Koulutustaso periytyy, ja se on huono juttu

Kaupallinen yhteistyö: Yhteisvastuu 2019

joulu 2018 16.jpg

Välillä minua risoo se, kun ihmiset heittävät melko kevyesti, miten ”kyllä tästä asiasta pitäisi puhua enemmän lapsille koulussa”. Oli kyse sitten käytöstavoista, sijoittamistaidoista tai kyvystä koodata, kansa on aina valmis laittamaan vastuun opin siirtymisestä lapsukaisille vain opettajien harteille. Usein näiden kommenttien heittelijät eivät ole pitkiin aikoihin edes vilkaisseet opetussuunnitelmaa (on nimittäin muuttunut sitten 2000-luvun alun!) saati tunne juurikaan tämän päivän koulumaailmaa.

Mutta sitten taas välillä suorastaan liikutun näistä kommenteista, koska ne osoittavat, että me täällä Suomessa ihan oikeasti uskomme koulutuksen voimaan ja siihen, että esimerkiksi peruskoulu tasaa hyvin paljon mahdollisuuksia köyhimpien ja rikkaimpien, matalasti koulutettujen ja korkeasti koulutettujen vanhempien lasten välillä. Ja näinhän se onkin. Koulutus tosiaan on yksi kaikkein parhaista keinoista purkaa yhteiskunnan eriarvoisuutta. Miettikää minkälainen menestystarina esimerkiksi Suomen peruskoulu on ollut: Kun vielä 1918 kansa jakautui totaalisesti kahtia ja tappoi toisiaan julmasti, jo vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuuslaki, mikä tarkoitti sitä, että ihan kaikki lapset käyvät kuusi vuotta koulua. Tämän jälkeen ihmisten kokemusmaailmat eivät ole päässeet enää eriytymään niin vahvasti, että eri tulotasoisest ihmiset tuntuisivat niin täydellisen ”toisilta”, että voisi edes kuvitella aloittavansa sodan heitä vastaan.

Nyt olen kuitenkin taas vähän lukenut huolestuneena uutisia viime päivinä. Vuoden alussa uutisoitiin, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pieni ja suurituloisten määrä on kasvanut, mikä tarkoittaa sitä että keskiluokka on kaventunut. Samalla on nostettu esiin, että joka kymmenes lapsi on Suomessa köyhä, mikä tarkoittaa 120 000 lasta. Tällaista kierrettä ei pitäisi päästää käyntiin.

Tutkimukset kertovat, että koulutustaso ja usein tätä kautta myös elintaso periytyy: tällä hetkellä akateemisten vanhempien lapsi päätyy Suomessa yliopistoon lähes seitsemän kertaa useammin kuin ei-akateemisen vanhemman lapsi. Esimerkiksi arkkitehdiksi tai lääkäriksi päädytään yli kymmenen kertaa useammin akateemisista kuin ei akateemisista perheistä. Miksi näin? No suureksi syyski siksi, että tavat, arvostukset ja kulttuuri periytyvät. Toisaalta peruskoulu voi hyvin puuttua tähän: siellä ihminen saa uusia vaikutteita ja hänelle voi tulla sellainen olo, että ahaa, tuollainen voisi olla mahdollista minulle! 

Yksi iso ja nihkeä syy on myös se, että jo toisen asteen koulutus saattaa maksaa niin paljon, ettei perheellä ole varaa siihen. Opetushallitus laski, että esimerkiksi lukion välittömät kustannukset ovat noin 2500 euroa. 29 prosentilla lukiolaisista tai heidän perheistään on oman arvionsa mukaan taloudellisia vaikeuksia. Ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa opiskelevien rahojen riittävyydessä taas on koulutusalakohtaisia eroja. Amiksen opiskelijoista 7 prosenttia koki, että raha-asiat tuottavat heille jatkuvasti hankaluuksia. 

Tällaiset pelkät luvut jäävät tietenkin melko etäisiksi, tästä syystä suosittelen lukemaan Natan postauksen siitä, millaista on käydä lukiota, kun kirjoihin, laskimeen tai edes omiin silmälaseihin ei ole perheessä varaa. Moni saattaisi luovuttaa – ja luovuttaakin tuossa vaiheessa.

Tämä on yksilötasolla valtava tragedia. Jokainen meistä on varmasti sitä mieltä, että on epäreilua, jos ihmisen koulutus katkeaa rahan takia. Mutta on tämä myös yhteiskunnallisesti ongelmallista, sillä mikäli vain varakkaiden ihmisten lapset kouluttautuvat ja menevät hyviin ammatteihin, yhteiskunta ei saa niin sanotusti ”parhaita voimiaan” käyttöön. Toisin sanoen, meiltä saattaa jäädä vaikka joku nerokas keksintö tekemättä siksi, että tämä matikassa, kielissä tai jossain muussa asiassa lahjakas ihminen ei ole saanut mahdollisuutta.

Ja jos Suomessa koulutuksen pituus riippuu siitä, onko vanhemmilla toisen asteen koulutuksen pakollisiin menoihin varaa, niin voi miettiä, miten paljon raha merkitsee kehitysmaissa ja katastrofialueilla – paikoissa joissa todella pitäisi saada nuo ”parhaat voimat” valjastettua koko yhteiskunnan pavelukseen.

Paljon.

joulu 201815.jpg

Tämä on syy, miksi osallistun myös tänä vuonna Yhteisvastuukeräykseen. Tänä vuonna sillä tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi juuri avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa. Taloudellinen apu tässä vaiheessa elämää voi oikeasti muuttaa ihmisen elämän suunnan, kuten vaikka tässä Ylen jutussa kiinnostavasti esitetään. 

Suomen lisksi yhteisvastuuvaroilla autetaan katastrofeissa ja konflikteissä kärsineitä ihmisiä, nyt erityisesti nuoria, nimenomaan koulutuksen ja ihan perus elintarvikkeiden muodossa. 

 

Osallistu ja lahjoita Yhteisvastuukeräykseen!

Onnistuu Mobile Payllä, tekstiviestillä, soitolla ja suoralla tilisiirrolla. 

 

Lue myös: 

Miksi liityin Naisten Pankkiin seitsemän vuotta sitten?

 

Kuvat: Toivon jo ihan oman lapsen takia, ettei yhteiskunnassa eriarvoisuus kasva. Siitä ei ole hyötyä pitkässä juoksussa kenellekään. 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit (23)
  1. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei nykyään korkeakoulutus tarkoita automaattisesti ”hyvää” palkkaa ja varsinkaan ”hyvää” ammattia eli melkoinen yleistys tuo ”varakkaiden ihmisten lapset kouluttautuvat ja menevät hyviin ammatteihin”. Itse en pidä pienipalkkaisia aloja ainakaan huonoina vaan kaikki työ on tärkeää ja kaikkia tehtäviä pitäisi arvostaa, vaikka se ei aina palkassa näykään.

    Minä olen duunarivanhempien lapsi ja korkeakoulutettu (yliopisto eikä edes humanistinen!) ja serkkuni tienaa duunariammatissa reilusti enemmän ja hänellä on muistaakseni ammattikoulu käytynä. Monien duunariammattien palkka on ainakin lisien kanssa lähellä sitä keskivertopalkkaa mitä moni korkeakoulutettu saa ja siksi valkokaulusduunari onkin ihan relevantti nimitys nykyään kuvaamaan tätä tilannetta mitä monet eivät ilmeisesti edes tunnista. Asenneilmapiiri on kuitenkin monissa tietynlaisissa duunaripiireissä edelleen koulutusta väheksyvä (ja toisaalta korkeakoulutetuissa piireissä alhaista koulutusta väheksyvä) ja usein on oma sukuni ihmetellyt mikä järki tässä minun koulutuksessa ja työssäni on, kun palkkakin on ihan tavallinen. 🙂 Tällainen puhe vaikuttaa myös lasten valintoihin ja siihen kannustukseen ja ymmärrykseen mitä kotoa saa esim. pääsykoeaikaan ja opiskeluvuosina.

    Omaa lasta en ensisijaisesti kannusta hankkimaan korkeakoulutusta vaan miettimään mitä asioita haluaa elämässä ja mikä kiinnostaa ja yritän sitten myös olla perillä näiden asioiden vaikutuksesta hänen todennäköiseen tulotasoon ja työllistymisnäkymiin. Itse en aikoinani saanut oikeastaan mitään apua tässäkään vaan oletettiin, että korkeakoulutettu kyllä työllistyy ja saa hyvää palkkaa kunhan menee töihin. Vanhemmilleni oli yllätys kun en vain voinutkaan kävellä haluaamani työpaikkaan ja asenne oli hieman sellainen, että vika oli minusssa.

    1. Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina
      8.2.2019, 12:12

      No tämä! Mä olen korkeakoulutettujen vanhempien korkeakoulutettu lapsi ja duunaritaustainen mieheni väitteli tohtoriksi viisi vuotta sitten. Tuskin tulemme siltikään ikinä tienaamaan sellaista omaisuutta kuin vaikka mieheni maanviljelijävanhemmat, vaikka kouluja onkin käyty aika paljon pidempään. Ja kaveripiirissä asunnot on jo maksettu niillä, jotka ovat ammattikoulun jälkeen menneet töihin, kun taas me yliopistolaiset vasta tuskailemme velkataakkojamme.

      1. En tietenkään väitä, että ammattikoulusta valmistuttaisiin ”huonompiin ammatteihin”, vaan pointtini on juuri se, että jokaisella pitäisi olla mahdollisuus toisen asteen koulutukseen. 

        Toisaalta tämä mitä sanot saattaa pitää lähipiirissäsi paikkansa, mutta isossa kaavassa aiheesta on kuitenkin ihan tilastollista tutkimusta, että korkeakoulu ja tulotaso korreloivat edelleen. Humanistisilla ja taidealoilla vähemmän kuin muilla aloilla. Kannattaa lukea Timo Suhosen ja Juho Jokisen kiinnostava artikkeli siitä, mitä tutkintotodistus tuottaa Suomessa: 

        ”Koulutustason noususta huolimatta kouluttautuminen näyttää pysyneen yksilöiden kannalta keskimärin erittäin tuottoisana investointina.”

        ”Melkein kaikilta pienituloisiltakin yliopistoaloilta valmistuneet ansaitsevat keskimäärin yli 40 prosenttia enemmän kuin pelkän peruskoulun varaan jääneet.”

      2. Toisaalta alasta riippuen (KTM, OTM, DI jne.) korkeakoulutettujen palkkakehitys on usein pitkässä juoksussa duunariammattilaisia parempaa, sillä palkat pääsääntöisesti neuvotellaan itse. Eipä omakaan palkkani ensimmäisessä työpaikassa maisterina ollut kuin 2000 euroa, ja ehdin moneen kertaan kirota yliopistotutkinnon ”turhuutta” rahallisessa mielessä. Näistä ajoista on kuitenkin tultu eteenpäin, ja nyt voin alani asiantuntijana itse määritellä hintani, joka on aika paljon enemmän kuin 2000€ 😉

        1. Muistan kun yläasteella kaverit keulivat sillä, että ”kun kolmen vuoden pääst valmistun amiksesta, minä saan heti palkkaa ja sinä vasta monen vuoden päästä”. Näin kävikin, mutta kyllä näin kolmekymppisenä olen kirinnyt asiantuntijahommissa niin paljon palkassa edelle, ettei paljon haittaa tuo parin vuoden gäppi ja opintolainat päälle.

          Enkä sano, että raha olisi tärkeintä, sillä monet tuon ajan kaverit käsittääkseni tykkäävät työstään ja elämästään ja ovat ihan tyytyväisiä myös tulotasoonsa. Mutta argumenttina tuo, että duunari tienaisi paremmin koska hän aloittaa tienaamisen niin paljon aikaisemmin kuin korkeakouluun menijä on vähän ontuva.

          1. Olen ollut työelämässä yliopistosta valmistuttuani vajaan 10 vuotta ja vaikka olen varmaan vielä tässä vaiheessa elämänaikaisissa kokonaisansioissa jäljessä niitä, jotka alkoivat heti amiksen jälkeen paahtaa töitä, en kadu hetkeäkään. Opiskeluaika on elämän parasta aikaa ja tuntuu, että nuoruus olisi mennyt yhdellä tavalla hukkaan, jos olisin ollut kokopäivätöissä 18-vuotiaasta vs.opiskelijaelämä. Se mahtava vapaus tulla ja mennä, etsiä itseä, kehittyä, vähän sekoillakin, onni löytää opiskelupiireistä rakas puoliso ja samanhenkinen ystäväpiiri, se kaikki olisi jäänyt kokematta.

            Ehdin silti onneksi kantaa hyvinkin korteni kekoon veronmaksajana, koulutukseni vuoksi tienaan keskipalkkaa paremmin.

          2. Riippuu alasta, kannattaa katsoa niitä palkkoja oman kuplan ulkopuoleltakin. Ei duunariammatti tarkoita alle 2500e kk-palkkaa ja asiantuntijatyö +4500e kk- palkkaa.

  2. Blogissa puhuttiin toisen asteen koulutuksen kalleudesta. Lukiokirjat maksavat eikä lukio itsessään vielä johda mihinkään ammattiin. Ammattikoulut kuuluvat myös toisen asteen kategoriaan ja niissäkin on kustannuksia, jotka saattavat olla ylivoimaisia. Suomessa ilman minkäänlaista ammatillista tai akateemista koulutusta hankkineen on vaikea ylipäätään työllistyä, saati saada hyväpalkkaista työtä. Eli kyllä koulutukseen satsaaminen on oleellista, vaikka ei akateemisuutta tavoittelisikaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *