Millaista on tehdä tv-töitä? – Noin viikon studio

Juliaihminen

Minulla on ollut tänä syksynä töissä kaksi pääprojektia: Melkein kaikki rahasta -podcast ja Noin viikon studio -televisio-ohjelma. Teen molempia Ylelle, joten olen hengaillut Pasilassa kolmesta neljään päivään joka viikko. 

Tuo Noin viikon studion duuni ikään kuin putosi syliini. Ohjelman tuottaja, Elsa Tolonen, oli kysynyt eräältä ystävältään, Gloria toimituspäällikkö Annaleena Jalavalta, suositusta tällaiseen hommaan, ja Annaleena oli maininnut minut. (Annaleena on aikoinaan tilannut minulta juttuja erinäisiin lehtiin.) Tämä oli minulle aivan lottovoitto. Laitoin tietenkin Annaleenalle ylistyskiitokset, johon hän vastasi: "Oon ottanut periaatteekseni suositella hyviä aina kun on mahdollisuus." Tämä on tietenkin täyttä neroutta, ja nykyään minäkin olen ottanut kyseisen periaatteen vahvasti käyttöön. 

Elsa laittoi minulle kasuaalisti instassa viestiä, että kiinnostaisiko työ Noin viikon studion taustatoimittajana. Ensimmäinen reaktioni olo, että ei missään nimessä, koska minä en ole politiikan toimittaja enkä todellakaan tarpeeksi sivistynyt, jotta hanskaisin tuollaisen työn.

Sitten menin kotiin ja Tiki sanoi, että on päivänselvää, että minun kannattaa ottaa duuni vastaan. 

Lyhyen työhaastattelun jälkeen tosiaan sain sitten tuon pestin. Luvassa olisi 11 jaksoa, johon jokaiseen pitäisi keksiä pääaihe ja siitä jotain tietävä vieras.

Viikkorutiini menisi näin: Maanantaina pitkä suunnittelupalaveri, jossa käydään läpi pinnalla olevat uutisaiheet pääpainona kotimaan ja ulkomaan politiikka. Näistä keksittäisiin kolme aihetta, joista saa väännettyä hyvää vistisä ja yksi aiheista olisi niin sanottu viikon aihe. Sitten pitäisi miettiä muutama ihminen, jotka tietäisivät asiasta ja soitella näille ja kysellä, että onko sinulla kommentoitavaa ja jos, niin pääsetkö saman viikon torstaina lähetykseen.

Kun haastateltava olisi löydetty, tekisin taustahaastattelun, käsikirjoittaisin ohjelman haastattelun ja kävisin ne keskiviikon palaverissa vielä juontajien Anders Heleniuksen ja Eeva Vekin sekä sarjan toimittajien, Jenni Porasen ja Janne Zareffin kanssa läpi. Torstaina sitten olisi kuvaukset, joissa tehtäväni olisi vielä lämmitellä ja sparrata haastateltavaa. Sitten ohjelma leikattaisiin ja näytettäisiin samana iltana klo 22 kakkosella.

On myönnettävä, että ensimmäisen viikon jälkeen olin aivan hajalla. Muistan kun sanoin Sofialle, että en oikeastaan yhtään tykkää televisotyöstä, ehkä tämä ei todellakaan ole minun juttuni, parempi olisi pitäytyä vain kirjoittavana toimittajana. Liikaa paineita, liian kiire, liikaa asioita haltuun otettavaksi, liikaa mokia.

Todellisuudessa epäonnistuminen pelotti vain niin paljon, että oli helppo suojella itseään marmattamalla, miten tää ei vaan siis oo mun juttu. Mutta koska hommaan oli ryhdytty, se oli hoidettava loppuun. 

Aluksi en kehdannut sanoa palavereissa hirveästi mitään, sillä pelkäsin, että idiotismini ja tietämättömyyteni paljastuu. Pikkuhiljaa kuitenkin aloin päästä tilanteesta perille, ja kun kauden puoliväli oli ylitetty, aloin jo oikeastaan nauttia aamupalavereista. Nuo käsikirjoittajat ovat niin hullun hauskoja ja teräviä, että käytännössä maanantait tarkoittavat kahden tunnin naurumaratonia. Suurin osa vitseistä ei koskaan päädy tuotantoon, koska ne ovat liian hävyttömiä. Ja siis aika hävyttömät jutut menevät läpi.

Olen toki lukenut Hesaria viimeiset 15 vuotta joka aamu ja opiskellut esimerkiksi valtio-oppia yliopistolla, eli en minä mikään täysi taukkelo ole. Mutta kyllä se vaati hieman uutta orientoitumista, että on perillä politiikasta sillä tasolla, että siitä voi puhua ammatikseen. 

Tästä syystä syksy on ollut aikamoinen voimanponnistus, samalla yleissivistys on kasvanut valtavasti. Mitä enemmän aiheesta lukee ja keskustelee, sitä enemmän sote, sotu, Brexit, ay-liikkeen toiminta, vaalitaistelut ja puolueiden sisäinen politiikka avautuvat. (Ja sitä enemmän tulee sellainen olo, että hitto suomalainenkin politiikka on välillä aikamoista amatöörimaisuutta ja tuuripeliä. Ihmisiä ne kansanedustajat ja ministeritkin todella ovat, niin hyvässä kuin pahassakin.)

Ohjelmaa tehdessä olen päässyt tutustumaan tosi kiinnostaviin politiikan tutkijoihin (Anu Koivunen, Johanna Vuorelma), toimittajiin (Lauri Nurmi, Eeva Lehtimäki, Jari Hanska, Marko Junkkari, Jarno Hartikainen, joka tosin on vanha kaveri) ja kommentoijiin (Heikki Pursiainen, Kaarina Hazard) sekä valkoiseen heteromieheen (Jone Nikula). 

Jokaistan vierasta varten on yleensä täytynyt soittaa vähintään muutamalle ihmiselle, jotka eivät ole ehtineet tai halunneet tulla. 

Olen eniten nauttinut torstaipäivistä, sillä tv-kuvauksissa on taikaa. Paikalla on liveyleisö, jota ennen showta lämmittää naurukuntoon stand up -koomikko. Ohjelman kuvaaminen on jännittävää ja ennen kaikkea viihdyttävää. Torstaina minä saan käytännössä vain jutustella vieraan kanssa ja sitten istua ja nauttia huumorskasta.

Kaikkein kivointa koko kaudessa on ollut se, miten älyttömän lämpimästi koko Noin viikon studion tiimi on ottanut minut mukaan, ihan alkumetreiltä. Pikkujouluissa oli mahtava tunnelma, ja ilahduin erityisesti siitä, että vaikken olekaan enää missään vakitöissä, pääsen silti nauttimaan klassisista työpaikan pikkujouluista karaokeineen päivineen.

Elsa kysyi, voinko jatkaa ensi keväänä, ja vastasin, että todellakin voin. Niin ihanaa, että tämä jatkuu!

On myönnettävä, että välillä työ on edelleen vähän stressaavaa ja olen hieman epämukavuusalueella (kyllä, nyt olen juuri tämä mulkku, joka puhuu epämukavuusalueesta) mutta tuntuu, että plussan puolelle jään vahvasti. 

Noin viikon studio jatkuu 24.1.2019 ja objektiivisesti voin sanoa, että se on tämän hetken parasta poliittista satiiria, mitä Suomessa tehdään. Sitä katsoessa pysyy kärryillä siitä, mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu, mutta samalla saa nauraa. Suosittelen katsomaan Areenasta tuon viimeisimmän jakson, siinä vieraana on Kaarina Hazard, joka on aivan hiton karismaattinen ja fiksu ihminen.

 

 

Lue myös:

Syksyn työkuulumisia

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit

Ilsaaa (Ei varmistettu)

Julia, olet mun voimaeläin. Aloin seurata sun blogia kun odotit Alppua, sillä olin itse raskaana samoilla viikoilla. Olet älykäs, empaattinen, rehellinen ja hauska. Kunnianhimoinen ja samaan aikaan rento. Et pönötä tai esitä mitään, olet aito. Siirryin tänä syksynä äiti- ja opiskelukuvioista työelämään piiiitkän tauon jälkeen, ja sun kirjoitusten lukeminen aina auttaa epäilyksen ja epäuskon hetkissä. Työn ja perheen yhdistäminen ei ole helppoa, ja joskus mietityttää pitäiskö mun alkaa olla jotenkin vakavampi tai totisempi tyyppi, että olisin vielä vakavammin otettava työkontekstissa. Mutta ei. Sun esimerkin innoittamana aion jatkossakin olla oma itseni ja uskaltaa tarttua uusiin haasteisiin, vaikka oma pärjääminen ei tuntuisikaan itsestään selvältä.

Ja sun kirjoitukset rahasta on olleet tosi merkityksellisiä mulle. Oon kasvanut köyhässä yrittäjäperheessä, jossa joka kuussa jännitettiin, mitkä laskut menevät ulosottoon, ja onko mahdollista hankkia liikuntatunnille sukset tai lukiossa koulukirjoja. Aina selvittiin, eikä mitään pahaa lopulta tapahtunut. Huomaan, että se on vaikuttanut muhun kuitenkin niin, että suorastaan pelkään rahaa. Tunnen itseni voimattomaksi vaikuttamaan omaan taloudelliseen tilanteeseeni tai turvallisuuteeni, ja kaikenlaisten rahaan liittyvien päätösten tekeminen ahdistaa. Entä jos valitsen väärin ja menetän kaiken? Sun tapa puhua rahasta on saanut mut havahtumaan, että oma suhtautumiseni ei ole ihan normaali. Luulen, että rahasuhteeni normalisoituminen vie aikaa, mutta olen jopa alkanut haaveilla sijoitusasunnon ostamisesta. Se on mulle valtava asia, että edes ajatuksen tasolla pidän sitä mahdollisena. Lapsena btw hävisin aina Monopolissa, kun en ikinä uskaltanut ostaa mitään ;) Jännä juttu!

Joka tapauksessa halusin sanoa Julia sulle: KIITOS. Kiitos, kun olet puhunut lapsen saamisen vaikutuksesta parisuhteeseen, työelämästä, rahasta, ystävyydestä, vanukkaista ja elämän pienistä iloista. Oot inspiroiva ihminen, piste. Tänä aamuna, kun haastaviin työtehtäviin tarttuminen tuntui vaikealta, mietin mitä Julia tekisi. No, päätin keittää kupin teetä, syödä yhden piparin ja antaa kiitosta inspiroivalle ihmiselle. (Check!) Nyt on taas sellainen olo, että vuoret ovat matalampia ja ihmiset ihania. Rakkautta ja vanukkaita päivääsi, Julia!

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi että, luin tämän kommentin jo toissapäivänä, mutta en osannut heti vastata, kun olin niin häkeltynyt niin kauniista ja ihanista sanoista. Enkä vielkään osaa oikein muuta sanoa kuin että kiitos valtavasti! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Noin viikon studio on kyllä timanttia! Melkein jo jätin seuraamisen siihen, kun Noin viikon uutiset loppui, mutta onneksi löysin ohjelman uudestaan.

Työskentely omalla epämukavuusalueella kuulostaa tutulta. Aina välillä kiroan sitä, että tulin ottaneeksi työn, joka ei ole mun osaamisaluetta ja opetteluun on mennyt vuosikausia. Onneksi välillä tulee onnistumisen tunteita, jolloin tajuan, että kyllä minä kehityn. Onni on, että päätin joskus, että kannattaa vaan sanoa kyllä, vaikkei ihan varma olisikaan.

On hienoa seurata, mihin sun tie vielä viekään!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ilsaaan sanoihin on niin helppo yhtyä, ja olen niin jo muutaman kerran tehnytkin. Mutta eihän kehuja voi KOSKAAN saada tahi antaa liikaa!

Joten kiitos, näin 6.12. alla on pökerryttävää pystyä kehumaan kaltaisiasi itsenäisiä, ajattelevia ja silti tuntevia suomalaisia tyyppejä. Että meillä on tämmöistä väkeä, noin vaan, kaduilla enemmänkin. Tajutonta. Kun jotenkin ajoittaisesti se hämärtyy, tiettyjen kirjoitusten ja keskustelujen tuoksinassa. Usko älyyn, hyvyyteen, sivistykseen, ihmisyyteen, suomalaissa.

Ennen kuin luin viimeistä lausettasi, ajattelin jo olla juntti ja kysyä "Onko mahtava Kaarina Hazard oikeastikin yhtä mahtava ja rohkea??" Mutta vastasitkin siihen jo. Susanna Kuparinen on toinen huikea tyyppi joita jäin Ruben Stilleristä kaipaamaan, onneksi nämä siellä vierailleet jutussasikin mainitut henkilöt kuten Marko Junkkari ja Anu Koivunen näkyvät vielä muuallakin. Suomessa on hei tajuttoman upeita tutkijoita ja asiantuntijoita politiikan saralla, ilmankos politikot itse koettavat ehtimiseen heitä vähätellä, löysät housuissa kun nämä tyypit on niin päteviä että sivuamasi sattumalla valitut esim.kansanedustajat, kaiken maailman syntyjään etuoiketetuiksi itsensä kuvittelevat hyväveliöhkömönkiäiset sietävätkin heitä pelätä. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos!!! <3 <3

Kaarina Hazard oli juuri niin fiksu ja älykäs kuin olin toivonut: Viimeistään siinä kohdassa tajusin, että tässä on idoliainesta, kun jutellessa hänen kanssaan huomasin, että hän aidosti on kiinnostunut myös minun (ja muiden) mielipiteistä eikä vain paasaa omaa näkemystään, minkä piirteen olen joskus huomannut karismaattisten ihmisten geikkoudeksi. Eli kyllä, Hazard kuuluu niihin "tuollainen haluan olla isona" -naisiin. 

Soisoi (Ei varmistettu)

Meinasin tukehtua pullaani, kun luin että ajattelit ettet ole tarpeeksi fiksu tyyppi TELKKARIIN. Telkkari on sen verran luuskaotsaista kamaa, että siellä mennään aina hitaimman mukaan, ja sä sentään olet todella fiksu!

Sen sijaan uutta se on varmasti sulle ollut. Tosi kiinnostavaa, että pääset tekemään uusia aluevaltauksia!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos!!! <3

Kommentoi