Lapselle sijoittaminen: onko se sittenkään järkevää?

lapsi leikkii.jpg

Minulta on monesti pyydetty postausta lapselle sijoittamisesta, ja nyt vihdoin ryhdyin tähän. Aihe on niin laaja, että päätin jakaa sen kahteen eri postaukseen. Tässä postauksessa pohdin, onko lapselle sijoittaminen järkevää tai oikein. Seuraavassa postauksessa kerron, millä tavalla ja millaisia summia sijoitan lapselleni.

Okei, olen siis itse sijoittanut lapseni nimissä hänen syntymästä lähtien rahaa. Kuten olen kertonut, korkoa korolle -efekti on niin huikea, etten raaski jättää sitä käyttämättä ja tästä syystä aloin sen kummemmin asiaa ajattelematta sijoittaa lapselleni, kun hän syntyi ja sai sosiaaliturvatunnuksen (minkä jälkeen pystyimme luomaan hänen nimiinsä arvo-osuustilin).

Ajattelin tuolloin, että on mukavaa, jos lapsella on rahaa ”sitten joskus aikuisena”. Olemme siitä etuoikeutetussa asemassa, että meidän taloudessa tuon rahan säästäminen ei oikeastaan tunnu missään, joten asiaa ei tarvinnut ajatella sen enempää. Emme siis vaikkapa jätä jotain asiaa ostamatta siksi, että saisimme säästettyä lapselle.

Nyt olen kuitenkin käynyt aiheesta paljon keskusteluja ja alkanut miettiä tätä vähän pidemmälle. Minulle ei ole säästetty koskaan mitään. Kun pääsin opiskelemaan ja muutin pois kotoa, sain rahat ensimmäisen asuntoni takuuvuokraan sekä tarvittavat huonekalut aina sängystä keittiön pöytään ja televisioon. Sen koomin en ole saanut vanhemmiltani yhtäkään euroa. En myöskään ole pyytänyt heiltä mitään. Minulle on siis alun alkaen ollut selvää, että omillaan on syytä pärjätä. Jos nyt tarinallistan elämääni, niin uumoilen, että tämä on johtanut siihen, että minusta on tullut hyvä rahankäyttäjä. Saan vaivattomasti säästettyä kymppitonnin vuodessa melko perus palkastani, ja mulle ei tulisi ikinä mieleenkään ostaa velaksi mitään muuta kuin oma asunto tai sijoitusasuntoja. Ajatuskin kulutusluoton ottamisesta tai sohvan ostamisesta korollisella osamaksulla on täysin absurdi, koska tiedän, että tällaisessa toiminnassa korkoa korolle -efekti kääntyy minua vastaan, eli menettäisin turhaan rahaa.

Meillä ei hirveästi puhuttu rahasta lapsuuden kodissa Kuten olen sanonut, olin välillä vähän huolissani vanhempieni rahatilanteesta. Sain kuitenkin teininä melkein koko lapsilisäni kuukausirahana, ja siitä piti päättää, käytänkö sen bussikorttiin ja puhelinlaskuun, vai säästänkö sen johonkin muuhun. Tällä lailla opin rahankäyttöä aika hyvin: Jos haluaa jotain isoa, sitä varten pitää säästää pitkäjänteisesti. Kun halusin 16-vuotiaana tietokoneen, menin kesätöihin. Kun halusin 18-vuotiaana reilaamaan, säästin koko vuoden tehden kaikenlaisia hanttihommia. (Hanttihommilla tarkoitan ilmeisesti ylioppilaskirjoituksiin lukemista, koska nyt kun mietin, niin ylppärirahojahan suurin osa noista reilausmasseista oli, lol.)

lapsi leikkii2.jpg

Mitä sitten, jos olisin tiennyt, että saan 18-vuotiaana käyttööni vaikkapa 20 000 euroa? En osaa sanoa. Voi olla, etten olisi kajonnut rahoihin, mutta ei sitä koskaan tiedä. Voi olla, että olisin vain rällästänyt menemään, koska olisin tiennyt, että tilillä on ”valtava potti”. (Nykyään tiedostan, ettei 20 000 euroa ole vielä mikään loppu elämää rahoittava potti, tuolloin summa olisi varmasti tuntunut ikuisesti riittävältä.)

Kun ajattelen omaa menneisyyttäni, niin en oikeastaan haluaisi säästää lapselleni hänen opiskeluaikojansa varten. Mielestäni hän saisi ihan samalla tavalla kuin muutkin tienata tuolloin itse elantonsa. Sniiduilla tarvittaessa ja nostaa opintolainaa, jos haluaa elää vähän leveämmin eikä käydä töissä. En haluaisi, että hänellä olisi enemmän rahaa käytössään kuin muilla. Se ei tunnu reilulta enkä usko, että se tekisi häntä itseäänkään onnelliseksi loppujen lopuksi. Oman kokemukseni mukaan opsikelijana kollektiivinen köyhyys yhdistää.

Jos totta puhutaan, niin oikeastaan mä haluaisin säästää lapselleni hänen eläkepäiviä varten. Tämä kuulostaa vähän hassulta, mutta tuo korkoa korolle -ilmiö on ikään kuin hauska peli, jonka voi voittaa, jos aloittaa tarpeeksi aikaisin. Kuten tässä postauksessa laskin, jos sijoittaisin lapselleni 18 vuoden ajan 40 euroa kuussa niin, että tämän jälkeen rahat jäisivät vain lojumaan rahastoihin keräten kuuden prosentin tuottoa, hänellä olisi 70-vuotiaana arviolta 350 000 euroa rahaa käytössään omaa eläkettään varten.

Mutta miten mä sitten voisin varmistaa, ettei lapseni käytä noita rahoja vaikkapa vaatteisiin, hervottomaan dokailuun, kissojen orpokotiin tai johonkin minun mielestäni jonninjoutavaan silloin, kun hän saa niihin käyttöoikeuden 18-vuotiaana? En käytännössä mienkään. Jos rahat ovat hänen nimissään, hän näkee ne veroehdotuksestaan. Voin vain yrittää opettaa häntä hyväksi rahankäyttäjäksi, mutta säästämällä ja sijoittamalla hänen nimiinsä rahat todellakin ovat sitten hänen, ei minun.
 
Ja tässä tullaan toiseen ongelmaan. Siskoni Sofia sanoi hyvin: Isoihin rahasummiin liittyy aina valtaa, tahtoi sitä tai ei. Jos säästää lapselle vuosikaudet ja sitten se hassaa ne bilettämiseen puolessa vuodessa, siitä voi tulla hirveää syyllistämistä lapselle. Jos taas minä määräisin, että nämä ovat sitten sinun eläkerahoja tai käytetään asuntoosi, niin ottaisin vanhempana aika ison määräysvallan aikuiseen lapseeni. Ja jos lapsen asunto ostetettaisiin vanhempien rahoilla, niin kuvittelisinko minä, että voin sitten tulla omavaltaisesti vierailemaan Solsidan-tyyppisesti siellä koska tahansa? Tällainen aikuisen ihmisen määräily ei ole kovinkaan tervettä, eikä varsinaisesti edesauta lapsen itsenäistymistä.
 
Rahan arvon ymmärtää paremmin, kun sen eteen on itse joutunut tekemään töitä. Silloin ymmärtää myös sen, ettei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin itsellä on: raha ei vain tule taivaasta. Ja tämä poistaa sokeutta siitä, ettei ihminen tajua etuoikeutettua asemaansa.
 
Lapseni on joka tapauksessa etuoikeutettu, sillä (ainakin näillä näkymin) hän tietää, että hänen vanhemmillaan on rahaa. Hänellä on mahdollisuus mokailla myös taloudellisesti ja ottaa kaikenlaisia riskejä, joita ihminen, jolla ei ole vanhempien luomaa taloudellista turvaverkkoa, ei ottaisi. (Kuten mennä opiskelemaan valtavan opintolainan turvin.)
 
lapsi leikkii3.jpg
Onko ylipäänsä yhteiskunnallisella tasolla oikein, että yhdelle on säästetty iso potti rahaa ja toiselle ei? Kumpikaan ei ole tehnyt mitään ansaitakseen vallitsevaa tilannettaan. Tämä on hankalaa, sillä periaatteessa ajatus siitä, että ihmisillä on kovin erilaiset lähtökohdat, on huono juttu. Ja sitten taas kun kyse on omasta lapsesta, kaikki ylevät periaatteet täydellisestä mahdollisuuksien tasa-arvosta jäävät vähän sivuun, koska tietenkin haluan tarjota lapselle parhaan mahdollisen elämän ja niin paljon onnea kuin vain on mahdollista saada. Veikkaan, että suurin osa ihmisistä priorisoi oman lapsensa onnen kaikenlaisten ideologioiden yli. Ja toisaalta: jos minä itse olen elänyt säästäväistä elämää ja tulen onnelliseksi siitä, että voin antaa lapselleni taloudellista turvaa, niin eikö se ole palkinto minulle itselleni?
 
Ja sitten on vielä tämä yksi kinkkinen juttu: Ollaan pohdittu ystävien kanssa, pysyykö koulutus maksuttomana vaikkapa seuraavat 20 vuotta. Jos korkeakoulutus alkaa maksaa, niin en halua, että lapseni jättää kouluttautumatta siksi, ettei siihen ole varaa. Totta kai yritän taistella tätä vastaan esimerkiksi äänestämällä maksutonta koulutusta ajavia puolueita, mutta suunnitelma B tuntuu hyvältä olla olemassa. Tämä on taas nihkeän eriarvoistavaa, koska kaikilla ei totta vie ole sitä suunnitelma B:tä.
 
Tietyllä tapaa parasta olisi, että säästäisin vain omiin nimiini ja sitten tarvittaessa antaisin lapselle rahaa omista sijoituksissani. Toisaalta, tällöin säästetystä rahasta täytyisi luultavasti maksaa turhaan veroa. Tällä hetkellä yksi ihminen voi lahjoittaa toiselle 4999 euroa kolmen vuoden välein ilman lahjaveroa. Mutta verolait muuttuvat koko ajan. Siksi parasta olisi, että voisi säästää salaa lapsen nimissä johonkin rahastoon, ja kertoa siitä vasta, kun lapsi on 70-vuotias.
 
Tietenkään ei auta, jos kirjoittaa asiasta julkisesti omalla nimellä ja naamalla internettiin, koska ennemmin tai myöhemmin tuo lapsi oppii lukemaan. Lol!
 
No! Lopullista vastausta minulla ei ole tähän antaa, tässä on monia puolia. Tällä hetkellä minä siis edelleen jatkan sijoittamista lapsen nimissä, mutta kyllä vähän mietin, että onko se loppujen lopuksi viisasta. Lisääkö se pitkällä aikavälillä lapsen hyvinvointia vai ei? 
 
 
 
Miten te suhtaudutte lapselle säästämiseen ja sijoittamiseen?
 
 
 
Lue myös:
 
Miksei lapsilisää saisi sijoittaa?
 
Korkoa korolle -efekti kerryttää minulle ennen eläkettä puoli miljoonaa euroa
 
Lapsena huolehdin rahasta paljon
 
6 hyvää syytä puhua rahasta ääneen
 
Näin säästin 10 k vuodessa
 
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 

Kommentit (88)
  1. Mä olen pohtinut tätä samaa asiaa useammankin kerran. Näin opiskelijavanhempina meidän budjetti lasten säästötilille on huikea 5 euroa kuukaudessa, mutta kyllä sekin parissakymmenessä vuodessa summaksi muuttuu. Yksi motiivi mulla on nimenomaan ollut ajatus siitä, että korkeakoulujen muuttuessa maksulliseksi lasten kouluun pääseminen ei olisi siitä kiinni. Toinen on ihan yksinkertaisesti se, että missä tahansa korkeakoulussa millä tahansa linjalla ensimmäinen vuosi on ihan tarpeeksi rankkaa ilman rahahuoliakin. Mun vaatimaton säästötavoitteeni on, että jos tytöt aikanaan päättävät korkeakouluopiskelijoiksi ryhtyä, heidän ei ensimmäisenä opiskeluvuotenaan olisi pakko tehdä töitä opintojen ohella.

    1. Tuo on hyvä motiivi! Mä ajattelen tämän niin, että jos jossain vaiheessa on taloudellisesti yhtään niukempaa, niin tässä asiassa preferoin nykyhetken tulevaisuuden sijaan, eli jos rahaa on vähän, niin en säästä tulevaisuutta varten, vaan käytän sen nykyhetkeen. Mutta on tietenkin totta, että viiden euron säästö muuttuu yhtä lailla ajan kuluessa hyväksi summaksi. 🙂

    2. Itse haluaisin luottaa siihen, että aina on jokin väylä varattomillakin opiskeluun, vaikka muuttuisikin maksulliseksi. Ja tosiaan, jos ei Suomessa ole varaa opiskella, toivoisin ennemmin, että lapseni lähtevät ennemmin ulkomaille. Esimerkiksi serkkuni ovat opiskelleet Englannin huippuyliopistoissa menestyksekkäästi ilman tukea vanhemmiltaan ja käymättä töissä opintojen aikana. Olemme toki puolisoni kanssa sen verran hyvien työnäkymien ja korkean palkkatason aloilla, että uskallan luottaa, että ihan säästämättäkin pystymme tukemaan lapsiamme tulevaisuudessa tarvittaessa. Toki meillä on myös omistusasunto ja muutakin omaisuutta, mitkä voidaan kai katsoa säästöiksi.

      1. Joo, samaa minäkin toivon, enkä nyt itsekään usko siihen, että Suomessa jotain valtavia lukukausimaksuja olisi ihan lähipiirissä tulossa – ja hyvä niin! 🙂

  2. Sinun kohdallasi (itsellesi) säästäminen voi olla hyvää rahankäyttöä, koska kuten olet useasti aiemmin todennut, se on sinulle helppoa ja tilillä korkoa kasvava raha tuottaa sinulle iloa. Toiselle säästäminen tilillä oleva raha voi olla ahdistavaa, kun sen sijaan kulutusluotolla ostettu sohva ilahduttaa koko saman ajan ja loppujen lopuksi korot ovat pieni hinta siitä, että sohvan on saanut silloin, kun on tarvinnut/halunnut. Mielestäni rahankäyttö muuttuu ”huonoksi” vasta siinä vaiheessa, kun se ei ole hallinnassa ja siitä aiheutuu tarpeetonta ahdistusta.
    Olen lisäksi sitä mieltä, että, jos vanhemmat haluavat välttämättä tukea lapsiaan taloudellisesti näiden täysi-ikäistyttyä, tämä tulee tehdä niin neutraalisti kuin mahdollista, rahoihin ei saa sisältyä ehtoja kuten ”saat rahaa, jos valitset sellaisen opiskelupaikan, jota MINÄ arvostan”. Ihmisen täytyy saada tehdä omat arvovalintansa ja myös virheensä itse. On muuten myös hyvä huomioida, että lapsen henkilökohtainen omaisuus vaikuttaa ainakin tällä hetkellä moniin tukiin, joten tilanteessa, jossa joku toinen saisi tukea, nuori, jolla on 20 000€ säästötilillä, joutuu käyttämään ensiksi ne rahat (varmaan ihan elämiseen).

    1. Mun käsittääkseni lapsen omaisuus vaikuttaa tällä hetkellä vain toimeentulotukeen, joka on viimeinen tukimuoto opintotuen, opintolainan tai vaikka tymarkkinatuen jälkeen. Toki jos saa osinkoa reippaasti jostain osakkeesta, niin se lasketaan pääomatuloksi, joka vaikuttaa tukiin. Mutta tällöin onkin mielestäni ihan asiallaista, että osinkoraha käytetään ennen tukia. Toki nämä hommat voivat hyvin muuttua tulevaisuudessa.

      Tuo juuri on musta niin hankalaa, koska olen täysin samaa mieltä, että ihmisen pitää saada käyttää omat rahansa siihen mihin hän haluaa, mutta sitten jos lapsi käyttäisi minun tienaamat rahat johonkin ihan pöhköön, niin kyllähän se harmittaisi. En ole niin pyhimys, ettäkö voisin ihan lungisti katsoa vaikka ison potin bilettämistä taivaan tuuliin 😀 Mutta joo, ennen kaikkea hyvä talouskasvatus on homman a ja o.

      1. Ainakin yleiseen asumistukeen vaikuttaa myös.

        1. Totta, niin muuten vaikuttaa! Tässä mielessä lapselle säästäminen ei ole se kaikkein edullisin vaihtoehto, kun kerran voisi saada tukia.

          Ja ai että, tästä päästäänkin sitten toiseen kinkkiseen keskusteluun, eli että kenelle ne tuet on tarkoitettu. 😀 Lähtökohtaisesti siis ilman muuta ajattelen niin, että Suomessa lapsen pitää saada itsenäistyä vanhemmistaan 18-vuotiaana pois kotoa muutettuaan, eikä ketään voi pakottaa ruinata vanhemmiltaan rahaa enää silloin.

          1. Jep, omat vanhempani olivat säästäneet minulle noin 5000€ rahastoihin. Otin tästä opiskeluaikana noin 1500€ vaihtobudjettiin ja loput ovatkin menneet viimeisen puolen vuoden aikana elämiseen opintoja loppuun saatellessa. Opintotukikuukaudet on käytetty loppuun, enkä ole ollut oikeutettu toimeentulotukeen ennen kuin kaikki säästöt on tapissa. Eihän sitä olisi toisaalta voinut etukäteen tietää että opiskelen näin pitkän kaavan mukaan! Nyt alkaa onneksi oman alan työt joten voin alkaa kartuttamaan omaisuuttani 8) Sanoisin, että vanhempien minulle hankkimissa sijoituksissa isoin etu on vaikutus omaan ajattelutapaan ja asenteeseen. Olen tottunut näkemään pankkitililläni jotain sijoitusten puolella ja nyt alkaessani tienata minulle on itsestäänselvyys, että tuloista menee tuntuva osuus sinne.

          2. Heheheh, mun on nyt vielä pakko palata tähän aiheeseen, sillä kävikin ilmi, että omaisuus EI VAIKUTA yleiseen asumistukeen 😀

    2. Ihmisellä on silloin kyllä jo jonkinmoinen taloudenhallinnan ongelma, jos tilille säästetty raha ahdistaa mutta samaan aikaan kulutusluotolla ostettu sohva ei.

      1. Miksi yhtään enempää kuin silloin, jos kulutusluotolla ostaminen ahdistaa, mutta ei asuntolaina tai säästötili puhumattakaan eläkesäästöistä, joihin ei pääse käsiksi tai osakkeista, joiden arvo tippuu?
        Ei rahan tai kuluttamisen pitäisi aiheuttaa ahdistusta, jos elää omien arvojensa, voimiensa, tulojensa ja tulevaisuuden näkymiensä suhteen tasapainossa.
        Kulutuksesta ja lainasta aiheutuva ahdistus on ihan yhtä vakava ongelma kuin ostosriippuvuus ja voi tehdä elämästä hyvin vaikeaa.
        Kuten niin monesti näissä Julian blogin keskusteluissa on tullut esiin, on tuskin mitään tapaa sijoittaa, säästää tai käyttää rahaa ilman arvolatausta ja vastuuta seurauksista. Omalla kohdallani priorisoin aina mukavuutta ja henkistä hyvinvointiani pyrkien toki mahdollisuuksien mukaan huomioimaan kestävän kehityksen. Minulla on hyvät tulot ja iso omistusasunto arvoalueella, enkä näe, että säästäminen toisi mitään lisäarvoa elämääni (toki tilillä on yleensä yrittämättäkin rahaa).

    3. Kiinnostavaa pohdintaa ja keskustelua täällä aiheesta!

      Tuo vaikutus sosiaalietuuksiin on yksi monista syistä, jonka takia en säästä/sijoita lapselle lapsen nimissä. Olen aika vakuuttunut, että 20v kuluttua myös opintotuki on sidottu mahdolliseen varallisuuteen eli ennen tuen saamista joutuu käyttämään säästönsä (tod näk ainakin asumistuen osalta tulee olemaan näin). Tämä on minusta todennäköisempää kuin korkeakouluopintojen muuttuminen maksullisiksi. Tästä(kin) syystä tuntuu järkevämmältä säästää omissa nimissä ja tukea lasta sitten tarpeen tullen. Mahdollinen korkeakouluopintojen maksullisuus myös tod näk ensisijaisesti kohdistuisi heihin, joilla on omaa varallisuutta. Mikäänhän ei estä vanhempia maksamasta omista säästöistään lapsen opintoja, jos tällainen maksullisuus ilmaantuisi, siksi tuo mahdollisesti tulevaisuudessa maksullinen opiskelu ei minusta ole peruste säästää lapselle vaan pikemminkin päinvastoin.

      Lisäksi ajattelen, että tilanne jossa nuori opintonsa rahoittaakseen joutuisi käyttämään omaisuuttaan / ei olisi oikeutettu tukeen omaisuutensa takia saattaisi myös johtaa siihen, että opiskelu näyttäytyisi nuorelle ei-kannattavana vaihtoehtona tai johtaisi pitkittyneisiin välivuosiin, jos oma suunta ei ole täysin selvä. Ainakin omassa nuoruudessani tuo opintotuen ja erilaisten opiskelijaetuuksien tuoma turva oli iso kannustin hakeutua suoraan opintoihin, oli mahdollisuus itsenäistyä ilman vakityöpaikkaa tai muuta varmaa tulonlähdettä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *