Kaikki rahasta -kirjan esittely

kaikki rahasta teksti4.jpg

Minua pyydettiin avaamaan Kaikki rahasta -kirjan sisältöä blogissa, joten täältä tulee vanha kunnon kirjaesittely.

Vaikka kirjan alaotsikko on ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa”, kirja ei keskity pelkästään säästämiseen. Sen sijaan se kertoo siitä, miten monenlaisilla tavoilla voi saada rahaa säästöön niin, että tilille jää aiempaa enemmän rahaa, kun sitä osaa käyttää oikein. Ihan vain jo pelkkä tieto yleensä säästää rahaa: miten luottokortit toimivat, millainen asuntolainan maksutapa olisi itselleen sopiva ja miten sitä jäljelle jäävää rahaa kannattaa sijoittaa niin, että saa lisää rahaa elämäänsä. 

Toisaalta kirjassa paneudutaan seikkaperäisesti myös siihen, miten omasta palkkakehityksestään voi pitää huolta pitkin uraa ja miten kannattaa valmistautua palkkaneuvotteluihin. Minua kiinnosti valtavasti myös parisuhde ja rahat: vaikka Suomi on suht tasaveroinen maa, niin useissa suhteissa raha-asiat hoidetaan yllättävän konservatiivisella tavalla, eivätkä naiset aina hyödy tästä – joskus toki hyötyvät.

Summa summarum: asiat kietoutuvat sen ympärille, miten rahaa jää lyhyellä ja pitkällä aikavälillä enemmän käteen, vaikkei sitä suoranaisesti säästämällä säästäisi.

kaikki rahasta sisis.jpg

kaikki rahasta sisis2.jpg

kaikki rahasta teksti2.jpg

Kirjassa on paljon tietoa ja erilaisia asiantuntijahaastatteluja, mutta koska raha-asiat esitetään mielestäni usein melko puisevasti, pyrin tuomaan tekstiin kepeyttä, huumoria ja paljon vertaistukea, jotka toimivat usein myös hyvinä esimerkkeinä. Niinpä aloitan monet luvut omilla kokemuksillani kyseisestä aiheesta. Kerron, miten itse olen tehnyt, tosin en väitä, että muiden kannattaisi tehdä samalla tavalla kuin minä teen. 

Kuten aiemmin täällä on keskusteltu, niin kirja on tietyllä tapaa melko keskiluokkainen. Ylivelkaantumisesta ja erilaisten tukien hakemisesta puhutaan, mutta ennen kaikkea kohderyhmäksi muodostui sellainen perus pulliainen, joka opiskelee tai jolla on jo työpaikka. Suomen yleisin palkkahan on 2500 euroa kuussa, jos tienaa sitä enemmän, tienaa enemmän kuin suuri osa suomalaisista. 

En tiedä miksi keskiluokkaisuutta pidetään niin suurena kirosanana, kun Suomessa keskiluokka on kuitenkin niin suuri. Tietenkin pyrin esimerkiksi muiden kommenttien avulla tuomaan esiin myös pieni- ja suurituloisten ihmisten arkea, mutta mitään sellaisia ”tässä kolme halpaa perusruokaa” -vinkkejä ei kirjasta löydy ja toisaalta siellä ei myöskään neuvota, millainen salkku kannattaa rakentaa, jos käteistä on tilillä 200 000 euroa.

kaikki rahasta teksti3.jpg

kaikki rahasta teksti5.jpg

kaikki rahasta tekstit  tekstit9.jpg

Yritin saada kirjaan samanlaista sävyä kuin tämän blogin postauksissa ja kommenteissa on: ymmärtäväistä muttei lässyttävää, älykästä muttei kuitenkaan besserwisseröintiä ja paremmin tietämistä.

Toivottavasti onnistuin tässä!

kaikki rahasta teksti6.jpg

kaikki rahasta teksti9.jpg

Oli myös siistiä haastatella ihailemiani julkkiksia kirjaa varten. Mietin, keiden vastauksia haluaisin kuulla, ja sitten soittelin ihmisille tai tapasin heitä. Suomessa toimittajana on melko helppo saada ihan kuka vain vastaamaan, jos kysymyksen perustelee tarpeeksi hyvin. Tästä syystä kirjasta löytyy esimerkiksi Erkki Liikasen asuntolainamuisteloa (liikuttava lapsuudenkuvaus!), Rosa Meriläisen hyviä ja huonoja kokemuksia rahan hoitamisesta parisuhteessa sekä Vappu Pimiän puskurirahaston määrä.

Sijoituslukuun halusin satsata paljon, ja yritin tehdä siitä mahdollisimman simppelin ja helpon, jotta kenellekään ei jäisi sen luettuaan epäselväksi, miten ihminen voi alkaa sijoittaa rahojaan, ja miten rahastot, osakkeet tai sijoitusasunnot toimivat. Kiitos tämän blogin, innostuin erityisesti tutkimaan ja penkomaan vastuullista sijoittamista. Tiivistin siitäkin selkeät listaukset helpottamaan sijoituspäätösten tekemistä.

Sijoitusluvusta karsittiin paljon kamaa myös pois, ja veikkaan, että hyödynnän sitä vielä erikseen täällä blogissa postauksissa. 

kaikki rahasta tekstit  tekstit 10.jpg

kaikki rahasta tekstit 7.jpg

kaikki rahasta tekstit 8.jpg

Ennen kaikkea kirjan pointti on motivoida ihmistä ottamaan omat raha-asiansa täysin hanskaan. Minulle raha-asioiden hoiteleminen on jo vuosia ollut suorastaan nautinto. Tykkään (omituisen) paljon seurata tililtä, kun asuntolaina(t) vähenevät kuukausittain ja sijoitukset nousevat. Siitä tulee sellainen olo, että ainakin tämä asia on elämässä kunnossa, vaikka moni muu homma olisikin sekaisin tai kaaoksessa.

Usein nimittäin tiedon ja motivaation avulla rahan käsittelemisestä tuleekin helppoa ja sillä saa itseluottamusta myös muihin elämän osa-alueisiin. 

kaikki rahasta tekstit 11.jpg

Tässä mainospuhetta kerrakseen! Ostakaa, lainatkaa kirjastosta tai lukekaa BookBeatista tai Storytellistä!

 

Saa kysyä mitä vain kirjasta tai kirjoittamisesta! 

 

Kuvat: Olen saanut sellaisen käsityksen, että kuva kirjasta muuttuu kauniimmaksi, jos siinä on vähän rehuja.

 

Lue myös:

Näin kirjoitusprosessi eteni

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit (17)
  1. Täytyy ottaa lukuun!

    Tuo on muuten ihan huippuhomma, kun saa työskennellä osaavan kustannustoimittajan kanssa. Minäkin olen juuri julkaissut tarinallisen tietokirjan (Kiehtovat kotieläimet, Otava), ja kylläpä vain kirjasta tuli erilainen kustannustoimittajan kaitsennassa kuin omin voimin olisi. Juuri nuo mainitsemasi disclaimerit jäivät pois, mutta ennen muuta ylilyönnit ja taipumukseni paasaukseen jäivät pois. On vaikeaa kirjoittaa kirjaa osin itsestään, vaikeampaa kuin jos kirjoittaisi tietokirjaa kokonaan muista ihmisistä/muusta aineistosta. 

    1. Se on juuri näin. Vanhana aikakakuslehtitoimittajana en usko pätkääkään sellaiseen sankaritoimittajaan, joka itsekseen kirjoittaa nerokkaita juttuja. Parhaat oivallukset ja lopputulos syntyy milteipä aina porukassa ja pallottelemalla asioita. Toisen silmät näkevät, missä kohdassa on toistoa ja mikä asia on liian hähmäisesti selitetty. Editorit ovat kirjoittamisen suola!

      Pitääkin tsekkaa tuo kirjasi!

  2. Kuulostaa ihan supermielenkiintoiselta, menee ostoslistalle ehdottomasti! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *