Liian paljon, liian aikaisin

vauvan_body.jpg

Mun isosisko kysyi multa joskus lokakuussa, aionko käyttää kertakäyttö- vai kestorintaliivinsuojia.

Järkytyin. Tuolloin en edes tiennyt, että on olemassa jotain rintaliivinsuojia. Enkä oikeastaan olisi myöskään halunnut tietää.

Netti on pullollaan sellaisia ”miksei kukaan kertonut minulle tätä raskaudesta/synnytyksestä/vauvoista” -listauksia. Mä sen sijaan olisin ennen äitiysloman alkua voinut listata asiat, joita en olisi halunnut vielä tietää.

Tiedän kyllä, että sisko ja muut neuvojat tarkoittavat pelkkää hyvää.

Näihin raskaus- ja vauvatietoihin mulla vain on ollut sellainen suhtautuminen, että haluan saada jonkun tiedon vasta sitten, kun se on ajankohtaista. Jos multa kyselee rintaliivinsuojista neljä kuukautta ennen laskettua aikaa, ahdistun: Tulee semmonen olo, että tähän vauvan saamiseen liittyy niin paljon juttuja, joihin en ole valmistautunut tai perehtynyt, että en voi ikinä suoritutua tästä kunnialla ja kaikkien uusien asioiden opiskelu tuntuu toivottomalta. Sen sijaan, kun olen innostunut jostain, tieto uppoaa päähän kuin itsestään. Yleisesti ottaen mulle on riittänyt tieto siitä, mistä saan tiedon, sitten kun tarvitsen sitä.

Toinen on tuo vauvakaman hankkiminen. Koko asia on tuntunut musta pelkästään vaivalloiselta. Kun mun kaveri kävi meillä joulukuussa, se huudahti: ”Missä sun kaikki vauvatavarat on?!”

”Kaupassa”, vastasin.

 

Mä olen suhtautunut lapsen saamiseen samoin kuin matkalle lähtemiseen:

Nuorempana ja kokemattomampana matkaajana saatoin lukea jostain kohteesta etukäteen paljon ja tehdä tarkkoja suunnitelmia. Ja olihan siitä paljon hyötyä – mitä enemmän tiesi päämäärästä, sen helpompaa perillä oli.

No, nykyään, kun työt vie niin paljon aivokapasiteettiä, loman suunnitteluun riittää se, että varaa lennot, ensimmäisen hotelliyön ja ehkä tsekkaa etukäteen, miten kentältä pääsee hotellille. Matkaoppaaseen tartun mahdollisesti lentokoneessa, luultavasti vasta hotellilla. Ja sitten määränpäässä mä luenkin opasta ihan fiiliksissä: ”Vau! Niin siistiä että satuttiin tulemaan just tänne! Upeita juttuja luvassa!” Sitten saatan laittaa jollekin kohteessa käyneelle kaverille viestiä, että niin siis mikä se ravintola oli, jota suosittelit. Luotan siihen, että asiat ratkeaa perillä, eikä mun tarvitse ressaa lomaa etukäteen.

 

Sama tämän vauvan kanssa.

Vasta nyt olen alkanut oikeasti kiinnostua kaikesta saatavilla olevasta tiedosta, kun L.A:n lähestyessä asiat tuntuvat konkreettisemmilta. Olen alkanut lueskella juttuja synnytyksestä ja jostain imetyshommeleista. Olen pikkuhiljaa myös kerännyt bebbelle tarpeellisia esineistöä. Ja se kaikki on tuntunut tosi kivalta ja suloiselta.

Tämän kokemuksen perusteella voin vain sanoa terveisiä teille, jotka olette vaikka neljännellä tai seitsemännellä kuulla raskaana, ettekä ole jaksaneet pohtia vauvajuttuja vielä yhtään: Se on ihan normaalia. (Kai?) Innostus nousee (mitä luultavimmin) loppua kohden. Sitä paitsi kaikkien ei tarvitse hurahtaa tähän hommaan yhtä lujaa. (Mun pitää myös yrittää muistaa itse tämä tulevaisuudessa, kun alan tunkea neuvojani esikoistaan odottavien kavereideni kurkusta alas.)

Ja toisaalta, hurahtaminenkin on ihan mahtavaa. En missään nimessä ajattele, että mä olisin jotenkin siisti tyyppi sen takia, että mulla meni niin pitkään innostua vauvajutuista. Äitiysasioiden ylenkatsominen on käytännössä katsoen sovinismia, koska siinä ylenkatsotaan sellaisia kiinnostuksen kohteita, jotka enimmäkseen yhdistetään naisiin. (Sama homma naistenlehtien dissaamisessa, silkkaa idiotismia!)

Okei, tämä postaus voi kuulostaa vähän ristiriitaiselta, kun sen kirjoittaa mujer, joka on lokakuusta saakka pitänyt mamablogia. No, sitähän se onkin! (Syytän nyt ja aina hormoneja, eh.) Pointtinani on se, että jotkut ihmiset lämpenee hitaammin kuin toiset. Mä nähtävästi olen vähän hidasta sorttia. (Monellakin tapaa.)

 

Sain muuten tänään mun kaveriltani Mirjalta paketillisen rintaliivinsuojuksia. Tulin siitä erittäin onnelliseksi. <3

 

Missä vaiheessa te innostuitte kaikista preggo- ja bebejutuista? HEti plussan jälkeen vai vasta joskus myöhemmin? Vai ette ollenkaan?

 

Kuva: Mulle pidettiin viime lauantaina maaaailman kivoimmat yllätys- baby showerit, joiden seurauksena mulla on superihania vauva-asioita koti täynnä. Kirjoitan niistä ylistyspostauksen pian.

 

 

Kommentit (11)
  1. Sama juttu täällä, siellä ne kaupassa odottaa ihan kaikki ”vauvatavarat”. Ja todennäkösesti odottaa vielä suurin osa siinäkin vaiheessa kun paketti on saapunut 🙂
    Mä oon suhtautunu tähän kaikkeen mama-touhuamiseen (siis hei kertakäyttöö vai kestoo!!! .. ja siis mimmone pitäs olla joku h***tin erityisvauvalaukku (???) johon laitetaan jotai tarvikkeita ku lähtee ulos.. – öö eiks sitä varte oo muovikassi?) jotenkin hyvin huvittuneesti. Mua ei oo kyllä kiinnostanu aihe yhtään, vaikka ilmeisesti pitäis?

    Oon aatellu vaa et ”kyllä ne jossai afrikassaki saa lapset hoidettua, vaikkei niillä oo sitä vauvalaukkua/pumppua/tarviketta/sälää” 🙂 Onkohan tää joku semmone luolamies-dietin sukulaistyyli?

  2. Komppaan sua!! 🙂

    Mä aloin vasta 8-9 kk tienoilla ostella, ja innostua. Uskonkin, että jokaisella se oma vaisto toimii!! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *