Miksi töitä ei saa tehdä rahan takia?

DSC_1421.jpg

Lapsuudessa fiilistelemäni yhtye Tiktak ilmoitti tekevänsä paluun festareille tänä kesänä. Se on hauskaa, ja toivon mukaan mäkin näen heidät jollain festivaalilla. Lukiessani heidän paluuhaastatteluaan mua kuitenkin alkoi risoa yksi juttu, joka ylipäänsä ärsyttää usein, kun puhutaan työstä.

Tiktakin jäsenet kertovat painokkaasti, miten he eivät missään nimessä tee paluukeikkojaan rahan takia. ”Sellaisesta vihjailu on ainoa asia, joka saa mun pulssini nousemaan”, kitaristi Emppu sanoo. 

Tämä kertoo taas niin osuvasti siitä, miten rahaa pidetään edelleen vääränä motiivina tehdä töitä. Miksei saisi tehdä rahan takia jotain? 

Tiktakin kohdalla uumoilen, että vihjailu paluusta rahan takia loukkaa bändiläisiä siksi, että he ajattelevat, että fanit eivät pitäisi paluuta aitona haluna esiintyä faneille, vaan motiivi olisikin materiaalinen. Ja ehkä toiseksi myös se, että saattaisi tuntua surkealta, jos kymmenen vuotta sitten lopettaneen bändin jäsenillä olisi nyt niin huono taloustilanne, että hetkellinen paluu olisi keino rahoittaa elämää. Ymmärrän siis hyvin, että heidän brändiinsä kuuluu vakuuttaa olevansa aito, ja tekevänsä tätä rakkaudesta lajiin, eikä missään nimessä rahaan, joka on maallista ja pinnallista – kaukana taiteesta.

dsc_1420.jpg

Mutta eikö taidetta tai kulttuuria sitten saa tehdä niin, että yksi motiiveista olisi raha? Jos ajatellaan työelämää noin ylipäänsä ja unohdataan Tiktak, niin vaikuttaa siltä, että jos joku sano rahan motivoivan, sitä pidetään ainoana motiivina tai vähintäänkin suurimpana motiivina tehdä töitä. Se ikään kuin pyyhkii pois kaikki muut motiivit työlle, kuten intohimon, kunnianhimon, halun tehdä hyvää, halun kehittyä jossain tai ylipäänsä viihtyä.

Mutta eihän se niin mene! Mulla on varmaankin kymmenen eri syytä tehdä työtä, ja raha on niistä ehdottomasti yksi suurimmista. Tietenkin mä haluan rahaa työstäni, se on itsestäänselvyys. Mutta sitä ei sitten kuitenkaan oikein saisi sanoa ääneen, koska silloin vaikuttaa ahneelta ja ehkä vähän laskelmoivalta. Ihmisiä, jotka tekevät töitä rahan takia, pidetään helposti vähän surullisina tai sitten kylminä.

Oli sitten pakko räntätä tästä IG-storyssäni, ja sain kiinnostavia vastauksia ihmisiltä. Yksi johtavassa asemassa oleva kaverini kirjoitti: 

”Rahan takia ei saa tehdä ainakaan mitään positiosta, jossa on a) pomo b) tienaa keskivertoa enemmän. Kaupan kassalla työskentelevä saa tehdä työtä rahan takia. Kuitenkin alat, joissa on kyse hoivaamisesta on sellaisia, joissa rahalla ei saa olla väliä. Ehkä tämä liittyy positioihin, joissa on valtasuhde toiseen?”

Tämä oli mielestäni tosi kiinnostava pointti. Edelleen meillä on sellainen ajatus, että jos kyseessä on kutsumusammatti, kuten hoiva-ala, niin mielellään ei puhuta rahasta edes samassa lausessaa. Ja toisaalta johtajan ei tule tehdä mitään rahan takia, koska hänellä on jo valmiiksi ikään kuin yksi miinus plakkarissaan, sillä johtaja on saattanut hakeutua asemaan vallan takia, mikä sekin on ilmeisen huono asia. Jos sattuu haluamaan rahaa ja valtaa, niin sitten on täysin mätä ihminen. 

Toinen kommentoi, miten hän oli vaihtanut kulttuurialalta mainosalalle, jossa on paljon paremmat palkat.

”Ei harmita, että olen parempipalkkaisella alalla vasta nyt, koska henkisesti ja elämyksellisesti kulttuurijutut antoivat niin paljon. Mutta kun ihmiset kysyvät, onko ikävä kulttuurijuttuja, niin ei ole kyllä ikävä kilpailua siitä, kuka useasta hakijasta pääsee naurettavan huonosti palkattuun pestiin.”

Tässä tuli mielestäni hyvä pointti esiin: On ihan totta, että eri aloilla on erilaiset kannustimet tehdä töitä. Koska kulttuurialaa pidetään niin mielekkäänä työn kannalta, moni hakeutuu työskentelemään sillä. Se on arvo ja valinta sinänsä, ja silloin raha ei ole ihmiselle suurin motiivi tehdä töitä, koska sitä rahaa ei ole siellä jaossa. Tämän hetkisessä kapitalistisessa systeemissä palkat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun kulttuurialalla on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, se näkyy pienemmissä palkoissa. Silloin saattaa olla ihan helpottavaakin sanoa itselleen ääneen, että ”minä olen valinnut itse kulttuurialan, raha on siis toissijaista muille arvoilleni ja motiiveilleni”.

(Itse ainakin välillä joudun muistuttamaan itseäni tästä silloin, kun kuulen jonkun saman ajan opiskelleen mutta eri alalta valmistuneen palkan ja kateus meinaa ryöpsähtää rintaan.)

Mutta se, että sanoisi ettei raha ole minkäänlainen motiivi tehdä työtä, ei kyllä edistä yleistä hyvää omalla alalla. Ensinnäkin se on 99 % kerroista valhe, koska jos raha ei olisi minkäänlainen motiivi, ihmisen ei tarvitsisi nostaa palkkaa ollenkaan. (Hehe, kysyin ig-storyssäni tätä, ja 99 % vastaajista sanoi, että raha on heille ainakin yksi motiivi tehdä töitä.) Toiseksi se johtaa helposti siihen, että jos edes alkaa keskustella vaikkapa jostain bändin keikkaliksoista tai siitä, että päiväkodin työntekijöiden on syytä saada kunnon palkkaa, vaikuttaa ahneelta ja laskelmoivalta. Mikä ei pidä paikkansa! Miksi se olisi erityisen ahnetta, että pyytää tehdystä työstä perustellun korvauksen?

Usein joku muu taho kuin työntekijä hyötyy siitä, että rahasta keskustelemista pidetään kiusallisena. Mitä vähemmän rahaa ja palkkaa kehtaa ottaa keskusteluissa esiin, sitä suurempi tabu siitä tulee, ja sitä vaikeampaa on pyytää sopivaa korvausta.

Ja toisaalta, mä ihan ymmärrän, että mun edellisissä työpaikoissani pomoni on halunnut ja saanut huomattavasti isompaa palkkaa kuin minä. Se on kuulunut hänelle! En minä ole halunnut sitä vastuuta, olen halunnut olla vain työntekijä, joka hoitaa hommansa eikä muuta. En siis tietenkään kannata sitä, että kaikkien pitäisi saada kaikesta työstä saman verran palkkaa. Enkä usko siihenkään, että kaikille ihmisille raha olisi yhtä suuri syy tehdä töitä. Mutta sitä kannatan, että ihmiset eivät demonisoisi palkkaa motiivina työn tekemiselle.

 

Miten suuri motiivi raha on sinulle tehdä töitä?

 

Lue myös:

Näin olen selvinnyt kateudesta, joka herää muiden ihmisten suuremmasta palkasta

Miksi puhun rahasta nykyään ääneen

 

Kuvat: Hehe, oli pakko vaihtaa tuo lompakkokuva pois, kun eräs ystävällinen lukija huomautti, että ajokortista näkyi vähän liikaa infoa. 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit (42)
  1. Rahan takia työn tekeminen tuntui olevan tabuaihe ainakin 2000-luvun alun opo-tunneilla. Oon myöhemmin usein ihmetellyt, miksi silloin ammatteja esiteltäessä ei ollenkaan puhuttu eri alojen keskimääräisistä palkoista. Aika harva kuitenkaan tekisi täyttä 40 tunnin työviikkoa, jos mukava toimeentulo olisi muuten turvattu.

    Omassa DI-kuplassani työstä saatava korvaus on yksi hyvin keskeinen syy töiden tekemiselle. Aihe ei siis meille ole mikään tabu. Itse välillä jopa ajattelen, että olen oikeutettukin saamaan vähän parempaa palkkaa, koska teen useiden liian tylsäksi ja vaativaksi katsomaa työtä.

    Sitähän on muuten teoretisoitu, että ammatit eriytyvät naisten ja miesten ammatteihin hyvinvointiyhteiskunnissa juuri siksi, että täällä toimeentulo ei yhtä ratkaisevasti ole kiinni valitusta alasta. Kehittyvissä maissa taas ammatinvalinta on ratkaiseva askel kohti keskiluokkaista hyvinvointia ja siksi perheensä toimeentuloa ajattelevien naistenkin täytyy hakeutua kovempipalkkaisiin, usein miehisiin töihin.

    1. Mullakaan ei ole sen suurempia muistikuvia siitä, että ammattien kohdalla olisi puhuttu sanaakaan rahasta.

      Omat vanhempani sanoivat aina, että tee mitä kiinnostaa, äläkä mieti rahaa. Se on sinällään ollut ihan hyvä neuvo, koska uskon myös siihen, että siinä mikä kiinnostaa, voi päätyä tosi hyväksi ja sitten jos on jossain hyvä, voi saada siitä kunnon korvauksen. Toisaalta itselleni on käynyt hyvä munkki, että valtiotieteellinen sattui kiinnostamaan, koska vaikkei tämä mikään palkkatorniala ole, niin kuitenkin paremmin palkattu kuin moni muu. 

      En silti osaa sanoa, kuinka paljon puhuisin vaikka lapselleni palkan merkityksestä alaa valitessa. Kyllä mä ainakin haluaisin, että hän tiedostaa, minkä tasoista palkkaa ja millaiset työtilanteen hänen mahdollisesti valitsemaltaan opiskelualalta voisi olla tulossa. Ihan vain jo se, että ihmisellä on saatavilla oleva tieto käsissään valintaa tehdessä, on musta ihan hyvä juttu.

      Ja sitten taas toisaalta, näistä ei vain tiedä etukäteen. Mulla on kavereita, jotka ovat opiskelleet taideakatemiassa animaatiota, jota pidin vähän huonopalkkaisena valintana, ja sitten ne työllistyvätkin Roviolle hyvällä palkalla.

      Palkka on vain yksi juttu, mutta kyllä se sitten kuitenkin määrittelee elämää jonkun verran.

  2. Olen jo pidemmän aikaa tehnyt tutkimus- ja asiantuntijatyötä yliopistolla huonolla palkalla ja täysin ennustamattomissa olosuhteissa, sillä raha ei ole ollut työn ensisijainen motiivi. Akateemisen tutkimuksen kentillä raha vaikuttaa olevan kielletty aihe, sillä ihmiset kilpailevat huonosti palkatuista töistä ja pienistä apurahoista. ”Oikean” tutkijan motiivi ei saisi ikinä olla raha – näin sanotaan. Tämä onkin ollut todella helppoa ennen lapsia, asuntolainaa ja elämäntavoitteiden selkiintymistä. Täytyy sanoa, että palkka on kasvattanut merkityksensä nyt enemmän, sillä kun kaskymppisenä pystyi elämään päivän kerrallaan, niin yli kolmikymppisenä ymmärtää mihin kaikkeen se oikeasti vaikuttaa: turvallisuuden tunteeseen, sosiaalisiin suhteisiin, elämänlaatuun, eläkkeeseen, lasten harrastuksiin, mahdollisuuteen nähdä maailmaa ja syödä hyvin jne. Tämän vuoksi palkka on kasvattanut merkityksensä ja sellaiset työpaikat, joissa nykyisestä työstä saa vähintäänkin yli kaksinkertaisen palkan kiehtovat yhä enemmän.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.