Mikä vanhoissa leffoissa mättää ja miten niitä pitäisi katsoa?

Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Finnkino Maxim

Olen viime aikoina pyöritellyt paljon sellaista ajatusta, että #metoo vanhensi kertaheitolla valtavan määrän populaarikulttuurin tuotteita. Musiikkia, tv-sarjoja ja etenkin elokuvia. Sen jälkeen kun on kerran alkanut tarkkailla elokuvissa esiintyvää sovinismia ja rasismia, näistä silmälaseista ei oikein enää pääse eroon, vaikka kuinka yrittäisi ”vain nauttia elokuvan maailmasta”. Tästä on toki puhuttu jo pitkään, mutta nyt kun rakenteellisesta epätasa-arvosta on puhuttu julkisuudessa niin paljon, tietyt kulttuurintuotteet näyttäytyvät entistä räikeämpinä.

Kävin ystäväni Erkan kanssa uuden Maximin klubitorstaissa katsomassa Blues Brothersin. Se on vuonna 1980 valmistunut elokuva, joka kertoo kahdesta miehestä, jotka pyrkivät kokoamaan vanhan bändinsä takaisin yhteen ja keräämään esiintymisellään rahaa sulku-uhan alla olevaan orpokotiin. Leffassa on upeita musikaalikohauksia, joissa tuon ajan kuumimmat rhytm and blues- ja soultähdet aina Ray Charlesista Aretha Frankliniin ja Cab Callowaysta James Browniin soittavat, laulavat ja tanssivat. 

Leffa on syystä klassikko: siinä on osuvaa huumoria, hauskaa tohelointia ja mieletön soundtrack. Mutta se on myös aikansa tuote. Sitä katsoessa en voi olla miettimättä, että kaksi valkoihoista miestä tässä omivat mustien musiikin itselleen. Enkä sitä, että elokuva tarjoaa naiselle vain muutaman roolin: pakkomielteisesti exäänsä suhtautuvan umpihullun (tyylikäs Carrie Fisher) ja miehelleen nalkuttavan naisen (upea Aretha Franklin).

Juteltiin Erkan kanssa aiheesta tovi. Erkka sanoi, että vaikkei sitä voi puolustella, että kaksi valkoihoista miestä omivat leffassa blues-musiikin, niin aikaan nähden homma on tehty melko huomaavaisesti: Isot tummaihoiset bluesnimet ovat näkyvästi mukana, ja päähenkilöt saavat blues-herätyksensä juurikin käytyään kirkossa mustien messussa.

Blues Brothers on vain yksi tuhansista esimerkeistä. Kun katsoo mitä tahansa Hollywood-leffaa, rakenteellista sovinismia ja rasismia löytyy yllin kyllin – tosin ihan nykypäivänäkin. Mutta mitä mieltä olette, millä silmällä näitä vanhoja elokuvia kuuluu katsoa?  Paljonko se häiritsee, ja voiko siitä syntyä hyvää keskustelua? 

Kun tovi sitten Pekka ja pätkä neekereinä -elokuvan näyttämisestä nousi kohu, moni toivoi, että jos elokuva näytetään, sitä kontekstoitaisiin jollain lailla: kerrottaisiin, minkälaisessa Suomessa elokuva on kuvattu ja miksei tällaista voitaisi tehdä nykypäivänä. Olisikin ihan kiinnostavaa, jos tällaisten elokuvien kohdalla käytäisiin keskustelua siitä, mikä niissä saattaa olla ongelmallista, mikä on muuttunut ja minkä pitäisi muuttua.

En kuitenkaan ole sitä mieltä, etteikö tällaisia elokuvia kuuluisi ja kannattaisi näyttää. Harva vaatiikaan mitään taiteen sensuroimista. Totta puhuakseni on vallan erinomaista, että Maximissa on nyt näitä klubitorstaita, joissa pääsee näkemään sellaisia leffoja, joita ei näe muuten juuri missään: Nämä elokuvat eivät ole suoratoistopalvelussa eikä niitä näytetä televisiossa. Näin ollen Maximin kaltaisella art house -teatterilla on ehdottomasti paikkansa helsinkiläisessä elokuvateatteriskenessä.

Keskustelu ei kuitenkaan ole koskaan pahasta, ja mulla ei oikeastaan ole edes mitään valmiita vastauksia tähän. Mitä mieltä te olette?

 

Miten katsotte vanhoja elokuvia, joissa toistetaan ongelmallista arvomaailmaa?
Entä Tuleeko teille mieleen esimerkkejä ihanista elokuvista, joista yhtäkkiä olettekin huomanneet jotain rakenteellisesti epäilyttävää?

 
 
Kuvassa: Ystäväni (ja juuri hyvän esikoisromaaninsa julkaissut) Erkka Mykkänen ja olut. Maximin ohjelmistosta kannattaa bongailla kiinnostavia leffoja.
 
 
 

Lue myös:

Maxim avataan uudestaan, tässä kolme syytä miksi se tämä on kulttuurin voitto

 
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä vanhoissa elokuvissa oleva sovinismi ja rasismi on jossain määrin hyväksytympää juuri siksi, että men ovat aikansa tuotteita. Paljon pahempaa sellaiset ovat tuoreet leffat tai kirjat, joissa samoja ongelmia on. Vähän samaa ongelmaa olen paljon pohtinut lastenkirjojen kanssa; miten lukea lapsille hyviä kirjoja, joissa on kuitenkin feministisestä näkökulmasta paljon ongelmia? Jos kirjat on kirjoitettu kauan sitten, voi lasten kanssa jutella siitä, että kauan sitten maailma oli erilainen ja joistakin asioista ajateltiin ihan hassusti. Mutta jos kirja on uusi, keskustelu on vähän haastavampaa..

Juliaihminen
Juliaihminen

Hyvä pointti! Esimerkiksi Babar-kirjoissa on aika paljon omituisia olettamuksia maailmasta ja normeista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Babarin kolonialismi on myös hyvin vaikea asia, enkä tiedä, miten selittää sitä 2-vuotiaalle. Varsinkin kun itsellä ei ole mitään kirjallisuuden tai historian koulutusta, tuntuu siltä, että en itsekään osaa nähdä kaikkea mikä mättää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos ymmärtää ja muistaa kontekstin, minusta on ihan hyvä, että viihteessä joutuu joskus näkemään muuta kuin omaan arvomaailmaan sopivaa käyttäytymistä. Se muistuttaa meitä historiasta ja siitä, että maailma on ollut (ja on edelleen) pullollaan ihmisiä, jotka ajattelevat toisin kuin me. Ja toisaalta, olen itse lapsena lukenut esim. järkyttävän rasistisia Tarzaneita ja Aku Ankkoja, joissa oli kauheaa ruumiillista kuristusta - silti minusta kasvoi ihminen, joka tuomitsee molemmat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaa mieltä. Minusta on tärkeää nähdä, kuinka dramaattisesti asenneilmapiiri on muuttunut kuluneen sadan vuoden aikana. Se avaa silmät nyky-yhteiskunnassakin vallitseville ongelmille ja auttaa ymmärtämään ilmiöiden taustoja ja osin myös tuossa ajassa kasvaneiden asenteita. Toisaalta se antaa toivoa: valtava muutos on mahdollinen varsin lyhyessä ajassa. Toisin kuin sanotaan, kaikki ei ole jatkuvasti menossa huonompaan suuntaan.

Ongelmallisempana pidän vanhojen elokuvien ja kirjojen katsomista lapsen kanssa, lapsilta puuttuu täysin medialukutaito. Meillä nyt suosiossa Tammen kultaisten kirjojen kokoelmateos, jossa esitetään tummaihoisen palvelusväkenä, tupakoidaan, nimitellään lapsia laiskoiksi ja lihaviksi, palkitaan ja lohdutetaan ruoalla, esitetään erittäin konservatiivisia sukupuolirooleja, ajetaan ylinopeutta ilman turvavöitä jne. Kuvat ovat suurelta osin upeita, mutta tarinat niin kökköjä ja kiusallisia, että olen suunnitellut kirjoittavani tilalle uudet tarinat. Sitten kun on paremmin aikaa...

Vierailija (Ei varmistettu)

En ymmärrä tällaista sensurointi- ajatusmaailmaa. Tietenkin elokuvat ja kirjat ovat aikansa tuotteita, mutta kyllä ainakin minä niistä nautin, vaikka en kaikkea ajatus- ja asennemaailmaa allekirjoittaisikaan. En minä väkivallastakaan tykkää, vaikka esim. Tarantinon elokuvista tykkäänkin.
Luen myös paljon ei-länsimaalaista kirjallisuutta ja myös niissä maailmankuva voi olla todella erilaista ja länsimaisen mittapuun mukaan välillä aika vanhanaikaistakin, mutta minusta kirjojen ja elokuvien tarkoitus onkin antaa uusia ajatuksia ja elämyksiä (mieluiten ilman, että joku "viisaampi" ensin kertoo miten tästä ja tästä asiasta pitää oikeasti ajatella). Lasten ja nuorten kirjallisuus/elokuvat on asia erikseen. Toisaalta heiltä saattaa monet asiat mennä ohi ellei aikuinen niihin puutu.

Juliaihminen
Juliaihminen

Toivottavasti et viittaa ”tällaisella ajatusmaailmalla” mun postaukseen, koska nimenomaan sanon, etten itse vaadi sensurointia.

Ei tietenkään kirjojen ja elokuvien kuulu olla täysin samaa arvomaailmaa kuin oma, mutta se pitää tiedostaa, että niissä on arvomaailma. Monet Hollywood-elokuvat tuntuvat niin normeilta, ettei niitä katsoessa tajua välttämättä, että tässä esitetään nyt tietyn arvomaailman kaltaista matskua, ja kun sitä katsoo tarpeeksi pitkään, läpi lapsuuden ja teini-iän, se alkaa väkisinkin vaikuttaa omaan ajatteluun. En usko että esimerkiksi "neitsyyden menettäminen" olisi ollut niin iso asia, jos jokainen näkemäni ja ystävieni näkemä teinileffa ei olisi pyörinyt asian ympärillä.

Sopa (Ei varmistettu)

Late to this party mutta se, että jotain kulttuurin tuotosta tarkastellaan kriittisesti tai kirjoitetaan/puhutaan auki sen tekemät myönnytykset vallitseville valtarakenteille, ei ole millään lailla sama asia kuin sensuuri.

Ninni8 (Ei varmistettu)

Epäkohtiahan nuo asiat elokuvissa olivat aikoinaankin, mutta ne näyttäytyivät sellaisina vain osalle yleisöä. Elokuvissa kuuluu olla jonkinlainen ongelmatilanne, muutenhan juoni olisi tylsä. Nyt osaamme katsoa elokuvia kuitenkin eri kanteilta ja hahmot eivät olekaan mustavalkoisia hyviksiä tai pahiksia, mutta niinhän se on oikeassa elämässäkin. Nämä vanhat kuvaukset auttavat myös ymmärtämään vanhempien sukupolvien ajatusmaailmaa. Vastaavia ongelmia tullaan varmasti näkemään tulevaisuudessa tämän päivän elokuvissa.

Mielestäni näissä tapauksissa sensuuri tai korrektimman version tekeminen ei ole tarpeellista. Aikuinen ihminen tajuaa että ennen asiat olivat noin. Lapselle taas voi selittää, että ajat ovat muuttuneet vanhoista saduista ja enää ei tarvitse odotella pelastavaa prinssiä. Eipä mekään kyllä sellaista odoteta, vaikka tuskin kukaan meidän sukupolvestamme sai kummempia selityksiä miten näitä samoja ikää nähneitä satuja pitäisi soveltaa tosi elämässä.

Joissain tapauksissa on kyllä vaikea ajatella asiaa pelkästään aikansa tuotteeksi, esim. Grease-musikaalin Summer Nights kappaleen sanat "did she put up a fight" pistävät minulla ihokarvat pystyyn.

Ovathan asiat nytkin noin tai niin. Se riippuu muun muassa kulttuurista. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi feministit saattavat puolustaa pienten vähemmistökansojen tai vähemmistöidentiteettien asemaa, vaikka niiden kulttuuri voi olla äärimmäisen feminismivastaista.

Enemmistökulttuuri on usein alistanut voimakkaasti vähemmistökulttuurin, esimerkiksi jonkin länsimaisesta sivistyksestä ja hyvinvoinnista erillään elävän luonnonkansan. Monet feministit puolustavat tällaista kansaa, vaikka sen kulttuuri voi olla äärimmäisen epätasa-arvoinen.

Jos tämä kulttuuri ilmentää itseään taiteella tai jotenkin muuten kulttuurisesti, niin onko feministien tehtävä suojella ja vaalia sen itseilmaisua vai muokata ilmaisusta feminismin mukaista?

Saavatko pienet vähemmistöt feministien mielestä ilmaista itseään vapaasti vai onko feministeillä feministien itsensä mielestä oikeus rajoittaa pienten vähemmistöjen itseilmaisua?

Tuleeko kaikki ilmaisu valjastaa feministiselle aatteelle vai pyrkiikö feminismi kohti vapautta eli tukeeko se myös ilmaisua, joka ei noudata feminististä ajattelua? Onko feministien mielestä eri ilmaisijoilla erilaisia oikeuksia? Saako pieni siperialainen keskushallinnon talloma kansa harrastaa sovinismia, mutta suomalainen alakulttuuri ei?

Vierailija (Ei varmistettu)

Olipa typerän nolo ja epäonnistuneen ylemmyydentoista yrittävä kommentti. Ei ole vaikea arvata lähdettä. Onkin varmaan turhaa edes mainita feminismin edistävän tasa-arvoa, ihan jokikisen kesken. Mutta kun kaikkea ei voi kerralla muuttaa/pelastaa, pitää valita väännöt.
Tässä lapsellinen selkokieliversio vastauksena pellekommenttiin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hmm, en täysin jaa ensimmäisen kommentoijan näkemyksiä. Yksi feminismin suurimmista uskottavuusongelmista on kuitenkin se, että vaikka aate itsessään keskittyy usein yksityiskohtien viilailuun, vastaavanlainen kritiikki feminismiin kohdistettuna ammutaan alas tällaisilla ”onpas typerä pelle, en alennu vastaamaan -kommenteilla. Siitä tulee ulkopuoliselle vaikutelma, että vasta-argumentteja ei löydy ja siksi pitää siirtyä alatyyliseen nimittelyyn.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hmm, mitä kritisoitavaa ylipäänsä pitää hakea mistään jonka tarkoituksena on purkaa epätasa-arvoisia (valta)rakenteita, milloin missäkin ja millä resurseilla milloinkin on mahdollista? Ja kyllä, on olemassa piste jossa saa v*****tua hyvinkin raskaasti, kutsua pelleksi (alatyylistä, really?) kun jollain ei ole tällaiseen hienoon postaukseen muuta kommenttia kuin yo.nolo länkytys asian vierestä. Jos ja kun feminismi käy luetun laisesti verenpaineen ja sydämen, sekä älyn, päälle, neuvoisin kääntymään soteammattilaisten puoleen. Näiden kuohuttavien blogien sijaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaikkia aatteita tulee tarkastella kriittisesti, sillä hyvilläkin tarkoitusperillä voi mennä lopulta pahasti metsään. Maailmanhistoria tuntee useita ismejä, joiden kritisoimista on pidetty tuomittavana. Kuten tiedämme, se ei ole johtanut tasa-arvon ja ihmisoikeuksien lisääntymiseen. Kriittinen ja omaehtoinen ajattelu on tasa-arvokehityksen perusedellytyksiä. On silkkaa typeryyttä kritiikittömästi heittäytyä jonkin aatteen pauloihin.
Kommenttisi kyllä aika hyvin tiivistää sen, miksi en missään tapauksessa koe itseäni feministiksi, vaikka monia feminismin tavoitteita pidänkin tärkeinä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi, onpa sydäntäsärkevän surullista ja kerrassaan tähdellistä tietoa, tähän nimenomaiseen postaukseen. Varmaankin meitä kaikkia tiedonantosi kiinnostaa, vai mitäpä luulet?

Vierailija (Ei varmistettu)

Kommenttini ei liittynyt Julian postaukseen vaan sinun kommenttiisi. Julian ansiokkaassa blogissa esiintyy kommenttipuolella varsin paljon sellaista feminististä kommentointia, joka vetää mattoa Julian ajaman rakentavan tasa-arvokeskustelun alta. Toki pääroolissa ovat onneksi fiksut ja asialliset feministit.

Vierailija (Ei varmistettu)

En usko että tässä on vain yksi kanssasi "keskustelemassa", mutta mielenkiintoista kuinka oletat Julian lukijoiden olevan jotain lokeroimaasi tyyppiä. Vielä kiintoisampaa on miksi itse kommentoit tai luet näitä, kun tunnut surkuhupaisasti kuvittelevan itsesi kaiken edellä mainitun yläpuolelle. No, kiksinsä kullakin.

Vierailija (Ei varmistettu)

En kuvittele olevani muiden yläpuolella. Tässä blogissa on yleensä erittäin hyvää ja asiallista keskustelua, sellaiseen osallistujan saattaa tosiaan mielessään luokitella fiksuiksi ja skarpeiksi.

Kommentit, joissa mielipide-erojen vuoksi aletaan haukkua tuntemattomia ihmisiä ja esitetään erilaisia henkilöön meneviä loukkauksia, ovat täällä onneksi vähemmistössä. Kun näin toimitaan feminismin nimissä, tuntuu että tehdään feminismille karhunpalvelus. Erityisen kurjalta se tuntuu, kun tässä blogissa nimen omaan yritetään edistää rakentavaa keskustelua. Kuten sanottu, onneksi tällainen kommentointi on tässä blogissa kuitenkin vähemmistössä.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Saako pieni siperialainen keskushallinnon talloma kansa harjoittaa sovinismia?" - Ei saa. Se ei silti tee sortotoimista oikeutettuja, ja sortotoimia tulee tästä huolimatta vastustaa.

Feminismi ei kannata kenenkään harjoittamaa naisten alistamista. Kuvailemistasi tilanteista feminismin kannalta hankalia tekee tilanteen muu, lähinnä rotuun ja valtaan liittyvä dynamiikka.

Luultavimmin paras tapa valkoisena ihmisenä yrittää puuttua näihin tilanteisiin on yrittää tukea alueen naisia naisten omilla ehdoilla.

Thufia
Hunting Acousmêtre

Meidän vauvakinossa katsottiin Kuolleiden runoilijoiden seura, joka on monelle tosi iso leffa nuoruudesta. Järkytyin siitä, millainen deittailutarina leffassa on: elokuvan ainoa merkittävä naishahmo on yhden koulupojan ihastus. Tyttö seurustelee ja pyytää toistuvasti poikaa jättämään itsensä rauhaan. Tyttö sammuu bileissä ja poika pussaa sitä. Lopulta tyttö suostuu treffeille “sillä ehdolla, että jätät minut rauhaan”. Ja niin lempi leimahtaa!

Vanhemmissa elokuvissa on ihan kauhea määrä kaikkea shittiä, joka toistuu nykyisissä elokuvissa vähän lievemmässä muodossa ja siten vahvistaa normia siitä, että esimerkiksi tällainen deittailukulttuuri on romanttista ja normaalia. Se on se mun ongelma noita elokuvia katsoessa, ei se että “joskus joutuu näkemään jotain muuta kuin omaan arvomaailmaan sopivaa käytöstä”.

Mut onneksi voi räntätä kavereiden kanssa leffan jälkeen ne kohtaukset, jotka pisti irvistelemään! Ei tuollaisia elokuvia kyllä voi fanittaa enää samalla tavalla.

Juliaihminen
Juliaihminen

Nimenomaan juuri tämä! Että ei elokuva esitä tätä kamaa minään ajatuksena siitä, että ”kaikenlaisia arvomaailmoja sitä on, ja tässä sitä tehdään tutkimus tietynlaisen kulttuuriin”, vaan elokuva nimenomaan esittää, että tällainen ”pussaillaan sammunutta tyttöä” on jotenkin ok. Ja tällainen tapa kertoa poikien ja tyttöjen välisestä suhteesta vain toistuu. Kuvaako se tosimaailmaa vai matkiiko tosinaailma elokuvia? Varmasti molempia.

Keskustelun pointti on tuoda tällaiset meidän totutut ja hyväksytyt ajatusmallit esiin ja kyseenalaistaa ne: onko sammuneen tytön pussailu ok tai jatkuva treffeille vänkääminen, vaikka toinen on sanonut jo monta kertaa, että ei. 

Elokuvat tekevät tässä muuten karhunpalveluksen myös miehille, koska ne opettavat, että loputon epätoivoinen vänkääminen ja painostaminen olisi jotenkin romanttista ja sinnikkyys aina palkittaisiin. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Naishahmojen vähäisyys on sillei jännä asia, et ei se haittaa mua yksittäisessä elokuvassa. On ihan ok kertoa mieskaveriporukan tarina, jos se tarina nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että naisia ei hirveesti näy. Mun mielestä sellainen on ihan realistista kuvausta eikä mitenkään todellisuudesta vieraantunutta. Ongelma tästä tulee tietenkin siinä vaiheessa, kun 80 % elokuvista kertoo vain miesten tarinaa ja 80 % naisista kertovista elokuvista liittyy tavalla tai toisella aviomiehen metsästykseen.

Naisten alastomuus taas on asia, joka todella häiritsee mua nykyelokuvissa ja tv-sarjoissa. Se laittaa usein pohtimaan, miksi tämä kohtaus ja nämä tissit on pitänyt saada kuvaan. Auttaako se huomattavasti juonen kuljetusta, että nainen tulee suihkusta pyyhe kädessään eikä ympärillään? Ja ennen kaikkea, kuinka naisnäyttelijän urakehitykseen vaikuttaa se, jos hän ei suostu näyttämään tissejään?

Naisten alastomuus taas on asia, joka todella häiritsee mua nykyelokuvissa ja tv-sarjoissa. Se laittaa usein pohtimaan, miksi tämä kohtaus ja nämä tissit on pitänyt saada kuvaan.

Erotiikka ja naisten kauneus myy. Se ei vetoa ainoastaan miehiin vaan myös naisiin. Asian voi todeta selailemalla läpi kirjaston muoti-, kauneus- ja naistenlehdet. Niiden toimittajakunta on pääsääntöisesti naisia tai kokonaan naisia, eivätkä lehtiä osta kuin harvat miehet, mutta silti lehtien kuvat ovat pitkälle tuotteistettuja. 55-vuotias marketin kassa ei näytä aamulla herätessään samalta kuin näyttää Me naisten 55-vuotias uranvaihtaja.

Naisilla lienee biologinen tarve työntää itseään esiin. Osa siitä voi olla kulttuurista ohjausta, mutta on tutkimuksia, jotka todistavat joidenkin sukupuolisten erojen ilmenevän kaikissa kulttuureissa.

Miksi juuri naiset pukeutuvat tiukkoihin kropan muodot paljastaviin vaatteisiin? Miksi juuri naiset harrastavat cheerleadingia? Miksi naiset käyttävät huomattavan paljon enemmän aikaa ulkonäköönsä kuin miehet? Miksi muotiteollisuus pyörii naisten kuluttamisen varassa? Miksi juuri naiset ovat alkaneet suhtautua yhä hyväksyvämmin kauneusleikkauksiin? Miksi naiset heruttavat sosiaalisessa mediassa?

Miksi persumies laittaa itsestään someen kasvokuvan, joka on inhorealistinen, mutta nuori nainen kuvan, joka ei vastaa juuri lainkaan todellisuutta? Selailkaa naisten somepalveluita. Naiset rakastavat itsensä tuotteistamista. Nuorten naisten tileiltä ei löydä perlooksia

Eivät yliopistolla keikkuvat tiukkapukeiset tytöt ole tahdottomia uhreja. He ovat valinneet meikkinsä ja vaatteensa ja kampauksensa. He ovat valinneet paljastaa muotonsa. He saavat siitä mielihyvää. Se kuuluu naiseuteen.

Minusta ei ole feminististä pyrkiä muokkaamaan kulttuurista sellaista, että siinä syrjitään naisten luontaisia taipumuksia ja tarpeita. Feministinen kulttuuri esimerkiksi sai poistettua Formula Ykkösistä varikkotytöt. Kuitenkin varikkotytön paikoista on kova kilpailu. Varikkotytöksi tuleminen ja varikkotyttöyden poikimat työmahdollisuudet ovat monille suuri haave. Mallin työ on ammatti siinä kuin mikä tahansa muukin. 

Lilyn taustalla on Trendi. Trendin kuvat on suunnattu naisille, koska miehet eivät lehteä lue. Lehti tihkuu muovisutta ja erotiikkaa. Vaikka vaatteet ovat päällä, niin silti monet kuvista edustavat muovisuudellaan pornon lajityyppiä. Trendin toimitus on valittanut linjansa, koska sille on kysyntää.

En ymmärrä, miksi feministit pyrkivät siistimään trendimäisen kuvaston sen sijaan että arvostaisivat naiseutta, johon se vetoaa. Miksi feministeille nainen ei saa olla nainen ennen kuin hänen luontaiset taipumuksensa on tukahdutettu?

Mmmmm (Ei varmistettu)

Cheerleadingia harrastavat niin naiset kuin miehetkin. Itseasiassa alunperin kaikki cheerleaderit olivat miehiä. Suoraan sanottuna en ymmärrä miksi nostat cheerleadingin tässä kommentissasi ollenkaan esiin. Tai no ymmärrän sittenkin, sinä et vaan tiedä mistä puhut, etkä selvästi ole perehtynyt cheerleadingiin ollenkaan. Suosittelen perehtymään esimerkiksi Suomen seka- tai naisten maajoukkuiden toimintaan, niin ehkä sen jälkeen cheerleading-lajina on sinullekin hieman tutumpi.

Julialle kiitokset aivan mahtavasta blogista! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Näissä asioissa pitkälti taustalla on miesten miehille luoma, miesten ympärillä pyörivä kulttuuri, joka on määrittänyt naisten arvoa haitallisen paljon ulkonäön pohjalta. Naisten ulkonäkö on nähty hyödykkeenä miehille.

Vedät omatoimisesti sen johtopäätöksen, että naiset tekevät näitä asioita automaattisesti ja sisäsyntyisesti. Toki ihmiset voivat sisäsyntyisestikin nauttia mm. kauniista vaatteista, kampauksesta ja meikistä/kasvomaalista (nämä asiathan ei historiallisesti mitenkään yksinomaan rajoitu naisiin - mm. viikinkimiehet harrastivat näitä), mutta käytännössä näissä vaikuttaa todella paljon ympäröivä kulttuuri ja sen asettamiin vaatimuksiin sopeutuminen. Naiset käyttävät huomattavasti enemmän aikaa ulkonäköönsä, koska naisten ulkonäköön keskittynyt kulttuuri on luonut siihen painetta. Moni myös pelkää ulkonäköön liittyvää torjumista. Epärealistiset/kapeat odotukset naisten ulkonäölle saavat monet pelkäämään olevansa rumia, mikä voi antaa motiivin laittautumiselle. (Rehellisesti sanottuna itse teen niin.) Lisäksi ulkonäkö tällaisessa kulttuurissa voi usein olla sosiaalista valuuttaa. Ylipäänsä tyttöjä on kasvatettu pienestä pitäen katsomaan itseään ulkopuolelta. Usein laittautumisessa voidaan toteuttaa ympäristön ideaa siitä, millainen naisen tulisi olla. Ympäristöstä saatu hyväksyntä tuntuu yksinkertaisesti hyvältä - kenestä tahansa ihmisestä. Se on yleisinhimillinen piirre.

Moni voi myös saamiensa viestien pohjalta mm. uskoa, että ulkonäkö tuo aitoa rakkautta ja onnellisuutta, mikä ei kyllä juurikaan lopulta pidä paikkaansa, mutta sen huomaaminen voi viedä aikaa.

Miksi tämä toistuu ympäri maailmaa? Todellisuushan on se, että suurimmassa osassa kulttuureja miehet ovat alistaneet naisia, usein häikäilemättömästikin. Se kertoo kuitenkin yksinomaan miehistä, naisista se ei kerro vielä mitään. Millaisia valintoja naiset tekisivät, jos eläisimme miesten ja naisten yhdessä luomassa kulttuurissa? Sitä emme vielä tiedä, mutta esim. Suomen ja Venäjän vertailu (tai minkä tahansa muun ajan tai alueen vertailu, jossa naisilla on vähemmän ja enemmän vapauksia) voi antaa jonkinlaista viitettä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulle lasten ja nuorten sisällöt on niitä joihin vaadin ehdottomasti disclaimerit. Lisäksi ihan pienempien lasten sisällölle käy kylmä sensuuri. En tarjoa juuri 3 vuotta täyttäneelle lapselleni mitään missä on edes ”lievää” rasismia, syrjintää tai ahdistavia sukupuolirooleja. Mikäli jossain tulee vastaaavaa vastaan pyrin lapselle selittämään mistä on kyse. Toisinaan lapsi tuntuu ymmärtävän osan selityksestä ja toisinaan konseptit ovat aivan liian vaikeita.

Itseäni on viimeksi ottanut päähän Netflixin uusi nuorille suunnattu japanilaistuotanto Good Morning Call. Koko (sarjakuvaan perustuva) sarja pyörii ilkeän kusipäisen poikaystävän ja ujon häsläävän tyttöystävän ympärillä. Asetelma on todella ahdistavan manipuloiva, epäterve ja täynnä suorastaan emotionaalista väkivaltaa. Kaikki tämä henkinen väkivalta kuitenkin on ”ihanaa ja romanttista”. En tiedä kuinka vanha alkuperäinen sarjakuva on tai kuinka paljon kulttuurierot vaikuttavat kerronnan sävyyn. Koko homma kuitenkin alkoi ärsyttää ihan järjettömän paljon vaikka muut hahmot kyllä toisinaan nostivat esille poikaystävän kusipäisyyden. Joissain kohti koko homma tuntui myös parodialta, mutta jokin siinä nyt oli pahasti pielessä.

Eli samoin kuin joku aikaisempi kommentoija, historialliset tuotannot eivät juuri vaivaa mutta uusilta tuotannoilya kyllä odottaisi enemmän.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole nähnyt Blues Brothers'a, mutta onko vielä ongelmallisempaa, mikäli mustia ihmisiä ole elokuvissa ollenkaan. Tai he ovat olemassa hassuina rasistisina representaatioina kuten Pelastakaa ja Pätkässä. Itse kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä kyseistä elokuvaa ei tarvitse esittää televisiossa lainkaan. Afrosuomalaisten lasten tätina ajattelen, että elokuva on suomalaisen rasismin historiaa, joka voidaan esittää nimenomaan esimerkkinä siitä, vaikka Maximissa esim. Koko Hubaran luennon jälkeen, mutta missään nimessä se ei kuulu telkkariin, mistä uuden sukupolven lapset taas oppivat, että blackface ilmiö on hauskaa tai että mustat ihmiset ovat jokin viihteen lähde.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, ehdottomasti samaa mieltä.

Blues Brothersissa on onneksi melko freesit ja monipuoliset mustat hahmot, ei ainakaan ihan stereotypisimmasta päästä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi jestas noita juttuja! Todellisuuden taju nolla.
Kannattaisi varmaan katsoa rintamäkeläisiä ja elämänmenoa, ne ovat paljon sovinistisempia kuin jotkin vanhan ajan eskapismi
Hollywood-elokuvat. Mutta eihän punaviher-feministejä kiinnosta kehitysmaiden naisten ja vanhojen naisten kokemukset ja millaista suomessa naisen elämä oikeasti on ollut. Eletään vain harhoissa ja vihataan naisellisuutta hollywood elokuvien vuoksi ja hifistellään ironisesti

Juliaihminen
Juliaihminen

Jep jep. Voi jestas näitä juttuja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Miksi ei saisi kirjoittaa tai tehdä elokuvia muista kulttuureista? Lisäisi enemmän suvaitsevaisuutta ja ymmärystä.
Sitä paitsi politiikkaa ei pidä sekoittaa liikaa kulttuuriin ja tarinoihin. Uteliaisuus on hyvästä mutta herkkähermoinen hipsteröinti ei ja muutenkaan neljännen aallon feminismistä ei ole hyötyä tavalliselle naiselle

Juliaihminen
Juliaihminen

En oikein osaa sanoa, mihin tässä viitataan. Onko joku kieltänyt muista kulttuureista elokuvien tekemistä?

Maxim-fani (Ei varmistettu)

Tosi hienoa, että Maxim alkaa näyttää vanhojakin elokuvia! On tuntunut vähän kyllästyttävältä se, että kaikissa teattereissa pyörii aina samat leffat. Niin paljon hyviä elokuvia on kuitenkin tehty, ja valkokankaalta niiden näkeminen on aina vielä hienompaa kuin vaikka televisiosta.

Kommentoi