Koti-isyys on kuin (Tikin näkökulma kotona olemisesta)

koti-isyys.jpg

Noniin, tässä tulee lupaamani Tikin oma postaus koti-isänä olemisesta. Annoin hänelle täysin vapaat kädet kertoa, millaista on ollut, olkaapa hyvä:

”Koti-isänä en ehdi tehdä juuri mitään. Lapsi vaatii huomiota eikä esimerkiksi lukeminen onnistu kuin vasta illalla. Ajatteluun jää kuitenkin paljon aikaa. Ehkä siksi olen kehittänyt joukon vertauksia, jotka kertovat, mitä koti-isyys tai vanhemmuus minulle ovat.

Koti-isyys on kuin armeija

Armeijavertaukseni ei johdu sotaintolusta tai halusta korostaa miehuutta asiassa, jonka usein naiset hoitavat. En myöskään tarkoita sitä vanhaa ajattelua, että naisten ei tarvitse käydä Suomessa armeijaa, koska he synnyttävät.

Armeija ja vanhemmuus ovat voimakkaita kokemuksia, jotka eroavat aiemmasta elämästä kuin veitsellä leikaten. Molemmat yhdistävät keskenään hyvin erilaisia ihmisiä, sillä äidiksi ja isäksi tulleille muodostuu yhteinen kokemuspohja. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keskustelut vauvakerhoissa ja muissa keskittyvät hyvin voimakkaasti lapseen ja perheeseen, uniin, imetyksiin ja ruokailuihin.

Viimeisen kuukauden aikana olen huomannut, että äitijutut muistuttavat paljon inttijuttuja tavaltaan, jolla niitä kerrotaan. Sankaritarinat unettomista jaksoista ovat kuukausien mittaisia – ja seuraavalla kertojalla vielä pidempiä. Ne muistuttavat inttijuttuja myös siinä mielessä, että tavat kertoa kokemuksista ovat aika yhdenmukaisia.

Koti-isyys on kuin uusi työpaikka

Kun olin ensimmäistä päivää kotona lapsen kanssa, lähdin muskariin, jossa Julia oli käynyt lapsen kanssa viime syksyn. Minulle tuli tuttu tunne, mutta en heti osannut sanoa, mikä se oli. Sitten oivalsin, että tämä tuntuu ensimmäiseltä päivältä uudessa työpaikassa. Kaikki tunsivat toisensa, kaikki tiesivät, miten toimitaan ja mihin mennään lounaalle muskarin jälkeen. Minä taas olin sekaisin, epäpätevä enkä muistanut kenekään nimiä.

Tämän lisäksi kollegat muistelevat edeltäjääni. Edeltäjäsi teki aina näin. Hän oli kyllä niin mukava ja pätevä.

koti-isyys2.jpgKoti-isyys on todella harvinaista

Suomessa koti-isyys on todella harvinaista. Asumme Kallion kupeessa, ja oletin, että kyllä täällä, jos jossain, on koti-isiä. Näin ei kuitenkaan ole. Lähes kaikissa kerhoissa olen ollut ainoa mies. Tämä on ihan mielenkiintoista, mutta välillä tunnen, että edustan kerhoissa universiaalia pehmomiestä, joka uhraa kaiken lapsensa eteen.

Se ei pidä paikkaansa. Olenkin tietoisesti pyrkinyt korostamaan, että koti-isäkin voi olla kylmä ja kova ihminen.
 

Koti-isyys on kuin ihastumisen muuttuminen rakkaudeksi

Kun poika syntyi, oli se jotain ihmeellistä. Silti suhde oli vähän etäinen.

Ehkä suurinta rakkauteni oli, kun näytin kaverilleni oluen äärellä kuvaa lapsesta: eikö hän olekin söpö. Lähempänä lasta alkoi jo vähän ahdistaa. Entä jos se alkaa huutaa enkä saa sitä rauhoittumaan? Lapsen itku sai minut ihan konkreettisesti valuttamaan tuskan hikeä.

Kun äiti ottaa heti alkuun valtavan etumatkan oppimiskäyrällä, hoito alkaa kasaantua hänelle. Usein se tapahtuu pikku hiljaa, ilman, että se olisi kummankaan vanhemman vika.

Samaan aikaan tunsin kuitenkin valtavaa hellyyttä lasta kohtaan. Oikeastaan suhde muistutti teinipojan ihastumista luokan ihanimpaan tyttöön: Kaukaa oli kiva katsella, mutta kun joutui menemään juttelemaan, homma meni häseltämiseksi.

Nyt vietämme pojan kanssa koko ajan aikaa yhdessä. Joudun operoimaan hänen kanssaan myös hankalina hetkinä, mutta en enää pelkää itkumyrskyjä, sillä tiedän, että siitä selvitään.”

 

 

Olipa eeppistä settiä Tikiltä. No mutta, jos tämä oli liian runollista ja joku kaipaa vielä vähän konkreettisempia kokemuksia, niin kysykää:

 

Mitä haluaisit tietää koti-isältä? Tai mitä haluaisit kertoa koti-isyydestä?

 

 

 

Lue myös:

 

Miltä paluu äikkäriltä on tuntunut?

 

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

 

Kommentit (21)
  1. ”Se ei pidä paikkaansa. Olenkin tietoisesti pyrkinyt korostamaan, että koti-isäkin voi olla kylmä ja kova ihminen”
    Ahhahah, paras!:”D Kiitos Tikille tästä postauksesta, jatko-osaa odotellen.:)
    Olen harmitellut jo etukäteen, että kun mieheni jää hoitamaan lastamme minun palatessa töihin, ei hänellä välttämättä olekaan niin superkivaa kuin itselläni on äikkärillä ollut, koska lomailevat isikaverit puuttuvat. Hän ei voi tehdä isätreffejä sushille eikä puistoon, kutsua kamuja taaperoineen kylään tai haahuilla koko päivää hyvässä seurassa kaupungilla.:( Tämä, jos mikä on yhteiskunnallinen ongelma tasa-arvon saralla!!

    1. Heitän tähän ihan vinkkinä, että oma mieheni (okei, mun idean pohjalta) jalosti kotiin jääneen ystävänsä kanssa (siellä Kallion suunnalla hänkin, tosin kerhot ja muskarit ei ehkä ole hänen makuunsa) lounastreffejä. Ei se tietenkään sama asia ole kuin äitinä, jos on muita samassa ”vapaassa” tilassa olevia sopimaan juttuja pitkin päivää, mutta mun mielestä ihan mahtavaa kun välillä tulee kuvia lounaalta, jossa hän kaverinsa ja hänen vauvansa kanssa istuksii. Ja siis oma mieheni on töissä ja vauvaton. Kaveri kärräilee kaupungille vaavin kanssa ja sopii lounastärskyjä töissä olevien kavereiden kanssa. On se mun mielestä tyhjää parempi, jos siis seuraa päiviinsä kaipaa.

    2. Joo! Samaa mä kriiseilin jo miltei vuosi sitten täällä. Kun nimenomaan omat kaverit tekivät koko äikkäristä kaikkein parhaan. 

      Nyt Tiki on käynyt vaihtelevasti omien (työssä käyvien) ystäviensä kanssa lounailla, lisäksi olen ”testamentannut” omat äitikaverini ja vauvaharrastukseni (joihin se todella karsaasti lähti, mutta lähti kuitenkin!). Nykyään se jo ihan tyylikkäästi operoi vauvakerhoissa ja kutsuu itse vaikkapa ystäviäni Niinaa ja Ainoa meille lounaalle. 

      Mutta lisää pitäisi saada isiä kotiin toistensa seuraan, ehdottomasti!

  2. Olen parisuhteeton, lapseton ja verrattain nuori, mutta ai että, miten tykkään lukea tätä blogia! Ja Tikiltä tosi mielenkiintoisia ajatuksia!

    1. Komppaan! En olisi ikinä uskonut, että lapsettomana naisena naureskelen ääneen lastenkirja-arvioille tai kertomuksille koti-isyydestä 😀 Postaukset miten äidillä on oikeus nauttia elämästä, kahviloista ja ravintoloista, vaikka mukana olisi tyyppi joka välillä huutaa tai kakkaa housuun, ovat olleet sekä rohkaisevia tulevaa, toivottua omaa äitiyttä kohtaan ja ovat myös tässä lapsettomassa elämäntilanteessa oivalluttaneet empatiaa äikkärilomalalaisia kohtaan (Huh, olipa pitkä lause). Ja siis muutenkin jeppiskamaa kuin vanhemmuuteen liittyen!

    2. Senkin ihanat! Ihan superkiva lukea tämmöisiä kommentteja, sydän tässä sulaa <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *