Kolme biisiä, jotka kuuntelen jos tarvitsen boostin

Näyttökuva 2019-12-31 kello 11.09.14.png

Joskus tilanne on sellainen, että fiilis on paska, vaikka se pitäisi saada hyväksi. (Aina ei tarvitse tuntua kivalta, mutta joskus se on tarpeen.)

Nämä kolme biisiä ovat minulle vähän kuin jokin lääkeannos, melkein aina niistä tulee sellainen olo, että damn girl, u so fine bad ass lady.

Okei, ekana N.E.R.D:n ja Rihannan Lemon. Rihannan räppääminen on vain parasta maailmassa. Ja yhdistettynä Serena Williamsin twerkkaamiselle, täydellistä.

Kaija Koon Supernaiset. Aivan järjettömän laskelmoitua ja siirappista, ja toimii minuun täydellisesti! On ihanaa ajatella olevansa supernainen, joka laittaisi ”korkkarit kattoon” ja hänestä kirjoitettaisiin ”värssyyn”, että ”hän pystyi aamuun asti tanssimaan”. (Mikä ei muuten millään tavalla pidä paikkaansa, viimeistään kello 12 minä olen kotona, pikemminkin värssyyn voisi luritella, miten ”hän pystyi aamuun asti kieriskelemään yhden lasillisen jälkeen krapulanhoureisessa unitilassa”.)

Tykkään myös Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen -biisistä, koska: ”Oot liian kaunis häpeemään, etkä voi yhtään mitään menettää.”

Ja sitten, jos nämä kaksi edellistä eivät auta, niin ai että, tämä on ollut jo vuosia mun theme song, ja sellaisena pysyy. Solonen ja Kosolan Miljoona vuotta, aivan sairaan hyvä. Paras beatti, naurettavan iloiset sanat ja ihana sanoma:

”Nää on mun parhaita päiviä koska vietän niit niin et on menevii ja tulevii, kuka niitä murehtii?”

”Välillä pitääkin vähän tyriä, kokemus tekee niistä hetkistä hyviä.”

Ja ihanin:

”Jonkun on oltava hyvien puolella, koska hommat voi muuttuu jo huomenna.”

Aivan upea!

https://youtu.be/BkptDp97a3A

 

Olisi kiva saada lisää ego-buusti-biisi-repertuaariin settiä, joten kerro:

Mistä biisistä tulet aina hyvälle tuulelle?

 

Lue myös:

Sanni, pukeudu lämpimämmin

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit (14)
  1. Mun go to on kuunnella jotain siirappisia tai muuten vaan vähän pöljiä musikaalibiisejä. Erityisen hyvin toimii Crazy Ex-Girlfriend -sarjan biisit (mm. I gave you a UTI ja We tapped that ass) tai High School Musicalin dramaattiset teiniviisut!

  2. Kaunis, rietas, onnellinen!

    Tää tapahtui joskus kesällä 2013. Heräsin joskus aamulla viideltä sellaiseen superkirkkaaseen aurinkoon ja sisäpihan lokkien mekastukseen.
    Olin saanut yön aikana kivan viestin ja en vain osannut kanavoida sitä sen hetkistä, sellaista suomikesän onnea mitenkään muuten kuin soittamalla ”kaunis, rietas, onnellinen” ja tanssimalla pitkin 27-neliöistä yksiötäni. Just silloin aamuviideltä.

    On (onneksi) hirmuisesti kivoja ja ihania muistoja, mutta tää on ehkä yksi parhaimpia. Sellainen puhdas, pulppuava ikioma onnenhetki. Vieläkin aina hymyilyttää kun kuulen ”oot liian kaunis häpeemään”

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *