Minä mokailen, muut mokailevat

julia mokailee.jpg

julia mokailee2.jpg

Tiedättekö sen tunteen, kun on juuri saamassa illalla unen päästä kiinni ja sitten mieleen iskee joku järjettömän idioottimainen juttu, jonka on päivän aikana sanonut? Häpeä lähtee valumaan kuumana ja punottavana virtana kasvoista alaspäin koko kropan läpi, keho tuntuu ahdistuksesta raskaalta. Ei helvete, miksi ihmeessä sanoin niin? Tämän jälkeen uni ei todellakaan tule, ja itseään joutuu tyynnyttelemään ja rauhoittelemaan pitkään.

Mulle käy näin aina silloin tällöin, viimeksi vähän aikaa sitten, kun olin yhdessä työtapaamisessa. Yksi tyyppi kertoi, miten hänen lapsensa on sairastellut ja välillä on jouduttu menemään yöllä ambulanssilla sairaalaan. Mulle heräsi valtava myötätunto, on helppo kuvitella, miten ahdistavalta tuntuu, kun oma lapsi kärsii. Sitten siinä vähän aikaa juteltuani jotenkin hajamielisesti jatkoin höpinääni, ja sanoin vitsilläni: ”On se kyllä harmi, kun me otettiin se kallis lapsivakuutus, eikä lapsi ole ollenkaan sairastellut. Kalliiksi on tullut.” 

Tuo mun omituinen panokseni keskusteluun palasi mieleen sitten illalla, kunnon häpeän vyörynä totta kai. Toinen kertoo huolestaan lastaan kohtaan, ja minä alan vastaukseksi lesoilla, että minunpa lapseni on harmillisen terve! Mitä ihmettä mun päässä on oikein liikkunut?!!! Jotenkin vain halusin jatkaa sitä keskustelua ja keventää sitä aiheeseen liittyvällä ei-millään-lailla-hauskalla vitsillä. Dear lord.

Näissä tilanteissa on erityisen hankalaa se, että kun oman mokan tajuaa vasta paljon myöhemmin, sitä ei oikein voi pyydellä anteeksi. On parempi kaikille osapuolille vain antaa asian olla, koska jos alkaisi lähetellä jotain viestejä perään, tilanteesta tulisi vielä kiusallisempi. Sitä voi vain hiljaa mielessään toivoa, että toivottavasti keskustelukumppani ei pannut mun idiotismia merkille, toivottavasti se ei muista sitä enää. Koska usein niinkin käy: voi hyvin olla, että toinen ei ole edes huomannut moukkamaista kommenttia ja jälkikäteen anteeksipyyntely vain muistuttaisi siitä turhaan.

Toinen asia, mitä tällaisissa tilanteissa voi tehdä, on tiedostaa, että miltei kaikki mokailevat näin joskus. Lähtökohtaisesti ihmiset eivät tarkoita pahaa tai halua painaa toista alas small talkillaan. Yleensä se on sellaista hyväntahtoista höpinää. Näin ollen, jos joku joskus sanoo minulle jotain ajattelematonta, niin minun ei kannata ajatella tästä tyypistä pahinta, vaan kelata, että tarkoitus ei ollut nyt olla tyly, lesoilla tai vähätellä kokemuksiani. Kyseessä oli vain harmittomaksi tarkoitettu kommentti, jolla jatkettiin keskustelua.

Lisäksi tällaisesta voi aina oppia. Ensi kerralla kun joku harmittelee mitä tahansa ongelmaansa, en heti perään kerro, että ”minullapa ei ole tuollaista ongelmaa, hehheh!”

 

Tuleeko teille koskaan tällaisia häpeäkohtauksia iltaisin?

 

 

 

Lue myös:

Asiat, joiden häpeämisen lopetin

Hiljennä Sirpa Selänne päässäsi

 

JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Kommentit (21)
  1. Kun oma lapsi kärsi koliikista eikä nukkunut yhtään, vitutti aivan sairaasti kun muut vahingossa/tajuamatta/huomaamatta voivotteli meidän lapsen itkua ja sanoi, että ”Meidän Pirjo-Petteri on kyllä niiin helppo. Eilenkin nukkui 20h putkeen ja tänään on vain naureskellut menemään”. Tuli niin surkea, epäonnistunut olo kun ”kaikilla muilla” oli niin helppoa lapsen ollessa ihan pieni. Olisi ollut fantastista jos toinen olisi möläytyksensä jälkeen pistänyt viestiä, että ”sori, että sanoin hölmösti ja tsemppiä valtavasti kotiin!”. Toki ymmärrän jos kyseessä ei ole ystävä tai tuttu niin on varmasti vaikeaa lähestyä… Nyt kun oma lapsiarki rullaa, pyrin olemaan myötätuntoinen ja empaattinen tilanteissa, joissa toinen vanhempi kokee epätoivoa. En tietenkään vähättele omaa onneani tai keksi surullisia tarinoita, mutta tsemppaan ja pyrin sanomaan ”kaikki helpottaa ja nyt SAA vituttaa” (koska sekin vitutti kun ihmiset sanoivat, että ”tämä on niin lyhyt aika, nauti nyt vaan”). Mutta kyllä – kaikki mokaavat joskus, se on sallittua ja ehkä vähän pakollista, että täydellisyyden takaa pilkottaa aito ihmisyys… 🙂

    1. Samaa mieltä tuosta, että jos kyseessä on tarpeeksi hyvä ystävä, voi ihan hyvin laittaa viestiä jälkikäteen. Sen sijaan töiden kautta tutulle ei ehkä viitsi, kun se saattaisi johtaa lisä-kiusallisuuteen tilanteesta.

      Mutta ei kyllä ole empaattista tai reilua kertoa, miten itsellään menee tosi hyvin silloin, jos toinen keventää sydäntään ja kertoo, miten on ollut rankkaa viime aikoina. Nämä ovat ihan perus empatiakykyjä, joita voi vähän treenata, jos ei ole vielä hanskassa (kuten esimerkiksi itselläni tuossa mainitsemassani tilanteessa ei ollut!)

      1. Joo ja siis en halunnut lisätä ahdinkoasi, mutta tulipahan mieleen. Kaikki joskus mokailee ja möläyttelee, se on elämää.

        1. Ymmärsin juurikin näin! Ja musta on hyvä sanoa ääneen (tai siis kirjoittaa kommentiksi), että muiden onni ei tunnu sillä hetkellä hyvältä, kun itsellä on kurjaa. 

  2. Todellakin!
    Ja ikävä kyllä välillä muistelen häveten mokiani vuosien takaa. Täysin hyödytöntä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *