Kokkolasta kajahtaa

Voi Kokkola! Kokoonnuimme Tikin, Raisan, Antin, Mirjan, Erkan ja lasten kanssa fiilistelemään merta, puutaloja ja vohveleita sekä tietenkin minun syntymäpäivääni heinäkuun alussa.

Syntymäpäiväiltanani Tiki oli varannut meille kivaksi yllätykseksi pitkän pöydän Roja-nimisestä ravintolasta. Oli ihanaa skoolata kuohuviinillä ja katsoa jokaista vuoron perään silmiin ajatellen, että juuri näiden tyyppien kanssa haluan täyttää 32 vuotta.

Mirja ja Raisa olivat tilanneet minulle kokkolalaisesta kukkakaupasta seppeleen, mikä sai minut tuntemaan itseni queen of fucking everythingiksi koko illan.

Neristan, tuo vanha ja kauniisti säilynyt puutalokaupunginosa, oli juuri niin pittoreski kuin olin toivonut. Miinusta tosin siitä, ettei siellä ollut mitään kahvilaa tai pikku kioskia, jossa olisi voinut aistia puutaloromantiikkaa ja kuluttaa rahaa samalla. Lähin mahdollisuus tähän oli Neristanin laitamilla sijaitseva Vohvelikahvila ja Taideleipomo, jossa kävimmekin syömässä yhtenä päivänä lounaaksi  suolaiset vohvelit.

Lisää kahviloita Kokkolaan, sanon minä!

Antti luki puistossa kirjaa ja osteli jotain Parnasso-lehtiä Suomalaisesta kirjakaupasta. Niin kulturellia, niin kulturellia!

Kaksi neljästä lapsesta kaatuili noihin takana oleviin viinipulloihin illallisen aikana, mutta mikään ei mennyt rikki! Harmittelin, etten maksa vielä Alpulle kuukausirahaa, niin en voi kiristää sillä, paljonko masandeerosta hän joutuisi luovuttamaan, jos laittaisi kymmenen pulloa romuksi riehumisensa välittömänä seurauksena.

Yövyimme melko eksentrisessä paikassa, Brinkin Wanhassa Pappilassa. Uumoilin jo etukäteen, että jos paikan nimessä on W niin kuin Wanha, seinillä on luultavasti paljon englanninkielisiä mietelausetauluja.

Home is where your story begins. 

Where there is great love there are always miracles.

The love of a family makes life beautiful.

Ja niin edespäin.

Mutta viihdyimme.

Palvelu oli ystävällistä, aamiainen erinomainen ja vieressä oli koulun piha, jossa leikitin lapsia. Heille matkan teema oli ”koulu” ja minä olin opettaja. Huomasin nopeasti nauttivani siitä, että pääsen saarnaamaan lapsille maailman totuuksia. Kuten puulajeista. Taimi kertoi, että puulajeja on ”isot puut” ja ”pienet puut”. Näin on.

Kokkolan ysärihenkinen kirjasto oli mainio kulttuurikohde, mutta niin oli myös ITE-museo, jonka näkemistä erityisesti odotin.

Tutustuin kunnolla ITE-taiteeseen vuosia sitten Parikkalan patsaspuistossa (jossa vierailin Sirpa Pietikäsen kanssa – se oli hämmentävä juttukeikka Apu-lehdelle, mutta päivän jälkeen minusta tuli suuri Sirpa Pietikäis -fani). ITE on lyhenne sanoista itse tehty elämä, ja museon sivuja siteeraten: ”ITE-taide on suomalaista nykykansantaidetta. ITE-taide on tekijänsä elinympäristöön, kulttuuriseen taustaan ja kokemusmaailmaan sitoutuvaa taidetta.”

ITE-taidetta kuvaa parhaiten 3-vuotiaan lapseni reaktio: ”Äiti. Minua pelottaa. Haluan pois täältä.”

Ymmärrän lapseni, ymmärrän. Hyvin usein ITE-taide puistattaa minua jollain tavalla. Tuntuu, että vaikka siinä on huumoria, siinä on myös jotain surumielistä, ikään kuin jokin riivaaja olisi saanut nämä ihmiset taiteen tekemisen pariin. En tiedä, mutta aina kun näen ITE-taidetta, kylmät väreet juoksevat iholla. (Se Parikkalan patsaspuisto on aivan suoraan jostain kauhujen kabinetista.) Juuri tästä syystä kuitenkin katson sitä mielelläni: se herättää ajatuksia ja tunteita.

”En kestä tuota viatonta lasta”, eräs kommentoi insta storyyni tätä kuvaa. Nauroin ääneen.

Kokkola on ilmeisen uskonnollista seutua, mikä näkyy muun muassa Keskipohjanmaa-lehden sivuilla. On kuvaavaa, että viime vuonna Julkisen Sanan Neuvosto antoi langettavan päätöksen siitä, että lehti julkaisi mielipidekirjoituksen, joka loukkaa seksuaalivähemmistöjen ihmisarvoa.

JSN:n päätöksessä kerrotaan: ”Kirjoituksessa Kokkola Priden järjestäjiä ja seksuaalivähemmistöjä nimiteltiin useita kertoja mm.  ’saatanallisen hengen pimentämiksi tahoiksi’ ja todettiin, että he haluavat saastuttaa Jumalan seurakunnan.”

Pelottavaa. Tällaiset keskustelut palauttavat vahvasti maan pinnalle, kun täällä Kallio-kuplassa kuvitellaan, että Pride olisi työnsä tehnyt ja kuka muka enää suhtautuu seksuaalivähemmistöihin syrjivästi. Aika moni.

No, tällaiset setit eivät tietenkään näy perus arjessa ja matkailijoiden silmiin, mutta on aina kiinnostavaa lukea paikallisia lehtiä ja keskustella paikallisten kanssa siitä, minkälainen meininki jossain suht pienessä kaupungissa on.

Minua nauratti, kun Antti intoutui kertomaan, mitä kaikkia herätysliikkeitä Kokkolan seudulla on. Tähän Erkka vastasi:

”Ahaa. Aion painaa tuon tiedon syvälle… unohduksiin.”

Kokkolan yksi ehdottomista kohokohdista oli Kahvila Saha Ykspihlajan kaupunginosassa. Se on meren rannalla sijaitseva miellyttävä kahvila, mutta myös kulttuurikeskus, jossa pidetään kesäteatteria, soitetaan jazzia ja järjestetään nimekkäidenkin artistien keikkoja. Ylipäänsä olen käsittänyt, että Kokkolassa on kiinnostava kulttuurisena. Esimerkiksi elokuussa siellä järjestetään Kinojuhlat, eli hauskan kuuloinen elokuvafestivaali.

Pihassa oli valtavasti leikkimahdollisuuden lapsille (muun muassa viikinki/merirosvolaiva), ja lopulta viihdyimme Sahalla puoli päivää. Tunnelma oli mukavan huvikumpumainen, letkeä ja samaan aikaan kuitenkin merkityksellinen.

Erkka sattui tuntemaan paikan pitäjän ja perustajan tyttären, johon mekin suureksi iloksi tutustuttiin.

Paikallinen kotiseutuyhdistys on pelastanut satama-alueen vanhoja puuhuviloita ja siirtänyt niitä satamasta turvaan. Kuulemma vain kaksi yritystä Suomessa siirtää tämän kokoisia taloja, eikä se ole halpaa ilakointia laisinkaan. Arvostan tällaista kulttuurityötä.

Kävimme myös syrjäisellä hiekkarannalla,  jossa oli ihana kahlailla. Raisa löysi sydämen muotoisen kiven maasta samalla hetkellä, kun suunnittelimme hänen kanssaan tulevaa työhuonettamme (kun jonain päivänä palaan äikkäriltä). Tämän täytyy ehdottomasti olla merkki siitä, että minun ja Raisan tuleva työhuoneyhteisö on rakkaudellinen!

Kolmantena Kokkola-päivänä kävimme Uintikeskus Vesiveijareissa ja Vohvelikahvilassa. Sitten suuntasimme kukin eri teille, Raisa, Mirja ja Antti Helsinkiin, Erkka Vieremälle ja me Ouluun! Siitä enemmän seuraavassa postauksessa.

Kaiken kaikkiaan Kokkola oli niin kaunis ja kiinnostava kuin olin toivonutkin. Toimi hyvin lasten kanssa, mutta olisi ollut kiva myös ilman. Suosittelen vierailemaan!

Lue myös:

Viisi suomalaista lomakaupunkia ja tärpit niihin

18 x ravintolavinkki Tampereelta

Kommentit (3)
  1. Pari sataa kilometriä Ouluun
    10.7.2019, 15:32

    Olen monesti ajanut Kokkolan ohi matkalla pohjoiseen, mutta tämän perusteella voisin pysähtyä sinne päiväksi. Tuo Saha vaikuttaa aika idylliseltä paikalta. ITE-museoon en taida uskaltautua, siinä yhdyn lapsen näkemykseen.

    1. Vähintäänkin Sahaan kannattaa pysähtyä, ja kyllä Neristan-käpystelyäkin suosittelen suuresti. <3

  2. Hei, kiva että tykkäsit Kokkolasta ja kaupungin tarjonnasta. Näin syntyperäisenä kokkolalaisena tuo uskonnollisuusjuttu tosin hieman särähti korvaan. En itse henkilökohtaisesti kuulu edellä mainittuihin liikkeisiin tai muuhunkaan kirkkoon, mutta esimerkiksi sukulaisia ja tuttaviani Kokkolassa kuuluu, ja sen takia haluaisin hieman korjata tätä näkemystäsi siitä, että heidät kaikki voisi työntää samaan lokeroon esim juuri homofobisten kanssa. Vaikka en siis itse todellakaan jaa kaikkia näkemyksiä uskovaisten tuttujeni kanssa, tiedän, että suurin osa heistä on yhtä suvaitsevaisia kuin minäkin tai Kallion kuplassa elävät, eikä täten minkään lajin ”uskovaisista” voi tehdä mitään yleistyksiä, eikä heidän paljoudessaan ole mielestäni mitään huvittavaa. Vai miltäpä kuulostaisi esim. seuraava lause: ”Minua nauratti, kun sain kuulla kuinka paljon muslimeja on Itä-Helsingin alueella. Taidan painaa tuon tiedon unohduksiin.”? Different but same same.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *