Milloin saan kysyä ihmiseltä, onko hän raskaana?

rv24_3.jpg

Tämä on aika hankala homma. Periaatteessa tekisi mieli sanoa, että on turvallisinta olla kokonaan kysymättä. Itse olen aika lailla ottanut tällaisen linjan, sillä se on helpointa. Toisaalta taas, omalla kohdallani näillä viikoilla alkaa olla niin itsestäänselvää, että vaapun, koska vatsassa on vavvelsson, niin on ihan sympaattista, kun ihmiset kysyvät hyväntahtoisesti, että koskas teille on tulossa uusi tyyppi. Yleensä tämän kysymyksen jälkeen he kertovat, että ”ah, hyvä aika lapsen syntyä, meillekin tuli toukokuussa” tai sanovat jotain muuta kannustavaa.

Kuitenkin lähtökohtaisesti ajattelen, että ihminen saa itse kertoa ensimmäisenä raskaudestaan tai viitata siihen keskustelussa jotenkin, minkä jälkeen aiheesta voidaan jutella. Sanoisinkin hyväksi nyrkkisäännöksi sen, että  jos ei ole aivan sataprosenttisen varma että toinen on raksaana, niin älä onnittele raskaudesta.

Kysymys on kohteliaisuudesta, toisen rajojen kunnioittamisesta, tasa-arvosta ja ihmisen oikeudesta omaan kehoonsa sekä omiin uutisiinsa. 

Tiedän, että moni on edelleen sitä mieltä, että kyllä kaikesta pitää saada kysyä ja että miksi tästäkin nyt sitten pitää tehdä niin hankalaa ja eikö asiat voi vain olla niin kuin ennenkin. Mutta asiat muuttuvat ja minun näkökulmastani ne muuttuvat parempaan suuntaan.

rv24_2.jpg

On ihana olla raskaana ja saada siitä onnitteluita. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisen raskauden kohdalla, että raskauteen liittyi outo lieveilmiö: Ihmiset onnittelivat raskaudesta olematta varmoja siitä, olenko raskaana. Silloin en osannut sanoa, miksi tämä tuntui epämääräisen epämukavalta, mutta nyt osaan jo vähän eritellä asiaa.

Minä en yleisesti tykkää, kun vartaloani kommentoidaan. Se tuntuu kiusalliselta. 

Mikä siinä sitten tuntuu pahalta? Kun joku sanoo, että onpa sinun vatsasi kasvanut, tulee sellainen olo, että tuo ihminen tarkkailee vatsaani koko ajan ja myös kaikkina niinä päivinä kun minä en ole raskaana. Ja totta kai moni tarkkaileekin, mutta en haluaisi olla tietoinen tästä. Yhtä lailla tuntuu oudolta, jos joku kommentoi vaikka johonkin kuvaan, että olet laihtunut. Puhun itse harvoin (ja ihan tietoisen päätöksen seurauksena) ulkonäköasioista, enkä onneksi saakaan melkein yhtään ulkonäkööni liittyvää palautetta. Haluaisin että minä olisin muille ennemminkin sanomiseni ja käytökseni kuin vartaloni. Arvioivan katseen kohteena oleminen ei ole mukavaa. “Raskaushuhut” eivät poikkea tästä.

Minä en aina mieti, miltä näytän. En tarkkaile vartaloani valokuvissa tai mieti, näytänkö nyt vähän tavallista lihavammalta. Olen päässyt sen vaiheen yli elämässäni (ja toivon syvästi, etten joudu enää takaisin siihen vaiheeseen, koska se on täydellisen paskaa). Tästä syystä ei tullut mieleenkään, että totta tosiaan, vatsani näyttää vähän ”tavallista” (mikä tavallinen?) isommalta tämän postauksen yhdessä kuvassa. Siksi olin yllättynyt, kun kommentteihin tuli suora kysymys siitä, olenko raskaana. Kysymys blogissa herätti sen verran keskustelua, että rupesin pohtimaan myös asian yhteiskunnallista merkitystä.

Ymmärrän, että minua vanhempaa sukupolvea olevat ihmiset eivät ole tottuneet ajatteluun siitä, että naiselta ei kysellä hänen raskaudestaan, ja ymmärrän täysin sen, että utelija ei tarkoittanut mitään pahaa. Mutta tätäkin asiaa voi ajatella vähän laajemmin kuin sen juuri oman kokemuksen kannalta.

Raisa pointtasi asian hyvin: ”Raskaana tuli inhottavat fläsärit siitä, miltä tuntui olla teini-ikäinen. Vartalo muuttui, olo omasta kropasta oli vähän epävarma, ja tuntui, että kaikilla oli oikeus kommentoida sitä miten sattui.” Newsflash: Teini-ikäisten ihmisten vartaloita ei myöskään saa kommentoida, se ei tunnu kivalta. Raskaana oma vartalo ikään kuin palaa samanlaiseksi yhteiseksi omaisuudeksi, jonka muutoksia voi vähän naureskella yhdessä, kuin mitä se oli 2000-luvulla teini-iässä. Näin ei pitäisi olla.

Ajatus siitä, että jos ihminen on laittanut kuviaan nettiin ja kertonut edellisestä raskaudestaan tai ”on valinnut julkisen ammatin” (haha , käytännössä blogi ei ole ammattini vaan intohimoinen harrastus, josta saan myös rahaa), ei mielestäni tarkoita sitä, että on universaalisti ok alkaa kommentoida ihmisen ulkonäköä. Toki “julkkisten” (erityisesti naisten), ulkonäköä kommentoidaan, mutta tarkoittaako se, että näin pitäisi olla tai että tämä on joku julkisen työ haittapuoli, johon meidän kaikkien on vain alistuttava.

Kyse on myös tasa-arvosta. Miehille ei juurikaan sanota, että sinun vatsasi on kasvanut. Heiltä ei käsittääkseni koskaan kysytä, oletko raskaana. Koska hyvin usein (olen kuullut näitä tarinoita kymmenittäin), nainen ei satukaan olemaan raskaana. Ja voitte kuvitella, miltä tuntuu vastata: ”Ei, en ole raskaana.”

Vaikka raskausutelijat eivät tietenkään tarkoita pahaa, naisten kehojen arvioiminen ja tarkkaileminen on osa patriarkaattista rakennetta, joihin meidät kaikki on ehdollistettu. Siksi sillä on yhteiskunnallisestikin merkitystä kuinka hanakasti lähdemme spekuttamaan toisten painonvaihteluiden syytä. Synnytystalkoiden ja syntyvyyspuheen seassa raskauden kommentointi tuntuu myös siltä, että tässä lisäännytään jotenkin yhteisen hyvän vuoksi. Raskaus on tosi henkilökohtainen asia ja se, että henkilökohtaiset kuulumiset niin sanotusti näkyvät vatsassa, asettaa ihmiset jännällä tavalla altiiksi: muut näkevät ulkoapäin sinusta jotain, mitä et itse ole valinnut kertoa.

rv24_.jpg

Ja sitten on vielä tämä juttu, että yleensä ihmiset tykkäävät itse kertoa iloiset uutisensa muille. Minusta on ihanaa kertoa, että olen raskaana. Tahdon jakaa henkilökohtaisia asioita blogissa ja on kivaa puhua raskaudesta täällä. Mutta haluan tehdä sen omilla ehdoillani ja silloin, kun itselleni sopii puhua aiheesta. Se on minun henkilökohtainen uutiseni, enkä pääse kertomaan sitä silloin kun haluan, mikäli joku kysyy sitä minulta suoraan tai analysoi ruokavaliotani kommenteissa tai kertoo, että olen “normaalisti hoikka, nyt erinäköinen”.

Raskaus on iloinen asia, josta on useimmiten kiva puhua. Mutta vaikka oma raskaus olisi mennyt helposti ja itselleen jokainen keskusteluavaus siitä olisi tervetullut, on silti hyvä muistaa, että elämä ei ole aina niin yksinkertaista. Jollain raskaus alkaa näkyä varhain, jolloin uutisia ei vielä halua jakaa. Joku on juuri saanut keskenmenon. Joku ei juo alkoholia muuten vain, lihoo lääkityksen vuoksi tai ihan vain elää elämäänsä ja siksi paino vaihtelee. Vaikka omaan silmään toiden raskaus olisi ”melko varma”, toisen tilannetta ei voi koskaan tietää. Siksi mielestäni on tärkeämpää olla huomaavainen ja antaa ihmisille tilaa elää omaa elämäänsä kuin pitää yllä oikeuttaan kysyä ja saada tietää.   

On toki yhteiskunnallisesti suurempiakin epäkohtia kuin raskausutelut (kuten että JOS KAKKAAT, HARJAAT!), mutta tämä selvästi jakaa mielipiteitä.

Omalla kohdallani raskaus on mennyt mukavasti, suorastaan melko huomaamattomasti ja se on ollut tosi toivottu. Etenkin nyt, kun olen aiheesta täällä julkisesti kertonut, on suloista kun ihmiset onnittelevat ja ovat iloisia puolestani.

Ja lopuksi valtava kiitos kaikilla ihanista onnitteluista, niistä on tullut hirmu hyvä mieli!

 

Millaisia kokemuksia teillä on raskaudesta kyselemisestä?

 
 
Lue myös:
 
Lihavan tytön rooli on täyttä paskaa
 
Me ei olla raskaana, minä olen
 
 
 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 
 

 

Kommentit (86)
  1. Ensimmäisessä raskaudessani vatsan näkyvä kasvaminen oli itsellenikin hauskaa ja odotettua seurattavaa. Asia, joka konkretisoi vauvan olevan tulossa. Silloin en loukkaantunut kun sain vatsani kokoon tai muotoon liittyviä kommentteja, mutta nyt toisen kohdalla jostain syystä närkästyn, kun kuulen miten vatsa on taas kasvanut viime näkemästä, tai onpa se jo iso! Joo, niin on, siellä kasvaa ihminen hei.

    1. Joo, tämä on siitä erikoinen juttu, että juuri yksilötasolla kyse voi olla ihanasta jutusta, ja joskus sitä voikin haluta, että ”koko maailma, huomatkaa, meille tulee vihdoin kauan haluamamme vauva” (hahhaha, etenkin ruuhkabussissa nykyään toivoisin, että ihmiset huomaisivat tämän – mutta en voi kyllä syyttää ketään asiasta, kun en usein itsekään ole huomannut antaa raskaana oleville paikkaa – koska en katsele ihmisten vatsoja sillä silmällä).

      Mutta noin periaatteellisella tasolla olen itse sitä mieltä, että muiden kehoja ei mielellään kommentoida tai niitä taivastella.

  2. Meitä on aika paljon, joiden vatsa luonnostaan näyttää ”ihan selvältä” raskausmahalta jokaisen isomman aterian jälkeen. Voin kertoa, että etenkin niille meistä, joilla on ollut lapsen saamiseen liittyviä ongelmia, kyselyt ovat tosi loukkaavia ja saavat kyyneliin monista eri syistä. Onneksi ei itsellä tuota kokemusta ole, olen sen verran sinut mahani kanssa, että kyselyt naurattavat. Mutta taidan olla kyllä vähemmistöä tässä asiassa. Muita tuntemiani pallomahoja ei naurata. Yhtään.

    Kyllä kaikki kehoa koskeva kommentointi ahdistaa, sekä positiivinen, ikävä että hassu. Se johtuu juuri tuosta, että en haluaisi tulla arvioiduksi kehon (mukaan lukien sukupuoli), vaan tekojen ja sanojen kautta.

    1. Juuri näin. Kun tässä kaikessa henkilökohtaisuudessa on nimenomaan tuo taso, että lapsen saaminen tai se, ettei saa haluamaansa lasta voi olla tosi arka paikka. 

      Toki joskus joku ulkonäköön liittyvä kehu saattaa ilahduttaa: Tykkään, jos joku kehuu jotain, mitä olen ikään kuin itse valinnut, tyyliin ”kiva huulipuna, hauskat housut, onpa ihana uusi tukka”. Eli tyyliäni, muttei suoranaisesti kehoani. Mutta näissäkin on tietenkin sellainen homma, että pitää ottaa konteksti huomioon, onko kysessä vaikka hierarkinen esimies-alainen-asetelma tai jääkö kehusta sellainen kuva, että toinen haluaa ”ylistämällä alistaa” kehuttavaa. Lopulta nämä ovat ihan maalaisjärjen hommia, vaikka sellaiset ”kyllä ennen vanhaan vain oli helpompaa” -horisijat valittavat, miten vaikeaksi on mennyt.

    2. Erilaiset suolistotulehdukset ovat myös voimakkaasti yleistyneet, kuten ehkä uutisista on voinut huomata, ja tyypillinen oire on juuri vatsan turvotus. Monella tutullani näin on. Ei liene hauskaa kiusallisen vaivan myötä huomata, kuinka moni selvästikin tarkkailee omaa vatsaa, kun alkaa tulla ei-toivottuja raskauskommentteja tuntemattomilta.

      Toivon, että nämä huomiot taivuttelisivat niitäkin, joiden mielestä kyse ei ole yhteiskunnan valtarakenteisiin liittyvästä, feministisestä ongelmasta (mitä se on).

    3. Kiitos kun toit tämän esiin. Itselläni on ärtyneen suolen oireyhtymä, ja olen tosi hoikka joten turvonnut vatsa on välillä todella silmiinpistävä. Lisäksi olen ollut viimeiset 2,5 vuotta lapsettomuushoidoissa, joten todellakin toivon ettei kukaan kommentoi mahaani millään tavoin.

      Joillakin ihmisillä myös esim. munasolujen kasvattamiseen tähtäävä lääkitys aiheuttaa raskausvatsan näköisen turvotuksen, ja hyvääkin tarkoittavat kommentit saattaa silloin tuntua tosi kamalilta

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *