Koko perheen retkeilykalenteri

Juliaihminen

Rakastan paperista repussa kulkevaa kalenteriani, johon täytän omat ja perheen menot. Me ei olla vieläkään onnistuttu Tikin kanssa perustamaan sellaista synkronoitua sähköistä perhekalenteria - vaikka olemme jopa yrittäneet sitä pari kertaa. En vain jotenkaan saa merkattua sähköisesti kamaa ylös, ja siitä seuraa usein ongelmia. 

Tykkään vain niin paljon tehdä paperikalenteriin pieniä laatikoita, joita voin sitten rastitella menemään, kun hommat on hoidettu. Lisäksi minulla on vuodesta 1998 lähtien paperikalenterit, joihin olen joka päivä merkinnyt, mitä olen suurinpiirtein tehnyt. Jos siis joku kysyy minulta, mitä tein vaikkapa 9.1.2001 niin minä osaan vastata siihen melko hyvin. Tämä tuo neuroottiselle luonteelleni turvaa: asiat ovat ylhäällä ja muistissa. (Esimerkiksi jos tapahtuisi joskus sellainen Serial-tyyppinen murha, niin pystyisin olemaan avuksi siinä omalta osaltani.)

Keittiössä meillä on seinäkalenteri, josta saatan katsoa vain päivämäärää ja hahmottaa viikkoja. Me ei merkata siihen juurikaan mitään, ehkä joskus ympyröidään tussilla jotain tärkeitä päiviä. Ennemminkin kyse on esteettisestä asiasta ja siitä, että on hauska vaihtaa joka kuukausi sivua. Olen yrittänyt vähän Alpullekin kertoa, että nyt on tammikuu. Häntä ei ole asia kiinnostanut.

Tänä vuonna meillä on käytössä tällainen Koko perheen retkeilykalenteri. Sain sen kalenterin luojalta, Jaana Salolta, sen jälkeen kun olin puhunut siitä, miten haluaisin käydä enemmän lapsen kanssa retkillä ja metsässä. Jaana, hänen miehensä Henry ja heidän kolme lastansa ovat kovia retkeilijöitä, ja heidän missionsa on innostaa lapsiperheitä menemään enemmän luontoon. He ovat sitä mieltä, että metsässä käyminen on erinomainen tapa viettää aikaa perheenä, ja tästä olen aivan samaa mieltä.

Oma haaveeni on, että me viettäisimme tänä vuonna entistä enemmän aikaa metsässä Alpun kanssa. Kesälomalla se on helppoa, sillä meidän mökki Turun Kakskerrassa on keskellä metsää, ja lähimmät naapurit ovat noin kilometrin päässä. Myös Helsingissä tämä on suht helppoa, sillä metsään pääsee julkisilla. Viime metsäpostaukseen sainkin hyvän nettisivuvinkin Helsingin luontokohteista

Unelmoin myös siitä, että kävisimme vähän kauempana retkellä, tosin voipi olla, että toukokuun alussa syntyvä baabeli vähän hidastaa menoa.

Koko perheen retkeilykalenteri on kuvittaja Ilona Partasen piirtämä, ja mielestäni se on kaunis. Myös Alppunen tykkää katsella sitä.

Jokaisella sivulla on pieniä tehtäviä lapsille tai inspiraatiota koko perheelle, kuten lehtien väritystehtävä tai ehdotus siitä, mitä kyseisessä kuussa voi tehdä (helmikuussa lumilinnaa, heinäkuussa melomista ja marraskuussa pyöräilyä). 

Kalenteri oli mielestäni niin symppis idea, että halusin vinkata siitä muillekin. Sitä voi ostaaa edelleen nettikaupasta.

Etenkin jos tulisi aurinkoisia viikonloppuja, niin voisi taas tehdä ainakin pienen retken Lammassaaren pitkospuille. Vähintään kerran tänä talvena on pakko keittää kaakaot termariin (ilman minttuviinaa) ja lähteä jonnekin kotipihaa kauemmas hortoilemaan. Siitä tulee aina niin hyvä olo.

Lisäksi haaveilen, että käytäisiin perheen kanssa Lapissa tänä talvena. Viime vuonna olin työmatkalla Rukalla ja Sallassa, mutta nyt haluaisin ottaa Alppusen mukaan. Ystäväni Kaisa asuu talvet esimerkiksi Pyhällä, jossa en ole koskaan käynyt. Vähän houkuttelisi ottaa yöjuna pohjoiseen.

 

 

Lue myös:

Puunhalailu toimii

Lapsen luontosuhdetta kasvattamassa

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Olin Serialia kuunnellessa erittäin huolestunut siitä, mitä itse muistaisin tavallisesta arkipäivästä, jos joskus apuani tarvitaan murhan selvittämiseen. Hienoa, että joku muukin on antanut asialle sen vaatiman huomion ja huolen!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanaa, että siellä on sieluntoveri, joka on myös miettinyt tätä tärkeää seikkaa. Onneksi nykyään on myös messenger ja muita sähköisiä viestimiä, joista voi aika-träkkää sitä, missä on milloinkin ollut. ("Olin ratikassa, kun kirjoitin tuon viestin.") Toista oli 1990-luvulla!

Tietenkin se on sitten harmillista, jos tulee tehneeksi murhan ja yrittää päästä siitä kuin koira veräjästä.

(Googlasin äsken, mitä veräjä tarkoittaa.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaunis kalenteri! Ostaisin, vaan (i) meillä on jo seinäkalenteri ja (ii) tarvitaan siihen merkkaustilaa päivittäin. Meillä aikuiset ovat vakaasti sähköisen (jaetun) kalenterin käyttäjiä (helpottaa elämää ihan älyttömästi, suosittelen lämpimästi) ja keittiössä majaileva seinäkalenteri on lapsen (tänä vuonna Kunnaksen Koiramäen Suomen historia kuvituksella). Meillä on käytetty kalenteria lapsen kanssa hahmottamaan aikaa, varmaan jostain 3v. asti, jolloin kalenterimerkkauksia käytettiin kivojen juttujen odottelussa ja vanhempien työmatkojen kanssa (merkinnät kuvina ja niiden perusteella koitettiin hahmottaa, että jos isi lensi lentokoneella työmatkalle maanantaina ja tänään on tiistai, niin on enää kaksi yötä kun isi lentää takaisin kotiin). Nyt lapsi on 6v. eskari ja ruksii päiviä kalenterista ja on luultavasti ainut perheestä joka tietää mikä päivä tänään on (siis päivämäärän) ;D. Ja pikkuisenko liikkistä oli kun vuoden alussa laitettiin (lapsi kirjoitti) kalenteriin tärkeitä päivämääriä (synttäreitä tms), kun elokuulle tuli merkintä 8.8. "eka koulupäivä"....

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi että! Eka koulupäivä!!!! Hulluutta <3

Elsa89 (Ei varmistettu)

Moi! Ei liity tähän postaukseen mut kysyn silti :D Eli itellä on se hätävarapuskuri ollut Bank of Norwegianissa, ja sun taannoisen Norski-postauksen innoittamana haluan itsekin rahat pois sieltä, en tue moista touhua! Kysymys kuuluukin että mihin ne 7000e nyt siirtäisi? Niin ettei olisi tuhlattavana, mutta kuitenkin jossain helposti saatavilla. Omassa pankissa (Nordea) on tietysti jotain säästötilimahiksia jne., mutta hirvittää heittää ne sinne 0,05 koroille kun jossain muualla ne tuottaisi much more... Hjälp! Mihin itse siirsit Norskin puskurirahat?

Juliaihminen
Juliaihminen

Oon pahoillani, mulla ei ole tähän ollenkaan järkevää vastausta :( Siirsin vaan oman pankin säästötilille, jolta ei kyllä mitään korkoa kerry. Mutta kelailen, että jos korot lähtee nousuun, niin sitten tileiltäkin saattaa alkaa saada jossain vaiheessa korkoa. Mutta ajattelin pitää just sen puskurin verran, en enempää: lopuilla maksan asuntolainaa ylimääräisellä poijes.

Vierailija (Ei varmistettu)

Baabelin kanssa se retkeily vasta onkin helppoa! Kantoreppuun vaan ja eväät aina mukana! :D Vaipoille tarpeeksi pieni pussi jotta pysyvät suht. hajuttomina ja leviämättä repun sivutaskussa loppuajan. Ja pienikin vauva köllöttelee tyytyväisenä retkipatjan päällä.

SaaraCecilia

Ostettiin just pääsiäisviikoksi junaliput Pyhälle (tai siis Kemijärvelle) ja ei ollut kuin 100€ per henkilö edestakas makuupaikalla! Menomatkalla otettiin vielä upgreidaus hyttiin, jossa on oma wc ja suihku ja sekin maksoi vain 5€ enemmän. Lisäksi niissä saa otettua semmosia perhehyttejä, joissa voi avata hytin välisen oven.

Paluumatkalla jouduttiin tyytymään vanhaan autojunaan, jossa ei ole vessallisia hyttejä. Se oli kuitenkin merkittävästi halvempi kuin uudemmat junat. Pro tip siis, jos junat vaikuttaa kalliilta: kannattaa katsoa pelkkiä makuupaikkoja autojuniin. Ne saattaa irrota halvalla, jos autopaikat on jo täynnä, mutta makuupaikkoja vielä myymättä.

Kommentoi