Kuukausi Thaimaassa: reittisuunnitelma

lapsiperheen thaimaakuukausi.jpg

Kun luette tätä, minä olen jo onnellisesti (tai täysin lopen uupuneena ja tuhoon tuomittuna) Bangkokin Chinatownissa syömässä tuoreita hedelmiä ja katsomassa välkkyviä kiinankielisiä neonkylttejä.

Mä olen kuukkeloinut mielivaltaisella tarmolla erinäisiä blogeja, saitteja ja keskustelufoorumeita suunnitellessani tätä Thaimaan-kuukautta. Pakko sanoa, etten ole ollut kovinkaan tyytyväinen saamiini tietoihin. Aika sekavaa on ollut.

Niinpä teen jollekulle (vauvan kanssa) Thaimaan-matkasta haaveilevalle palveluksen ja yritän kertoa mahdollisimman informatiivisesti meidän suunnitelmista. Tässä pienessä Thaimaa-kuukausijuttusarjassa aion kertoa matkakohteet, matkan kokonaiskustannuksen (exelöin juuri hotellien hintoja), vauvan kanssa huomioon otettavat asiat ja sen semmoista.

Veikkaan, että suurimmalle osalle tämän blogin lukijoista tämä on turhaa shaibaa, mutta voitte skippailla nämä postaukset ja larpata kuin niitä ei olisi olemassakaan. (Siinä olisi muuten maailmankaikkeuden pitkäveteisin larppi: ”Tässä larpissa kokoonnutaan metsään barbaariasut päällä ja bofferimiekat sojossa esittämään, että Juliaihminen-blogissa ei ole Thaimaa-postauksia.”)

 

Reittisuunnitelma ja majoitukset

4.1.2017 Lento Helsingistä Bangkokiin

5.–6.1. Bangkokissa yö Hotel Royal Bangkok -hotellissa, Chinatownin alueella

6.1. Lento Bangkokista Chiang Maihin

6.–9.1. Yövytään Estia Chiangmai -hotellissa

9.–14.1. Vuokrataan auto ja lähdetään road tripille kuuluisaan Mae Hong Son Loopille.

9.–10.1. Mae Sariangissa yövytään Above the Sea -guesthousessa

10.–12.1. Mae Hong Sonissa yövytään Golden Pai Suite -resortissa

12.–14.1. Paissa yövytään Plernapai Boutique -hotellissa

14.–15.1. Tullaan takaisin Chiang Maihin ja yövyätään vanhassakaupungissa Si Phun Heritage Boutique B&B:ssä

Tässä vielä tuo Mae Hong Sonin luuppi:

lapsiperhe chiang maissa.jpg

15.1. Lennetään Phukettiin ja siitä otetaan paatti Koh Yao Noin saarelle

15.20.1. Koh Yao Noilla yövytään Koh Yao Chukitin resortissa

20.–27.1. Otetaan paatti Krabille sieltä suunnataan Koh Lantan saarelle ja siellä yövytään Lanta Klong Nin resortissa

27.1. Lennetään Krabilta Bangkokiin.

27.–30.1. Bangkokissa yövytään Prince Palace hotellissa lähellä vanhaakaupunkia.

 Voi olla, että ilman vauvaa ei oltaisi varattu majapaikkoja etukäteen. Toisaalta ollaan reissussa just pahimpaan turistiaikaan eli tammikuussa, jotenka aika täyttä on ainakin noilla etelän saarilla. Hintatasoiltaan ollaan pyritty melko edullisiin mutta kuitenkin vauvan kanssa miellyttävän oloisiin paikkoihin, joissa on esimerkiksi uima-allas ja ilmastointi. Reissataan aika paljon kuukauden aikana, mutta pyrittiin kuitenkin siihen, että on tarpeeksi rento aikataulu ja aikaa lööbata. Suunnitelma oli aluksi ottaa yöjuna Bangkokista Chiang Maihin, mutta ikävä kyllä paikat oli myyty heti loppuun. Tuo reitti Bangkokista Chiang Maihin on kuulemma hirmu kaunis. Mietin vähän aikaa yöbussia, sillä Thaimaassa ne on tosi mukavia ja edullisia, mutta sitten vauvan kanssa tuo bussimatkailu tuntuu vähän hasardilta.  Jos joku on ollut jossain näistä paikoista joskus, niin otan erittäin mielelläni vastaan hauskoja nähtävyys- tai ravintolavinkkejä!     

Kommentit (9)
  1. Kateellinen Chiang Mai -fani
    5.1.2017, 18:19

    Chiang Mai on mahtava paikka. Tosi hyvä ravintola on esimerkiksi kasvisravintola Aum, joka on keskeisellä paikalla iltamarkkinoiden lähellä (myös markkinoille suositus). Pääosin kyllä kaikki ravintolat ja kahvilat on kivoja ja niitä on paljon! Jos on aikaa, kannattaa ehdottomasti käydä Elephant Nature Parkissa, se on uskomattoman ihana paikka joka jää varmasti ikuisesti mieleen.

    Todella lämmin suositus myös May Kaidee -kokkauskurssille! Kannattaa ehdottomasti mennä. Kurssi kestää joitakin tunteja, on tosi edullinen ja siellä oppii tekemään vaikka mitä autenttisia huippuhyviä ruokia jotka saa tietty itse pistellä poskeen. Varmasti voi ottaa vauvankin mukaan, meno on aika joustavaa. Kurssin pitäjä on tosi ihana. Jos on aikaa vaan yhteen vinkkiin, suosittelen tätä kurssia 🙂 Tai ehkä sittenkin Elephant Nature Parkia? Ääh! Ai niin, ja kaikki hieronnat ja sellaiset on Chiang Maissa halpoja ja huippuhyviä! Hyvää reissua!

    1. Terkkuja Chiang Maista! Olet oikeassa, tämä on aivan ihana paikka! Ihania vinkkejä, nyt katsotaan, mihin kaikkeen keretään, mutta kaikki mainitsemasi vaikuttaa kyllä iiihan superkivalta, kiitos parhaasta listasta!

  2. Ooh, ihana suunnitelma! Lento on kyllä varmasti bussia iisimpi vaihtoehto, varsinkin kun vauva on vielä kotimaan ajassa. Ja fiksua varmasti varata ennakkoon, beben kanssa on ärsyttävä kiertää ovelta ovelle majapaikkaa hakemassa tms. Ainakin oman kokemuksen mukaan Thaimaassa on sen verran edullista ja joustavaa sekä asuminen että liikkuminen, että suunnitelmaa voi myös muuttaa kesken reissun ilman suuria kuluja.
    Tuo pohjoisen kierros kuulostaa tosi kiinnostavalta. Oletteko miettineet, että auton vuokraamisen sijaan vuokraisitte auton ja kuskin aina majapaikkojen välille (resirtit varmasti pystyvät järjestämään)? Tuskin tulisi kovasti kalliimmaksi ja joku paikallinen tyyppi saisi duunia ja itse saisitte keskittyä maisemiin. Lisäksi Thaimaassa liikenne on melko hasardia ja paikallinen on todennäköisesti paljon turvallisempi kuski, kun tuntee liikennekulttuurin ym.

    Ihanaa reissua joka tapauksessa, reissuraportteja ja kuvia odotellessa 🙂

    1. Haa, tämäpä oli tosi hyvä idea! Me yritetään nyt kysellä vähän, että miten tuo onnaisi. Todellakin mieluummin oltaisiin vain kyytiläisiä kuin ajettaisiin tuolla teillä. Kiitos tuhannesti!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.