Korona köyhdyttää ihmisiä nopeasti

Huh, eilinen oli päivä, joka jää varmasti historiaan, sillä käänteet tapahtuivat niin nopeasti. Olo oli levoton, suorastaan ahdistunut ja olin tosi stressaantunut koko päivän. Enkä varmasti ollut ainoa.

Vielä aamulla me chattailimme Pia-Marian, Hannan ja Kaisan kanssa siitä, laitammeko Mimmit sijoittaa vastuullisesti -tapahtuman liput myyntiin. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää 26.3. eli kahden viikon päästä. Tutkijat olivat ennustaneet, että Suomen pahin koronapiikki tulee kesäkuussa, ja STM:n johtaja sanoi Hesarissa, että ei vielä lähtisi kieltämään yleisötapahtumia. Niinpä ajattelimme, että kuunnellaan asiantuntijoita, laitetaan liput myyntiin ja siirretään tapahtumaa, jos jotain tapahtuu tässä välissä.

Päätin kuitenkin tässä vaiheessa jo peruuttaa laivaliput ja hyvästellä kauan suunnitellun interrailin. (Hah, laiskuudesta palkitaan: kumpikaan meistä ei ollut jaksanut vielä ostaa reililippuja tuolloin alkuvuodesta, vaikka se oli pitkään to do -listalla.)

Yhdentoista maissa aloimme seurata uutisia tiiviisti, pörssikurssit olivat dropanneet entisestään, Suomen tartunnat olivat lisääntyneet ja ihmiset alkoivat olla huolissaan. Puoli kahdeltatoista soitimme ryhmäpuhelun ja sovimme, että ei sittenkään laiteta lippuja myyntiin. Ei olisi kauhean kiva puhua lavalla vastuullisuudesta, jos olisi riski, että tapahtumallamme lisäämme tartuntojen määrää Suomessa.

Julkaisimme somessa tiedon asiasta, ja vain muutama minuutti myöhemmin hallitus suositti, että yli 500 ihmisen tapahtumia ei järjestettäisi. Saved by the bell. Meidän tapahtuma on 200 ihmisen, mutta joka tapauksessa tämä oli selkeä signaali siirtää sitä eteenpäin sellaiseen ajankohtaan, jossa tilanne on jo rauhallisempi ja ihmiset voivat osallistua tilaisuuteen kepein mielin.

Jokainen meistä on varmasti nähnyt graafin siitä, miten terveydenhuoltomme resurssit eivät kestä piikkausta koronan kanssa. Tehohoitopaikkoja ei ole tarpeeksi. Olemme myös lukeneet, millainen tilanne on Italiassa – maassa jossa on suurinpiirtein yhtä hyvä terveydenhuolto kuin Suomessakin. Jokaisella meistä on varmasti joku läheinen, joka kuuluu riskiryhmään. Itselläni moniakin, joten ilman muuta tiedostamme taudin vakavuuden. Tästä syystä on ilmiselvää, että näitä varotoimia noudatetaan ja niihin suhtaudutaan vakavasti.

Nyt ollaan sitten siirrytty epidemian alun jälkeiseen aikaan. Varotoimet ovat massiiviset: Ei suositella ulkomaanmatkoja, yleisötapahtumia, kokoontumisia, harrastamista ja niin edelleen.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tutkimusten mukaan karanteeniin joutuminen on henkisesti hyvin raskas koettelemus, jota en toivo itselleen enkä kenellekään muullekaan. Onneksi monikaan ei ole vielä joutunut karanteeniin, mutta nämä varotoimenpiteet vaikuttavat monien ihmisten elämään jo nyt ikävästi.

Oma tilanne ei ole myöskään paras mahdollinen: Tiki on jäämässä hoitovapaalle huhtikuun alussa, ja kuten tiedämme, se ei ole mikään rahasampoaika ihmisen elämässä. Tarkoitus oli, että minä tekisin siitä eteenpäin enemmän duunia. Eilisen aikana kuitenkin melkein koko kevään työt sulivat yhtäkkiä alta pois. Puhujakeikat, interrailiin liittyvät blogiyhteistyöt ja pari muutakin yhteistyötä. Yhtäkkiä saan tuhansia euroja vähemmän rahaa kuin mitä vielä toissapäivänä olin laskeskellut.

Osa näistä jutuista on sellaisia, että niitä voi siirtää, ja rahaa tulee mahdollisesti myöhemmin. Osa taas sellaisia, että raheja ei tule näkymään. Juttelinkin juuri yhden ekonomistin kanssa siitä, miten tämä vaikuttaa ennen kaikkea palvelusektoriin: Jotkut ostokset ovat sellaisia, että niitä tehdään joka tapauksessa koko ajan (kotiin ostettava ruoka), toiset taas sellaisia, joita voi siirtää (uusi sohva tai vaikka vaate). Sitten on sellaisia, joita ei voi siirtää: Ei kukaan käy leikkaamassa sitten myöhemmin kahta kertaa parin päivän sisällä hiuksiaan tai syömässä ravintolassa sellaisia kertoja, joita ei ole tullut syötyä hiljaiselon aikana. Tällaiset käyttämättä jääneet palvelut katoavat kansantaloudesta.

Minulla on onneksi rahelssonia säästössä, joskin mökkiremonttiin tämä rahantulon yhtäkkinen tyssäys saattaa vaikuttaa.

Paljon hankalampi tilanne on niillä pienyrittäjillä, joiden toimeentulo tyssää tai hiljenee vahvasti nyt pitkäksi aikaa, ja joilla ei ole säästöjä, mutta juoksevia kuluja kyllä. Vuokrat pitää maksaa, alvit mitää maksaa, työntekijöiden palkat pitää maksaa. On mahdollista, että jos nyt kaikki lopettavat yhtäkkiä kaiken kuluttamisen, meillä menee monta pientä tai keskisuurta yritystä nurin. Hyvän YEL:in maksaminen ei auta minua tai muita kanssayrittäjiä tässä tilanteessa, sillä ei keikan peruuntuminen tai se, ettei kauppa käy, ole mikään sairaustapaus, josta saisi Kelan päivärahaa. (Sen sijaan jos yrittäjä on koronakaranteenissa itse, Kela maksaa kyllä tartuntapäivärahaa.)

Minulla on lukuisia yrittäjäkavereita, jotka ovat nyt aika rikki tilanteesta. Muusikoita (jotka saavat kuulemma shaissea niskaansa, kun keikat perutaan – ja toisaalta myös silloin, kun ei peruta), valokuvaajia, joilta lähtee mainoskeikat alta.

Toinen ryhmä, joiden tilanne on hankala taloudellisesti, on tuntityöläiset. Jos bisnekset menevät kiinni, he eivät saa tehtyä tunteja. Esimerkiksi ruokalähetit eivät varmastikaan voi pitää sairauspäiviä, mikäli haluavat tienata elantonsa.

Kaikki eivät myöskään pysty tekemään etätöitä, kuten Heikki Valkama kirjoitti Ylen kolumnissaan.

Tässä mielessä tunsin pienen ärsyyntymisen sielussain, kun somessa kehoteltiin nautiskelemaan rauhasta nyt, kun on yleinen kehotus olla kotona. On vaikea nautiskella, jos tarvitsee stressata sitä, saako maksettua seuraavan kuun vuokran tai selviääkö oma yritys tästä.

Mutta juu, ymmärrän kyllä, että tällä tarkoitetaan hyvää: sitä että ihmiset eivät lähtisi levittämään viruksia. Ja ymmärrän senkin aivan täysin, että kyse on monien kohdalla elämästä ja kuolemasta, ja siinä jää raha-asiat kakkoseksi.

Mitä minä sitten tällä kirjoituksellani oikein haluan sanoa? No ainakin sitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Saarnaan aina sen puolesta, ettei kannata ostaa mitään turhaa paskaa. Tämä säästö- ja ilmastosyistä. Mutta en tarkoita sillä, että toivoisin koko yhteiskunnan lopettavan yhtäkkiä kaiken kuluttamisen. Se aiheuttaa enemmän pahaa kuin hyvää, kuluttamisen muutos pitäisi tehdä sosiaalisesti reilusti ja ajaa hallitusti läpi. Koronavirus ei ole mikään ratkaisu ilmastonmuutokseen, sillä se vain lamaannuttaa yhteiskunnan hetkeksi, muttei muuta isoja rakenteita.

En myöskään ole sitä mieltä, että ihmisten huolenaiheita pitäisi rankata jossain kauheusjärjestyksessä. Että sinulla ei ole oikeutta harmitella sitä, kun lomasi peruuntui, koska joku on hengityskoneessa. Tai sinua ei saa haitata salkkusi arvon puolittuminen, kun joku on karanteenissa. Kyllä saa harmittaa tällaiset asiat, ei se tarkoita sitä, etteikö tuntisi empatiaa muita ihmisiä kohtaan. Minusta kaikkia kohtaan voi tuntea empatiaa, jopa niitä vessapaperinhamstraajia.

Lisäksi toivon jonkinlaista joustavuutta ihmisiltä. Esimerkiksi sitä, että jos nyt vaikka minulta peruuntuu ensi viikolta teatteriesitys (hah on sattumalta juuri ensi viikolle liput sekä Pieneen merenneitoon että Lehman-trilogiaan, vaikken ole käynyt teatterissa varmaan vuoteen), niin en ala kiukuspäissäni vaatia lippuhintaa takaisin. Minulle kyse on jo lompakostani poistuneesta rahanmenetyksestä, mutta joku kulttuuri-instanssi saattaa mennä kokonaan konkurssiin, jos pitkältä ajalta pitää maksaa satojen ihmisten lippuja takaisin. Nämä jutut ovat tietenkin tapauskohtaisia.

Ennen kaikkea toivotan kaikille empatiaa ja toiveikkuutta. Ollaan kivoja toisillemme ja yritetään selvitä tästä yhdessä! (Ainakin henkisesti yhdessä, jos ei fyysisesti.)

Kuva: Lapsen saamisen myötä olen opetellut itse pesemään käsiä niin kuin ne olisi täynnä ulostetta (mikä toisinaan pitää paikkansakin)

Kommentit (27)
  1. Hyvin kirjoitettu. 🙂

  2. Mäkin tajusin vasta eilen, että jos koulut suljetaan, mulla ei ole loppukeväänä töitä (opetan yksittäisiä kursseja äikkää opintojen ohella). Oon yleensä tehnyt lukuvuoden aikana töitä sen verran, ettei mahdollisesta kesätyöttömyydestä tarvitse huolehtia, mutta jos olen nyt ilman palkkatuloja seuraavat puoli vuotta, täytyy alkaa miettiä raha-asioita uudestaan.

    Mulla ei siis ole työsopimusta mihinkään niistä kouluista, joissa opetan, mikä on aika yleistä tällä alalla, kun on kyse lyhyistä määräaikaisuuksista. Aiemmin se ei ole haitannut mua, mutta nyt kyllä tartuntapäivärahat ja muut kelpaisivat. Onneksi saan kuitenkin asumistukea, ja mulla on puskurirahaa varalla, joten tilanne ei ole ihan niin huono kuin esim. joillain yksinyrittäjillä :/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *