Kiukuttelua ja juhlahumpuuttelua (VIIKKO 27)

Viime viikolla menetin hermoni noin kolmesataa kertaa ja olin välillä todella huonolla tuulella. Nämä lomaa edeltävät hetket taitavat ottaa aika koville.

Paskaa oli: Lapso oli kolme päivää kipeänä ja hirveän kiukkuinen, joten käninää riitti. Lisäksi mokailin ihmissuhdesaralla aika ikävästi ja nyt joudun häpeämään omaa toimintaani. Sijoituskämpän remontti ei todellakaan edennyt kuten oli luvattu tuhannesti, omat työt sujuivat edelleen tahmeasti, kotona oli aivan sairaan törkyistä ja lapsonen kaatui puistossa naamalleen, niin että se näyttää nyt piestyltä sarjakuvahahmolta (hyvästi kauniit kesälomakuvat! Joskin mun äiti heti ilmoitti, että hän voi fotoshopata ruvet pois kuvista, koska ”nykyään kaikki kuvat fotoshopataan, todellisuutta ei ole enää olemassa”). 

Kivaa taas oli: Turun-viikonloppu ystävieni kanssa oli upea (äbä on miehensä kanssa Kroatiassa, joten me vallattiin heidän omakotitalonsa). Alppusen iltahorinat muuttuvat yhä dadaisemmiksi (Yhtenä iltana se hoki unissaan varmaan viisi minuuttia: ”Saa tulla. Ei saa tulla. Saa tulla. Ei saa tulla.”). Töissä haastattelin yhtä tosi kiinnostavaa adhd-kirjan kirjoittanutta psykiatria, jolla oli tosi kiinnostavia ajatuksia. Ja yhtenä aamuna siskoni Sofia kutsui mut niille raparperipiirakalle (voiko ihminen aloittaa paremmin aamuaan?). Lisäksi juhlin sunnuntaina mun 31-vuotiasyntymäpäiviäni mansikkakakulla. 

No, kaiken kaikkiaan viikko jäi juurikin tuon Turun-reissun takia todellakin plussan puolelle, vaikka kipeän lapsen kanssa jouduinkin pinnistelemään hermojani. 

juhannus kaskerta17.jpg

Tänään alkavalla viikolla suunnitelma on sellainen, että Tiki lähtee Alpun kanssa vähän Tampereelle äitinsä luo, ja minä saan tehdä ihan mitä haluan Helsingissä. Luultavasti aion nautiskella elämästäni tekemällä extrapitkiä työpäiviä ennen lomaa (ne joilla on lapsia saattavat fiilata: kerrankin ei tarvitse miettiä, koska lapsi pitää hakea päiväkodista) ja juomalla iltaisin viiniä erinäisissä seurueissa. Olen varannut jo monelle illalle viiniseuraa ympäri Helsinkiä.

Toisin sanoen, vaikka tämä on mun viimeinen työviikko ennen neljän viikon lomaa, niin tämä on jo puoliksi lomaviikko, koska se tapahtuu sans bebe. Tiki saa sitten samanlaisen viikon, kun se menee hengailemaan Suomi-Areenaan, ja minä olen Alpun kanssa. Olen todella tyytyväinen tähän ratkaisuun, että molemmat saavat yhden lapsettoman viikon elämässään – ja kuitenkin kolme yhteistä lomaviikkoa! (Ja Alppu saa lomailla viisi viikkoa.)

Viikonloppu kuluu ystävieni häissä ja isosiskon lapsen ristiäisissä, eli juhlahumpuuttelua tiedossa. Sitten alkaakin loma, joka lähtee käyntiin pienellä Suomi-turneella. Ah!

Eli lupaan, että seuraava kuulumispostaus ei tule olemaan samanlaista mussutusta kuin tämä ja edellinen.

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit (7)
  1. Pauliina / A la Helvetia
    2.7.2018, 07:09

    Aika hieno lomajärjestely! Työntekoloma sans bébé kuulostaa niiin hyvältä – en ennen lasta ollut ollenkaan tajunnut, miten rentouttavaa työnteko voi olla. Laittaa miettimään, että pitäisi itsekin ottaa rohkeammin molempien vanhempien aikaa yksin lapsen kanssa. Tekisi hyvää kaikille perheenjäsenille.

    1. Hei joo! Suosittelen aivan most def! Työnteko voi olla siis ihan OMAA AIKAA parhaimmillaan. 

      Musta tuntuu, että tässä ihan jokainen voittaa. Etenkin kun viime aikoina oma lapsoseni on tuntunut olevan vähän liikaakin kiinni itsessäni, niin saan itse vähän hengähdystä ja Tiki saa laatuaikaa Alppusen kanssa. 

  2. Kamalaa sanoa että tuntee onnea että muillakin menee huonosti. Sitä aina unohtaa että muillakin on joskus rankkaa, luulee että vain itsellä on välillä arjessa haasteita. Kiitos että kirjoitat elämästä kaikkine risuineen ja ruusuineen! 🙂

    1. Ymmärrän täysin!

      Mä olen kelannut, että koska kirjoitan tätä blogia vähän myös itselleni muistiksi näistä vuosista, niin olisi falskia olla kirjoittamatta myös vähän raskaammista hetkistä. On kivempaa kirjoittaa iloista, jos uskaltaa kirjoittaa välillä myös niistä hetkistä, kun pinna on kierällä. (Ja sehän on!) Ennen kaikkea ajattelen, että nämä eivät sulje pois toisiaan: välillä musta on ihanaa olla 2-vuotiaan äiti, mutta välillä menee kyllä hermo aivan totaalisesti. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *