Mikä vanhoissa leffoissa mättää ja miten niitä pitäisi katsoa?

maxim erkka.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Finnkino Maxim

Olen viime aikoina pyöritellyt paljon sellaista ajatusta, että #metoo vanhensi kertaheitolla valtavan määrän populaarikulttuurin tuotteita. Musiikkia, tv-sarjoja ja etenkin elokuvia. Sen jälkeen kun on kerran alkanut tarkkailla elokuvissa esiintyvää sovinismia ja rasismia, näistä silmälaseista ei oikein enää pääse eroon, vaikka kuinka yrittäisi ”vain nauttia elokuvan maailmasta”. Tästä on toki puhuttu jo pitkään, mutta nyt kun rakenteellisesta epätasa-arvosta on puhuttu julkisuudessa niin paljon, tietyt kulttuurintuotteet näyttäytyvät entistä räikeämpinä.

Kävin ystäväni Erkan kanssa uuden Maximin klubitorstaissa katsomassa Blues Brothersin. Se on vuonna 1980 valmistunut elokuva, joka kertoo kahdesta miehestä, jotka pyrkivät kokoamaan vanhan bändinsä takaisin yhteen ja keräämään esiintymisellään rahaa sulku-uhan alla olevaan orpokotiin. Leffassa on upeita musikaalikohauksia, joissa tuon ajan kuumimmat rhytm and blues- ja soultähdet aina Ray Charlesista Aretha Frankliniin ja Cab Callowaysta James Browniin soittavat, laulavat ja tanssivat. 

Leffa on syystä klassikko: siinä on osuvaa huumoria, hauskaa tohelointia ja mieletön soundtrack. Mutta se on myös aikansa tuote. Sitä katsoessa en voi olla miettimättä, että kaksi valkoihoista miestä tässä omivat mustien musiikin itselleen. Enkä sitä, että elokuva tarjoaa naiselle vain muutaman roolin: pakkomielteisesti exäänsä suhtautuvan umpihullun (tyylikäs Carrie Fisher) ja miehelleen nalkuttavan naisen (upea Aretha Franklin).

Juteltiin Erkan kanssa aiheesta tovi. Erkka sanoi, että vaikkei sitä voi puolustella, että kaksi valkoihoista miestä omivat leffassa blues-musiikin, niin aikaan nähden homma on tehty melko huomaavaisesti: Isot tummaihoiset bluesnimet ovat näkyvästi mukana, ja päähenkilöt saavat blues-herätyksensä juurikin käytyään kirkossa mustien messussa.

Blues Brothers on vain yksi tuhansista esimerkeistä. Kun katsoo mitä tahansa Hollywood-leffaa, rakenteellista sovinismia ja rasismia löytyy yllin kyllin – tosin ihan nykypäivänäkin. Mutta mitä mieltä olette, millä silmällä näitä vanhoja elokuvia kuuluu katsoa?  Paljonko se häiritsee, ja voiko siitä syntyä hyvää keskustelua? 

Kun tovi sitten Pekka ja pätkä neekereinä -elokuvan näyttämisestä nousi kohu, moni toivoi, että jos elokuva näytetään, sitä kontekstoitaisiin jollain lailla: kerrottaisiin, minkälaisessa Suomessa elokuva on kuvattu ja miksei tällaista voitaisi tehdä nykypäivänä. Olisikin ihan kiinnostavaa, jos tällaisten elokuvien kohdalla käytäisiin keskustelua siitä, mikä niissä saattaa olla ongelmallista, mikä on muuttunut ja minkä pitäisi muuttua.

En kuitenkaan ole sitä mieltä, etteikö tällaisia elokuvia kuuluisi ja kannattaisi näyttää. Harva vaatiikaan mitään taiteen sensuroimista. Totta puhuakseni on vallan erinomaista, että Maximissa on nyt näitä klubitorstaita, joissa pääsee näkemään sellaisia leffoja, joita ei näe muuten juuri missään: Nämä elokuvat eivät ole suoratoistopalvelussa eikä niitä näytetä televisiossa. Näin ollen Maximin kaltaisella art house -teatterilla on ehdottomasti paikkansa helsinkiläisessä elokuvateatteriskenessä.

Keskustelu ei kuitenkaan ole koskaan pahasta, ja mulla ei oikeastaan ole edes mitään valmiita vastauksia tähän. Mitä mieltä te olette?

 

Miten katsotte vanhoja elokuvia, joissa toistetaan ongelmallista arvomaailmaa?
Entä Tuleeko teille mieleen esimerkkejä ihanista elokuvista, joista yhtäkkiä olettekin huomanneet jotain rakenteellisesti epäilyttävää?
 
 
Kuvassa: Ystäväni (ja juuri hyvän esikoisromaaninsa julkaissut) Erkka Mykkänen ja olut. Maximin ohjelmistosta kannattaa bongailla kiinnostavia leffoja.
 
 
 

Lue myös:

Maxim avataan uudestaan, tässä kolme syytä miksi se tämä on kulttuurin voitto

 
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit (33)
  1. Mun mielestä vanhoissa elokuvissa oleva sovinismi ja rasismi on jossain määrin hyväksytympää juuri siksi, että men ovat aikansa tuotteita. Paljon pahempaa sellaiset ovat tuoreet leffat tai kirjat, joissa samoja ongelmia on. Vähän samaa ongelmaa olen paljon pohtinut lastenkirjojen kanssa; miten lukea lapsille hyviä kirjoja, joissa on kuitenkin feministisestä näkökulmasta paljon ongelmia? Jos kirjat on kirjoitettu kauan sitten, voi lasten kanssa jutella siitä, että kauan sitten maailma oli erilainen ja joistakin asioista ajateltiin ihan hassusti. Mutta jos kirja on uusi, keskustelu on vähän haastavampaa..

    1. Hyvä pointti! Esimerkiksi Babar-kirjoissa on aika paljon omituisia olettamuksia maailmasta ja normeista.

      1. Babarin kolonialismi on myös hyvin vaikea asia, enkä tiedä, miten selittää sitä 2-vuotiaalle. Varsinkin kun itsellä ei ole mitään kirjallisuuden tai historian koulutusta, tuntuu siltä, että en itsekään osaa nähdä kaikkea mikä mättää.

  2. Jos ymmärtää ja muistaa kontekstin, minusta on ihan hyvä, että viihteessä joutuu joskus näkemään muuta kuin omaan arvomaailmaan sopivaa käyttäytymistä. Se muistuttaa meitä historiasta ja siitä, että maailma on ollut (ja on edelleen) pullollaan ihmisiä, jotka ajattelevat toisin kuin me. Ja toisaalta, olen itse lapsena lukenut esim. järkyttävän rasistisia Tarzaneita ja Aku Ankkoja, joissa oli kauheaa ruumiillista kuristusta – silti minusta kasvoi ihminen, joka tuomitsee molemmat.

    1. Samaa mieltä. Minusta on tärkeää nähdä, kuinka dramaattisesti asenneilmapiiri on muuttunut kuluneen sadan vuoden aikana. Se avaa silmät nyky-yhteiskunnassakin vallitseville ongelmille ja auttaa ymmärtämään ilmiöiden taustoja ja osin myös tuossa ajassa kasvaneiden asenteita. Toisaalta se antaa toivoa: valtava muutos on mahdollinen varsin lyhyessä ajassa. Toisin kuin sanotaan, kaikki ei ole jatkuvasti menossa huonompaan suuntaan.

      Ongelmallisempana pidän vanhojen elokuvien ja kirjojen katsomista lapsen kanssa, lapsilta puuttuu täysin medialukutaito. Meillä nyt suosiossa Tammen kultaisten kirjojen kokoelmateos, jossa esitetään tummaihoisen palvelusväkenä, tupakoidaan, nimitellään lapsia laiskoiksi ja lihaviksi, palkitaan ja lohdutetaan ruoalla, esitetään erittäin konservatiivisia sukupuolirooleja, ajetaan ylinopeutta ilman turvavöitä jne. Kuvat ovat suurelta osin upeita, mutta tarinat niin kökköjä ja kiusallisia, että olen suunnitellut kirjoittavani tilalle uudet tarinat. Sitten kun on paremmin aikaa…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *