Kuka saa kuulua tulevaisuuden perheeseen?

Olemme kavereiden kanssa monesti puhuneet siitä, että nykyisen mallinen perhemuoto on eräänlainen ansa. Niin sanottu huoltosuhde on siinä väärin mitoitettu, koska yksi tai kaksi aikuista yhtä, kahta, kolmea tai jopa isompaa määrää (omassa lapsuudenperheessäni meitä oli neljä) lasta kohden on huono.

Aikuisia pitäisi olla enemmän. Entisaikoihin, kun suvut asuivat samassa pihapiirissä, lapsista huolta pitäviä aikuisia oli enemmän. Mutta nyt olemme itse rakentaneet itsellemme tällaisen loukun, että asutaan jossain kerrostalossa kaukana suvusta ja sitten uuvutaan, kun apua arkeen on niin vähän tarjolla.

Meillä isovanhemmat hoitavat meidän lapsia harvoin. Tämä johtuu siitä, että asutaan aika kaukana toisistamme ja työssäkäyvien isovanhempien kiireisestä arjesta. Tämä ei siis ole kenenkään vika, mutta se on kuitenkin yksi syy siihen, että tämä lapsiperhearki tuntuu toisinaan raskaalta. Sellaisesta löysästä omasta ajasta on ihan mieletön pula. Olemme viimeksi olleet Tikin kanssa kahdestaan syömässä viime heinäkuussa, ja kahdestaan olemme olleet yön yli viimeksi joskus keväällä 2019.

Tällä hetkellä meidän lähimmät turvaverkot ovat muita lapsiperheitä. Alppu oli yhtenä päivänä tässä parhaan ystävänsä luona yökylässä ja välillä lapset ovat olleet hoidossa siskoni Sofian luona. Mutta ei niitä kavereita, joilla on lapsia, oikein voi kuormittaa määräänsä enempää. Lastenvahtiapua voi myös ostaa ihan rahalla, eli sekin vaihtoehto on olemassa.

Mutta jotenkin kaipaisin elämään sellaisia lapsettomia aikuisia, joilla olisi aikaa ja halua olla meidän lasten kanssa silloin tällöin. Sellaisia, jotka kokisivat jonkinasteista omistajuutta heitä kohtaan. En siis tietenkään puhu mistään omistamisesta, vaan sellaisesta, että lapset olisivat heille tärkeitä ja he haluaisivat viettää säännöllisesti lastemme kanssa aikaa. Tämän ääneen sanominen tuntuu jotenkin tosi itsekkäältä.

Mutta ei sen välttämättä tarvitsisi olla. Nyt on jo tiedossa, että meidän sukupolvesta aika iso osa ihmisistä ei syystä tai toisesta halua/saa lapsia, mutta ehkäpä hekin haluaisivat silti, että heidän elämässään olisi jollain lailla joku lapsi mukana.

Veikkaan, että perheen konsepti alkaa pikkuhiljaa muuttua. Millaiseksi, niin se on tosi kiinnostava kysymys.

Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen koordinaattori Sami Siltanen Tampereen yliopistosta pyysi minua vinkkaamaan teille nyt kiinnostavan webinaarin, jossa aiheesta keskustellaan.  Lisääntymisen tulevaisuus -hanke järjestää Tulevaisuuden perhe -keskustelutilaisuuden webinaarissa tiistaina 3.11.2020 kello 17–19.

Keskustelemassa ovat kirjailija Johanna Sinisalo, lapsettomuuslääkäri Eero Varila, Väestöliiton ohjelmajohtaja Minna Säävälä, tutkija Kitti Suoranta ja aktivisti Michaela Moua. Keskustelua johdattelee Jani Toivola. Tosi kiinnostavia tyyppejä siis.

Ajatuksena on hahmotella tulevaisuuden skenaarioita siitä, mitä lisääntymiselle ja perheen idealle tulee tapahtumaan.

”Ajassa muuttuvat yhteiskunnan arvot ja normit kuitenkin määrittelevät, minkälaisia perhemuotoja pidetään toivottavina ja mahdollisina. Käykö niin, että ymmärrys perheestä laajenee entisestään, jolloin esimerkiksi valitut perheet, monikulttuurisuus ja uudet lisääntymistavat tulevat vielä merkittävämmäksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa?” tapahtuman esittelyssä kerrotaan.

Ensi viikolla Oodiin on myös koottu lisääntymisaiheisen kirjallisuuden näyttely.  Kaikille avointa webinaaria pääsee seuraamaan Zoomissa, jonne pääsee täältä Facebook-tapahtuman kautta tai sitten tällä koodilla Meeting ID: 637 2148 9304/Passcode: 329640.

Kuvat: Tässä minun laajennettua perhettä torikahveilla viime elokuussa.

Kommentit (32)
  1. Mä olen vuosia puhunut kanssa tästä, miten yksin vanhemmat on nykyään. Välimatkat sukulaisiin voi olla pitkiä, ja naapureita ei tunneta. Siinä missä ennen koko kylä kasvatti lapsia, niin enää ei kyllä ketään tunnu kiinnostavan huolehtia yhtään kenestäkään.

    Itse muutin toukokuussa lähemmäs perhettä ja elämä on helpottanut kummasti! On ihanaa kun lapset voi tiputtaa hetkeksi isovanhemmille ja on ihmisiä jotka voivat auttaa helposti. Ennen asuimme kauempana ja minun piti itse hoitaa kaikki, koska apukäsiä ei ollut saatavilla.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/10/26/naisten-karvat/

  2. Myös minä olen kasvanut nelilapsisessa perheessä. Naapuriyhteisö oli tiivis ja myös itse taskurahan toivossa halusin hoitaa sekä pikkusisaruksia että naapurien lapsia. Tämä muistui mieleen, kun luin jostakin, että nykyisiltä nuorilta aikuisilta puuttuu tällainen kokemus ja malli pienten lasten hoitamisesta sillä meidän aikana jo aika tyypillistä oli se n. kaksi lasta pienellä ikäerolla.
    Pienen ikäeron lapset eivät kasvaessaan näe lastenhoitoa ympärillään ja siinä on yksi tekijä jonka takia itse vanhemmaksi tullessa ollaan yksin ja hukassa. Ei ole mallia avun pyytämisestä eikä myöskään ole välttämättä esim. nähty vauvoja ennen kuin oma on sylissä. Tämä avasi jotakin ymmärrystä, että ehkä siksi suhtaudun perheeseen jotenkin aika avoimesti kun olen kasvanut suurperheessä. Myös avun pyytäminen kavereilta on helppoa, sillä olen nähnyt lapsena äitini solmineen tällaisia kaveriperheverkostoja joissa kaikki auttoi kaikkia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *