Miltä tuntuu, kun sijoitukset menevät miinukselle?

pörssikurssit alas.jpg

Olen puhunut aiemminkin rahasta ja sijoituksistani hyvin avoimesti, joten miksi muuttaa hyvää suuntaa. Laitetaan disclamerit heti alkuun, niin saadaan homma pois alta. Tämän postauksen tarkoitus ei ole kertoa, miten uskomattoman rikas olen, vaan selittää käytännössä, millaista sijoittaminen on ja pointata, että se on itse asiassa melko helppoa puuhaa. Jos rahaa jää kuussa yhtään ylimääräistä, suosittelen aloittamaan.  Sitten sijoitushorinoihin!

Itse olen harrastanut sijoitusta nelisen vuotta. Perusmeininki on sellainen, että aluksi laitoin 100 euroa kuussa rahastoon, nykyään menee peräti 300 euroa. Jos saan jostain vielä ylimääräistä rahaa, saatan ostaa osakkeita. 

Lokakuun puolivälissä pörssit alkoivat heilua. Tämä tarkoitti minun kannaltani sitä, että sijoitussalkustani suli yhdessä päivässä monta sataa euroa. Minulla on siis noin 13 000 euron sijoitussalkku, joten tämä satojen eurojen putoaminen tuntui jo jossain. Tästä vajaa 12 000 euroa on säästettyä rahaa ja loput tuottoa. Eli plussalla kuitenkin ollaan, vaikka moni yksittäinen osake onkin miinuksella.

Salkustani noin puolet on rahastoissa (indeksi- ja etf-rahastoissa) ja vähän alle puolet osakkeissa, joista suurimmaksi osaksi suomalaisissa. Sitten mulla on muutamalla sadalla eurolla korkosijoituksia, niihin olen kaikkein huonoiten perehtynyt.

Arvopaperisalkkuni ei ole sijoitusmaailmassa järin suuri. Keskimäärin suomalaisen kotitalouden sijoitussalkku on Arvopaperin mukaan 19 600 euroa. Tosin suurimmalla osalla suomalaisista ei ole mitään arvopapereita, sillä Dansken tutkimuksen mukaan 36 prosenttia suomalaisista sijoittaa arvopapereihin (miehistä 41 % ja naisista 30 %). Toisaalta minulla on rahastojen ja osakkeiden lisäksi myös sijoitusasunto, joten hajautus on suht hyvä.

Tällä hetkellä minulla on muutama sijoitustavoite: Maksaa Tikin kanssa vähän reilummin noita sijoitusasuntojen lainoja pois, sillä nyt taas uumoillaan, että lainojen korot saattaisivat nousta ensi keväänä tai syksynä (joskin ne nousevat arvoioiden mukaan 0,5–1 prosenttiin, mikä ei ole kovin korkea luku vielä). Toiseksi haluaisin, että minulla olisi enemmän painoa nimenomaan noissa arvopapereissa. 

pörssikurssit alas3.jpg

No, tällä hetkellä on paljon puhetta siitä, mitä osakkeille tapahtuu seuraavaksi. Mitä maksaa? -ohjelmassa väläyteltiin sellaisesta vaihtoehdosta, että lokakuun heiluntta olisi pientä korjausliikettä, ja vuonna 2019 rytisisi kunnolla alas. 

Toisaalta samassa ohjelmassa professori Vesa Puttonen sanoi, että moni on odottanut pörssin putoamista jo kuutisen vuotta. Voiko sitten sanoa, että ”ennustin tämän”, kun se aikanaan droppaa? Ja huonompi juttu, jos ei ole uskaltanut sijoittaa tässä välissä mitään, kun on pelännyt niin kovin sitä pudotusta. Nousut ovat nimittäin olleet aikamoisia.

Sen kuitenkin jo tuosta lokakuun kokemuksesta tajuaa ihan omin silmin, että kyllä sen sijoitetun rahan arvo voi todellakin laskea. Joidenkin osakkeiden kohdalla myös pysyvästi. Minua ei tämä ihan kamalasti hetkauta, sillä sijoitushorisonttini on niin pitkä, että tiedän näkeväni vielä monta laskua ja nousua. Ihan oikeasti tällä hetkellä ajattelen, etten juurikaan koske noihin sijoituksiin seuraavaan 30 tai 40 vuoteen. Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon, ja yhtiöt ehtivät myös maksaa paljon osinkoa. Historiallisesti pörssi on kuitenkin aina noussut, ja tähän minäkin luotan: kun salkku on tarpeeksi hajautettu, plussan puolelle varmasti jäädään.

No, mun salkkuni on kuitenkin suhteellisen pieni vielä verrattuna isojen sijoittajien salkkuihin. Merja Mähkän salkun arvo putosi lokakuussa 20 000 euroa. Kun sijoitussalkulla on kokoa, niin myös nousut ja laskut ovat huomattavasti suurempia. 

pörssikurssit alas4.jpg

Kyselin insta storyssäni ihmisiltä, miltä sijoitusten nousut ja laskut tuntuvat. Vastaukset olivat aika kiinnostavia! Eniten ihmiset vastasivat niin, että laskut eivät oikein tunnu missään, koska ihmiset luottavat, että kyllä ne pitkällä aikavälillä taas sitten nousevat. Sen sijaan hauskaa oli, että monesti nousuista tuli kuitenkin hyvä fiilis. Lisäksi moni sanoi, että ajattelee sijoitetun rahan olevan sellaista jo mennyttä rahaa, joka ei oikeastaan ole enää edes omaa vaan kuuluu salkulle. Musta tämäkin on ihan hyvä suhtautuminen. Luultavasti siinä kuitenkin käy lopulta hyvin. 

Vesa Puttonen taas sanoi tuossa ohjelmassa toisinpäin: Nousut eivät tunnu missään, mutta laskut ahdistavat. No, kyse on ehkä vähän myös mittakaavasta. Häneltä on salkusta lähtenyt kerralla kymmenen vuoden professorinpalkka, eli kyllä se nyt ehkä siinä kohdassa jo vähän kuumottaisi. Yksi mimmi vastasi kanssa, että ensimmäisen kerran, kun salkusta lähti 50 000 euroa, tunne oli katastrofaalinen, sillä siinä on suurinpiirtein hänen viiden vuoden ansionsa. (Jos käsitin oikein, niin salkku on peritty.) Mutta sitten ne olivat taas pikkuhiljaa nousseet takaisin.

Minua sillä lailla vähän ärsyttää nähdä niin moni numero siellä punasella (eli miinuksella), mutta ihan samat fiilikset kuin ig-kommentoijilla: en todellakaan herää öisin omaan huutooni asian takia, eikä se siis ylipäänsä ressaa. Mutta voi kyllä johtua siitä, että tuo kymppitonni ei ole vielä niin iso summa, että kyse olisi jostain kymmenien vuosien työstä.

pörssikurssit alas5.jpg

Tykkäsin tosi paljon kuulla ihmisten erilaisista sijoitusstrategioista. Osalla oli ihan perus ”ostan indeksirahastoa 20 eurolla kuussa ja unohdan”, mutta sitten osalla oli mitä monimutkaisimpia juttuja!

Esimerkiksi että osa rahoista osinkoa tuottaviin perus yrityksiin ja osa yritetään sijoittaa megatrendeihin, kuten sähköautojen akkujen valmistajiin tai kannabikseen. Tai sitten osa halusi jännitystä elämäänsä hankkimalla välillä joatin todella spekulatiivista (eli ei oikeastaan mihinkään perustuvaa) sijoituskohdetta, kuten kryptovaluuttaa (voisi itsekin, mutten ole yhtään jaksanut perehtyä, paitsi no tekemällä aiheesta pari lehtijuttua). 

Yksi mimmi sijoittaa 1000 euroa kuussa johonkin osakkeeseen, satoi tai paistoi. Pitkässä juoksussa tämä on varmasti järkevä sijoitusstrategia. Yksi opiskelija taas laittoi säästötilille joka kuukausi 15 euroa ja ajatteli, että sijoittaa ne sitten, kun hän valmistuu. Erinomaista sekin!

Näitä lukiessa tuli taas vähän innostus, että voisi tehdä jotain rohkeampia sijoituksia taas välillä, vaikka pikkusummilla. Niin kauan kun kyse on nimenomaan sellaisesta rahasta, joka ei ole arjessa mistään pois, laskut eivät ahdista. Ja jos vaihtoehto olisi, että olisin käyttänyt saman rahan vaikka johonkin esineeseen tai vaatteeseen, niin en nyt sitten tiedä, onko se niin vakavaa.

pörssikurssit alas2.jpg

Mutta hei, tänään ilmestyi Yle Areenaan, Spotifyhyn ja podcast-appeihin uusin Melkein kaikki rahasta -jakso, jossa juttelen mun yhden uuden lempibloggaajan, Mimmit sijoittaa -blogin Pia-Maria Nickströmin kanssa sijoittamisen aivan perusasioista puolen tunnin verran. Pia-Maria on kauppislainen, joka osaa selittää fantastisen selkeästi sijoitustermejä. Siten, että paatuneinkin humanisti ymmärtää. Suosittelen kuuntelemaan jakson ja lukemaan siinä sivussa tällaisen sijoittamisen abc -jutun, jonka kirjoitin Ylelle.

Aion myös tänä iltana kello 21 tehdä ensimmäistä kertaa itse oman Insta Live -lähetyksen, jossa aion vastailla kaikenlaisiin sijoituskysymyksiin – sen verran kuin osaan. En ole missään nimessä mikään ammattilainen tai konkari, vaan juurikin tällainen helposti innostuva perus pulliainen, jolla on paljon opittavaa aiheesta vielä. 

 

Kuuntele Yle Areenasta Melkein kaikki rahasta ja lue Yle Oppimisen juttu siitä, miten sijoittaa tonni (jos sellainen sattuu olemaan). Ja kysy minulta täällä blogissa tai Juliaihminen-ig-tilin puolella mitä vain, vastailen tänä torstaina 15.11. kello 21 kysymyksiin!

(Voi olla, että vieressä touhuaa pieni Alppunen, jos en ole saanut sitä nukahtamaan vielä tuolloin.)

 

Jos sijoitat, niin millainen sijoitusstrategia sinulla on? Entä miltä laskut tai nousut tuntuvat?

 

Kuuntele aiemmat jaksot:

Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä

Näin et jää tappiolle parisuhteessa

Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?

 

Lue myös:

Näin aloin sijoittaa

Tätä on vastuullinen sijoittaminen

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit (20)
  1. Esmeraldan eetos
    15.11.2018, 08:09

    En tiennyt ennen mitään kuivempaa kuin sanomalehden taloussivut ja sijoittaminen. Viime kesänä päätin kuitenkin ottaa askeleen kohti epämukavuusaluettani, sillä töissä ja Veikkaus-pisteessä käymällä en ole rikastunut. Lähisukulaiseni kääri sievoisat voitot myynneistään muutaman vuoden rahastosijoittamisen jälkeen, joten rohkaistuin itsekin kokeilemaan.
    En tajua edelleenkään näistä asioista juuri mitään. Aloitin kehutulla Nordean Nora-yhdistelmärahastolla, jonne siirtyy kuukausittain pieni summa toiselta tililtäni. Kuluja pitäisi olla vähemmän kuin pankeilla aiemmin/yleensä. Tähän asti olen vain menettänyt rahaa muutaman hyvinkin voitollisen viikon jälkeen, hyvältä vaikuttaa siis. Haluaisin myös tietää tarkemmin, mihin yrityksiin sijoittamani rahat suunnataan (nyt tiedän vain alan ja maanosan). Todennäköisesti pidän rahani kuitenkin Norassa niin kauan, kunnes tajuan sijoittamisesta enemmän. Jos tappiot pyörivät muutamissa kymmenissä euroissa, en menetä yöuniani. Kiitos luku- ja katseluvinkeistä, ne tulevat varmasti tarpeeseen!

    1. Hesarissa oli juuri juttua rahastojen kulujen eroista, ja Noran tarjoamat rahastot pärjäsi siinä mielestäni ihan ok. Mainiota, kun myös kivijalkapankit heräävät siihen, että a) ihmiset haluaa sijoittaa verkossa ja mahdollisimman helposti sekä b) rahastoista ei haluta maksaa mitään 2 % kuluja, ellei salkunhoitaja ole joku aivan uskomaton tuotonhaistajavelho.

      Mahtavaa että sait salkun pystyyn! 🙂

  2. Unohdin silloin kommentoida sun instastoryyn, niin jaanpa mun kokemuksen tässä:

    Mun isovanhemmat osti mulle vuosituhannen vaihteessa lahjaksi jotain pankin ”tosi varmaa ja pieniriskistä” rahastoa 15 000 markalla (euroissa noin pari tonnia). Jollekin tuo voi ehkä olla hiluja, mutta heille ja etenkin mulle se oli tosi iso summa. Noh, tuli finanssikriisi ja sijoitusten arvo oli pitkään pohjalla: matalimmillaan 16 euroa ja monta vuotta parinkympin luokkaa. Silloin vannoin, että ikinä en ainakaan ala sijoittamaan. Että tässä se nähtiin, hukkaan menee nekin rahat. Onneksi en kuitenkaan nostanut rahoja ulos, vaan annoin olla ja unohdin. Suhtauduin niihin menetettyinä.

    Mutta vuosi vuodelta tuon sijoituksen arvo kipusi ylöspäin. Tänä vuonna arvo oli kuitenkin kohonnut lähes alkuperäiseen. Nyt lähinnä harmittaa, etten ostanut silloin huonoina aikoina lisää! Millainen kroisos olisinkaan nyt.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *