma olisi sellainen, jossa jokainen voisi tehdä työtä, jonka kokee merkitykselliseksi, josta saa kiitosta ja jossa omat vahvuudet ja luonnolliset kyvykkyydet pääsisivät kukoistamaan. :)

 

Terkuin, Saila

Kommentoi