Minä mokailen, muut mokailevat

Juliaihminen

Tiedättekö sen tunteen, kun on juuri saamassa illalla unen päästä kiinni ja sitten mieleen iskee joku järjettömän idioottimainen juttu, jonka on päivän aikana sanonut? Häpeä lähtee valumaan kuumana ja punottavana virtana kasvoista alaspäin koko kropan läpi, keho tuntuu ahdistuksesta raskaalta. Ei helvete, miksi ihmeessä sanoin niin? Tämän jälkeen uni ei todellakaan tule, ja itseään joutuu tyynnyttelemään ja rauhoittelemaan pitkään.

Mulle käy näin aina silloin tällöin, viimeksi vähän aikaa sitten, kun olin yhdessä työtapaamisessa. Yksi tyyppi kertoi, miten hänen lapsensa on sairastellut ja välillä on jouduttu menemään yöllä ambulanssilla sairaalaan. Mulle heräsi valtava myötätunto, on helppo kuvitella, miten ahdistavalta tuntuu, kun oma lapsi kärsii. Sitten siinä vähän aikaa juteltuani jotenkin hajamielisesti jatkoin höpinääni, ja sanoin vitsilläni: "On se kyllä harmi, kun me otettiin se kallis lapsivakuutus, eikä lapsi ole ollenkaan sairastellut. Kalliiksi on tullut." 

Tuo mun omituinen panokseni keskusteluun palasi mieleen sitten illalla, kunnon häpeän vyörynä totta kai. Toinen kertoo huolestaan lastaan kohtaan, ja minä alan vastaukseksi lesoilla, että minunpa lapseni on harmillisen terve! Mitä ihmettä mun päässä on oikein liikkunut?!!! Jotenkin vain halusin jatkaa sitä keskustelua ja keventää sitä aiheeseen liittyvällä ei-millään-lailla-hauskalla vitsillä. Dear lord.

Näissä tilanteissa on erityisen hankalaa se, että kun oman mokan tajuaa vasta paljon myöhemmin, sitä ei oikein voi pyydellä anteeksi. On parempi kaikille osapuolille vain antaa asian olla, koska jos alkaisi lähetellä jotain viestejä perään, tilanteesta tulisi vielä kiusallisempi. Sitä voi vain hiljaa mielessään toivoa, että toivottavasti keskustelukumppani ei pannut mun idiotismia merkille, toivottavasti se ei muista sitä enää. Koska usein niinkin käy: voi hyvin olla, että toinen ei ole edes huomannut moukkamaista kommenttia ja jälkikäteen anteeksipyyntely vain muistuttaisi siitä turhaan.

Toinen asia, mitä tällaisissa tilanteissa voi tehdä, on tiedostaa, että miltei kaikki mokailevat näin joskus. Lähtökohtaisesti ihmiset eivät tarkoita pahaa tai halua painaa toista alas small talkillaan. Yleensä se on sellaista hyväntahtoista höpinää. Näin ollen, jos joku joskus sanoo minulle jotain ajattelematonta, niin minun ei kannata ajatella tästä tyypistä pahinta, vaan kelata, että tarkoitus ei ollut nyt olla tyly, lesoilla tai vähätellä kokemuksiani. Kyseessä oli vain harmittomaksi tarkoitettu kommentti, jolla jatkettiin keskustelua.

Lisäksi tällaisesta voi aina oppia. Ensi kerralla kun joku harmittelee mitä tahansa ongelmaansa, en heti perään kerro, että "minullapa ei ole tuollaista ongelmaa, hehheh!"

 

Tuleeko teille koskaan tällaisia häpeäkohtauksia iltaisin?

 

 

 

Lue myös:

Asiat, joiden häpeämisen lopetin

Hiljennä Sirpa Selänne päässäsi

 

JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Kommentit

FromKaren
Ihana Päivä

Kun oma lapsi kärsi koliikista eikä nukkunut yhtään, vitutti aivan sairaasti kun muut vahingossa/tajuamatta/huomaamatta voivotteli meidän lapsen itkua ja sanoi, että "Meidän Pirjo-Petteri on kyllä niiin helppo. Eilenkin nukkui 20h putkeen ja tänään on vain naureskellut menemään". Tuli niin surkea, epäonnistunut olo kun "kaikilla muilla" oli niin helppoa lapsen ollessa ihan pieni. Olisi ollut fantastista jos toinen olisi möläytyksensä jälkeen pistänyt viestiä, että "sori, että sanoin hölmösti ja tsemppiä valtavasti kotiin!". Toki ymmärrän jos kyseessä ei ole ystävä tai tuttu niin on varmasti vaikeaa lähestyä... Nyt kun oma lapsiarki rullaa, pyrin olemaan myötätuntoinen ja empaattinen tilanteissa, joissa toinen vanhempi kokee epätoivoa. En tietenkään vähättele omaa onneani tai keksi surullisia tarinoita, mutta tsemppaan ja pyrin sanomaan "kaikki helpottaa ja nyt SAA vituttaa" (koska sekin vitutti kun ihmiset sanoivat, että "tämä on niin lyhyt aika, nauti nyt vaan"). Mutta kyllä – kaikki mokaavat joskus, se on sallittua ja ehkä vähän pakollista, että täydellisyyden takaa pilkottaa aito ihmisyys... :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Samaa mieltä tuosta, että jos kyseessä on tarpeeksi hyvä ystävä, voi ihan hyvin laittaa viestiä jälkikäteen. Sen sijaan töiden kautta tutulle ei ehkä viitsi, kun se saattaisi johtaa lisä-kiusallisuuteen tilanteesta.

Mutta ei kyllä ole empaattista tai reilua kertoa, miten itsellään menee tosi hyvin silloin, jos toinen keventää sydäntään ja kertoo, miten on ollut rankkaa viime aikoina. Nämä ovat ihan perus empatiakykyjä, joita voi vähän treenata, jos ei ole vielä hanskassa (kuten esimerkiksi itselläni tuossa mainitsemassani tilanteessa ei ollut!)

FromKaren
Ihana Päivä

Joo ja siis en halunnut lisätä ahdinkoasi, mutta tulipahan mieleen. Kaikki joskus mokailee ja möläyttelee, se on elämää.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärsin juurikin näin! Ja musta on hyvä sanoa ääneen (tai siis kirjoittaa kommentiksi), että muiden onni ei tunnu sillä hetkellä hyvältä, kun itsellä on kurjaa. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Todellakin!
Ja ikävä kyllä välillä muistelen häveten mokiani vuosien takaa. Täysin hyödytöntä!

Luulen, että jokainen meistä tunnistaa tuon ahdistuksen hien, joka nousee just illalla nukkumaan mennessä, kun joku oma sanominen kaikuu mielessä kovempana kuin mikään muu...

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä niin samaistun tähän.. Oon superylianalyyttinen ja usein kun tuun kotia mietin niin paljon että jos en olisi sanonut tuota tai tehnyt tuota. Ja varsinaisesti ne ei isoja asioita ole ja toinen ne on unohtanut, silti mulla on usein illalla just tollai kiitos ja anteeksi.. Jotenkin helpottavaa lukea että ei ole yksin

Ajatusleikki

Kyllä kyllä kyllä!

Mutta mä kyllä haluan päästä joskus sanomaan "minullapa ei ole tuollaista ongelmaa, hehheh!" :D paras postauksen lopetus vähään aikaan :D

(Olikohan tämä nyt sellainen kommentti, joka herättää mut viikon päästä häpeään?)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahaha! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikös toi oo just hyvä kommentti, jos kaveri pohtii vaikka mitä panna päälle illan bileisiin, kun itse joutuu jäämään sairaan lapsen kanssa kotiin.
Tai jos joku pohtii miten kuluttaa vanhenevat lentoyhtiön bonuspisteet.

"Minullapa ei ole tuollaista ongelmaa, hehheh"

Dino (Ei varmistettu)

Eikä, toi on niin tuttua! Oikeen tuntee fyysisesti kropassa, kuinka häpeä jumahtaa koko kehoon, päässä tykyttää ja tekee mieli vaan deletoida se häpeän hetki ihan täysin. Mutta ei, siinä sitten kärvistelee ja tilittää itselleen pään sisällä. Välillä hävettää niin paljon, että on pakko avautua poikaystävälle, joka yleensä toteaa, että "tyhmästi sanottu mutta ei sitä kukaan enää muista. Jatkossa ei kannata sanoa noin." Huh, totta tosiaan ja sitten yritän laittaa häpeän hetkeni yleensä johonkin perspektiiviin, että mitä paljon nolompaa ihmisille voisi tapahtua. Joskus se auttaa ja joskus ei.

Kiitos huikeesta blogista Julia!

Juliaihminen
Juliaihminen

Sielunystäviä on siis liikkeellä! Ja joo, toi on muuten hyvä pointti, että tähän auttaa huomattavan paljon se, että saa sanoa möläytyksensä ääneen jollekin, joka sitten voi tyynnytellä ja sanoa, että älä huoli, ei tuo ollut niin paha!

Kiitos! <3

Vislaava (Ei varmistettu)

Mä oon ihan toivoton murehtimaan kaikkea sanomaani ja tekemääni vielä toistakymmentä vuotta myöhemmin. Joskus tuleekin ihan mieletön myötätuntohyöky toisen möläyttelyn jälkeen kun tietää, että miten pahalta se itsestä tuntuisi kun tajuaa möläytelleensä. En itse ole jälkikäteen möläytyksiäni kommentoinut, mutta oli kyllä ihan mukavaa, kun yksi tuttu pyysi syksyllä anteeksi jälkikäteen, kun oli whatsappin ryhmäkeskustelussa vahingossa aloittanut uuden keskustelunaiheen kun olin juuri kertonut yhdestä omasta surullisesta uutisestani. Hän oli niin hirveän pahoillaan että vaikka se ehkä olikin tuntunut ikävältä aiemmin, vakuutin vain että en ollut edes huomannut.

Joku yleinen syntiensovitusjärjestelmä pitäisi kyllä keksiä möläytyksille, jotta joskus voisi hyvällä omalla tunnolla päästää niistä irti...

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, syntiensovitusjärjestelmä olisi mahtava!

Ja hei, tosi hyvä pelisilmä tuolla kaverillasi, että tajusi pyytää jälkikäteen anteeksi. Tuo on inhimillistä ja noin voi käydä helpostikin, mutta tuo anteeksi pyytäminen jälkikäteen nostaa kyllä tyypin pisteitä!

Möläyttäjä (Ei varmistettu)

Kiitos, kiitos, kiitos! Mahtavaa että kerroit möläytyksen ja tilanteen :) Tästä saa vertaistukea! Pakkohan tässä on itsekin siis avautua viimeisimmästä hävetyksestä.. Oltiin porukassa syöty hyvin ja taputtelin mahaani tyytyväisenä: "Tämä olisi hyvä päivä kuolla.."
Ja kuuloetäisyydellä sureva leski..(onneksi edes jotain vuosia poismenosta, mutta selvästi vielä surutyö kesken). Eipä se siinä selittelemälläkään parane joten naama punassa kohti takavasenta vaan... Onneksi muistini on lyhyt ja resetoin omia häpeähetkiä aika ajoin pois ja taas mennään.

hahaa! (Ei varmistettu)

Niin tuttua.. "sanoinksmä ton ääneen?" :D
Pakko sanoa nyt viimein että tää sun nurkkaus on kyllä ihan parasta luettavaa. En seuraa kovin montaa blogia, koska aika on rajallista ja surffatessa käy vähän kuten ostoksilla: Sitä menee helposti sinne, mistä tietää, että saa sitä mitä tilaa. Joitain suosikkeja on löytynyt, mutta tämä vaan on kaikista viihdyttävin. Ja ei sillä että olisi pelkästään hauska! Osaat sanoittaa monenlaista asiaa niin, että tekstiä on miellyttävä seurata. Jos kirjoittaminen on sun työ, ei liene epäilystäkään ettetkö olis täysin oikeissa hommissa. Hyvä niin!

Tiedän. Näitä häpeäiltoja tulee enemmän silloin, kun on muutenkin stressiä tai hervottomat päivät käsillä. (Häpeäiltoja, koska miten häpeä taipuu?? Häpeöitä. Häpeöjä. Häpeijjöijjä. Apua.)

Seksi-Marjatta (Ei varmistettu)

Oi kyllä ja usein! Ymmärrän ton, että joskus on parempi jättää asia sikseen, ettei mene nolon puolelle. Toisaalta on kamala ajatus, että ajattelemattomalla kommentilla loukkaisin jotakuta ja sillä kertaa en olisi tajunnut mitä tein ja välit viilenisi sen takia. Mielummin siis yleensä puolin ja toisin sanoo, jos tuli törppäiltyä/pahoitti mielen toisen kommentista, ettei puhumattomuuden takia lähtisi ihmissuhteet väärille raiteille.
Ehkä oon kasvanut ja elänyt sellaisessa puhumattomuuden ilmapiirissä, että tällainen on mahdollisempaa kuin toisilla.. Onnekseni mulla on mies, joka on opettanut, että pitää sanoa ääneen, jos joku asia harmittaa :)

Huh, nyt aloinkin muistelemaan kaikkia tuskaisia tyhmiä möläytyksiäni (ja myös kuulemiani jotka ovat jääneet mieleen kummittelemaan).

Vierailija (Ei varmistettu)

Otatteko te sitten itseenne yhtä suurella vakavuudella kaikki möläytykset mitä muut teille sanovat? Esim. tuo vakuutusjuttu on minusta aika yleinen läppä ja jos sen sanoo hymyillen tai nauraen niin kai nyt valtaosa ymmärtää, että kyse on huumorista, vaikka itse olisikin sitä vakuutusta tarvinnut oman lapsen sairastelun takia.
Toki itsekin muistelen joskus jälkikäteen tyhmiä tekemisiäni tai sanomisiani ja muistan noloja juttuja vuosien takaa, mutta osaan myös nauraa itselleni. Itselle nauraminen myös usein laukaisee sen nolon tilanteen, koska silloin vastapuolikin "uskaltaa" asialle nauraa, koska ainahan ei viitsi siksi nauraa, ettei sitten nolaisi toista lisää. ;) Varsinkin vieraampien ihmisten kanssa jutellessa oletan ensisijaisesti, että muutkin ihmiset ovat ystävällisiä ja heidän juttunsa eivät ole tarkoitettu loukkaamaan ja jos on niin ei sekään maailmaa kaada (tutumpien kohdalla voi sitten olla toinen juttu).

Vierailija (Ei varmistettu)

Hah... Tunnistan tuon häpeän vyöryn liiankin hyvin. Lohduttavaa tietää, etten ole ainoa. Toisaalta oon miettinyt, että se häpeän tunne vaan tarkoittaa sitä, että en ole läpeeni paha. Vähän vaan välillä puuttuu tilannetajua, jota taas se häpeä juuri koittaa pikku hiljaa opettaa. Oikeasti ilkeä ihminenhän voisi illalla pohdiskella että "mitä sekin tyyppi jaksoi avautua, hähäh, sainpas kuitattua siihenkin asiaan".

Vierailija (Ei varmistettu)

Seuraavana päivänä Tukholman terrori-iskun jälkeen lähetin ruotsalaisille yhteistyökumppaneille viestin jonka aloitin sanomalla "how are things in Sweden? In Finland it has been so sunny and great weather, hope you have that too!" ja tajusin vasta myöhemmin virheeni. Hävettää hemmetisti vieläkin.

Kommentoi