Millainen tunnelma kodissamme vallitsee?

tunnelma.jpg

Olen jutellut monien ystävieni kanssa viime aikoina siitä, millainen tunnelma lapsuudenkodissa on vallinnut. Ihmiset kertovat kahdenlaista tarinaa. Jotkut sanovat, että heillä on ollut kotona yleisesti ottaen mukavaa ja leppoisaa. Tietenkin vanhemmat silloin tällöin suuttuivat toisilleen tai lapselle, mutta mielikuva omasta lapsuudenkodista on rento.

Toiset taas muistelevat, että kotona oli usein kireä fiilis. Molemmat tai jompikumpi vanhempi oli stressaantunut ja usein huonolla tuulella esimerkiksi kuormittavien töiden takia. Tällöin lapsena piti varoa omaa käytöstään, sillä isä tai äiti saattoi räjähtää pienestäkin jutusta.

Jotkut ovat kertoneet, että vanhemmat saattoivat riidellä keskenään paljon niin, että riidat kestivät pitkään. Joillakin on kokemuksia jopa vanhempien kuukausien mittaisista mykkäkouluista, mikä taas vaikutti tietenkin koko perheeseen. ”Ne olivat hankalia aikoja myös käytännössä, sillä vanhempien keskinäinen mykkäkoulu saattoi johtaa siihen, ettei meillä tehty ruokaa”, yksi mainitsi. 

Näitä kokemuksia kertoneet ystäväni eivät mitenkään ajattele, että lapsuus ja nuoruus olisi ollut huono tai he olisivat kokeneet mitään traumoja, vaan nämä ovat ennemminkin sellaisia toteamuksia. Kireä tunnelma ei aiheuttanut välttämättä mitään turvattomuutta, mutta ikävää se kuitenkin oli. Lisäksi se, että joinain aikoina on ollut kireä tunnelma, ei tarkoita sitä, että kaikkina aikoina olisi ollut. Eli tilanne saattoi vaihdella paljon.

tunnelma2.jpg

Oma haaveeni on tietenkin se, että nykyisessä kodissani meillä olisi sellainen letkeä ja humoristinen fiilis. Mitä enemmmän olen puhunut tästä ystävien kanssa, sitä tärkeämpänä olen alkanut pitää asiaa. Sitä enemmän olen myös alkanut tajuta, että voin itse vaikuttaa valtavasti kodin fiilikseen omalla toiminnallani.

Mulla oli esimerkiksi yhdessä vaiheessa tapana aika usein rähjätä aina vähän aikaa silloin, kun saavuin töistä kotiin, mikäli kotona oli sotkuista. Tästä tavasta olen tietoisesti pyrkinyt eroon ja tullessani töistä kotiin ja kävellessäni ylimpään kerrokseen rappukäytävässä olen tehnyt eräänlaista mielikuvaharjoittelua: ”Sitten kun siellä on eteisessä kengät ja takit möykkynä lattialla ja keittiö näyttää siltä kuin siellä olisi kuvattu Nuijaa ja tosinuijaa, niin hengitän vain rauhassa ja iloitsen siitä, että minun kaksi rakasta ukkelia on minua vastassa.”

Tämä onnistuu aika usein, mutta ei edelleenkään joka kerta.

Minä olen luonteeltani vähän sellainen, etten oikein pysty olemaan näyttämättä tunteitani. Kartan konflikteja ystävieni kanssa, mutta kotona saatan räjähtää joskus vähän liian helposti. Toisaalta hyvä puoli on se, että lepyn noin minuutissa. Joskus kun olen ollut älyttömän kiukkuinen, olen oikein suunnitellut, että ”nyt mökötän ainakin vuorokauden”. Sitten mun mökötys on kuitenkin loppunut sillä sekunnilla, kun Tiki on tullut ja heittänyt jonkun vitsin. Kuten olen sanonut, en kykene olemaan oikein mistään kauhean pitkään vihainen. 

tunnelma3.jpg

Ihmisen persoona muokkautuu monesta eri palikasta, mutta joskus olen kuullut sanottavan, että puolet tulee geeneistä, puolet ympäristöstä. Minun muistikuva omasta lapsuudenkodin yleistunnelmasta on sellainen, että meillä oli nimenomaan rentoa, kepeää ja aika humoristista. Isäni on ikuinen puujalkavitsien vääntäjä (raivostuttavuuteen saakka), ja meillä kotona arvostettiin vitsailua ja nauramista. Vanhemmat eivät juurikaan riidelleet, paitsi aivan lyhyen hetken silloin, kun he päättivät erota (olin 8-vuotias). Äiti saattoi joskus tulistua nimenomaan sotkusta, mutta hänkin leppyi aina jossain kolmessa minuutissa. Isäni ja äitini ovat ylipäänsä aika leppoisia ihmisiä, joten rennon tunnelman ylläpitäminen oli aika helppoa. 

Lisäksi meillä neljällä sisaruksella oli aina hyvä meininki keskenämme. Okei, kuten olen kertonut, me lapset riitelimme aivan mielivaltaisen paljon, mutta se oli juuri sellaista kuin oma riitelyni nykyäänkin: tulitikku raapaistaan, liekit roihuavat hetken ja sitten koko homma onkin jo ohi. Mikään ei jäänyt koskaan kytemään, ei vanhempien eikä meidän lapsien väliin, sillä anteeksi pyytäminen oli sisäänkoodattu käytökseen.

Riidat sovittiin aina, ja niinpä minulle on luonnollista, että Tikin kanssa kinat sovitaan edelleen heti kun molemnat ovat leppyneet. Meidän whatsapissa on varmaan satoja tällaisia viestinvaihtoja:

”Ollaan kamuja?”

”Ollaan kamuja! Pus!”

Totta kai haluaisin olla ihminen, joka ei kiukuttelisi niin helposti ja jonka hermo kestäisi pidempään ilman että muutun kireäksi. Työstän tätä koko ajan, ja uskonkin, että minusta on tullut pakostakin leppoisampi viime vuosien aikana (esimerkiksi juuri sotkun kestämisessä, koska muita vaihtoehtoja 2-vuotiaan kanssa ei oikein ole). Jos tunteet laittaa hetkeksi sivuun ja miettii, kumpi on tärkeämpää, hyvä tunnelma vai siisti koti, niin valinta on aika selkeä. Jostain syystä kuitenkaan väsyneenä ja nälkäisenä en saa tätä valintaa aina osumaan kohdilleen. Mutta tällainen kodin tunnelman pohdiskeleminen auttaa, sillä totta kai minä haluan, että joskus sitten tulevaisuudessa Alppunen ei viiniä ystävien kanssa siemaillessa kerro, miten ”meillä kotona oli aina aivan jäätävän kylmä fiilis”.

Toisaalta en nyt halua myöskään syyllistää itseäni siitä, että välillä flippailen ja raivoan. Joskus elämä nyt vain on sellaista, että raivostuttaa, eikä sekään ole niin kovin vakavaa. Sen sijaan yritän tiedostaa, että omalla käyttäytymiselläni voin vaikuttaa siihen, millainen meininki kotona vallitsee.

 

Millainen tunnelma teillä oli lapsuuden kodissa?

 

Lue myös:

Kosto on vaivalloinen

Riitelimme sisarusteni kanssa lapsena paljon ja nyt olemme parhaita ystäviä

Omituisimmat riidanaiheet Tikin kanssa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit (18)
  1. Tosi rakastava, rento, toisia kunnioittava ja hauska siitä huolimatta että paljon myös huudettiin toinen toisillemme. Meilläkin riidat aina käsiteltiin ja pyydettiin anteeksi eikä jätetty muhimaan. Tätä kuvaa hyvin se, kuinka joskus ennen mun syntymää mun vanhemmat oli riidelly ja isä oli painunu ovesta ulos, niin äiti oli painunu perään ja kantanu sen sisään käsittelemään asiaa 😀

    1. Hahaha, siinä on ollut hyvät otteet käytössä!

  2. ”Kireä tunnelma ei aiheuttanut välttämättä mitään turvattomuutta, mutta ikävää se kuitenkin oli. ”

    Sitä, onko kireä ilmapiiri aiheuttanut turvattomuutta, on vaikea arvioida kauhean kevyin perustein. Ihminen, joka on elänyt kireässä ilmapiirissä lapsuuden, oppii sen olevan normaalia ja joutuu lapsena kehittämään selviytymiskeinoja taiteilla kireässä ilmapiirissä. Nämä haitalliset selvitymiskeinot (tunnelukot) jatkuvat aikuisuuteen ellei niitä työstä tietoisesti vaikka terapian avulla. Lisäksi ihminen toistaa lapsuuden olosuhteita omissa ihmissuhteissaan aikuisena ja saattaa valita tiedostamatta vanhemman tyylisen kumppanin (alitajuisesti hakien jotain mitä ei lapsena ikinä vanhemmaltaan saanut).

    Halusin siis kommentoida, että lapsuuden kodin ilmapiirillä ja vanhemmilla on iso vaikutus myös siihen, millaisia ihmissuhteet aikuisena ovat ja miten turvaton ihminen on. Turvaton ihminen hakee usein turvaa ulkopuolelta muista ihmisistä ja se aiheuttaa ongelmia.

    Olen ajatellut aiemmin, että minulla oli onnellinen hyvä lapsuus ja ulospäin se näytti just siltä, mutta kodissamme vallitsi outo kireä ilmapiiri. Se tuntui itsessä outona olona välillä, mutta sitä oli mahdoton selittää. Aikuisena päädyin terapiaprosessiin, jossa vasta aukesi silmät lapsuuden kireälle arvaamattomalle ilmapiirille ja aloin työstää itsessäni haitallisia selviytymiskeinoja, jotka olivat edelleen minussa aikuisena.

    1. Tuo on tuhannen tosi.

      Ehkä ihmiset ikään kuin haluavat kertoa itselleen sellaista tarinaa, että ei tässä mitään ongelmaa ole. On pelottavaa alkaa myöntää, että olisi jotain tunnelukkoja käsiteltävänä, mieluummin sitä vain porskuttaa eteenpäin, vaikkei homma olisi kaikkein järkevintä pitkällä aikavälillä.

      1. Minuun ainakin on lapsuudenkodin kireä ilmapiiri jättänyt vahvat jälkensä, joita olen käsitellyt mm. terapiassa. Erityisesti isän arvaamatonta suuttumista ja verbaalista aggressiota, suoranaista ilkeyttä, piti pelätä, joten opin kulkemaan varpaillani ja varomaan suututtamasta ketään. Herkkänä ihmisenä tämä käytösmalli on siirtynyt myös aikuisuuden ihmissuhteisiini, joissa olen miellyttänyt ja myötäillyt muita ja ottanut vastaan hyvinkin kammottavaa käytöstä esim. ystäviltäni, koska olen jollain tasolla ajatellut ansaitsevani sellaista kohtelua, onhan se tuttua jo lapsuudenkodista.

        Olen pelännyt muissa ihmisissä kaikenlaista kireyttä ja kiukkua ja automaattisesti ajatellut, että kun joku on huonolla tuulella, on se minun vastuullani ja minun tehtäväni on myötäillä ja miellyttää ihmistä ja yrittää estää kireyden eskaloituminen raivariksi. Me kiltit miellyttäjät olemme niitä, joita kohtaan muut ihmiset usein käyttäytyvät vaativasti ja käyttävät roskakoreina omalle pahalle ololleen.

        Tämä oli mielessäni myös, kun bloggasit siitä, miten ihmisten konmarittaminen on väärin – oman itsetuntemukseni kasvaessa ja omanarvontuntoni vahvistuessa olen ”konmarittanut” näitä kireitä ja passiivis-aggressivisia, tai joskus jopa avoimen aggressivisia ihmisiä elämästäni. En ole halunnut enää olla ystävyyssuhteessa ihmisiin, joiden seurassa olen koko ajan stressaantunut, koska tarkkailen toisen reaktioita, varon sanojani ja miellytän toista enkä pysty olemaan oma itseni. Kun ihmissuhteessa on vakiintunut vuosien varrella tietynlainen dynamiikka, on sitä usein hyvin vaikea muuttaa. Ihmisen, joka on tottunut siihen, että ystävä sanoo aina kyllä kaikkeen ja kuuntelee, kun toinen osapuoli puhuu lähinnä itsestään eikä ole aidosti kiinnostunut toisen kuulumisista, ei ole helppo yhtäkkiä sopeutua muutokseen. Näissä tilanteissa myös huomaa, ketkä ovat niitä aitoja ystäviä ja ketkä viettävät aikaa kanssani vain koska teen niin kuin he haluavat.

        Eli tässä tällainenkin näkökulma 🙂

        Kiitos hyvästä blogista ja hyvää syksyä! <3

        1. Joo, mielestäni tuo on oikein järkevää toimintaa, ei kenenkään tarvitse hengailla ihmisten kanssa, jotka lähtökohtaisesti aiheuttavat enemmän miinusta kuin plussaa mielelleni. Oikeastaan siinä postauksessa puhuin ennen kaikkea sellaisesta kielenkäytöstä ja ideologiasta, että ihmiset ovat kuin turhaa roinaa, jotka voi vain ”poistaa” ja puhua siitä ylpeillen. Mutta ilman muuta toksiset suhteet kannattaa vain unohtaa, jos muutos ei onnistu.

          Eli hyvä näkökulma ja kiitos! <3

    2. Se on just näin, jos kokonaisuudessa on ollut myös hyviä juttuja ei välttämättä osaa ajatella mitenkään traumatisoituneensa. Joissain tilanteissa myöhemmin saattaa ne tuntemukset vaan nousta helposti esiin tilanteissa ja ihmisten kanssa jotka muistuttaa jollain tavalla näitä lapsuuden aikoja. Ihmetyttää miksi negatiivinen työkaveri herättää suurta ahdistuneisuutta kunnes tajuaa että se fiilis on muisto sieltä lapsuudesta.

      Mutta, jos olen oikein ymmärtänyt niin liiankin sijoiteltu tie ei tee lapsen kehitykselle hyvää. Jos kotona on pääosin hyvä ja rakastava fiilis on ihan hyvä että normaaleja kinoja on välillä ja vanhempikin voi joskus suutahtaa. Kunhan sitten asia käsitellään ja pyydetään anteeksi (myös aikuinen jos on räyhännyt). Se opettaa että negatiivisissa tuntiessa ei ole mitään vaarallista vaan niistäkin selvitään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.