Mihin synnytyskertomuksia tarvitaan?

synnytys15.jpg

Muistan elävästi, kun luin ensimmäisen synnytyskertomuksen netistä. Noin kahdeksan vuotta sitten yksi mun tuttuni yliopistolta oli kirjoittanut Facebookin ”muistiinpanoihin” (onkohan sellaisia enää?) pitkän ja yksityiskohtaisen kuvauksen siitä, miltä synnyttäminen tuntui. Luin sen läpi varmaan viisi kertaa. Oli älyttömän kiehtovaa ja rohkeaa, että joku kertoo niin realistisesti siitä, miltä synnyttäminen tuntuu. Samaan aikaan ajattelin, että ”en kyllä ikinä jakaisi mitään noin henkilökohtaista netissä”.

Vähänpä tiesin. Nykyään noin kolmesataa ihmistä käy edelleen joka kuukausi lukemassa mun synnytyskertomukseni, eikä se tunnu ollenkaan kummalliselta tai liian julkealta. 

Oikeastaan se tuntuu aika kivalta. Tänä päivänä synnytyskertomuksia on netissä ilahduttavan paljon. Mun suosikkeja ovat esimerkiksi Laura Frimanin ensimmäinen ja toinen synnytyskertomus. Ahmin ne (aika monta kertaa) ja kymmenittäin muita synnytyskertomuksia raskaana ollessani. Luin mä niitä ennenkin raskautta. Mua on nimittäin aina kiinnostanut tuo melko mystinen mutta samalla niin upea tapahtuma. Miltä se oikeasti tuntuu? Mitä siinä tapahtuu?

On älyttömän tärkeää, että näitä kirjoituksia on netissä luettavana paljon. Synnytykset ovat hirveän erilaisia, joten on hyvä, että on monenlaisia ääniä kertomassa niistä. Juuri juteltiin Mirjan ja Raisan kanssa, että sitä herkästi puhuu omasta synnytyksestään raskaana olevalle ihmiselle normatiivisesti: näin sinunkin synnytyksesi luultavasti menee. Tämä ei tietenkään pidä yhtään paikkaansa. Mun oma synnytys oli tosi kiva ja voimaannuttava, ja haluan aina valaa uskoa ja toivoa ihmisille, jotka ovat menossa synnyttämään. Sitten voi olla, että heidän synnytys menee ihan eri lailla. Mutta vaikka synnytys menisikin täysin toisin, se on ihan yhtä arvokas – kaikki synnytykset ovat yhtä arvokkaita, tämä on sanomattakin selvää. Silti: ihmiset kaipaavat vertaistukea synnytykselleen, joten on hyvä, jos netistä löytyy jonkun kertomus, jolla on ollut samoja kokemuksia kuin itsellä on.

Toisekseen: Nykyään aika monissa synnytyssairaaloissa on lopetettu etukäteisvierailut. Itse en päässyt vierailemaan synnärillä etukäteen, jonkun videon olisi ilmeisesti voinut katsoa jostain, mutta en sitten tainnut koskaan löytää sitä. Näin ollen synnytys saattaa tuntua hyvin hähmäiseltä etukäteen. Raisa oli haastatellut yhtä kätilöä, ja kävi ilmi kiinnostava seikka: Sen jälkeen kun nämä vierailut synnärille lopetettiin, synnytyspelkoisten ryhmät ovat kasvaneet. Mun mielestä synnytyskertomukset kuvineen ja teksteineen kuitenkin avaavat aika hyvin sitä, millaista synnyttäminen konkreettisesti on. Se, että pystyy kuvittelemaan synnytyksen etukäteen, voi auttaa synnytyspelossa. 

sairaala13.jpg

Kolmas syy, miksi synnytyskertomuksia tarvitaan, on se, että synnytys on hyvin tärkeä asia ihan noin yhteiskunnallisestikin. Me kaikki olemme syntyneet joskus! Tästä syystä synnyttämistä ei pitäisi siivota jonnekin mystiseen paikkaan tai ajatella, että siitä puhuminen on jotenkin mautonta, koska herregud, siihen liittyy naisen vagina. Mun mielestä myös miesten kannattaa lukea synnytyskertomuksia, etenkin sellaisten miekkosten, jotka ovat pian saamassa lapsen. Tämä auttaa myös heitä kuvittelemaan, mitä lapsen synnyttävä osapuoli kokee noina hetkinä.

Ja sitten vielä bonussyy, jonka tajusimme siskoni Sofian kanssa. Hän nimittäin kirjoitti pitkän ja yksityiskohtaisen synnytyskertomuksen mun pyynnöstäni. Kysyin, voisinko julkaista sen täällä mun blogissa, ja se käy Soffulle. Laitan tänne Sofian synnytyskertomuksen ensimmäisen osan (joo, siitä tuli pitkä!) huomenna ja toisen osan sen jälkeen.

Me molemmat huomattiin, että kun oman synnytyksen oli itse sanallistanut, se alkoi tuntua paljon koherentimmalta kokonaisuudelta. Kirjoittaessaan omasta synnytyksestään tapahtumasta rakentaa tarinan, jonka jälkeen aiemmin niin sekavaa ja kaikin puolin mullistavaa kokemusta pystyy käsittelemään selkeämmin. Tästä samasta syystä kannustan aina ihmisiä puhumaan mahdollisimman paljon ja monelle synnytyksestä jälkikäteen. Se on niin mieletön juttu, että sitä kuuluukin käsitellä pitkään, ehkä koko loppu elämän ajan.

Sitä paitsi onhan se nyt ihan älyttömän kiehtovaa, uusi ihminen syntyy maailmaan. Etenkin synnytyskertomusten loput, ne ovat taivaallisia. Niitä lukiessa mulla menee aina kylmät väreet pitkin ihoa, ja aika usein kyyneleet nousevat silmiin. Se on niin upeaa!

 

Oletteko lukeneet synnytyskertomuksia?

 

 

Kuvat: Hetki, kun on juuri pusertanut beebelon maailmaan ja saa sen syliinsä, on täysin mielivaltainen ja käsittämätön. Päivät sairaalassa vauvan kanssa ovat omituisia ja huumaavia.

 

Lue myös:

Näin Alppu syntyi

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Kommentit (23)
  1. Olen hullu valmistautujanainen. Synnytyskertomukset olivat todella tärkeitä ja koin että ne kaikista pelottavimmatkin helpottaviksi. Tiedän, että näin voi käydä, tiedän mitä silloin (suurin piirtein) voi tapahtua.

    Luin myös kohtukuolemablogien synnytyskertomukset lämmöllä ja kyyneleet silmissä. Halusin olla valmis ihan kaikkeen, että en joutuisi katumaan päätöksiäni.

    Meillä kaikki meni ilman komplikaatioita, mutta nyt toisen raskauden myötä tahdon taas olla valmis kaikkeen. Tai niin valmis kun vaan voi olla.

    1. Ihanaa, että joku ”ulkopuolinenkin” lukee kohtukuolemablogien synnytyskertomuksia <3

      Olen itse synnyttänyt kolme lasta, joista ensimmäinen syntyi kuolleena. Kun mammaporukoissa lähtee käyntiin se synnytystarinoiden muistelu, menen aina vaikeaksi. Haluaisin puhua ja kertoa ihan kaikista synnytyksistäni, mutta epäröin, kestävätkö muut kuulla siitä ensimmäisestä. Esikoisen synnytys kuitenkin oli kaikessa surullisuudessaan minulle mielettömän tärkeä, kaunis ja elämänmullistava kokemus. Se on myös on määritellyt näiden kahden muun synnytyksen lähtökohtia perustavanlaatuisesti (tarkka seuranta, käynnistys, sektiovalmius yms).

      Usein siis valitsen vain vaikenemisen, en koe oikeaksi puhua ja muistella vain osaa synnytyksistäni. Tätäkin postausta lukiessa ensireaktio oli perääntyä ja myöntyä siihen kohtukuolemaa ympäröivään hiljaisuuden muuriin. Mutta tuo sinun pieni mainintasi rohkaisi avaamaan suuni, vaikkei mitään varsinaista asiaa olekaan. Eihän se hiljaisuus mihinkään katoa, jos ei joku puhu.

      1. Otan syvästi osaa – ja koen ymmärtäväni ainakin hitusen sitä, mitä koet.

        Mun pikkusiskoni kuoli viiden päivän ikäisenä. Se on vahvasti mua määrittelevä asia elämässä, mutta silti aina mietin, kannattaako asiasta mainita silloin, kun puhutaan vaikka sisarusten määrästä. Se on niin iso juttu, että saa keskustelun monesti tyrehtymään, vaikka toisaalta meidän perheessä siitä puhutaan edelleen, nyt kymmenen vuoden jälkeenkin, paljon ja arkisesti.

        Kohdussa tai pian syntymän jälkeen kuolleet vauvat ovat yhtä lailla kauniita ja arvokkaita muistoja ja kokemuksia. Tietenkään en halua ottaa asiaa esille vaikkapa raskaana olevien naisten kanssa, koska sehän on pahin mahdollinen lopputulos (ja Suomessa tosi harvinainen), mutta toisaalta en myöskään viitsi vaieta asiasta täysin, koska onhan sekin osa mun elämääni. Kaunis ja tärkeä osa.

        1. Kiitos sanoistasi ja osanotot myös sinulle. Ja koko teidän perheelle.

          Onneksi tosiaan on kuitenkin ystäviä ja läheisiä, joiden kanssa voin puhua arkisestikin kaikista lapsistani.

          Ymmärrän hyvin kohtukuolemasta kertomisen aiheuttaman hiljaisuuden kahvipöytäkeskustelussa, asia on iso ja sen kuuluukin olla. ”Hiljaisuuden muurilla” viittasin tarpeeseen saada antaa surun olla olemassa. Tätä käsiteltiin hesarissa taannoin hienosti http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000002915661.html

          1. Eikä muuten ollut tarkoitus millään lailla vihjata, että sinä Julia tai kukaan muu täällä olisi mitenkään millään lailla tukenut mitään epämukavaa hiljaisuutta! En edes ajatellut kommentoivani, mutta sitten ilahduin tuosta kohtukuolemaviittauksesta ja innostuin paasaamaan vahingossa.

  2. Juuri näin!
    17.9.2017, 08:09

    Taisin löytää blogiisi alunperin juuri synnytyskertomuksen kautta, tai ehkä raskausviikkojen.. Googlailin noita molempia ja luin PALJON. Joo, olen raskaana.

    Mulle on tärkeää valmistautua synnytykseen, ja on todella hienoa lukea erilaisia synnytyskertomuksia ja kokemuksia. Niitä on myös mahtavaa kuulla läheisiltä. Olen samaa mieltä myös siitä, että asia on tärkeä yhteiskunnallisesti – ei sen pitäisi olla vain joku synnyttäiden salakerhon sisäinen keskustelu!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.