Läpeensä pahat ihmiset

lintulamppu.jpg

lintulamppu2.jpg

lintulamppu3.jpg

lintulamppu4.jpg

Hesarin rikostoimittaja Minna Passi kirjoitti viikko sitten kolumnin, jossa hän kertoo, että jotkut ihmiset ovat läpeensä pahoja, ja usein he ovat psykopaatteja. Vangeista psykopaatteja on 20 prosenttia ja usein he ovat syyllistyneet väkivalta- ja seksuaalirikoksiin, ja heillä on normaalia korkeampi rikoksen uusimisriski. Passi pohtii, että diagnosoiduille psykopaateille voitaisiin tästä syystä antaa pidemmät rangaistukset.

Kolumni oli virkistävää luettavaa, koska mä olen nyt viikon verran pohdiskellut tätä. Olen Passin kanssa eri mieltä, mutten ole osannut sanoa, miten. Ongelma hänen tekstissään on se, että se tekee maailmasta niin mustavalkoisen. Sen mukaan on pahoja ihmisiä, jotka tekevät pahoja asioita. Ja sitten on me muut, hyvät ihmiset.

Tuo ajatus on vähän kuin jostain Hannu ja Kerttu -sadusta. On pahis ja on hyvis ja maailma on järjestyksessä.

Juttelin viikonloppuna vankien kanssa työskentelevän kaverini kanssa tästä, ja hän ei myöskään pitänyt tuota kolumnia kovinkaan loppuun ajateltuna. Ensinnäkin, kaikki psykopaatit eivät ole pahoja. Itse asiassa moni psykopaatti on hyvä johtaja, koska johtamiseen (heh heh) voi tarvita psykopaatin piirteitä, kuten sen, ettei tunne myötätuntoa tai sääliä, nukkuu yönsä aina hemmetin hyvin ja on manipuloimistaitojensa ansiosta jopa viehättävä.

Koska psykopaatilta puuttuu kyky tuntea myötätuntoa, hän joutuu sosiaalisissa tilanteissa ottamaan roolin, jossa hän esittää myötätuntoa. Mutta sitten taas: eikö me kaikki koko ajan esitetä myötätuntoa perus kanssakäymisessä? Aika usein sitä ottaa semmosen kohteliaan ihmisen roolin vaikkapa jutellessaan kaverinsa ongelmista ilman, että tunnetasolla ihan hirveästi liikuttuisi siitä. (Vai olenko mä sittenkin itse psykopaatti?)

Toiseksi, mitä oikeastaan on pahuus? Onko se pahoja tekoja, pahoja ajatuksia vai voiko ihminen olla jotenkin sisimmässään paha? Jos ihminen on paha sillä lailla kun Passi kuvaa, ihan olemukseltaan, niin tällainen tyyppi voidaan sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle, pakkohoitoon, niin että ongelmasta päästään. Mutta kun ei päästä. Kaikissa ihmisissä on jonkin verran pahaa, kaikki tekevät pahoja asioita. Pahuus ei itsessään ole sairaus, vaikka niin tekisikin mieli ajatella, sillä tällöin vaikkapa pahojen asioiden kohtaaminen tuntuisi helpommalta käsitellä.

Sitten luin tämän Taina Kalliokosken ja Miikka Vuorelan vastineen kolumniin ja ajattelin, että hurraa! Tästä syystä meillä on yliopistoja, joissa esimerkiksi kriminologiaan tai sosiaalietiikkaan perehtyneet ihmiset tutkivat näitä aiheita ja osaavat kertoa akateemisesti perustellusti ja helposti ymmärrettävästi, miksi maailmaa ei voida jakaa tällä lailla mustaan ja valkoiseen:

”Pahojen tekojen tekijöiden leimaaminen pahoiksi ihmisiksi ja pahuuden nimeäminen pahojen tekojen syyksi on houkutteleva yksinkertaistus, joka ei kuitenkaan vastaa todellisuutta ja joka näyttää askelmalta yhtäläisestä ihmisarvosta luopumiseen.”

Juurikin näin. Länsimaalaisessa oikeusvaltiossa ketään ei vain voi leimata läpeensä pahaksi ihmiseksi, joka pahuutensa takia pitäisi sulkea yhteiskunnasta pois. Ja jos tätä ajatusta jatketaan pidemmälle, flirttaillaan jo kuolemanrangaistuksen kanssa. Toki munkin tekisi mieli jaotella välillä ihmiset hyviin ja pahoihin, sillä siten pahojen asioiden kohtaaminen olisi helpompaa, mutta kun ei vain voi. 

En tiedä, sanookaa te.

Mitä teidän mielestänne pahuus on? Tekoja, ajatuksia, aikeita, kaikkia näitä?

 

 

Muita Turren turauksia:

Perustavanlaatuinen ylemmyys

Tietämättömyys lisää tuskaa

Lapsi on huono varallisuusmuoto

 

 

Kommentit (22)
  1. Kaikki ihmiset on sekä hyviä että pahoja. Arkimittakaavalla kontrasti ei ole kovin suuri; toinen tarjoaa bussissa raskaana olevalle istumapaikan, mutta tiuskii väsyneelle lapselleen, toinen puhuu pahaa ystävästään selän takana, mutta painaa ottomaatilla ”nosto ja lahjoitus” -nappia. Näkyviksi hyvän ja pahan erot tulevat niissä harvoissa tilanteissa, kun ihminen ajetaan/ajautuu äärimmäisiin valintoihin, kuten pelastaako oma vai jonkun tuntemattoman henki. Väitän, että harva keskivertokansalainen valitsee jälkimmäisen. 

    1. Hyvin sanottu.

      Sitä mä kanssa oon miettinyt, että onko hyvyyden tai pahuuden motiivit tunteissa. Kun jos kerran psykopaatti olisi vain läpeensä paha, koska hän ei tunne empatiaa muita kohtaan, niin onko se juuri empatia, joka aina ajaa hyvyyteen? Toki mä tunne empatiaa ratikassa raskaana olevaa kohtaan ja päästän hänet siksi istumaan, mutta kyllä vähintään yhtö iso motiivi tähän tekoon on se, että olen oppinut, että niin kuuluu tehdä.

    2. Ihmisen eloonjäämisvietti on se, joka laittaa oman hengen toisen hengen edelle ja ainoastaan omia lapsia tai muita rakkaita puolustaa vaikka oman henkensä uhalla. Tällä ei ole mitään tekemistä hyvyyden ja pahuuden kanssa.
      Onnettomuustilanteissa ihminen saattaa juosta paikalta pois, jähmettyä paikalleen tms tai jäädä auttamaan muita, mutta tässäkin on kyse primäärireaktioista, ei siitä että auttaja on hyvä ihminen ja shokissa oleva paha ihminen.

  2. Antisankari
    30.8.2016, 09:21

    Diagnooseissa on aina se pulma, että ne voi olla myös vääriä. Ja ylipäätään yksittäisen ihmisen leimaaminen pahaksi on aina toisten yksittäisten ihmisten mielipide, joka voi olla oikea tai väärä.

    1. Sepä! Ja tulee mieleen vähän Minority Report -leffa, eli että joku suljetaan vankilaan pidemmäksi aikaa, koska se saattaa tulevaisuudessa tehdä pahoja tekoja.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.