Kirottu vissylasi

Join tuossa yhtenä päivänä kahvilassa eljän euron vissyn. Neljä euroa limusta on Helsingissä ihan ok, kun ottaa huomioon kahviloiden vuokrat ja työntekijämaksut, mutta!  Tämä vissy kaadettiin pieneen lasiin puolentoista litran avatusta muovipullosta, joten siinä oli jäljellä ehkä kaksi hiilihappokuplaa. (Sellaiset lasiset 0,33 litran vissypullot sen sijaan ovat tyylikkyyden huipentuma.) Kun ottaa huomioon, että myös Tiki joi samanlaisen, päädyimme maksamaan väljähtäneestä vedestä 8 euroa. Hävytöntä!

Viime vuosien aikana pahin terä piheilystäni on tylpistynyt. Suurin syy tähän ei oikeastaan ole se, että tulotasoni on noussut, vaan se, että olen saanut lapsia. Piheily tai ainakin sellainen tarkka rahankäyttö vaatii nimittäin vähän ylimääräistä ajattelutyötä ja pientä vaivaa, ja lasten saannin jälkeen ei ole ollut henkistä kapasiteettia raha-asioiden miettimiseen niin paljon kuin ennen. En siis juuri tällä hetkellä varmaankaan onnistuisi säästämään kymppitonnia vuodessa. Jos rahalla voi helpottaa jotain tilannetta (ajaa kiireessä taksilla tai ostaa kärttyiselle lapselle pillimehun), teen sen ajattelematta asiaa sen enempää. Mielestäni tämä on vain järkevää, sillä raha on arkeani varten eikä arkeni rahan tekemistä varten.

Mutta oli huvittavaa huomata, että kyllä se pihi kanttura siellä syövereissäni edelleen asustaa! Tuota laimeaa vesilitkua juodessani en pystynyt muuta kuin taivastelemaan Tikille siitä, miten kallis vesilesi oli. Niin pitkään, että Tikiä alkoi hieman ärsyttää luuppaukseni. Sitten tajusin lopettaa (ja jatkaa täällä blogin puolella aiheesta vänisemistä, vielä näin parin päivän päästäkin!).

Oikeastaan tässä kyse ei ole edes suoranaisesta piheilystä, vaan ennemminkin tunteesta, että minua on huijattu. Tuntuu, että nyt ostoksen hinta ja laatu eivät millään lailla kohtaa.

Tämä on itse asiassa syy, miksi rahaa säästyykin helposti: inhoan niin paljon tällaista huijatuksi tulemisen tunnetta, että välttelen sitä erinäisin keinoin, kuten olemalla ostamatta. On hirveää huomata, että kallis paita nyppyyntyy ensimmäisessä pesussa tai herkullisen näköinen korvapuusti onkin ihan kuiva. Samasta syystä olen toisinaan melko kaavoihin kangistunut: Jos olen huomannut jonkun kahvilan, lounaspaikan tai vaikka alusvaatemerkin hyväksi, preferoin useimmiten näitä.

Välillä ajattelen, että uusien asioiden ostaminen tai kokeminen on yliarvostettua. Kun joka suunnasta tulee signaalia siitä, miten pitäisi kokea ja kokeilla kaikenlaista uutta, sitä välillä harhautuu kuvittelemaan, että tällainen olisi parempaa elämää kuin tuttujen asioiden toisteleminen.

Joskus minulle tulee huono omatunto siitä, että syön lounaan taas samassa paikassa, kun on monia lounaspaikkoja, joissa en ole koskaan käynyt. Tai että olen hengannut tämän kesän mökillä ilman housuja enkä lähtenyt seikkailemaan eteläeurooppalaisille pikkukujille juomaan espressoa.

Juttelimme kuitenkin siskoni Sofian kanssa siitä, että kaavoihin kangistumisen sijaan pitäisi puhua ennemminkin kantapaikoista ja luottotuotteista. Koska jos aina vain haluaa kokeilla uutta, niin lopulta päätyy maksamaan neljä saastaista euroa jostain visvaisesta vissystä! Niin siinä vain käy!!!! Että parempi se on istua kotona (eli kantapaikassaan) ja juoda kraanavetttä (omasta luottohanasta)!

Okei, tajuatte ehkä pointtini. Toki suhtaudun uusiin juttuihin usein uteliaisuudella ja käyn mielelläni vasta avatuissa kahviloissa ja ostan kaupasta testiin uutuusvanukkaat ja blaablaa, sillä se on keino löytää uusia kantiksia elämään. Mutta olen pikkuhiljaa päässyt eroon ajatuksesta, että uusien asioiden testaaminen olisi itseisarvoisen hyvä asia ja että olisi jotenkin huono homma, että suuntaan sadattatuhannetta kertaa aamulla Helsingin kahvipaahtimolle kahville.

Lue myös:

Piheilyni säännöt

Ostan vaatteet viideksi vuodeksi

Kommentit (14)
  1. Harmitti, kun salapoliisiminä en tuon yhden kuvan perusteella onnistunut tunnistamaan, mistä paikasta on kyse 😀 Ymmärrän tietty, ettet tänä somekohujen aikana haluakaan varmaan mustamaalata yhtä paikkaa pahasti! Mutta vakavasti puhuen, kyllä teitä musta huijattiin. Väljähtynyt vissy on kuin korkkivikainen viini: ei sitä, mitä tilattiin, vaikka periaatteessa tuleekin oikeen näköisestä pullosta :/

    1. Tämä on kyllä totta. Jotenkaan en vain kehdannut valittaa – koska olen uskomaton typerys 😀

      Eniten näissä tilanteissa aina mietityttää, että mitä tapahtuu valittamisen jälkeen, kaataako se meille uudet shaisset lasit, tuskin rahojakaan olisi saanut takaisin. Paha sanoa!

      1. Sun olis pitänyt valittaa!!! Väljähtänyt vissyhän on niinkuin kylmänä tarjoiltu lämminruoka tai sulanut jäätelöannos. Ja sit se olis avannut uuden pullon ja olisitte saaneet lasilliset kallista, mutta poreilevaa vettä, eli mitä tilasitte!

  2. Ihan mielenkiinnosta, että valititteko tuosta ja mikä oli palaute?

    Me käytiin muutama viikko takaperin syömässä meille uudessa ravintolassa, josta jo vähän epäilin että ei ehkä ole hintansa väärti (mutta pakko silti oli mennä, koska kaavoihin kangistuminen ;)). Tilattiin siellä sitten vähän erikoisempaa (kallista) pullo-olutta ja se tarjoiltiin kädenlämpöisenä ja väljähtyneenä. (Seuralainen oli nähnyt, että pullot oli avattu hieman aikaisemmin ja sitten pantu ne kruunukorkit takaisin, kun tilaus olikin ollut väärä.)

    Ihan uskaltauduin valittamaan! Pullot vietiin nuristen (!) pois ja meille tuotiin uudet, jotka eivät olleet väljähtäneet, mutta edelleen kädenlämpöiset. Tässä vaihessa valituskynnys oli jo suhteellisen korkealla, mutta VALITIN UUDELLEEN ja otettiin jotain muuta, kun selvisi (kun kysyin) että ko. pulloja ei ollut enää viileässä.

    Olen tyytyväinen että uskalsin valittaa (kahdesti), mutta tapahtuneesta jäi silti paha maku suuhun (eikä johtunut väljähtyneestä oluesta): meitä kohdeltiin todella tylysti kun ”uskallettiin” valittaa, ja mun mielestä huoneenlämpimän oluen tarjoaminen on muutenkin vaan todella epäammattimaista. Jäi vähän semmoinen kuva että oltiin jotenkin tosi hankalia asiakkaita, ”hifistelijöitä”. Vaikka ei kai se suatana mitään hifistelyä ole jos haluaa kylmän kaljan?!

    1. Hyvä kun valitit! Tällaisissa selkeissä tapauksissa tarttisin kyllä enemmän pokkaa, ihan vain ettei jäisi pahaa mieltä.

      1. No itse asiassa se paha mieli jää. 😀 (Oon pettynyt etten saanut siitä katharsista kun kerrankin uskalsin.)

        Ja siis jaloillahan me äänestetään loppupelissä, eli ei mennä enää tarkastamaan, onko olut mahdollisesti vähemmän väljähtänyttä ensi kerralla.

    2. Näin!

      Aivan hirveä tunne jää siitä, että päätyy maksamaan täyden (usein korkean) hinnan jostain, joka ei täytä odotuksia. Olen alkanut aika reippaaksi valittajaksi silloin kun tuote on yksiselitteisesti väärä, pilalla tai väärässä lämpötilassa. Hyvin usein asia hoituu todella nätisti vastapuolen taholta, mutta toisinaan joutuu kiusallisiinkin tilanteisiin.

      Ristiriitaista: ei halua maksaa turhanpäiväisyyksistä eikä joutua kinaamaan.

      Sanna
      uptodateblogi@gmail.com

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *