Kallis unelma vaatii rahaa ja uskallusta

Minulta kysytään usein, mitä varten säästän. Yleensä horinoin jotain epämääräistä ”mahdollisuuksien vapaudesta”. Että kun on rahaa, voi tehdä paljon enemmän valintoja elämässä, ja on paljon vähemmän pakkoa tehdä mitään. Uskon, että teen töitä vielä yli 70-vuotiaanakin, mutta töiden tekeminen on jotenkin paljon mukavampaa silloin, kun on se ei ole ”aivan pakko”.

No, käytännössä minun kyllä ihan täytyy tehdä töitä, jotta saan elämäni maksettua. Huijaan itseäni ajattelemalla, että ”voisimme myydä meidän kodin ja elellä jäljelle jäävillä rahoilla helposti pari vuotta”. En minä ole mitään kotiani myymässä, ja veikkaan että minulla on jonkinlaista asuntolainaa vielä 70-vuotiaanakin.

Totuus on kuitenkin se, että minä myös tykkään säästää jotain konkreettista varten. Yleensä minulla onkin joku selkeä kohde. Tykkään sellaisesta, että on lyhyt, keskipitkä ja pitkä säästökohde. Lyhyt voi olla vaikka sellainen, että ostan taideteoksen parin kuukauden päästä. Keskipitkä on joku vähän isompi juttu, johon voi säästää vuoden tai parikin.

Keskipitkiä kohteitani ovat olleet esimerkiksi se kymppitonni uutta asuntoa vartenValmistauduin myös tähän äitiyslomaani säästökuurilla (joka muuten on ihan juuri loppu, tervetuloa hoitorahajakso).

Pitkän ajan säästökohde taas on se, mitä varten rahastosijoitan: eläke sitten joskus.

Olen kuitenkin miettinyt, että kyllä niitä sijoituksia voi käyttää myös ennen eläkettä, jos löytää tarpeeksi merkityksellisen ja tärkeän kohteen. Sellaisen, joka tekee elämästä oikeasti parempaa.

Viime kesä oli yksi elämäni onnellisimmista. Vietimme sen Suomessa ja suurimmaksi osaksi vain löllyen sukumme huvilalla Kakskerrassa. Tuosta 1970-luvulla rakennetusta huvilasta on muodostunut minulle sellainen happy place, jonne mieleni vaeltaa silloin, kun elämä tuntuu raskaalta.

Paikka on aina ollut rakas. Vietin siellä lapsuuden kesät, kun mammani ja pappani asuivat siellä. Nykyään mammaa ei enää ole, ja pappa, joka edelleen omistaa huvilan, on 91-vuotias eikä ole astunut jalallaan paikkaan ainakaan viiteen vuoteen. Talo ja sen piha ovat rapistuneet, sillä ne eivät ole kenenkään vastuulla.

Meille alkoi Tikin kanssa herätä haave: Mitä jos me lunastaisimme ja kunnostaisimme tämän paikan? Voisiko meillä olla rahaa siihen?

Aloin katsella paikkaa uusin silmin: Miten uusisin 1970-luvun keittiön (jota vesivahinko on turmellut), miten rakentaisimme uuden kuistin tikkuja jalkoihin syöttävän tilalle, miten antaisimme nurmikon sammaloitua, miten rakennuttaisimme portaat kalliota pitkin järvelle, miten kunnostaisimme puuvajan remppahuoneen kesähuoneeksi…

Kaikki tämä on ihan haavetasolla vielä. Se vaatisi paljon rahaa, luultavasti isoa lainaa ja myös hirveän määrän työtä. Olemme Tikin kanssa miettineet, että voiko tällaiseen nyt ryhtyä. Kaikki aina puhuvat, miten ”mökki on hirveä työleiri, sellaista ei ikinä” ja ”se on semmoinen rahareikä että huh” ja ”teinit vihaavat olla mökillä, eivät sitten suostu tulemaan sinne”ja tietenkin ”kuka enää haluaa omistaa mitään, kun voi vuokrata yhtä hyvin”.

Mutta sitten on toisenlaisiakin ääniä. Aina kun puhun Kirsikan kanssa mökkeilystä, tulen siihen tulokseen, että todellakin haluan tuon oman mökin, jossa viettää aikaa, jota sisustaa tyylillä ja pieteetillä. Kirsikan mökki vilahtelee välillä Muslassa, ja sieltä saa kyllä aivan uskomatonta sisustusinspiraatiota.

Juttelin myös Eevan kanssa mökistä, ja hän todella ymmärsi. Eeva puhui city-maalaisuudesta, siitä miten kyllä me kaupunkilaisetkin haluamme maalle välillä, rauhoittumaan ja vain olemaan. Fiilistelen sitä, miten Eevan mökkisisustus on kierrätyskamaa, eikä kaiken tarvitse olla juuri uusinta trendiä. Tuollaista minäkin haluaisin: jos minulla olisi kakkoskoti maalla, eli tuo huvila, sen ei tarvitsisi kuitenkaan olla mikään oikea koti, joka olisi sisustettu uusilla esineillä tai kodinkoneilla. (En esimerkiksi missään nimessä haluaisi sinne sisävessaa tai astianpesukonetta – mielestäni arjen kuuluukin olla vähän työläämpää mökillä, kun sinne mennään nimenomaan viettämään hidasta elämää.)

Ajattelen myös, että kun olen itse asunut lapsuuteni maalla, niin olisi kivaa antaa omille lapsille kunnon kokemusta metsästä ja luonnosta. Lisäksi sekä äitini, veljeni ja isosiskoni perhe asuu Turussa, ja haluaisin pitää siellä jonkun oman tukikohdan. Vaikka olen asunut Helsingissä jo yli kymmenen vuotta, niin haikailen edelleen Turkuun.

Kuten huomaatte, minulla on nyt iso joukko selityksiä sitä varten, miksi minulla olisi nyt oikeus laittaa sijoituksiani lihoiksi ja käyttää niitä. Tähän eivät nimittäin pelkät perussäästöt riittäisi.

Välillä tuntuu aivan sekopäiseltä ottaa iso laina, jota maksaisin vuoden ympäri varmaankin seuraavan vuosikymmenen sitä varten, että voin viettää pari kuukautta vuodessa siellä. Mutta sitten taas: Mitä varten oikeasti säästän? Sitä varten, että olisi vapauksia tehdä kivoja asioita.

Ja joo, on totta että samalla hinnalla vuokraisimme mökin varmasti koko loppuelämämme kesiksi. Enkä minä mitä tahansa mökkiä ostaisikaan, vaan haluaisin juuri tuon, johon liittyy niin paljon hyviä tunteita. En kestäisi, jos tuo huvila lähtisi suvusta. Tällä hetkellä kukaan muu ei ole siitä erityisen kiinnostunut.

Käyn päässäni läpi kelaa kysymyksistä, joita kysyn itseltäni tehdessäni isoja asioita: Onko tämä ostos arvojeni mukainen? On, vanhan talon kunnostus on hyvä juttu. Tekeekö se minut onnelliseksi pitkäksi aikaa? Aivan varmasti, loppuelämäkseni. Onko minulla oikeasti varaa siihen? Sitä en vielä tiedä, pitää vähän laskeskella. Onko siitä haittaa ympäristölle? Oma veikkaukseni on että ei ole. Jos nyt emme pidä siellä lämpöjä täysillä vuoden ympäri. Sitä paitsi tuota mökkiä varten ei tarvitsisi ostaa edes autoa, kun sinne pääsee junalla ja bussilla perille saakka. Toki välillä viikonloppureissuja varten voisi vuokrata auton, mutta siihen on varaa, kun kerran sitä ei mene oman auton omistukseen.

Sitä paitsi olemme vähän puhuneet Tikin kanssa, ettemme enää hirvesti lentäisi lomamatkoilla. Niin säästyisivätpä nekin matkailurahat, ja nehän voisi laittaa tietenkin mökkiin!

Vieläkin tämä tuntuu kinkkiseltä mietinnältä, mutta alamme olla taipuvaisia siihen, että alamme edistää asiaa. Voihan olla, ettei tästä tule mitään, remontit paljastuvat mahdottomiksi ja vaikka mitä. Mutta kun olemme koko syksyn unelmoineet asiasta, niin ehkä se on merkki jostain.

Sanokaa, että mökin hankkiminen on hyvä idea!

Lue myös:

Mamma, olisit pitänyt heistä

Pelkkää rakkautta mökillä

Kun päivät sekoittuvat

Elokuu mökillä

Kommentit (33)
  1. Ainakin mökin sijainti vaikuttaa hienolta. Olen juuri käymässä Turussa (Helsingistä) ja olen ihan järkyttynyt siitä, miten lyhyitä välimatkat voivat olla. Ja että mökillekin voi päästä julkisilla! 🙂 Meidän lähipiirissä/suvussa on kolme eri mökkiä, jokainen todellakin automatkan päässä. Mökeille ajomatkatkin kestävät 3-10 h. Ihanaa luksusmökkeilyä siis, jos on mökki aika lähellä ja tavoitettavissa.

  2. Liisajeejee
    7.2.2020, 08:33

    Nyt on pakko tulla kommentoimaan, että TEHKÄÄ SE ! ! ! Ostin juuri pari viikkoa sitten oman pienen maalaistalon Orimattilasta kakkoskodiksi ja se tekee minut NIIN onnelliseksi! Niinkuin sanoit, miksi säästetään? Jotta voidaan tehdä mukavia asioita. Tuo nimenomaan on sitä sellaista tervettä kivaa ja hyvää, joka kantaa pitkälle. Se on sijoitus myös teidän lasten tuleviin kesiin ja mielenterveyteen. Do it do it!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *