Kyllä makeaa mahan täydeltä

Juliaihminen

Oma aikakäsitykseni menee usein niin, että nautin nykyhetkestä ja rakastan tulevaisuuden suunnittelua, mutta menneestä saatan ajatella, että "olipa vaivalloista". Tämä pätee myös lapsen kasvattamisen kanssa. Tykkäsin vauvavuodesta ihan hirveästi ja arki taapero-Alpun kanssa on ollut ihanaa, mutta aina kun ajattelen, että "oli aika jolloin se ei osannut syödä itse / puhua / ollut näin hauska kun se nyt on", ensimmäinen ajatus on, että härregud, sehän oli vaivalloista! Nyt on niin paljon paremmin!

Tästä syystä mietin yhdessä vaiheessa, että jaksaako tässä nyt alkaa yrittää toista lasta (vaikka olimme jo vuosia sitten Tikin kanssa puhuneet, että haluaisimme kaksi lasta). Olin tuolloin ja olen edelleen sitä mieltä, ettei toista lasta hankita ensimmäisen lapsen vuoksi, vaan ihan vanhempien omaksi iloksi. Alpulla on niin paljon ystäviä ja sosiaalisia kontkateja, että se oppii kyllä olemaan olematta mulkvisti (= toimimaan muiden ihmisten kanssa), vaikkei hänellä olisikaan pikkusisarusta. 

Sitten samaan aikaan, etenkin nyt joululomalla, olen ajatellut, miten älyttömän ihanaa tämä on. Päiviin sisältyy niin valtava määrä plussan puolelle jääviä hetkiä, että ne peittoavat kerrospukeutumisoperaatiot sata nolla.

Tykkään iltaisin kylvettää Alpun ihan vain siksi, että musta on niin kivaa lukea kirjaa ja välillä katsella, kun Alppunen leikkii itsekseen. "Tämä valas on äiti ja ankka on Aaval. Auto on kärry. Äiti laittaa Aavalin kärryyn ja sitten ne menee kiikolle syömään." "Aaval on Toma, äiti on Vainu, Taimi on Samppa, Paavo on Rolle." Ok. Välillä Alppu kelluu vedessä kädet rinnalla ristillä ja katselee onnellisena kattoa. Sellaisina hetkinä ajattelen, että en halua tämän ikinä loppuvan. 

Läheisyyden ja hellyyden tunnetta, joka syntyy siitä kun Alppu haluaa käpertyä pienelle kerälle mun syliini aamuisin tai päiväuniensa jälkeen unenpöpperössä, ei voi oikein sanoin kuvailla. Sen pieni vartalo tuntuu niin lämpimältä ja sen pikku kätösten halaus niin suloiselta. 

Ja kun Alppunen keksii omia variaatioita lauluista, joiden päähenkilö on sininen tai punainen auto, mua naurattaa enemmän kuin parhailla stand up -keikoilla. "Tuiki tuiki sininen auto. Iltaisin sua katselen." "Ilta on tullut, päivä on mennyt. Punainen auto käy nukkumaan."

Ylipäänsä on ihastuttavaa seurata tuon ukkelin mielenliikkeitä, jotka eivät vielä noudata aikuisen logiikkaa. "Minä teen nyt sinisen kuperkeikan." Ok.

Ja kun Alppu pohtii ja kysyy itseltään, onko jokin asia jotain vai ei ja ymmärtää, että se on hänen päätettävissään. "Onko valoshow pelottava? Ei se ole pelottava!" "Onko dinosaurus pelottava? Kyllä se on pelottava."

Kun se suostuu syömään puuroa sillä ehdolla, että jokainen lusikallinen on hänen päättämänsä asia. "Nyt tulee keltainen dinosaurus. Sininen norsu. ISO leijona!"

Alppu ihastelee monia asioia kiljumalla haltioissaan: "Kasso äiti! Kasso tuonne!" Silloin sitä itsekin ihan innostuu lumiukosta tai puuhun lentävästä linnusta.

Ilta toisensa jälkeen, kun luetaan samoja kirjoja, Alppu sanoo aina samat asiat samoilla sivuilla. "Nyt Barbabapa ikkee. Nyt se ei enää ikke!" "Tulipalo! Pieni tulipalo... iso tulipalo!"

Miten suloista on, kun Alpun empatiankyky kehittyy harppauksin. Yhtenä päivänä se katsoi jotain piirrettyä HBO:lta, ja siinä päähenkilö löysi linnunmunan, joka kuoritui, mutta äitiä ei ollut mailla halmeilla. Kun Alppu tajusi, ettei poikasella ollut äitiä, suuret kyyneleet alkoivat vieriä sen poskia pitkin, ajatus äidittömästä poikasesta oli niin musertava.

Mitä empatiaan tulee, niin Alppu on maailman paras lohduttaja. Tiedän kyllä, ettei sen kuuluisi ottaa sitä roolia, mutta se aistii hirmu nopeasti, jos olen väsynyt tai murheellinen. Yksi päivä en edes kertonut sille, että mulla on paha mieli, mutta se vain yhtäkkiä tuli halaamaan mua ja sanoi. "Äiti, me päjjätään. Meillä on kaikki hyvin." Ja kun jollakulla on kurjaa, se joko itse ryhtyy toimeen tai tulee sanomaan mulle: "Äiti, lohduta."

On myös hauskaa, miten Alppunen tietää rajansa. Joskus se tykkää tosi paljon pusuista ja haluista, mutta usein se sanoo tiukasti: "Ei putua!"

Illalla kun makaan Alpun vieressä ennen sen nukahtamista ja se haluaa liimautua minuun kiinni, mielellään niin kiinni kuin mahdollista, tunnen niin suurta rakkautta sitä ukkelia kohtaan, että joskus saattaa alkaa ihan itkettää.

Kun päivät koostuvat tällaisten suloisten pienien hetkien ketjuista, tulee sellainen olo, että ei tämä saa loppua vielä! Tiedän, että tulee hetki, jolloin Alppu ei enää halua kiivetä minun syliini maiskuttamaan viinirypäleitä, se muuttuu itsetietoisemmaksi ja estoisemmaksi, sellaiseksi kuin ihmiset kasvaessaan muuttuvat väkisinkin. Tätä ajatellessa on tullut sellainen olo, että minä haluan tätä lisää, haluan pitkittää tätä elämänvaihetta. Haluan nähdä toisen tyypin, jolle kehittyy toisenlainen ja omanlainen persoonansa.

Tämä rakkaus pientä ukkelia kohtaan on niin valtavan massiivista ja se tuntuu niin älyttömän hyvältä. Silloin ajattelen, että mehän voidaan järjestää tätä itsellemme lisää ja hankkia toinen tällainen tyyppi tähän perheeseen. 

Totta kai tiedän, että myös pukemisen, syöttämisen ja nukuttamisen vaiva tuplaantuu, mutta samalla kaksinkertaistuu myös rakkauden määrä, kun on kaksi lasta, joita rakastaa. 

Tällaisia juttuja ajatellessa päätettiin viime elokuussa, että kyllä me haluamme toisen tällaisen otuksen.

 

Lue myös:

Lapsi ei tarvitse sisarusta

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Johannatanja (Ei varmistettu)

Miten ihana teksti! Samaa ajattelen minä meidän pienen kanssa. Teidän alpulla on kyllä mahtava kielellinen taito. Pitää alkaa täälläkin lukemaan ihan tarinoita. Musta on ihana seurata teidän elämää ja niin huippua, että vauva-ajat en edessä <3 itse en enää siihen ryhdy.. neljä riittää ja miehen 3. Lapset on kyllä elämän suola ja sokeri <3

Nipsuuh (Ei varmistettu)

Ihanasti kirjoitettu. Meidän esikoisvauva täytti tällä viikolla vuoden, ja ollut aika ristiriitaiset tunnelmat toisen lapsen haluamisesta. Samaan aikaan haluaa, mutta juuri kun on elämä käymässä helpommaksi niin pitäisi aloittaa alusta. Vaikka vauvavuodesta nautinkin, niin oli se silti rankkaa. Ja sitten hiipii myös pelko, että kun yhden terveen lapsen on saanut, että mitä jos seuraavalla kerralla ei käykään yhtä hyvä tuuri.

emmms (Ei varmistettu)

Ihana ja toivoa herättävä kirjoitus. Itse kipuilen sen kanssa, haluanko lapsia ollenkaan. Toisaalta olen aina halunnut äidiksi, toisaalta en haluaisi lasteni joutuvan elämään ilmastonmuutoksen tuhotessa maapalloa. Tämä teksti antoi taas näkemystä siihen, että elämä voi olla hyvää, vaikka materiaa ja mahdollisuuksia ei olisikaan niin paljoa. Onni koostuu nimenomaan noista pienistä hetkistä.

!! (Ei varmistettu)

Sama! Toisaalta postauksen kuvaukset sopivat hyvin myös kokemuksiini koiran omistamisesta. Että sitä voi harkita jos vähän vähempi ilmaston tuhoaminen kiinnostaa

tiiduli (Ei varmistettu)

Olet asian ytimessä. Ihanasti kirjoitettu

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana teksti. Lapsettomuuden kansaa kamppailevana toivon, että osaat arvostaa sitä, että elokuussa tehty ”päätös” toisen lapsen haluamisesta on jo tässä vaiheessa konkretisoitunut pitkälle edenneeksi odotukseksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaa mieltä, tämä blogi on yleensä ollut niin ajattelevaisesti kirjoitettu, että tätä on ollut kiva seurata omista ongelmista huolimatta. Kuitenkin tämä lasten "hankkiminen" on vaan nyt termi, jonka käyttäjät toivotan sinne kuuluisaan keskuskuoppaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen yrittänyt hankkia lasta reilun puolentoista vuoden verran. Tässä ajassa se prosessi on nimenomaan muuttunut lapsen tekemiseksi. Kepeä alku muuttui tarkoiksi aikatauluiksi, sitten lääkäreiksi ja labrakokeiksi ja viimeisimpänä tuli mukaan lääkkeet ja piikitykset. En pysty näkemään tätä prosessia minään muuna kuin lapsen tekemisenä, koska ainakin kaikkeni sen eteen teen. Hankintaprosessi toivottavasti johtaa toivottuun tulokseen, mutta ainakaan se ei siitä muuksi muutu, käytetään siitä sitten mitä sanaa tahansa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Muistan kun yritettiin lasta puolitoista vuotta, ärsyynnyin milloin mistäkin ja teki mieli syyttää muita ja maailmaa siitä, että lasta ei kuulunut. Se oli ihan inhimillistä siinä tilanteessa.

En siltikään käynyt toivottamassa hyväntahoisia ihmisiä anonyymisti netissä keskuskuoppaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aivan oikein.
Tätä ilmiötä olen a i n a jaksanut antaumuksella hämmästellä.
Että kuinka on mahdollista älykkäiden naisten muuttua lasta yrittäessään kapeakatseisiksi hirmuiksi, joille jokainen onnellinen nuorehko nainen jolla on tai on tulossa perhettä, on henkilökohtainen superloukkaus tai hyökkäys?!? Eivät kai voi olla tosissaan että koko muun yhteiskunnan on pidäteltävä hengitystä, puhetta ja kirjoituksia koska HE eivät ehkä saa sitä lasta ainakaan hetikohtanyt joka on kansalaisoikeus ja jossain kaikille luvattu. Eiku...

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi paska, tuohon tekstiin jäi tuo typerä hankkimis-sana, jota olen yrittänyt välttää! Yritettiin ensimmäistä lastamme vuoden verran, ja silloin kieltämättä harmitti kun ihmiset puhuivat niin kepeästi lapsen hankkimisesta.

Tekstin alussa olin skarpimpi ja puhun sentään yrittämisestä, loppua edasin hätäisesti juuri ennen julkaisua ja tuo hankkiminen lipsahti joukkoon - se on niin yleisesti vakiintunut sanapari, että sitä tulee vahingossa käytettyä näissä yhteyksissä, vaikkei pitäisi.

Olen siis kovin pahoillani tästä typerällä huolimattomuudella aiheutetusta mielipahasta.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Älä turhaan pahoittele; jos sinun luulee haluavan pahoittaa kenenkään mueltä tai olevan ajattelematon, on siten pohdiskelevan katsottava peiliin. Tahattomasti lapsettomien miellyttäminen on sellaista munankuorilla kävelyn trapetsitaidetta jossa ei vaan voi voittaa. :'(

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitää, munankuorilla kävely ja trapetsitaide! Kipeät asiat voi sattua helposti. Aika marttyyrimainen kommentti! Eikö voi vain yrittää olla ystävällinen ja empaattinen, joskus pahoitella ja ennemmin liikaa kuin liian vähän?

äitiyskoe
Äitiyskoe

Noh, toisaalta, kuten joku tuolla jo aiemmin kommentoikin, niin voi sen asian nähdä toisinkin. Ainakin mulle hankkimis-sana tuntuu tosi luontevalta kun muistelen niitä klinikkakäyntejä ja sitä miten lääkärin kanssa kalenterista katsottiin että milloin voidaan koettaa laittaa lapsi alulle.

emmmmmmaaaa (Ei varmistettu)

Tekstisi on tosi kaunis muuten mutta hieman kyllä särähti silmään kaksi lausetta:
"Silloin ajattelen, että mehän voidaan järjestää tätä itsellemme lisää ja hankkia toinen tällainen tyyppi tähän perheeseen."
ja "Tällaisia juttuja ajatellessa päätettiin viime elokuussa, että kyllä me haluamme toisen tällaisen otuksen."

Ehkä kuitenkin, parempi olisi sanoa, että voimme yrittää hankkia toisen tyypin... Ja ehkä vähän suolan hieromista haavoihin niille joille kaikki ei käy niin helposti tuon korostaminen, että elokuussa päätetään tehdä lapsi ja toukokuussa syntyy. Eihän sitä olisi tarpeen korostaa kuinka helposti tuli jos ei erikseen joku kysy. Noin kepeän kuuloinen kirjoittelu lasten teosta on vähän ehkä tahditonta...Vaikka muistaakseni itselläsikin on kokemusta siitä, että lapsia ei noin vaan tehdä tai päätetä saada.

Eihän siitä tarvitse pahoillaan olla jos itsellä käy helposti tai liikaa aina miettiä kenen mielen pahoittaa mutta näissä asioissa pienillä sanavalinnoilla voi muuttaa tekstin kaikua aika paljon. :)

Mutta siis kaunis teksti muuten ja ihana Alppu <3

3+3 (Ei varmistettu)

"...jaksaako tässä nyt alkaa yrittää toista lasta (vaikka olimme jo vuosia sitten Tikin kanssa puhuneet, että haluaisimme kaksi lasta)"

Kyllähän Julia ihan selkeästi tekstin alussa ilmaisi, että hekin ovat toista lasta lähtökohtaisesti _yrittäneet_ sen sijaan, että olisivat "vain" tehneet. Kirjoitit todella kauniisti oman kommenttisi Julialle, mutta jäin sitten pohtimaan, pitääkö meidän todella ihan aina lapsen odotusta tai perheen päälukua koskevissa keskusteluissa muistaa pukea ne silkkihansikkaat käteen? On totta, että tahaton lapsettomuus on kipeä asia. On totta, että lapsia saadaan, suodaan, toivotaan ja yritetään. Fakta kuitenkin on, että monille lastensaantia ja perheen päälukua koskevat päätökset johtavat positiivisiin, iloisiin seurauksiin. Ja hyvä niin :) Ei muitakaan, raskaitakaan, teemoja aina käsitellä superneutraalisti tai objektiivisesti joka ainoaa sanaa tarkasti punniten. Ehkä vähitellen voisimme tästäkin teemasta löytää sen todellisen, iloisen pointin (joks siis ei ollut se, että Julia olisi kerskunut ajattemattomasti raskaaksi tulemisellaan :) )

Teeman kehittelyä voi jatkaa myös sillä, saavatko sitten terveen tai ylipäätään lapsen saaneen perheen vanhemmat kirjoittaa pikkulapsivaiheen rankkuudesta, uhmaiästä, oman ajan kaipuusta tms., kun se lapsi kuitenkin on saatu... mihin siis vedetään raja?

Meidän perheessämme on kolme tervettä lasta, mutta myös kolme enkelilasta. Löytyy siis perspektiiviä myös siihen ei-niin-itsestäänselvää -osioon. Enkä tarkoita tällä kommentilla loukata lapsettomuuden kanssa painivia, haluaisin vain herätellä ajattelemaan, että ehkä voisimme vain olla iloisia Julian ja hänen perheensä puolesta :) Kenenkään mieltä tällä blogitekstillä ei varmasti ole haluttu pahoittaa.

Tsemppiä ja iloa loppuodotukseen ja Alpin uhmaikään Julialle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana teksti! Ja ihana kuulla mitä ajatuksia toisen lapsen hankkimiseen liittyen teillä on ollut, jos vähän omiakin ajatuksia selvittäisi. Näistä asioista (ja tulevasta vauvasta ja toisesta odotusajasta ja ja ja) olisi kiva lukea enemmänkin sinulta :)

mystery
Vision One

"Äiti, me päjjätään. Meillä on kaikki hyvin."

Ei hitto en kestä :( <3

Momoss (Ei varmistettu)

Ihana kaunis kirjoitus! Sun lapsi on vaikuttanut koko ajan tosi hauskalta pieneltä ihmiseltä. Toivottavasti jatkat..ehdit kirjoittaa kahden lapsen äidin kokemuksia kun sen aika koittaa:)

Mmar (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus. Kyllä sitä usein päätetään hankkia lapsi mutta jossain vaiheessa se sitten muuttuu yrittämiseksi jos lasta ei kuulukaan. Itse yritin "yrittämisvaiheessa" olla pahoittamatta mieltäni tällaisista ihanista rakkauden täyteisistä pohdinnoista koska tiedän että toisten onni ei ole minulta pois (eikä toisten onnistumiset vaikuttaneet minun mahdollisuuteen saada lapsia). Meillä tosin kävi sitten lopulta tuuri ja laskettuaika on maaliskuussa.

Kniia (Ei varmistettu)

Paljon onnea uudesta lapsukaisesta!

Sä oot mun idoli. Aloin lukea tekstejäsi kun odotin (ja sä odotit Alppua). Niiden tekstien ja ajattelun lämpö tarttui, ja sain uudet silmät vauvavuoden katseluun. Uskomatonta, kiitos! En oo sanoiksi tätä saanut puettua, mutta ajatellut usein lämmöllä. Ihanaa talven jatkoa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana teksti &lt;3 ihan tuli kyynel silmään. Ja tuo että toinen lapsi ”tehdään vanhemmille eikä sisarukseksi” on niin totta, vaikka en ole tätä oikeasti aiemmin ajatellut. Tehdään, yritetään, saa tulla jne.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaikkea hyvää loppuraskauteen! Olen seurannut blogiasi ainakin viime vuodesta lähtien ja nyt viimeisen viikon aikana luin kaikki vuoden 2016 postaukset samalla kun olen imettänyt nyt kuukauden ikäistä esikoistani. Niistä sai hyvää vertaistukea ja toisaalta kokemuksia kaikesta mikä on vielä edessä. Kiitos kun pidät tätä blogia!

Ihana kirjoitus. Mun on pakko kommentoida myös nuo aiemmat kommentit luettuani.

Mua kiinnostaisi ihan tosissaan, että kuuluko jonkun teistä mielestä kellekään meistä se, miten kauan Julia ehti yrittää toista lasta? Jos kuuluu, voisitteko esittää jotain perusteluita siitä, miksi näin on?

Entä minkä takia Julian olisi pitänyt korostaa olevansa tosi iloinen, mikäli tilanne on se, että raskaus alkoi nopeasti? Onko hän sen jotenkin meille velkaa?

Mitäpä jos me kaikki yrittäisimme tuntea vähän enemmän sitä aiemminkin peräänkuulutettua empatiaa? (Myös me tahattomasti lapsettomat.) Jos omassa elämässä on surua ja ikäviä asioita, voisi yrittää muistaa, että niin on valitettavasti kaikilla muillakin jossain kohti elämäänsä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei kuulu eikä olisi tarvinnut korostaa mitään. Kunhan halusin tuoda esille toiveeni siitä, että kirjoittaja osaa arvostaa sitä, että elokuussa päätetään haluta lasta joka syntyy toukokuussa. Toisaalta voi ajatella myös niin, ettei bloggaajan olisi tarvinnut mainita ajankohtaa, jolloin toisesta lapsesta päätettiin? Tällöin lukijalla ei olisi ollut hajuakaan siitä, miten kauan lasta on yritetty.

Nyt teksistä jäi sellainen kuva, että suurin haaste (toisen) lapsen saamisessa on sen pohtiminen, haluaako ylipäätään. Näinhän tilanne ei suinkaan kaikilla ole ja sitä näkökulmaa on monet tuoneet esille. Ei siinä minusta ole mitään epäempaattista :)

Tietenkään tilanne ei ole kaikilla tämä, mutta jos joku tätä blogia lukeva ei oikeasti tiedä, että raskaaksi tulemisessa voi olla isojakin haasteita, olen kyllä todella yllättynyt. En siis ymmärrä, miksi se olisi tässä Julian perhe-elämää koskevassa kirjotuksessa pitänyt mainita.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuten jo kerran sanoin - ei olisi tarvinnut mainita. Kommenteissa lienee kuitenkin tarkoitus tuoda esille kirjoituksen herättämiä ajatuksia ja näkökulmia? Se oli ainakin oma tarkoitukseni ja uskon että muidenkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta on käsittämätön ajatus, että jos ihminen kirjoittaa henkilökohtaista blogia omasta elämästään, eikä tarkoituskaan ole yleistää aihetta niin, että se koskisi kaikkien elämää, pitäisi bloggaajan disclaimailla sitä, milloin hän on tullut raskaaksi. En näe mitään epäempaattista siinä, että mainitsee asiasta. (Etenkin kun Julia on monesti sivunnut sitä, miten ensimmäisen lapsen yrittäminen kesti vuoden.)

Samalla logiikalla minäkin voisin mennä puhumaan vaikka jonkun koirapostauksiin, miten tuntuu pahalta, kun on allergia eikä voi ottaa koiraa. Tai jos joku ostaa uuden asunnon, voisin syyttää bloggaajaa epäempaattiseksi siksi, että kaikilla ei ole varaa ostaa asuntoa.

Kritiikin logiikka vain ontuu tässä.

Mun mielestä on aika typerää tulla kommentoimaan raskaana olevalle että "toivottavasti nyt osaat arvostaa tätä raskautta". Hei haloo. Ja aina ei tarvitse ottaa kaikkia mahdollisia näkökulmia ja ihmisiä huomioon. Tiedän, että laspettomuus on yksi rankimmista kokemuksista, mutta ei silti voi vaatia muita hiomaan kaikkia sanomisiaan sanan tarkkuudella, ettei vaan tule paha mieli, kun hänen kokemusta ei nyt otettu huomioon.

Tahtomattani lapseton (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä. Tässä blogipostauksessa Julia kertoili, millaiset oman lapsen kanssa vietetyt pienet hetket häntä liikuttavat ja mistä syystä hän toivoo toista lasta. Raskaaksi tulemisen vaikeudesta Julia voi kirjoittaa halutessaan joskus muulloin.

Itse en muuten jostain syystä pidä niistä tässä blogissa välillä esiintyvistä disclaimereista. Ehkä toivon, että kirjoittajan ei tarvitsisi avata jokaista tiedonjyvästä lukijalle auki, vaan fiksu lukija ymmärtäisi saman asian myös kontekstista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus! Kolmisen vuotta sitten aloin pohtia tosissani sitä, että haluaisinko äidiksi vaiko enkö. Jossain vaiheessa löysin blogisi, ja se oli minulle tosi tärkeä apu pohdinnoissani. Blogistasi huomasin sen, että lapsenkin kanssa voi elellä omanlaistaan elämää, eikä se automaattisesti tarkoita omakotitaloja ja automarketteja. Nyt (karmaisevan raskas) vauvavuosi on viimein takana päin, ja takaraivossa on jo alkanut kolkuttaa se, että päätös toisesta lapsesta pitäisi tehdä tulevina vuosina jossain vaiheessa. Olen siis tosi innoissani siitä, että pääsen lukemaan ajatuksiasi ja kokemuksiasi arjesta kahden lapsen kanssa! Kiitos sinulle ja blogillesi siitä, että olette olemassa!

Nella_890 (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus! Kaikki prismaperhejutut saavat vanhemmuuden näyttämään ankealta ja rajoittavalta, vaikka se on niin käsittämättömän ihanaa. Ne pehmoiset käsivarret kaulalla, hassut jutut, lapsen iloinen nauruntirskunta... Itse päätimme haluta monta lasta. Nyt, kun on enää yksi päiväkoti-ikäinen lapsi, tuntuu haikealta, mutta vähän helpottuneelta. Sinulla on kenties se kaikkein vaivalloisin aika edessä - taapero JA vauva! :D Ei voikaan enää lähteä tuosta vain mihinkään, kun yksi itkee vaunuissa ja toinen säntää karkuun. Kaksi lasta ei todellakaan ”mene siinä kuin yksikin”. Mutta jos on kaksi vanhempaa, jotka jakavat vastuu, kaikki sujuu hyvin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi kun itsekin osaisin suhtautua lapsihaaveisiin noin positiivisesti! Minä mietin ihan muita juttuja. Esimerkiksi sitä mahdollisuutta että lapsi olisi vakavasti sairas ja minusta tulisi täyspäiväinen omaishoitaja. Olen jo katsonut paljonko omaishoidon tuki on ja todennut että elämä Helsingin kantakaupungissa olisi ohi. Ja urahaaveista en viitsi edes mainita. Saatika matkustelusta tai muista mukavuuksista.

Hopeinen kuu (Ei varmistettu)

Minä sain esikoisen niin vanhana, että oli miehelle ja itselleni selvää, että yhdellä mennään päätyyn asti.
Noita siistejä, herttaisia, ihania, raivostuttavia, suloisia, turhauttavia ja hauskoja hetkiä on jokaisessa ikäkaudessa.
Tänään kävimme koulu- ja työpäivän päätteeksi keskustassa kohta 8-vuotiaan kanssa. Oli mahtavaa, kun keskustelimme, että minne mennään syömään. Hän halusi vielä kurkata, josko Stockan jouluikkuna olisi ollut paikoillaan (ei ollut). Hän myös olisi halunnut mennä jokaiseen rättikauppaan, jonka ohi kuljimme. Kun käveltiin bussipysäkiltä kotiin omassa lähiössä, laulettiin ääneen ”Hopeinen kuu luo merelle siltaa”. Ilta päättyi vielä niinkin täydellisesti, että hän luki minulle lukupiiriläksyn (ääneen lukemista) ja minä hänelle Harry Potteria ja lopuksi hän käpertyi viereeni ja kävi nukkumaan. Sitten mulle tuli kuuma ja pyysin miestä kantamaan ipanan omaan sänkyynsä.
Mutta tunnistan tuon: olipa vaikeeta-ajattelun. Etenkin kun olimme joululomalla ulkomaanmatkalla ja hotellin aamiaisella oli taaperoita ja vauvoja, sanoin miehelle, että onpa siistiä, kun ei tarvitse miettiä päiväunia, vaippoja ja tuttipulloja. Mutta vauva- ja taaperohetkissä en kyllä muista ajatelleeni niin. Se oli luonnollista ja meni siinä normaalin arjen ohessa. Tai siis oli normaalia arkea. Ja muistaakseni se olimelko kepeää arkea, en ainakaan muista muuta kuin muutamia raskaampia jaksoja, jotka taisivat liittyä lapsen unijuttuihin.
Ajankäytöstä meillä tuli aiemmin ja nykyiselläänkin suurimmat näkemyserot. Ei usein, mutta säännöllisesti kumminkin.

Pinja Mitrovitch (Ei varmistettu)

Moikka!
Teidän kahden matkaa on ollut kiva seurata ja tietty etenkin Julia sun kauniita sanakiemuroita.
Ihana, että päätitte yrittää toista lasta ja sellainen teille siunaantui! Kaikkea hyvää odotukseen,

yst. Pinja Mitrovitch // www.pinaycoco.fi

Kommentoi