Lomaviikon ruoat maksoivat tämän verran! Yhteispostaus Karoliinan kanssa

 Olipa hauskaa, kun Kolmistaan-blogia pitävä Karoliina laittoi viestiä ja kysyi, tehtäisiinkö molemmat postaukset, joissa kerromme viikon ruokamenot. Eräs hänen lukijansa oli ehdottanut meille tällaista yhteispostausaihetta. Lähdin tähän tietenkin mukaan, sillä rahahommat kiinnostavat aina! Ja jos ne kiinnostavat teitä lukijoita, niin todellakin kirjoitan aiheesta lisää.

Olen avannut viimeksi kuukauden menoja toukokuussa 2017 (tällaisenkin postauksen voisi tehdä uudestaan, sillä elämäntilanteemme on muuttunut: lapsia on kaksi ja toinen niistä on jo 3-vuotias). Olen myös kertonut, että meillä ruokakulut katetaan niin, että molemmat laittavat S-tilille saman summan, ja sitten makselemme S-kortilla ruoka- ja muut yhteiset ostokset. Ulkona syödyt lounaat maksamme omilta tileiltämme. Aiemmin laitoimme 200 euroa per naama, nyt laitamme 250 euroa, sillä menot ovat kasvaneet. Eli ruokaan ja Alpun satunnaisiin ostoksiin budjetoidaan tällä hetkellä 500 euroa kuussa.

Sovimme Karoliinan kanssa, että teemme tämän ruokapostauksen nyt lomakaudella ja sitten uudestaan vaikkapa syyskuussa, kun olemme palanneet arkeen. Uumoilimme nimittäin etukäteen, että rahaa kuluu ruokaan lomalla enemmän kuin arkena. Nyt kun katson lomaviikkomme kuluja, olen hyvin varma asiasta. Yleensä meillä on tapana rällätä lomalla ja viettää sen jälkeen synnitön syyskuu, jolloin ei juoda alkoholia tai energiajuomia, syödään melko edullisesti ja muutenkin eletään kurissa ja nuhteessa hedonistisen elostelukesän jälkeen.

Aloitetaan.

Maanantai 22.7.

Olemme olleet mökillä jo muutaman viikon, joten kaapeissa on jo valmiiksi kaikenlaisia ruokatarpeita. Siksi tätä ei nyt lasketa puhtaalta pöydältä.

Tiki oli käynyt sunnuntaina alkuviikkoa varten  kaupassa: hän kävi sekä Liidelissä että S-marketissa, sillä ensimmäisestä ei saanut kaikkea, mitä halajimme.

Kauppalasku: 63,40 euroa

Maanantaiaamuna lähdimme mökiltä käymään Turun keskustassa (jonne pääsee täältä Kakskerrasta paikallisbussilla – vaunujen kanssa ilmaiseksi!). Uusien perunoiden ja sillin syömisen mitta oli  hetkellisesti täynnä, joten suuntasimme lounaalle sushille.

Sushi-buffet 2 x aikuinen (12 e) + 3-vuotias (4 e): 27 e

Kävimme päiväkahveilla Lotan luona, ja vein sinne 3 litraa herneitä Turun torilta.

Herneet: 10 e

Illalliseksi söimme Tikin tekemää uunifetapastaa, josta söivät meidän lisäksi myös  Sofian perhe sekä Otto ja hänen tyttöystävänsä Pao.

Täällä mökillä minun on ihan pakko saada ainakin pari herkkua päivässä (hälyttävää, että Alppu osaa pyytää jopa aamiaisen jälkeen ”jälkiruokaa”), joten päiviin kuuluu aina jotain mansikkaviineriä, suklaavanukasta, lettuja, suklaata, karkkia, jäätelöä. You name it. Eli jokaiselle päivälle voidaan laskea sellaisia pikku herkkupalasia.

Lisäksi olemme välillä nauttineet iltaisin Tikin kanssa jotain ipa-oluita tai valkkaria ja katselleen mökin kuistilta auringonlaskua. Sanoisin, että alkoholeihin kuluu lomalla viikossa jotain muutaman kympin luokkaa.

Tiistai 23.7.

Tiistaina hengailimme mökillä. Aamupalaksi kaurapuuroa ja metsästä tuoreita mustikoita, lounaaksi Pao teki meille ihanaa pad thaita, ja illalliseksi keitimme uusia perunoita ja grillasimme paistettuja kasviksia ja söimme silliä. Sofian perhe valmisti illallisen.

Keskiviikko 24.7.

Keskiviikkona Tiki ja Alppu lähtivät käymään keskustassa, sillä Samala Se Kuin oli jäänyt Lotan luokse ja se oli vain pakko hakea (koska emme halunneet kuunnella 10 minuutin välein itkua punaisesta saastaisesta autosta). Lisäksi minusta oli ihan mukavaa saada olla vain vauvan kanssa tovi.

Tiki ja Alppu kävivät syömässä Mäkkärillä lounaan. Tuntui jotenkin mielisairaalta pyytää Tikiä laittamaan minulle kuva kuitista tätä postausta varten (etten unohtaisi). En ikinä kyttää sitä, mihin Tiki käyttää meidän yhteistä ruokatiliä (tai mitä hän ja Alppu syövät ollessaan kahdestaan). Jotenkin asian kysyminen tuntui hyvin henkilökohtaiselta.

Mäkkärin lastenateria ja normiateria: 12,60 e

llalliseksi keitimme uusia perunoita ja grillasimme halloumia.

Torstai 25.7.

Torstaina lähdimme taas keskustaan, sillä illalla oli rakkaan Juhan 50-vuotisjuhlat (meidän äidin mies). Kävimme syömässä lounaan Aboa Vetuksen sisäpihalla (suuri suositus). Tiki jäi vielä Kakskertaan ravustamaan ja söi lounaaksi jotain jämiä.

Lounas Aboa Vetuksessa aikuiselle (10 e) ja 3-vuotiaalle (3 e): 13 e

Illalla söimme aivan mielettömän ihania herkkuja Juhan juhlissa. M m mmmmm! (Valvoin myös yhteen asti ja seuraavana päivänä olo oli hieman kohmeloinen.)

Tiki kävi torstaina kaupassa tekemässä täydennysostoksia mökille (esimerkiksi oikean kokoisia Muumi-vaippoja). Hirvensalon K-marketti on muuten laadukas mutta hiton kallis kauppa. Sieltä kun ostaa ”pari täydentävää juttua”, niin kauppalasku on sama kuin viikon ruokien lasku Liidelissä. Mutta hirvensalolaiset ovat Turun eliittiä, joten en ihmettele!

Täydennysostokset K-marketista 36,52 e

Perjantai 26.7.

Söimme aamiaisen ja lounaan äbälässä, lounaaksi oli eilisillan juhlien herkkutähteitä. Tämän jälkeen bussilla kohti Kakskertaa. Bussia odotellessa oli käytävä ostamassa vissyä ja pillimehuja Alpulle  – päivä oli todella kuuma.

Juomatankkaus 4,50 e

Illalliseksi söimme vielä toisen kerran Juhan juhlien ruokia, kun äbä ja Juha saapuivat Kakskertaan niin ikään. Mums!

Lauantai 27.7.

Lauantai oli suuri päivä, sillä silloin järjestimme jokavuotiset rapujuhlat. Paikalla oli 11 aikuista ja 5 lasta (+ yksi sylivauva), heistä 5 oli kasvissyöjiä ja loput söivät lihaa (lihaksi Tiki grillasi entrecote-pihvejä, kasvisruoaksi hän teki Hälsans Kökin kasvisburgerit).

Tiki ja Alppu olivat koko viikon ravustaneet omasta järvestämme noita ihania saksiniekkoja, ja ai että, kuten sanotaan: parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. (Mikäli ei lasketa sitä, että Tiki käytti ravustamiseen joka aamu ja joka ilta tunnin. No, ravustus on hänen harrastuksensa.)

Juhlien muut ruoat kuitenkin maksoivat (äh, tämä on mauton osuus, sillä tuntuu typerältä nyt täällä kertoa, paljonko rapujuhlien ruoat maksoivat, kun tiedät että jotkut juhlien vieraat lukevat tämän postauksen). Lisäksi tähän laskuun kuuluu myös muitakin tykötarpeita, kuten kuiviketta huussiin ja talouspaperia. Rapujuhlien hintaa taas laski huomattavasti se, että joimme Juhan juhlista jääneitä viinejä, eli emme ostaneet ollenkaan alkoholia tarjolle.

Rapujuhlien ruoat: 171,36

Sunnuntai 28.7.

Sunnuntaina grillasimme lounaaksi rapujuhlavieraidemme tuomia ruokia. Illalliseksi söimme Sofian, Lotan ym perheen kanssa grillivihanneksia ja halloumia.

Yhteensä viikon ruokamenot: 338,38 euroa

Loppuhorinat: Lomalla käytämme selkeästi enemmän rahaa ruokaan kuin arkena, vaikka arkisin minulla on tapana syödä joka päivä lounas ulkona, mistä tulee heti 50 euroa (5 x 10 euroa) lisäkustannuksia viikkoon. Kuitenkin se, ettei yhtään katso ruokien hintoja ja ostaa ihan kaikkea, mitä mieli tekee, näkyy selvästi ruokalaskussa. Ja niin kuuluukin. Koska meillä on taloudellisesti niin ok tilanne tällä hetkellä, ei lomalla mielestäni tarvitsekaan kauheasti miettiä kauppalaskua.

Arjessa voi sitten olla suunnitelmallisempi ja säästäväisempi, ja niin me olemmekin! Jos nimittäin meillä menee tuo reilu 300 euroa lomalla ruokiin viikossa, niin tuo kerrottuna neljällä on 1353.52 euroa. Lomakuukautena syömisiin ja juomisiin saattaisi mennä karkeasti semmoiset 1300 euroa. Verrattuna arkeen tämä on todella paljon enemmän, kun pärjäämme kuukaudessa tavallisesti tuolla 500 eurolla kuussa (tosin lounaitani en maksa yhteiseltä tililtä).

No, kiinnostaa tietää, millaiset menot meillä on sitten syyskuisella viikolla, jolloin siirrymme takaisin neuvostoliittolaiseen suunnitelmatalouteen tästä loman pellossa elämisestä. Arjen ruokasuunnittelun idea on se, että edukkaat, helppovalmisteiset ja suht terveelliset safkat päätetään jo edellisellä viikolla, ja sitten käydään mielellään vain kerran viikossa kaupassa. (Mikä ei tietenkään yleensä täysin onnistu.)

Toisaalta tällä viikolla söimme myös usein Sofian, Lotan, Oton tai äbän ja Juhan valmistaia ruokia, jotka taas eivät maksaneet mitään. Eli siinä, että me valmistamme ruokaa muille ja muut meille tuo selvää synergiaetua.

Hauskaa päästä kurkkaamaan ja vertailemaan nyt myös Karoliinan ruokamenoja!

Ja totta kai kiinnostaa keskustella: Meneekö teillä lomalla ruokaan enemmän kuin arkena? Entä kuinka paljon lomaruokanne suurinpiirtein maksavat, arvioita?

Kuvat: Keräsin maanantaina kaapista ruokia, joista näkee suurinpiirtein, minkämoisista aineksista meidän mökkiruoat koostuvat.

Lue myös:

Kaikki toukokuun menot

Parisuhteen rahanjako

Kommentit (24)
  1. Rahaa ruokaan menee lomalla rutkasti enemmän kuin arkena! Mielestäni siihen vaikuttaa eniten ulkona ja hetkessä eläminen, minkä takia tulee syötyä ulkona ja kotonakin jotain nopeaa tai ainakin vähemmän suunniteltua kuin arkena.
    Sen, minkä kesäloman päivähoitomaksuissa (täysimääräinen maksu) säästää, menee ainakin kaksinkertaisesti ruokaan 😀

  2. Minun mielestäni tuo kesäsumma ei kuulostanut pahalta. Jos normikuukauteen laskee sinun ja miehesi (ja alpun) ulkona syödyt lounaat ja pakolliset mutsikahvit (ja pullat? :)) ollaan varmasti jo aika lähellä kesäsummaa?

    1. Toi on totta. Ehkä tässä on erona vain se, että nyt kaikki menee yhteiseltä tililtä, kun taas arkena suuri osuus (mun lounaat ja bullet) menee omalta tililtä. Mun pitää vähän syksyllä tsekkailla tätä asiaa, että miten meiän ruokakustannukset järkevästi jakautuvat.

      Nyt piti laittaa kesällä pariin otteeseen yhteiselle tilille lisää rahaa, kun kaupassa mukavasti tili olikin nollilla. (Mikä btw ei jostain syystä enää hävetä mua yhtään, oon vaan sillee et aa joo, ei oo rahee siellä moikka!)

      1. Moi! Hyvä pointti toi häpeämisen loppuminen. Mulla on sama. Ensin ajattelin että upeaa, olemme varmasti molemmat kypsyneet viisaiksi aikuisiksi joiden ei tarvitse turhia häpeillä! Sitten tajusin että omalla kohdallani häpeä saattoikin aiemmin johtua siitä että oikeasti oli olemassa se mahdollisuus että rahat on kertakaikkiaan finito eikä voikaan ostaa kaikkea sitä mitä oli ajatellut (joskus vaan pankkiyhteydessä oli vikaa tms.). Nyt on vaan silleen et ”sori joo siirrän nopeesti toiselta tililtä lisää” tai ”käytän toista korttia”. Se ei niin hävetä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *