Kulttuurikodin kasvatus ei vaadi rahaa

Juliaihminen

 

Joku kysyi minulta täällä blogissa kerran, miten voi kasvattaa lapsestaan kulttuurikodin kasvatin, jos on tosi vähän rahaa käytössä. Sydämeni särkyi vähän, kun luin tämän kommentin, ja minun on ollut tarkoitus palata siihen monesti. Ja nyt palaan!

Minähän aina vitsailen tuolla kulttuurikodin kasvatti -nimityksellä. Se on enimmäkseen itseironiaa, kun oikeasti oma kulttuurielämä on suureksi osaksi Netflixin tuijottamista, enkä ole käynyt teatterissa varmaan vuoteen. Koko termi on jäänyt sanavarastooni tästä kertomastani Jörn Donnerin ja Max Jakobsonin tapaamisesta, joka naurattaa minua yhä.

Mutta mitä kulttuurikoti sitten on? Se on mielestäni sellainen ajatus, että arvostetaan tiettyjä henkisiä arvoja enemmän kuin materiaa. Käydään välillä ottamassa uusia vaikutteita kulttuurin parista, oli kyse sitten taidenäyttelyistä, vauvojen värikylvystä tai vaikka elokuvasta. Luetaan paljon, jutellaan lukemastaan. Analysoidaan kuulemaansa ja näkemäänsä. Sellaista kamaa, mitä nyt kuka vain voi tehdä.

Se on sellaista tietynlaista omanarvontuntoa: minä voin olla tämä tyyppi, joka on kiinnostunut kulttuurista ja jolla on siitä mielipiteitä ja jonka mielipiteet ovat arvokkaita siinä missä kenen tahansa muunkin. Tällaista ei sanota lapselle suoraan, vaan sitä vain eletään ja katsotaan, imeekö lapsi vaikutteita. 

Meillä lapsuudenkodissa oli todella vähän rahaa, kuten olen monesti sanonutkin. Taloudellinen pääoma oli pientä, mutta kulttuurinen pääoma sitäkin suurempaa. Vanhemmat vitsailivat ruokapöydässä latinan verbeillä (molemmat ovat valmistuneet klassillisista kielistä maisteriksi) ja Turun Taiteiden yössä käytiin 30 pennin nukketeatteriesityksissä.

Ja vaikkei omat vanhemmat olisi lukeneet ääneen niitä Muumi-kirjoja silloin pienenä, niin oman elämän voi ottaa tässä mielessä haltuun: lukee sitten niille omille lapsille niitä Muumi-kirjoja. Kasvaa omakin yleissivistys samalla. Jotenkin hommasta pitää (kapulakielisesti sanottuna) ottaa omistajuus. Ajatella, että tämä on minun kulttuuripiiriäni, minulla on yhtälainen oikeus tehdä tällaista kuin muilla. 

Tietenkin asia on helpommin sanottu kuin tehty: itselleen vieraaseen kulttuuriympäristöön (vaikka kyse olisi oman maan kulttuurista) voi olla vaikeaa sukeltaa. Mietin tätä viime keväänä, kun olin käymässä Rukalla ja katselin lasketteluperheitä. Siis sellaisia tyyppejä, jotka tulevat talvi toisensa jälkeen laskemaan viikoksi keskukseen ja joiden lapset osaavat lautailla 2-vuotiaana. Periaatteessa voisin yrittää ottaa sen laskettelukulttuuriskenen haltuun ja minulla on ihan resurssien puolesta (aika ja raha) pääsy sinne, mutta koska minulla ei ole kokemusta laskettelukulttuurista, sinne on vaikea noin vain noviisina suunnistaa. Raha ei siis ole aina kynnyskysmys, vaan oma itsevarmuus tilanteessa.

Onneksi kulttuurikotoiluun ei välttämättä tarvitse juurikaan rahaa. Suomessa on onneksi valtavasti asioita, joita voi tehdä ilmaiseksi tai tosi pienellä budjetilla. Monet kulttuuriharrastukset ovat suht edullisia, kuten näytelmäkerho tai vaikka kuoro. Toki jotkut harrastukset ovat myös kalliita, kuten soittimen soittaminen tai vaikka kuvataidekerho. Meillä lapsi käy muskarissa ja se maksaa 40 euroa kuussa.

Totta kai Helsingissä on helpompi päästä kiinni edulliseen tai ilmaiseen kulttuuriin kuin jollain pikkupaikkakunnalla. Jos kulttuuria on vähän tarjolla, pitää käyttää enemmän mielikuvitusta. Kirjasto sentään on miltei joka kunnassa ja vesivärit voi ostaa melkein mistä marketista tahansa. 

Mutta juu, meni vähän yleväksi tämä. Edelleen painotan, että suhtaudun huumorilla koko kulttuurikodin kasvatti -termin viljelemiseen, joten suhtautukaa tekin!

 

Millaisia kulttuurikodin tekoja siellä on viime aikoina tehty?

 

Kuvat: Mirjan, Mannen, Raisan ja lasten kanssa Regatassa terassikahveilla viime sunnuntaina. Tämän jälkeen mentiin riekkumaan Kansallismuseon vintille (Museokortilla ilmainen sisäänpääsy).

 

Lue myös:

Tämähän on kulttuurikoti!

Kulttuurikodin joulukalenteri on ilmainen

Lusitaan lapsen kanssa museoissa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Vauvantaisin (Ei varmistettu) http://vauvantaisin.wordpress.com

En ole ikinä ennen lukenut yhtä lempeää, armollista ja samalla rohkaisevaa kirjoitusta kulttuurikodeista. KIITOS.

Tuo lasketteluperhe-vertaus on muuten aivan mahtava. Kuulostaa niin tutulta, mutta mulla se on jääkiekkoperheet (ja koiranäyttely- ja partio-sellaiset).

Juliaihminen
Juliaihminen

Kyllä! Sitten on kiehtovaa, jos puolisolle jokin kulttuurinmuoto on luontainen, joka itsestä tuntuisi vieraalta.

Esimerkiksi Tiki tulee kovasta pesäpalloilijaperheestä, mikä on istelleni täysin vieras maailma. On kiehtovaa kuunnella niitä juttuja - ja etenkin nähdä, kun joku osaa heittää pallon pitkälle. Sitten tulee sellainen hauska fiilis, että mun lapsi voi saada jonkun lapsuudenkokemuksen, jota itse en todellakaan pystyisi tarjoamaan :)

Äbä (Ei varmistettu)

Minusta tärkeintä on lapselle ääneen lukeminen. Siitä on paljon tutkimuksiakin, kuinka sanavaraston erot näkyvät jo päiväkodissa. Nautin itse aikanani paljon pitkistä lukurupeamista iltaisin alakouluikäisille ja väitän lukeneeni lapsille tuhansia sivuja, koska kävin läpi kaikki omat rakkaat kirjani ja sen jälkeen uudet. Onnea on se, että ei malta lopettaa Taru Sormusten Herrasta lukemista yhteen tuntiin, kun se kirja on niin ihana.

Pyytäkää isovanhemmilta satuäänitteitä. Niitä voi tehdä kännykällä ja tallentaa nettiin, ladata sieltä kotona olevalle laitteelle, puhelimeen, tietokoneeseen,tablettiin tai johonkin soittimeen. Kuunneltavaa ei voi olla liikaa, jos jollakulla on vain aikaa lukea ääneen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi että odotan, että päästään Alpun kanssa sellaisiin kirjoihin, joissa juoni on jatkuva. Vaikka lainailen kuinka paljon kirjastosta kirjoja, niin lopulta olen kaikkiin niihin aina niin kyllästynyt, että jo niiden näkeminen herättää pahoinvointia. Ja mitä enemmän se rakastuu johonkin kirjaan (tällä hetkellä Mikko Murinan joulupuuhat), sitä enemmän alan vihata kyseistä saastaista teosta.

Mutta koska lapsuudesta on muistissa on se, että jossain vaiheessa päästään sellaiseen lukemiseen, että se on nautinto jokaiselle osapuolelle, jaksan painaa noita viheliäitä kirjoja illasta toiseen ihan iloisella naamalla. Muuten se ei opi lukemisen konseptia. (Ja toisaalta, millä muulla keinolla villin lapsen edes saa kanveesiin kuin hoisemalla sille rauhoittavalla äänellä jotain satuja?)

Jenny La (Ei varmistettu)

Juurikin tämä! Olen niin kiitollinen, että lapsuudessani meillä oli paljon kirjoja ja niitä luettiin päivittäin. En usko, että olisin muuten ponnistanut duunariperheestä akateemiselle uralle, ellen olisi jo lapsena nauttinut lukemisesta niin paljon.

- (Ei varmistettu)

Tekoja ei oo tehty ihan viime aikoina, kun lapset on jo melkein aikuisia. Asutaan Tampereen seudulla ja suurin osa meidän kulttuuriteoista on tapahtunu ihan ilmaiseksi omalla paikkakunnalla. Kaupunki on tarjonnu - ja tarjoaa vieläkin - teatteria ja konsertteja lapsiperheille. Kaikenmoista muutakin, mitä en enää muista. Satunnaisesti toki käyty myös ihan "oikeassa" teatterissa ja leffassa Tampereella. Mutta kyllä ilmaisella tarjonnalla jo aika pitkälle pötkii :-)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanaa että tarjotaan! Tampere on mieletön kulttuurin mekka.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei kiitos kivasta kirjoituksesta! Tästä tulikin mieleen tuleva joulu ja kummipojan (2v) joululahja. Oletteko havainneet jonkun kulttuurikehdon aka näyttelyn, tapahtuman tms erityisen kivaksi Alpun kanssa jota voisitte suositella? Näin black fridayn jälkimainingeissa tavaran ostaminen ei oikein innosta mutta joku kiva elämys sitäkin enemmän :) Ylipäätään minua kiinnostaisi että mitä toivoisit muiden ostavan / järjestävän Alpulle joululahjaksi? Ihanaa joulun odotusta!

Juliaihminen
Juliaihminen

Alppu rakastaa Nukketeatteri Sampon antia (ollaan taas menossa katsomaan Joulu tulla jollottaa). Tänään oltiin myös Mutaveijareiden keikalla, ja se oli aivan uskomaton menestys. Lapsi oli täysin haltoissaan.

Tällaisten kulttuurihommien lisäksi toivon Alpulle enimmäkseen vaatteita: olisi ihanaa jos Alpun mummo kutoisi villasukat ja no, kaikki vaatteet (tällä hetkellä koko 98) menee aina kovaan käyttöön. Mutta en ole suoranaisesti esittänyt näitä toiveita kenellekään, joten voi olla että turha toivo :D

Periaatteen Nainen (Ei varmistettu) https://periaatteennainen.com

Mun lapsuudenkodissani urheilulle viitattiin kintaalla (jälkikäteen miettien olisi siihen voinut vähän innokkaamman asenteen tartuttaa, eikä ilmaista hyvin selkeästi että lasi punaviiniä ja ranskalainen taide-elokuva ovat parasta ravintoa sielulle ja ruumiille) ja nyt yritän löytää tasapainoa omien lasten kanssa: luonnostaan roudaan noita kirjastoon, museoihin, teatteriin ja kaikkeen mahdolliseen, ja sitten vähemmän luonnostaan tulee liikkumiseen kannustaminen. Joten nyt yritän löytää kultaisen keskitien, että saisivat positiivisia kokemuksia vähän kaikesta. (Silti lipsahtaa kulttuurin suosimiseksi...)

Juliaihminen
Juliaihminen

Tämä on tosi kiinnostavaa: miten löytää tasapaino. Molempia tarvitaan, mutta itsellenikin kulttuurimenot ovat paljon luontaisempia kuin urheilu.

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Meillä lapsuudenkodissa oli todella tiukkaa: jokainen markka laskettiin moneen kertaan, vaatteet haettiin vaatteidenvaihtopäiviltä ja ruuaksi syötiin purkkilihakeittoa. Silti koen olevani kulttuurikodin kasvatti. Meille on luettu aina tosi paljon, äiti iltasaduksi suunnilleen kaikki lastenkirjallisuuden klassikot, ja myös vanhemmat istuivat aina nenä kiinni kirjassa (niin että se vastaisi nykypäivänä varmaan someriippuvuutta). Kierrettiin myös perheenä kaikki kaupungin ilmaistapahtumat konserteista näyttelyihin ja museoihin, perjantaisin käytiin kirjastossa, kaikki Disney-leffat käytiin katsomassa paikallisessa leffateatterissa. Väitän, että tuo näkyy meissä lapsissa vielä nykyäänkin: meistä tuli molemmista kieltenopettajia ja vielä nykyäänkin (tai erityisesti nykyään!) arvostamme molemmat henkistä pääomaa materiaa enemmän (toki tämä on myös tällaista köyhän pätkätyöläishumanistin selittelyä...). Joskus toki siskon kanssa muistellaan lapsuutta ja sitä, kun kaverit kävivät huvipuistossa kun taas meidän valokuva-albumissa on kuva, jossa me juostaan kilpaa Aleksis Kiven kuolinmökkiä kohti.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahhaa. Aleksis Kiven kuolinmökille pisteet :D

Musta tärkeintä on se, että kokee että jotain pääomaa on: jos ei taloudellista niin sitten kulttuurista tai sosiaalista (mielellään tietty kaikkia). Kurjinta on sellainen toivottomuus, ettei oikein mitään näistä ole. Kylmä tosiasia lienee se, että pääomat kasaantuvat yleensä yhteen. Siksi on ihana kuulla perheistä, joissa on nautittu juuri vaikka lukemisesta, vaikkei huvipuistoon ole ollut varaa.

Anniliiini (Ei varmistettu)

Ihan mahtava tuo lasketteluperhe-vertaus, enpä ollut ajatellutkaan että se voisi olla jollekin vierasta! Terveisin kohta taas Alpeille

Juliaihminen
Juliaihminen

Se on todella vierasta! Omat vanhempani kyllä laskettelivat, mutta ilman meitä neljää lasta - koska onhan laskettelu nyt hiton kallista. Itse osaan nykyään lasketella auttavasti ja siksi katselinkin Rukalla vähän kateellisena, kun 5-vuotiaat vetivät kymmenen kertaa paremmin jotain mustia mäkiä alas :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Olisinpa lasketteluperheestä tai vielä mielummin purjehdusperheestä! Se vasta vaikealta tuntuu omaksua. Ja siihen tarvitsis esim. veneen. Ja se tuntuu siltä, että jos sen harrastuksen aloittaa väärin, niin pian on merihädässä moottorivian takia keskellä Itämerta.

Susaanna (Ei varmistettu)

Aikas mukava kulttuurikodin harrastus on ympäriinsä kävely - voi käydä katsomassa rakennuksia, pihoja, patsaita, meren rantaa, lähinähtävyyksiä yms. Aina on uutta katseltavaa tutuista kotikulmistakin ja lapsista on mukava ottaa kuvia kävelyretkistä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kyllä!

Hahaha, Tikillä oli ystävänsä Laurin kanssa yhdessä vaiheessa harrastus: Kävellään johonkin paikkaan ja sitten kävellään pois sieltä. Oikein toimiva.

vierailija (Ei varmistettu)

Toki isoissa kaupungeissa on teatteriesityksiä ja sinfoniaorkestereja eri mittakaavassa kuin pienessä, mutta hyvin monesta suomalaisesta kunnasta - myös pienistä - löytyy musiikkiopisto, jossa saa todella korkeatasoista klassisen musiikin opastusta. Toivottavasti valtio pitää yllä tätä järjestelmää jatkossakin, sillä sen hedelmät on selvät!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ehdottomasti! Musiikkiopistossa soittaminen on paljon edullisempaa kuin yksityisellä. Itse aloitin yksityisellä ja jatkoin sitten jossain vaiheessa musaopistoon.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ah ihana kirjoitus! Se mitä rakastan sun blogissa eniten on juuri se, että täällä on aina "rauha" ja "hyvä fiilis" ja se tarttuu lukijallekin. Ei oo somemyrskyistä tietoakaan. Joo, vaikka välillä angstaat, se on silti sellaista hassua ja hyvillä viboilla tuotettua ja hauskaa seurattavaa, ennen kaikkea samastuttavaa. Kiitos tästä ihanasta blogista, älä ikinä lopeta : )

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos!!!!! <3 <3 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tästä postauksesta! Puit kauniisti sanoiksi, mitä kulttuurinen pääoma voi käytännössä tarkoittaa.

Mulle jäi mieleen jostain (ehkä Railakas rahakirja) lukemani vinkki siitä, että pienituloisenakin saa käydä kävelyllä varakkaiden asuinalueilla. Että vaikka tuntuisi, että minä en kuulu tänne, enkä saa olla täällä, niin kadut ovat julkista tilaa ja jokaisella on yhtä iso oikeus kävellä niillä. Tuosta katkelmasta tuli surullinen olo, kun ymmärsin, että tosiaan tuolta se voi tuntua. Ettei ole tarpeeksi hieno/varakas/fiksu mennäkseen johonkin kaupunginosaan. Olen itse kasvanut keskiluokkaisessa kuplassa ja siksi täytyy nolona myöntää oma näköalattomuuteni tässä aiheessa. Omat lapseni tulevat todennäköisesti kasvamaan pienituloisessa perheessä, mutta haluasin silti, että he kokisivat olevansa tervetulleita yhteiskuntaan.

Onneksi on kirjasto, ilmaiset museot alle 18-vuotiaille, avoimia kulttuuritapahtumia, toimiva joukkoliikenne, joka vie myös niille "varakkaille asuinalueille", ja lähikoulukäytäntö, jossa eri taustoista tulevat lapset saavat kasvaa yhdessä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä! Tällaisen omistajuuden opettaminen on minusta hyväksi. Olen itse kasvanut yksinhuoltajan lapsena ja välillä oli tosi tiukkaa, mutta akateeminen äitini opetti kulkemaan kaikkialla: museoissa, Stockmannilla, kävelyillä kaikilla asuinalueilla. Kun aloin seurustella, niin tajusin ettei niin ikään yksinhuoltajaperheestä tulevalle kumppanilleni ollut ollenkaan samalla tavalla luontevaa käydä esim. vessahädän yllättäessä Stockmannin vessassa (tai museossa). Vaikka ne ovat usein keskustan siisteimpiä! Hän oli tottunut ajattelemaan, ettei se ollut "hänelle".

feline (Ei varmistettu)

Mä oon alkanut viettää paljon aikaa Tampereen pääkirjastossa Metsossa, ja huomasin että siellä on kahvilassa ihana keittolounas, joka on alle 3-vuotiaille ilmainen. Tää on saanut mut jo näin etukäteen fiilistelemään, että voi vitsi kun olisi lapsi, jonka kanssa voisin syödä siellä keittoa ja käydä kaiken maailman satutuokioissa ja ylipäätään haahuilla kirjojen keskellä. Ja toinen aivan ässä täällä Tampereella on tietysti Lastenkulttuurikeskus Rulla, jossa ilmeisesti on vaikka mitä upeaa ja ilmaista, esim. taidepajoja ja näyttelyitä. Noh, tässä on nyt sitten hyvin vielä muutama vuosi aikaa hioa tätä mun kulttuurikasvatussuunnitelmaani :D

iidis
Varpain jaloin

Hahaa, mä oon jotenkin ajatellut, ettei mulla oo oikeutta sanoa meidän kotia kulttuurikodiksi, kun en tietoisesti ole panostanut siihen :) Noilla luettelemillasi asioilla me kyllä sitten ollaan kulttuurikoti.

Jo mun ja miehen takia lapset joutuu väkisinkin kuuntelemaan teatteripuhetta ja kaiken maailman analyysejä näytelmistä ja erilaisista näyttämösovituksista. Molemmille lapsille teatteritalossa vierailu ja teatterin arki on ihan tavallista. Musiikkia meillä kuunnellaan laidasta laitaan (autossa pidetään usein Spotify jukebox, jolloin jokainen saa vuorollaa valita biisin) ja toisinaan lapset on illalla nukahtaneet siihen, kun avaan partituurit ja harjoittelen iskuja, jolloin kaiuttumista soi siis ooppera tai balettimusiikki. Totta puhuen me ollaan kuitenkin aika laiskoja osallistumaan kaikenlaisiin lasten happeninkeihin. Mua ahdistaa tapahtumat, joissa on paljon lapsia, niiden vanhempia ja meteliä. Mielummin me käydään museoissa. Kuopuksen kanssa on tämän syksyn aikana käyty kaksi kertaa katsomassa teatteria. Teini puolestaan ajattelee tällä etkellä, että teatteri on vähintäänkin tylsä ja erityisen noloa, joten häntä ei katsomoon olla väkisin raahattu (viimeksi poika kävi teatterissa keväällä, kolmen teoksen verran). Kirjoja meillä luetaan jatkuvasti, iltasadun lisäksi luetaan kuopukselle ääneen myös päivällä. Onneksi 4-vuotiaan kanssa voi jo lukea ihan oikeasti vanhempaakin innostavia kirjoja. Teinin kohdalla joudun joskus takavarikoimaan kirja, jotta läksyt ja kotityöt tulisi tehtyä. Teini on soittanut viulua pian 10 vuotta (aloitti ensimmäiset tutustumiset soittimeensa 3-vuotiaana omasta pyynnöstään) ja kuopus harrastaa muskaria ja tanssia. Katsotaan myös telkkaria ja leffoja ja viimeksi katsottiin koupuksen kanssa koko pähkinänsärkijä youtubesta. Ehkä jo ensi vuonna uskaltaisi pojan ottaa katsomoon tai sitten hankin hänelle lipun BAOLin joulujuhlaan - lasta selkeästi kiinnostaa etenkin se, kun muut lapset tanssii. Ehkä tää ei hahmotu kulttuurikasvatuksena, kun on vaan ihan tavallista elämää.

Mun omassa kodissa on selvästi myös painotettu kulttuuria urheilun ohi. Mun mies puolestaan tulee kodista, jossa isä on ollut intohimoinen urheilija, mikä on siirtynyt myös poikaan, mutta mun miehellä on sitten taas äitinsä perintönä huikea kuvataiteen tuntemus (josta olen tosi kateellinen, koska oma ns. kotisivistykseni on painottunut niin selvästi enemmän kirjoihin, musiikkiin ja näyttämötaiteisiin, vaikka kyllä mekin on museoisa käyty). Isänsä kanssa lapset nyt sitten tutustuvat meilläkin myös urheiluun, esim. mun 4-vuotias lautailee paremmin kuin minä :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Selvä tapaus. Kulttuurikodin lapsia siellä kasvatetaan.

iidis
Varpain jaloin

Tunnen kuinka kulttuurikodin säkenöivä viitta laskeutuu kotimme ylle :)

Kiitos Julia, teit mun illasta just huomattavasti paremman!

Julia, joka postauksen myötä mun ihailu sua kohtaan vaan kasvaa! Harvoin pidän ketään ihmistä varsinaisesti roolimallina, mutta sä olet ehdottomasti mulle sellainen. Olet fiksu, sanavalmis, lahjakas, tiedostava ja niin niin hauska!
Oon itse vasta noin vuoden sisällä tajunnut, että haluan äidiksi jonain päivänä. Se on ollut mulle vähän prosessoimista vaatinut valaistuminen, koska ennen ajattelin, etten ikinä halua lapsia, ja se vapaaehtoisesti lapsettoman identiteetti oli ehtinyt muotoutua melko vahvaksi. Mua on auttanut paljon sun kirjoitukset vanhemmuudesta – tuntuu, että niistä saan realistisen mutta samalla todella positiivisen kuvan vanhemmuudesta. Mun pahimpia pelkoja on löytää itseni sellaisesta ns. prismaperhe-elämästä. Sun blogi kuitenkin valaa uskoa että lapsiperhearki voi myös olla kaikkea muuta, ja voin olla vanhempi oman näköisellä tavalla.
Kiitos että kirjoitat tätä blogia!

Kommentoi