Kohtuuttomuuksia

Juliaihminen

Jep jep jep, uhmaikä. Mutta jotenkin sitä aina kuvittelee, että juuri minun lapsellani olisi taianomaisesti päässään sellainen kohtuullisuuden ja reiluuden vaaka, joka johtaisi siihen, että se automaattisesti kohtelisi minua niin kuin ihmistä. Sellaista ei tietenkään ole, ja ihminen on kulttuurinsa konstruktio, eli kaikki pitää oppia ja ennen kaikkea opettaa. Ei 2-vuotias osaa edes sanoa reilu, miten se voisi tuneta reiluuden käsitteen saati noudattaa sitä.

Mun pitäisi hokea takoa tuota koko ajan päähäni, koska jos hetkeksikin unohdan sen, alkaa tuntua hilppasen kohtuuttomalta, kun: 

- lapsi huutaa junassa 45 minuuttia, koska puolitin hänen karjalanpiirakan, jotta hän voisi syödä suoraan riisiosuutta eikä joutuisi repimään piirakan kuoria irti. "Piilakka on likki! Likki!"

- lapsi järkyttyy ikihyviksi, kun ei voi ottaa isin tennismailaa päiväkotiin leluksi

- lapsi menee makaamaan kasvot lattiaa kohti ja ulisee, kun olen kehdannut puolittaa hänelle tarjoamani banaanin (okei okei, ymmärrän vähemmästäkin, tämän lapsen ruokia ei lähdetä puolittelemaan, miten typerä voin olla, kun en opi kerrasta)

- lapsi purskahtaa katkeraan itkuun, kun ei saa vedellä potkupyörällään Hämeentietä pitkin (siinä liikkuu muutama auto)

Kerroin IG-storyssäni siitä, miten olen alkanut viime aikoina huvittaa itseäni näissä tilanteissa sillä, että kuvittelen 2-vuotiaani poikani 32-vuotiaana miehenä, ja mietin, millaista olisi, jos aikuinen ei olisi vielä oppinut minkäänlaista tunnekontrollia ja riehuisi puolitetusta banaanista yhtä mielivaltaisesti. Se aiheuttaa minussa paljon huvitusta, kun katson lohduttomana lattialla kieriskelevää lastani.

Sain myös paljon lohdullisia viestejä, joista tuli hyvä mieli. Vanha klassinen minä en ole ainoa auttaa näissä tilanteissa paljon. Muidenkin lapset osaavat, sain esimerkiksi:

- videon siitä, kun 2-vuotias tyttö pyöriskelee maailman hylkäämänä lattialla ja huutaa tuskissaan, sillä "isä meni avaamaan takin vetskarin viimeisen sentin". Ymmärrän, omakin maailma tuhoutuisi tuossa tilanteessa.

- kokemuksen siitä, kun 4-vuotias tyttö oli kertonut äidilleen: "Jos sä et lue tätä kirjaa mulle tänään, niin mä en halua enää olla sun lapsi."

Nykyäajan lapset. Arvostan niiden draaman tajua.

 

Millaiset asiat ovat saaneet teidän lasten maailman romahtamaan?

 

Kuvassa: Kun paperi ei enää riitä.

 

Lue myös:

Lapsi kalisuttelee kirkossa kastetoimituksen aikana - minä valitsen nauraa

Jokainen taito tulee yllätyksenä

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Tiia S (Ei varmistettu)

Reilu yksivuotias keksii draamaa itse, jos sitä ei muuten ilmaannu. Laittaa tahallaan väärän muotoista palikkaa palikkalaatikkoon ja kun ei mene, paiskaa palikat mäkeen ja heittäytyy lattialle itkemään. Kai sitä täytyy raivaritkin opetella, että osaa sitten oikean paikan tullen antaa mennä :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahaa, erittäin hyvä pointti. Mys raivarit täytyy opetella! Elämä olisi ihan kaameaa, jos ei osaisi missään tilanteessa raivostua :D

Valopäiväkirja

Meillä uhmaikäinen kaksvee ja eri kierroksilla uhmassaan oleva viisvee saa välillä keskenään kans melkoisia kriisejä aikaan, tyyliin: "Äiti!! Pikkusisko sano, etten saa kaakaota vaan pelkkää vettä!". Yks automatka isomman kans "keskusteltiin" (eli lapsi huutoitki ja minä rauhoittelin) siitä, miksi omakotitaloa ei voi vaan ostaa ihan sen takia, että lapsi haluaa trapetsin -.-' Toisaalta taas isompi on oppinut jollain tasolla huumoria niin, että tilanteet saattaa päättyä nauruun, kun ipana itsekin huomaa oman käytöksensä olevan vähintäänkin hassua :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, ihana ajatus, että huumori voi kehittyä joskus noin korkealle levelille!

CougarWoman
CougarWoman

Mä en vielä 43-vuotiaanakaan syö mielelläni likkinäisiä piilakoita (tai muitakaan likkinäisiä luokia, kuten keksejä). Se jotenkin harmittaa ihan tautisesti! Sen kuuluu olla ehjä! 

Juliaihminen
Juliaihminen

Se on jumalan tosi, mitäs hittoa joku muija tulee LIKKOMAAN toisten ruokia. Menisi itseensä!

Jonna / Palasia arjestani (Ei varmistettu) http://palasiaarjestani.fitfashion.fi

Sanotaanko näin, että 6-vuotiaan maailma romahtaa hyvin herkästi. Ja monta kertaa päivässä. Kun lempijogurtti on loppu. Kun aurinko ei paista. Kun joku ei jaksa pelata sen kanssa (vasta pelattu 5 peliä putkeen), kun saunassa on liian kuuma, kun maailmassa on liikaa itikoita ja kärpäsiä, kun netti ei toimi (se on aina mun vika), kun aurinko paistaa junassa silmiin, kun joku istuu junassa vastapäiselle penkille, kun sillä vastapäisellä tyypillä on väärän väriset vaatteet tai välipalana hänen lempparivälipalaansa... Lista on loputon, joten tää postaus oli melko lohduttava :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Kyllä. Eilen tuli myös seinä vastaan siksi, kun jogurttikulhoon ei voinut kaataa enempää mansikkakeittoa, kun reunat tuli vastaan. Fysiikan lait on tehty pilaamaan lapseni päivä.

Seiskankin (Ei varmistettu)

Seiskavuotiaalla menee välillä kuppi nurin myös.

Ja kuule, hän tietää tasan tarkkaan ettei huonekaluihin saa liimata tarroja eikä piirtää, mutta kyllä se silti välillä ”unohtaa” säännöt. Tosin, sen maailma ei murru jos jää kiinni rötöksistään, lähinnä huikkaa ”anteeksi” nolona.

Eskaripäivän jälkeen ilmeisesti nälkäisenä/janoisena/väsyneenä, voi maailma murtua täysin. Tsemppaa kyllä vielä julkisilla paikoilla, mutta voi sitä ulinaa kotona.. Menee onneksi ohi, jahka saa 1/2 banaanin/1 voileivän ja lasillisen vettä.

Saaraaaaa (Ei varmistettu)

Aiemmin oli nerokas ”reasons my kid is crying”-blogi, mutta nyt se on muuttanut näköjään formaattiaan. Parhaita paloja löytyy täältä. Ole hyvä ja et ole yksin! <3

https://www.sunnyskyz.com/blog/119/36-Reasons-My-Kid-Is-Crying-Temper-Ta...

Vierailija (Ei varmistettu)

Ai kauheeta:-O
Vaikka näistä on to-del-la ratkiriemukasta lukea, kiitän silti syvästi että mun kakru kai tajusi äitinsä huumorintajuttomuuden. Yhtään yo.kaltaista päätöntä raivaria en muista, reppana kai ymmärsi sylilapsosta alkaen ettei hänen äiti välttämättä näkisi naurettavaa puolta moisessa kohtuuttomuuskihtauksissa. Syyllistyn muistellessa toki asiasta edelleen, mut niin se vaan meni ettei siinä suht raskaassa elämänvaiheessa pystynyt katsomaan itseään ja lasta välillä paljon kauempaa, se kykyhän tähän vaaditaan. Miten ihanaa että noin moni rento äiti siihen pystyy!:-)

Laura Talvitie (Ei varmistettu)

Meillä mentiin tässä puolittamistuskassa sillä tavalla nextille levelille, että kriisi aiheutui, kun menin puolittamaan OMAN sämpyläni (taaperon sämpylän olin jo aiemmasta viisastuneena tajunnut olla puolittamatta). Kriisi selvisi sillä, että taapero söi lopulta minun puolitetun sämpylän molemmat puolet visusti kiinni toisissaan ja minä söin taaperon vain vähän järsityn kokonaisen sämpylän. Jotenkin musta tuntuu, että tässä pelissä ei voi voittaa?

Se, kun me ei kutsuttu jehovia sisälle.

Moi (Ei varmistettu)

Ootko lukenut Ulf Starkin ja Linda Bondestamin Diktaattorin? Muistelin jossain vaiheessa sitä noissa kilarikohtauksissa, ja kestin tilanteen sen avulla paremmin. (Vähän kuin tuo mielikuva 32-vuotiaasta, niin ajattelin ton kirjan innoittamana lapseni tilalle Kim Jong-Unin.) Myös siitä saa sairasta mielihyvää, kun lapsi sanoo, että 'äiti lue Diktaattori' eikä yhtään tajua, että nauramme kirjaa lukiessamme hänelle itselleen.

Kommentoi