Minä kerään muistoja, lapsi elää hetkessä

kesä helsinki.jpg

kesä helsinki2.jpg

Me hengailtiin tuossa Mirjan kanssa yksi sunnuntai Kallion suunnilla. Tavattiin Karhupuiston lippakioskilla, käytiin puistossa riekkumassa ja suunnattiin sushibuffettiin. Sieltä mentiin Linnanmäelle.

Alettiin jutella siitä, että on meidän lapset kyllä elelee aikamoisessa yltäkylläisyydessä. Siksi saattaa joskus tuntua hilppasen epäreilulta, kun lapsi saa raivarin matkalla sushibuffasta Linnanmäen huvipuistolaitteisiin. Tekisi mieli alkaa horista jo, että ei minun lapsuudessani!

Mutta on se kyllä varmaan niin, että pari raivokohtausta tuli saatua omassa lapsuudessa, vaikka ympärillä olisi ollut pomppulinna ja poninratsastusta.

kesä helsinki4.jpg

kesä helsinki5.jpg

Tykkään miettiä sitä, mistä asioista Alpulle voisi jäädä jo muistijälkiä. Ei luultavasti vielä tästä kesästä, mutta ei sitä koskaan tiedä.

Väitän, että oma ensimmäinen muistoni on 2-vuotissyntymäpäivältäni. Muistan valon, joka siivilöityy ikkunasta vieraaseen huoneeseen, jossa herään onnittelulauluun. Saan Anna-nuken lahjaksi, josta tuli mu lapsuuden yksi tärkeimmistä leluista. Äitini on vahvistanut, että olemme viettäneet 2-vuotissynttärini Evankeliumijuhlilla jossain majoituksessa, eikä asiasta ole kuvia. On siis mahdollista, että tämä on aito muisto, mutta en voi olla varma. 

kesä helsinki6.jpg

kesä helsinki7.jpg

Ennen lapsen saamista ajattelin, että turha sille mitään erityisen hauskaa on järjestää ennen kuin se muistaa jotain siitä. Eli pettuleipää ja kotona möllöttämistä aina viisivuotiaaksi saakka.

Sitten kun sain lapsen, lueskelin vähän asioista ja kävi ilmi, että ensimmäiset elinvuodet ovat lapsen psyykeelle kaikkein tärkeimmät. Että silloin rakennetaan ajatus siitä, että elämä turvallista ja kivaa (tai sitten ei ole). Eli ei siis pelkkää pettuleipää sittenkään.

Ei lasta nyt Linnanmäelle tarvitse viedä siksi, että sen psyykeestä tulisi parempi. Sinne mennään siksi, että sieltä saa hyviä kuvia! No ei nyt, vaan oikeasti teen hauskoja juttuja lapseni kanssa, koska ne tuntuvat minun mielestäni hauskoilta, ja minä kyllä muistan koko loppuelämäni nämä ajat, kun lapsi on 2-vuotias. Ei sillä ole niin väliä, mitä se muistaa. Muistakoon sitten mitä muistaa. 

kesä helsinki8.jpg

kesä helsinki9.jpg

Välillä mietin, että ovatko nämä mun elämäni onnellisimpia aikoja, että muistelenko minä näitä sitten aikanaan kaiheudella ja laulan Junnu Vainio -tyyliin siitä, miten taakse jäivät nuoruuspäivät, takaisin ei niitä saa. Mutta sitten muistan, että minulla on usein tapana ajatella elämästä, että tämä on nyt sitten sitä kaikkein ihaninta aikaa, että nyt kannattaa nauttia. 

(Paitsi yläasteella. Silloin ajattelin, että tämä on nyt sitä paskaa, että nyt kannattaa selvitä.)

Mutta noin yleisesti ottaen, tuntuu että nämä voisivat olla niitä hetkiä, joita tulen ajattelemaan valtavalla lämmöllä.

kesä helsinki10.jpg

Mutta ehkä näistäkin jutuista jää Alpun alitajuntaan käsitys siitä, millaista on hyvä elämä. Että siihen mahtuu paljon nauramista ja ystäviä sekä vähän raivareita ja väsymystä.

 

Mikä on ensimmäinen muistosi?

 

Lue myös:

Jos 1,5-vuotiaan kanssa voisi neuvotella

Hyvä elämä on monenlaista

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit (17)
  1. Pauliina / A la Helvetia
    24.8.2018, 05:46

    Yli yhdeksänkymppinen mummini sanoi siskoni esikoisen ristiäisissä, että kunpa saisi ne ajat takaisin, kun oli pieniä lapsia. Yritän ajatella sitä silloin, kun uhma, eroahdistus, huonot yöt, flunssa ja äidissäroikkumiskausi osuvat samaan päivään. Että ehkä nämä ovat jollain tavalla niitä elämän täyteläisimpiä ja merkityksellisimpiä vuosia kaikessa raskaudessaankin.

    1. Hyvin sanottu. Nimenomaan tuo, että merkitystä ei kyllä puutu elämästä nyt. <3

  2. Voisi olla myös sekä vanhemmille että lapsille hitusen haastavaa lähteä yhtäkkiä ihmisten ilmoille ja touhuamaan kaikkea, jos on siihen asti vain kökitty kotona. Vois tulla vielä isommat raivarit sushibuffassa!

    Onko sulla jotain hyviä kirjavinkkejä lapsen psyykkeen ja ylipäätään lasten kehityksestä? Kiinnostaisi lueskella, mutta pitäisi löytää jotain kivan yleistajuisia. Lapsen kielen kehityksestä yritin lukea jonkun alan ihmisille tarkoitetun teoksen, jossa en päässyt ekaa lukua pidemmälle. Siinä ei yksi vuonna nakki käyty fonetiikan peruskurssi paljoa auttanut.

    1. Pitäisi lukea enemmän, mulla ei oikein ole mielessä mitään sellaista timanttista. Sellainen vähän aikaa sitten ilmestynyt Pää edellä -kirja, joka käsittelee aivojen kehitystä, oli ihan kiinnostava.

    2. Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut paljon yleistajuisia kirjoja psykologiasta ja lapsen kehityksestä, voi vaikka kirjaston kokoelmista etsiä nimellä 🙂

      1. Uskaltaako niitä lukea? Olen kuullut kauhujuttuja, että niistä tulee aina jäätävät syyllisyydet omasta äitiydestä 😀 Mutta en ole lukenut!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *